Muutama sana teoksestani: 50 kirjaa - 50 elokuvaa

Timo Nummisen hieno kansi,
aiheena Orson Wellesin Oikeusjuttu,
kuvassa siis Anthony Perkins ja Romy Schneider.

Lupasin sanoa jotain lokakuussa ilmestyneestä kirjastani 50 kirjaa - 50 elokuvaa, joka on kokonaan itse kirjoittamani, ei toimitettu teos. Kirjassa on lyhyesti sanoen kyse siitä, että vertailen erilaisia romaaneja tai novelleja (sekä kahta näytelmää) ja niistä tehtyjä elokuvia. Sekä kirjasta että elokuvasta on oma 2-5 sivun tekstinsä, sekä tietoa että analyysia. Kyse ei ole arvottavasta tekstistä siinä mielessä, että pyrkisin osoittamaan, että jompikumpi on väistämättä aina parempi, niin kuin usein sanotaan, kun puuskahdetaan, että kirja oli parempi kuin siitä tehty elokuva. Pikemminkin yritän osoittaa, että subjektiivisessa laadullisessa vertailussa ei ole mieltä, joskin on paljon esimerkkejä, joissa kirja on parempi kuin elokuva tai elokuva parempi kuin kirja. Ne eivät kuitenkaan riitä muodostamaan yleistä näkemystä asiasta.

Kirjassa on esseiden tai artikkelien lisäksi myös ylimääräisiä listoja: toisessa on 50 muuta kirjaa, joista on tehty elokuva, toisessa on 50 suomentamatonta kirjaa, joista on tehty Suomessa nähty tai muutoin tunnettu elokuva. Kirjasta on muuten jo yksi arvostelu tehty (en noteeraa Kirjavinkkien vaatimatonta tekstiä tässä nyt), Markku Soikkeli kirjoitti Agricola-verkkoon suhteellisen myönteisen jutun.

En kirjoita kirjasta tämän enempää nyt, mutta käytän hyväkseni pientä haastattelua, jonka annoin Pori Film Festivalin käyttöön. Uusi elokuvafestivaali järjestetään Porissa 25.-29.11. (eli ensi viikolla), ja siihen liittyen puhun kirjastani (tai oikeastaan sen aiheesta) Porin kaupunginkirjastossa perjantaina klo 17. Tervetuloa!

Haastattelun kysymykset teki Antti Setälä. Olen hiukan jatkanut omia alkuperäisiä vastauksiani.

Kysymys: Luennoit ensi viikolla Porin pääkirjastossa luennoit kirjallisuuden ja elokuvan suhteista. Näiden kahden vertailu on hyvin yleistä — tai ainakin sen pohtiminen, kumpi on parempi: kirja vai filmatisointi. Muistatko, milloin itse mietit tällaisia kysymyksiä ensimmäisen kerran? Vieläkö huomaat pohtivasi samaa asiaa?

Vastaus: Kirjahan syntyi tilaustyönä, idea oli kustantajan ja vain sanoin, että ilman muuta teen kirjan, vaikka sen tekeminen osoittautuikin sitten vaikeammaksi kuin alun perin olin ajatellut. Mutta olen kyllä aina ollut kiinnostunut kirjalliseen lähteiden filmatisoinneista ja esimerkiksi käsikirjoittajien työ on aina kiinnostanut, vaikka kirjassani ehkä siihen nähden aika vähän käsitellään käsikirjoittajia. Ajattelin kuitenkin jo etukäteen, että idea olisi tehdä kirja, joka osoittaisi, ettei laadullisessa tai subjektiivisessa vertailussa kirjan ja elokuvan välillä ole mieltä. Ensinnäkin kyse on kahdesta erilaisesta taidelajista. Toiseksi kyse on usein hyvin subjektiivisista asioista, elokuvan katsoja saattaa vaikkapa valittaa, että päähenkilö oli vääränlainen eikä vastannut ollenkaan kirjan synnyttämiä mielikuvia - mutta jollakulla muulla saattaa olla päähenkilöstä aivan erilaiset mielikuvat!

Sikäli pohdin samoja asioita edelleen, että olen sopinut kustantajan kanssa, että tekisin vielä kirjat suomalaisista romaanifilmatisoinneista sekä sarjakuvafilmatisoinneista. Niissä kuitenkin menee vielä tovi, varsinkin kun olen lupautunut tekemään pari muuta kirjaa niitä ennen.

K: Olet juuri julkaissut teoksen ”50 kirjaa — 50 elokuvaa”. Millä perusteilla olet valinnut sen sisällön? Voisitko mainita muutaman esimerkin?

