Olimme perinteisellä pitkällä kirppisreissulla pari viikkoa sitten, ja kirjoitin siitä niin pitkän tekstin Facebookiin, että ajattelin julkaista sen myös täällä. Teksti olisi ollut omiaan Kirppismatkat-blogiin, mutta en enää jostain syystä pääse siihen käsiksi. Blogi on kyllä olemassa ja tekstit luettavissa. Matkoja unohtuneeseen Suomeen! Aloituskuvassa kaikki reissulla ostamani kirjat, elokuvat ja levyt plus pieni toimiva kasettimankka.
Kirppisreissu Mellilä-Loimaa-Punkalaidun-Vammala-Siuro-Tampere-Kangasala-Orivesi-Ruovesi-Vilppula-Mänttä-Lyly, heinäkuu 2026
"Vaikutatte hyperaktiivisilta", vanha professorini Mikko Lehtonen sanoi meille, kun Tuulensuussa kerroimme, missä kaikkialla olimme käyneet. Elina sanoi, että kohta alkaa aika, jolloin istumme yhdeksän kuukautta työhuoneessa selät vastakkain emmekä tee muuta kuin töitä. Mutta kieltämättä emme eilen päättyneellä kirppisreissulla tavoitelleet mitään zen-hetkeä, eikä se olisi onnistunutkaan, kun jouduimme joko kuuntelemaan teinin valitusta ("koska lähdetään, täällä on tylsää") tai jättämäät hänet yksin autoon istumaan. Mene siinä sitten savusaunaan Purnussa.
 |
| Mellilän hienossa meijerissä sijainnut kirppis. |
Ja olihan koko reissu nimenomaan hyperaktiivinen. Turusta (jossa Elina oli ensiksi aamulla käynyt ajo-opettajan ominaisuudessa saattamassa vanhemman lapsemme toiseen inssiinsä, joka myös meni läpi!) ajoimme Mellilään. Mellilän keskusta on surullinen paikka, jossa on suurin piirtein enää vain pieni K-kauppa. Kyläyhdistyksen pitämä kirppis on hienossa meijerirakennuksessa, mutta kirpputorin valikoima ei päätä huimannut. Pari tuntemattomampaa dvd:tä ostin, samoin yhden Muumi-videon, kun lapsi sanoi, ettei meillä ole sitä. Elina löysi täältä vanhat korkkarit. Myynnissä olisi ollut hieno scifi-lautapeli, mutta sille oli pantu kova hinta: 150 euroa!
Mellilän jälkeen ajoimme Loimaalle, joka on meille eräänlainen muistojen kaupunki: siellä sijaitsi koko eteläisen Suomen paras kirpputori, rakastettu ja kaivattu Katrilli. Se ajettiin alas yli kymmenen vuotta sitten, mutta puhumme siitä edelleen (ja siitä on teksti Muistojen kirpputoreissa). Loimaa tuntuu hiljentyneen entisestään niistä ajoista, jolloin Katrilli oli voimansa tunnossa, mutta kaikenlaista löytyi. Paras paikka oli SPR:n pieni kirppis myymälän ohessa. Ostin kasan vinyylejä euron kappale: Supremesia, blues- ja soul-kokoelmia, Four Topsia. Lapsi halusi myös, että otan mukaan neuvostoliittolaisen lastenlaulukokoelman, jossa on kaamea kansi, mutta tuskinpa sitä tulee kuunneltua. Lisäksi kasa dvd:itä tuli euron kappale, myös Simpsonsien neljä ekaa tuotantokautta, kun sarjaa en ole koskaan kunnolla katsonut. Myynnissä oli myös kahdella eurolla Philipsin kasettimankka, josta myyjät eivät tienneet, toimiiko se, mutta ajattelin ottaa riskin - ja kun kotona laitetta testasin, se toimi hyvin. Vastapäätä SPR:ää oli uskonnollinen KC-kirppis, josta löytyi, hämmentävää kyllä, uutta suomalaista klassista CD:nä: Jouni Kaipaista ja Kalevi Ahoa sekä pari kokoelmaa, joissa suomalaiset soittajat esittävät mm. Benjamin Britteniä. Nämä olivat vieläpä jossain vetolaatikossa eivätkä esillä. Etsivä löytää! (Kuuntelinkin jo Kaipaisen toista sinfoniaa ja hyvältä kuulostaa!) Kävimme myös Amalian aarreaitta -nimisellä hyllykirppiksellä, joka sijaitsi hämmentävässä tyhjässä kauppakeskuksessa. Täältä lapsi sai farkut (alkumatkasta hän jaksoi vielä tulla kiertämään kanssamme) ja minä 80-luvun no wave -kokoelman The Last Testament. Hyllykirppiksillä alkaa aina kyllästyttää nopeasti, vaikka kama olisi parempaakin.
Loimaalla oli myös hyvä ja laatutietoinen osto- ja myyntiliike, josta emme tienneet entuudestaan. Hinnat olivat korkeita, mutta tavara oli hyvää: vanhoja peltimainoksia, kunnollisia keräilyastioita, laadukasta vinyyliä eikä pelkkää matkamuistomusaa. Valitettavasti budjetti määrää ja ostin vain The Legend of Hell House -leffan viidellä eurolla. (Katselin Bernard Rosen (Candyman) Snuff Movieta, mutta lukaisin nopeasti siitä arvosteluja ja jätin hyllyyn. Viisi euroa silläkin hintaa.) Loimaan kierrätyskeskuksella poikkesimme vielä, mutta se oli huonojen arvostelujensa mukainen: sekava, jotenkin likainen ja ylihintainen. Ostin pari suomalaista fantasiakirjaa 50 sentillä, mikä tietenkin on aivan sopiva hinta. Vaatteiden ilmaisrekissä ei ole paljon mitään kiinnostavaa, vaikka varmasti normcore-jengin kannattaisi ne käydä läpi - vanha urheilupusakka hiukan kiinnostaa, mutta se ei ole kokoa tai tyyliä, joka kävisi kenellekään perheestämme.
 |
| Punkalaitumen mukana SPR:n kirppis. |
Loimaalta piti kiirehtiä Punkalaitumelle, jonka SPR:n kirppis meni kiinni kahdelta. Onneksi myyjä oli rento ja sanoi, ettei hänellä ole mikään kiire kotiin. Ostimme punaisen maton eteiseen, ja lisäksi nappasin pari kirjaa, muun muassa Eeva Kilven koottujen runojen uuden laitoksen Perhonen ylittää tien. Ostin täältä myös Kyttäkoulun kahelit -vhs:n, jo kolmannen kerran eläissäni... vielä on itse leffa korkkaamatta! Punkalaitumella oli myös mukava Myötätuuli-niminen kahvila, jonka tuolit olivat ehtaa postmodernismia. Myyjät eivät tienneet, mistä ne olivat peräisin, mutta oma veikkaus on esimerkiksi lopetettu pankkikonttori. Punkalaitumen keskusta oli vähän kivempi kuin vaikka Mellilässä (joka tietenkään ei ole enää oma kuntansa, mikä vaikuttaa asiaan), mutta kyllä minun käy näitä pieniä kuntia aina sääliksi. Punkalaitumella sai tosin kuulla mukavaa Etelä-Hämeen murretta, jota isänäitini puhui.