Orson Welles Pahan kosketuksessa

V: Valinta oli monivaiheinen. Ensiksi valitsin kirja/elokuva-pareja, jotka tunsin entuudestaan tai josta minulla oli jopa tekstiä - tällaisia on kirjassa parikymmentä. Toiseksi valitsin tunnettuja esimerkkejä (esim. Tuulen viemää) sekä vähemmän tunnettuja (esim. Orson Wellesin Pahan kosketus, jonka taustalla oleva kioskidekkari on suomennettu 50-luvulla nimellä Teoriat särkyvät, tai Peter Brookin Kärpästen herra, jota ei ole koskaan kunnolla Suomessa esitetty). Kolmanneksi piti lopulta uudestaan valita joitain tuttuja tapauksia, koska uhkasi tulla kiire käsikirjoituksen kanssa... Yleisenä valintakriteerinä oli se, että kirjat on ainakin kertaalleen julkaistu suomeksi.

En ole tällä hetkellä tyytyväinen kaikkiin valintoihin, mukana on kaksi näytelmää (Shakespearen Macbeth ja Tsehovin Isättömyys), joista on sinänsä hyvät tekstit, mutta näytelmäfilmatisointi on kuitenkin eri asia kuin romaanifilmatisointi, mitä en miettinyt alun perin riittävän tarkasti. Lisäksi ainakin David Nichollsin Sinä päivänä -romaanin ja siitä tehdyn elokuvan olisi aika vaatimattomina voinut jättää pois tai ainakin olla kriittisempi teoksia kohtaan. Toisaalta ne toimivat esimerkkinä siitä, miten varsinkin viihdekirjallisuus toimii niin, että kirjat voidaan filmata melko jäännöksettömästi, ne ikään kuin kirjoitetaan suoraan elokuvakäsikirjoitusmaisiksi.

K: Porissa on kuvattu suhteellisen paljon elokuvia, ja myös sinä olet ohjannut siellä asuessasi ainakin yhden teoksen. Millaiseksi kuvailisit Poria elokuvakaupunkina? Onko sinulla mielessä jotain tiettyä teosta sen historiasta, jota haluaisit suositella?

V: Itse asiassa teimme ystäväni Petteri Evilammen kanssa useita elokuvia: länkkäriparodia Ponantsan, sisällissota-aiheisen Julmuuden ehdoilla ja dystooppisen Kohtauksia eräästä kuolemasta. Näistä kaksi jälkimmäistä olivat aivan vakavissaan tehtyjä, Julmuuden ehdoilla jopa ympäri maakuntaa kuvattu epookkielokuva. (Se löytyy nykyään YouTubesta.) Kohtauksia eräästä kuolemasta -elokuvalla osallistuimme Porin kaupungin kulttuuritoimiston järjestämään videoelokuvakilpailuun, mutta jouduimme lyhentämään sitä määrämittaan, saimme silti kunniamaininnan, vaikka olimme mielestämme joutuneet silpomaan työmme! Tämä lyhennetty versio on muuten ainakin ollut lainattavissa Porin kaupunginkirjastosta, mutta en tiedä, onko enää. Tämä oli siis kokoomakasetti, johon oli laitettu kaikki videoelokuvakilpailussa pärjänneet elokuvat - olisihan sellainen mahtava nähdä nyt, vaikkapa osana festivaalia.

Tuolloin 80-luvun lopulla Porissa oli paljon tyyppejä, jotka puuhailivat kaikenlaista, mikä näkyi myös videopajan toiminnassa, siellä oli koko ajan jotain menossa, samoin Annankatu 6:ssa, vaikka sen piiriin en koskaan kunnolla päässyt sisälle. Hyvä esimerkki on tietysti The Killing of Pori, mutta sen tekijöillä oli vähän traaginen kohtalo. Elokuvien lisäksi oli paljon bändejä, ja esimerkiksi Circlen esiasteita, vaikkapa Kolmannen konstaapelin, muistan hyvin. Varmasti tällainen esteetön puuhastelu näkyy kaupungissa edelleen, mutta kun on 25 vuotta siitä, kun olen muuttanut kaupungista pois, niin en tiedä kaikkea, mitä siellä tapahtuu. Rauni Reposaarelaista odotan mielenkiinnolla. Sellaista toivoisin, että joku kuvaisi Kari Levolan käsikirjoituksen Visa Mäkisen Yön saalistajiin uudestaan ja jättäisi siitä Mäkisen rönsyilyt ja kansainvälistä tavoittelevan meiningin pois, lähestyisi sitä ruohonjuuritason pienimuotoisena eksploitaationa.