 |
| Myötätuuli-kahvilan postmodernit tuolit. |
Ja sitten Vammalaan eli Sastamalan keskukseen. Löytötuvasta nappasin ilmaislaarista kauhean määrän lastenkirjoja, joista osan tutkin nopeasti mahdollisen fantasiasisällön takia ja pistän sitten pois (osa oli selättömiä), mutta osa jää kyllä hyllyynkin. Vammalan iso kirppis oli tässä kohtaa jo uuvuttava enkä tainnut ostaa sieltä kuin jonkun kirjan tai leffan - kun tällaisessa paikassa, jossa käy vieläpä ekaa kertaa, on paljon kirjoja, niitä ei yksinkertaisesti jaksa selata kunnolla läpi. Ajoimme Vammalan jälkeen Siuroon, koska halusin käydä Tommi Musturin ja Tiina Lehikoisen Stuff-kaupassa. Kauppa on vanhassa myllyssä tai tehtaassa ja keskittyy filosofiaan ja taidesarjakuvaan. En oikein osaa ostaa jälkimmäistä, kun en tunne tekijöitä edes nimiltä, ja ostinkin pelkkää filosofiaa ja runoutta: Max Ryynäsen suomentaman Mario Perniolan Epäorgaanisen vetovoiman (aina kiinnostaa kun joku teoretisoi fetisismiä ja BDSM:ää) ja Juri Joensuun väikkärin suomalaisesta kokeellisesta kirjallisuudesta sekä käytettynä Teemu Mannisen Futuraman. Hieno paikka, ja olisi joskus hauska päästä myymään Siuro Symposiumiin eli painetun sanan markkinoille. Stuffin jälkeen söimme Siuron Koskibaarissa - hampurilaiset jälleen kerran, ihan hyvät mutta vaikeasti syötävät. Siuron kylätie on korkeuseroineen ja järvimaisemineen näkemisen arvoinen.
Ajoimme hampurilaisten jälkeen Tampereelle ja etsimme Härmälän leirintäalueen, jossa saimme nukkua ensimmäisen yön vanhanaikaisessa ja ankeassa mökissä. Vaikutti siltä että meillä ei ollut minkäänlaisia naapureita, kun kukaan ei halua oleilla vastaavissa olosuhteissa, joten yö olikin rauhallinen ja nukuimme hyvin lukuun ottamatta kuorsaavista vanhemmistaan kärsinyttä lasta.
 |
| Kangasalan euron Proustit. |
Aamulla matka jatkui kohti Kangasalaa, ja seuraamme liittyivät ystävämme Lotta ja hänen kaksospoikansa, joille kirppisreissut ovat tarjoilleet hauskoja muistoja. Ensimmäinen kohde oli valtava Pirkan kirpputorikeskus, joka oli uuvuttava, varsinkin kun todella monella pöydällä oli kaikenlaista Sheinistä ja Temusta tilattua roskaa. Jossain kassissa luki jotain tyyliin "DATE ATHERFATHT PARIS". Sellaista hienoa kamaa tyylikkäille rouville! Löysin Pirkasta kuitenkin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan kaikki kirjat euron kappale. Samasta pöydästä löytyivät myös Gunter Grassin Minun Eurooppani, Eeva-Liisa Mannerin Orfiset laulut kansipaperein ja Mirkka Lappalaisen Pohjolan leijona. Viereiseltä pöydältä ostin muutaman blues- ja soul-cd:n, ja toiselta pöydältä (mietin, että se saattaisi olla jonkun tamperelaisen divarinpitäjän sivupiste) muutaman uudehkon sarjakuvan. Näihin ei oltu pantu hintaa tarralla, mikä on järkevää, sen verran harmittavat hyllykirppisten hintalaput, joita ei saa pois ilman mömmöjä. Kangasalta löytyi myös pieni uskonnollinen ViaDia-kirppis, josta ostin pari kirjaa ja leffaa sekä kasan vanhoja kortteja, joista saatan aina välillä onnistua. Tässäkin satsissa oli outoja Suomen kartta -aiheisia kortteja sekä pari erikoisempaa japanilaista korttia 80-luvulta. Katselin 60-luvun (ehkä hiili-?) piirrosta, jonka oli mahdollisesti tehnyt tamperelainen taiteilija Antti Ojala, mutta en sitten ostanut sitä, kun en voinut olla varma tekijästä. Työ sinänsä oli ihan hyvä. Kangasalla oli myös pieni ja täyteen ahdettu SPR:n myymälä, jossa oli kaksi ystävällistä myyjää. Ostin hetken mielijohteesta Suomen setelipainon satavuotisjuhlamerkkiarkin, mutta en tiedä, mitä sillä teen - olin ehkä herkistynyt, kun aiemmin päivällä oli tullut tieto siitä, että Ville Tietäväinen oli pärjännyt hyvin uusien eurosetelien kilpailussa. Elina osti Arabian 50-luvun voileipälautasen. Muutoin astiaostokset olivat aika vähissä, kun kaikesta osataan nyhtää, eikä löytöjä tee.
 |
| Filmien kelauspöytä, jonka vierestä löytyi käyttöön filmiteippiä. |
Kangasalta ajoimme Orivedelle, josta löytyi hieno Taisto-niminen työväenyhdistyksen pitämä kirpputori. Sieltä löysin, hämmentävää kyllä, vanhan filmien kelauspöydän. Lähetin siitä kuvan ystävälleni Ronille, joka on Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Ajattelin, että kuva olisi vain hauska juttu, mutta Roni pyysikin minua tsekkaamaan, olisiko kelauspöydän oheiskamppeissa filmiteippiä. Se on kuulemma kallista, ja sitä aina tarvitaan Kino Killassa, jota mainittu elokuvakeskus pyörittää. Löysin teippiä kaksi ja puoli rullaa, ja sain ostettua ne erikseen, kun ensiksi selitin asiaa nuorelle myyjälle, joka sitten soitti isälleen. Erikoinen tapaus, joka jää kyllä mieleen. Muuta emme Taistosta tainneet ostaakaan, vaikka tavaraa oli paljon ja se oli hyvää. Huomiota kiinnitti myös Vastapainon osasto, josta sai uudehkoja kirjoja pienellä alennuksella - yksi Vastapainon työntekijä kuulemma asuu Orivedellä.
Orikirppis lähellä Oriveden isoa maantieristeystä oli tuttu paikka aiemmalta kerralta, mutta emme innostuneet paljon mitään ostamaan. Yhtä diskolevyä kuuntelin YouTubesta, mutta vasta jonkin aikaa sitä kuunneltuani huomasin, että kansissa oli väärä levy. Orivedellä oli myös Tilkkutäkki-niminen hyllykirppis, joka oli lähinnä masentava. Otimme ilmaislaarista vanhan korkean grogilasin ja 80-lukuisen parmesaanin tarjoiluastian! Siitä tosin puuttui lusikka.
 |
| Parmesaaniastia, kuvattu kotona lusikan kanssa. |
Orivedeltä ajoimme Ruovedelle, jossa emme tainneet ehtiä millekään kirppikselle. Ruoveden kuuluisaksi tulleessa kirjakaupassa Vinhassa olisi ollut kirjatapahtuma, jossa olisi ollut taatusti tuttuja, mutta emme jaksaneet mennä mukaan, vaan suorimme samaa tietä kaupan kautta Haapasaaren leirintäalueelle. Meillä oli kaksi pientä mökkiä, jotka olivat yhtä kulahtaneita kuin Härmälässäkin. Kukapa näissä majoittuisi, kun on hienot asuntoautot? Haapasaari Camping oli muutenkin yleisilmeeltään väsähtänyt, mutta tällainen sopii kirppisreissujen yhteyteen, kun paikat ovat muutenkin vähän sitä sun tätä. Aamulla Elina käväisi nopeasti yhdellä kirppiksellä S-marketin vieressä ja selvisi ostoksitta.
Aamulla ajoimme Vilppulaan, jossa sympaattiseksi muistamamme Sinun-kirppis oli täysin pilattu: kaikki kiinnostava romu oli viety pois ja tilalla oli vain hyvin vähän tylsää tavaraa. Kysyin hintaa Henry Baconin Oopperan historialle, ja kun myyjä sanoi käytyään joltain muulta kysymässä sen hinnaksi kympin, totesin, ettei aihe kuitenkaan kiinnosta riittävästi. Elina löysi kirppikseltä törkeät farkkushortsit, jotka ovat jotain kiinalaista halpatuotantoa. Ei kovin innostava alku päivälle.
 |
| Vilppulan Sinun-kirppis vaikutti ulospäin hauskalta, mutta totuus oli toisenlainen. |
Vilppulan jälkeen Mänttään, lapsuuden vanhoille huudeille. Äidin puoleinen mummulani oli Mäntässä, ja minulla on paikkaan pysyvä nostalginen suhde. Hienoa, että siellä on nykyään edes kesäisin jotain säpinää! Keskustassa oli ilmeisesti saman uskonnollisen yhteisön kirppis kuin Vilppulassakin, ja täällä oli enemmän tavaraa ja se oli maltillisemmin hinnoiteltu. Ostin muutaman kirjan ja Sam the Sham and the Pharaohsin lp:n sekä 70-luvun joulukokoelman, kun myyjä laski hintaa (Sam the Sham ei tosin toiminut, kun sitä lopulta kotona koetin). Mitään täysin välttämätöntä ei ollut joukossa. Huomiota kirppiksellä kiinnitti muun muassa typerryttävän tylsältä vaikuttava lautapeli Jokipeli. Joskus näitäkin tuli osteltua, mutta nykyään osaa olla järkevä. Mäntässä oli myös hyllykirppis Amandan aarteet, josta ostin vain yhden leffan. Muutama hieno opetustaulu oli myynnissä, ja jos asuisin Helsingissä, olisin ostanut hienon Väinö Ylisen (ei äitini sukua) öljymaalauksen Helsingin Senaatintorista. Mutta näillä on nykyään aina kovat hinnat, tämäkin muistaakseni 70 euroa.
Mäntän kirkon edustan grillillä syödyn lounaan jälkeen suuntasimmekin jo taide-elämyksiin: kävimme Serlachius-museolla ja katsoimme Anish Kapoorin näyttelyn. Yritin lapselle selittää Kapoorin mustan värin ideaa, mutta teokset eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta, eikä myöskään valtava punainen möykky, jonka nimi on "Edeltäjä". Itse pidin Kapoorin teoksista, samoin kuin hänen rajuista maalauksistaan, joissa väriä oli roiskittu oikein kunnolla. Mutta kovin pitkään emme pystyneet Göstassa olemaan, kun teini valitti niin kovaa. Pekilonkin hiljaisen ja meditatiivisen näyttelyn jouduimme käymään läpi aika vauhdilla eikä teoksista jäänyt paljon mitään mieleen. Onneksi pressikorttilaisina ei ollut tuskaa siitä, että olisi maksanut näyttelyn pääsylipun.
Göstan vessassa törmäsin sattumalta ystävääni Jariin, ja sovimme että voisimme nähdä illalla jahka olemme sukuloineet vanhassa mummulassani. Jari tulikin Mäntän klubille, josta olimme varanneet huoneen - keväällä tuntui olevan vielä rahaa -, ja söimme maukkaan ja tyylikkään illallisen alku- ja jälkiruokineen. Lapsellekin saatiin valkoisten pöytäliinojen paikassa tehtyä tavallinen burgeri. Ilmeestä päätellen laadukas naudanliha teki vaikutuksen. Kävimme Jarin kanssa vielä Kestikeitaassa, jossa oli kova ylisukupolvinen meno, asiakkaita oli ikähaarukassa 20-80. Kävelin öisen Mäntän halki klubille, mikä tuntui erikoiselta - mitähän äitini olisi sanonut?
Mäntästä lähdimme seuraavana aamuna sen jälkeen, kun olimme käyneet Serlachiuksen pääkonttorissa katsomassa Anssi Kasitonnin mainion näyttelyn (näin ekaa kertaa agenttilyhärin Le Saboteur, joka oli mainio, mutta olisin halunnut varsinaiseen tarinaan hiukan enemmän käänteitä, vaikka toki ymmärrän, että näinkin action-elokuvan tekeminen on vaatinut paljon työtä ja uhrauksia). Viljami Heinosen rajut maalaukset tekivät meihin vaikutuksen, mutta harmillisesti emme kuitenkaan pystyneet kovin pitkään niitä tarkastelemaan.
Mäntästä lähdimme kohti Tamperetta, mutta päätimme ajaa Purnun kautta, kun emme olleet koskaan siellä käyneet. Teimme koukkauksen ensiksi Lylyyn, kun maantien varressa oli kirppiskyltti. Lylyn tie oli mainio pikkutie, joka kulki järven rantaa. Kyläyhdistyksen pitämä hyllykirppis oli viimeistä päivää auki, mutta löysimme sieltä muutaman kirjan, lapselle uuden Ikea-rotan neljän edellisen lisäksi ja Elinalle vanhan kotimaisen prätkätakin vain kympillä! Takki ei ole ihan Elinan tyyliä, mutta eihän tällaista voinut mihinkään Lylyyn jättää.
 |
| Lylyn aseman kirppis, jota olisi ehkä pitänyt penkoa tarkemmin. |
Lylyn vanhalla asemallakin oli kirppis, jonka yllä oli kyltti VIIHDE-ELEKTRONIIKKA-KODINKONEET. Kirppis olikin puoliksi alan kaupan jäämistön poistomyynti (en päässyt perille, oliko kauppa aina ollut asemalla, vai oliko varasto vain tuotu sinne) ja puoliksi kaikenlaista krääsää myyvä kirppis. Ostin kasan leffoja vielä muoveissa (olivat ilmeisesti olleet myynnissä kaupassa) sekä muutaman italodiskolevyn, jotka olivat ihan hyviä, kun niitä kotona kuuntelin. Lisäksi ostin elokuvasta mitään tietämättä vanhan vhs:n, joka paljastui Prom Night III:ksi eli kanadalaisen slasher-elokuvan temaattiseksi jatko-osaksi. Hauska paikka, ja elektroniikkapuolta olisi varmaan pitänyt tarkastella tarkemmin. Kaikenlaisia nauhoja oli, mutta ei valitettavasti vhs-nauhurin puhdistuskasettia. Lylykin on näitä kyliä, joissa ei ole enää mitään, lähin kauppa kuulemma 20 kilometrin päässä. Kyläyhdistyksen kirppis oli myös kahvio ja varmasti tärkeä kyläläisille. Tälläkin kirppiksellä oli joku, joka myi uusia Svartin levyjä, Joni Ekmania ja jazz-uusintapainoksia ja muuta. Näitä tulee vastaan yllättävän usein eri paikoissa Suomea. Samalla myyjällä oli myös vanhoja vinyylejä, kuten Rockyn soundtrack.
 |
| Aimo Tukiaisen Keski-Porin kirkolle tekemän sankaripatsaan aihioita Purnussa. |
Purnu oli upea elämys, sijainti oli hieno järven rannalla, vanhat puurakennukset olivat kauniita, atriumpiha uudempine rakennuksineen oli tyylikäs hyvällä minimalistisella tavalla. Purnun kesänäyttelyn teokset olivat lähestyttävämpiä ja helpompia kuin Pekilossa, mutta osin vaatimattomampia. Purnun perustajan Aimo Tukiaisen veistokset vanhassa aitassa olivat tilallisesti ja visuaalisesti upeita, mutta mielessä kävi, onko tämä paras tapa säilöä veistoksia ja niiden aihioita. Esillä oli myös Tukiaisen suunnittelemia mitaleita, ja huomasin miettiväni, että sellaiset olisivat hieno keräilykohde. Paikassa oli myös Tukiaisen rintakuvien vedoksia, ja minähän olen jo muutaman vuoden miettinyt, että jokin sellainen olisi hieno löytää, mutta tuntuisi ehkä oudolta, jos kotona olisi Einari Vehmas tuijottamassa joka päivä... Mutta en ole vielä nähnyt yhtään kunnollista rintakuvaa myynnissä missään! Jostain osto- ja myyntiliikkeestä sanottiinkin, ettei niitä juuri Suomessa liiku.
Tampereelle ajaessa pysähdyimme vielä Eräjärven kivimuseossa, joka oli hauska paikka, esittelijä suulas ja lapsikin vähän innostui ja ostimme hänelle pari erikoisempaa kiveä. Tampereella menimme suoraan hotelliin, mutta lähdimme vielä Elinan kanssa kaupungin iltaan ja tapasimme vanhan professorini Mikko Lehtosen Tuulensuussa. Söimme myös hyvää bistroruokaa, itse söin elämäni ensimmäiset sammakonreidet. Paikka oli oikein viihtyisä rupattelevine tarjoilijoineen, enkä ihmettele, että se on Mikon kantapaikka. Tapasimme myös pari muuta kantista, joiden kanssa puhuttiin siitä, kuinka mainio paikka Tampere on. Tunnen aina olevani siellä kotonani.
Seuraava päivä oli varattu Särkänniemelle. Harmiksemme satoi, mikä esti esimerkiksi Vauhtimadon toiminnan. Teini oli kuitenkin tässä vaiheessa jo ajanut uudessa vuoristoradassa eikä Vauhtimato kuulemma enää puhutellut. Kävimme muutamissa laitteissa ja tietenkin Näsinneulassa. Akvaario jaksaa aina kiinnostaa, samoin kotieläimet Koiramäessä. Mutta tämän jälkeen ajoimme vain suoraan Turkuun. Illalla väsytti ja uni maistui, vaikka omat ongelmansa tulikin siitä, että kissaan mökillä tarttunut punkki löytyi eläimestä irronneena lattialta täydessä lastissa. Poltimme sen tulitikuilla talomme portailla.
Kirppisreissu oli oikein onnistunut, vaikka ostelimme lähinnä kirjoja ja elokuvia, eli minä vastasin pääasiassa kaikista ostoksista. Männävuosien hienoja mekkoja, vanhoja kenkiä tai astioita ei tunnu enää löytyvän millään. Miestenvaatteita en oikeastaan jaksa enää juuri selata. Paljon on muitakin tavararyhmiä, jotka ovat kirppiksiltä kadonneet, jopa niin paljon että puhuimme Elinan kanssa, että jos reissuihin ei liittyisi sosiaalista ulottuvuutta, kumpikaan meistä ei jaksaisi kiertää. Joskus yksinään jollain valtavalla hyllykirppiksellä tulee jopa vähän masentunut ja toivoton olo. Jatkuva uuden krääsän tuottaminen näkyy kirppiksillä koko ajan enemmän ja enemmän eikä se tunnu hyvältä. EU:n olisi pitänyt aiemmin puuttua Sheinin ja Temun toimintaan eikä kenenkään suomalaisen olisi pitänyt alkaa tilailemaan näistä mitään - eikä varsinkaan puolustella niitä ja väittää, että samaa kamaa suomalaisetkin kaupat myyvät.
Dvd:itä on ylitarjonnaksi asti, ja ne muuttuvat koko ajan enemmän ja enemmän ongelmajätteeksi, jota kirppikset saisivat heittää suoraan roskiin. Saas nähdä, pääsenkö enää järkevästi eroon omista leffoistani, kun keräilijät ja harrastajat haluavat enenevässä määrin vain Blu-ray- tai 4KHD-leffoja. Toki koetan pitää jotain linjaa ja laatua ostoksissani. Joskus tietysti mietin, olisiko järkevämpää ostaa yksi tai kaksi laadukasta julkaisua harvinaisista leffoista, eikä kolmeakymmentä dvd:tä euron kappale. (Kirjoissa näkyy myös se, miten niiden arvostus on vähentynyt: nykyään uudet kirjat päätyvät helpommin ja nopeammin kirppikselle euron hyllyyn. Vanhoja keräilytasoisia kirjojakin saattaa löytää nykyään hyvin halvalla. Tässä tietysti näkyy tiedon ja ymmärryksen muutos hyvin monin tavoin.)
Mutta oli miten oli, kyllähän tästä aika hyperaktiivinen kuva muodostuu! Ehkä se on myös luonnekysymys, en näe itseäni kovin pitkään istumassa missään savusaunassa ja tuijottamassa järvelle.
Reissuun onnistumiseen vaikutti myös sekin, ettemme törmänneet moneenkaan hulluun tai ahdistavaan kirppismyyjään. Hämäläiset ovat järjestään ilmeisesti mukavia. Tosin yhdellä kirppiksellä tavaroilla leikkiviä pikkupoikia ojennettiin minusta turhan tylysti, ja toisella kirppiksellä myyjä puhui niin kovaa, että hän vei kaiken ilmatilan. Varsinkin misofoninen Elina näytti kärsivältä. Ruokailuista emme ottaneet myöskään paineita, mutta aika monet hampurilaiset ja pizzat tuli lapselle tilattua, emmekä voineet vastaavia välttää täysin itsekään. Oli tervetullutta vaihtelua syödä hienommin ja paremmin Mäntän klubilla ja Tampereen Tuulensuussa!
