Tässä Aviisin arvostelussa vuodelta -94 yhdistin yllättävästi kolme keskenään täysin erilaista elokuvaa ja koetin löytää niistä jotain yhtäläistä sanottavaa. Tyytyväisin olen Mighty Ducksin arviosta.
Muukalaisia ja falloksia
Ere Kokkonen: Vääpeli Körmy: Taisteluni. Suomi 1994.
Sam Wanamaker: Mestarit 2 (Mighty Ducks 2). USA 1994.
James Cameron: Tosi valheita (True Lies). USA 1994.
Yhdysvalloissa hyvin menestyneessä nuorisolätkäelokuvassa Mestarit 2 USA:n juniorijoukkue pelaa Islannin häikäilemätöntä, mustiin pukeutunutta ja väkivaltaista joukkuetta vastaan. Islantilaiset ovat erään amerikkalaisen kakarapelaajan sanoin "isompia ja heillä on enemmän partakarvoja". Islannin joukkueen nimi on Viikingit.
Merkittävässä kohtauksessa USA:n joukkueen opettaja kertoo, että Yhdysvallat on nuori, vain parisataa vuotta vanha kansakunta. Sen on pärjättävä ylpeydellä.
Mitä tekemistä näillä asioilla on elokuvissa keskenään? Miksi tämä suomalaisesta katsojasta naurettavalta asia, joka Amerikassa on vetänyt katsomot täyteen: Islannin jääkiekkojoukkue pelaamassa häikäilemättömästi USA:n näennäisen avutonta joukkuetta vastaan.
Amerikkalaiset eivät naura kuin elokuvan (huonoille) vitseille. Elokuva on heille vakava asia. Kyse on kansakunnan identiteetistä, joka Mighty Ducksien suosiosta päätellen on tärkeä asia myös alle 15-vuotiaille. Kaksi vuotta sitten juhlittiin Amerikan löytämisen 500-vuotisjuhlia. Viikinkien väitetään löytäneen Amerikan jo vuoden 1000 paikkeilla. Kyseessä ovat juuri samat viikingit, jotka melkein päihittävät Amerikan hip-asenteella pelaavat kakarat.
Mighty Ducks kamppailee sen identiteetin puolesta, jonka mukaan Amerikka todella on nuori kansakunta. Tämä on välttämätöntä , jotta Amerikalle sallittaisiin enemmän virheitä ja aseman väärinkäytöksiä kuin muille. Jos hyväksyttäisiin se, että viikingit löysivät Amerikan 500 vuotta ennen Kolumbusta, koko ajatukselta putoaisi pohja. Eikä puhettakaan intiaaneista. Kun Mighty Ducks lopulta voittaa Islannin, se myös lunastaa USA:lle sen väitetyn iän ja kehitysasteen. Eurooppa, jota kyynisesti pelaavat islantilaiset ilmentävät, on turmeltunut, Amerikka ei sen sijaan ole: siksi Mighty Ducks voittaa. Ja eurooppalaiset lopulta oppivatkin jotain amerikkalaisilta: he oppivat kunnioittamaan voittajaa ja ilmeisesti seuraavissa peleissään eivät ole enää niin väkivaltaisia.
Naiset aseisiin!
Ere Kokkosen elokuvassa Vääpeli Körmy: Taisteluni syntyy sota Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsalaisten komentaja on mahtipontinen, monokkelia käyttävä hölmö, jonka adjutantti ei puhu mitään ja joka nukkuu yhdessä komentajan kanssa. Suomen sotilaat ovat tässä elokuvassa naisia, Arja Korisevan johdolla. Naiset lunastavat paikan sotilasfarssien tapaan typerehtivien miesten rinnalla.
Asettamalla vastakkain kliseisesti kuvatut ruotsalaiset ja pirteät, sotimaan aina valmiit kauniit naiset elokuva tekee militaristisen puolustuspuheen naisten asepalveluksesta. Ruotsalaismiehet nukkuvat yhdessä, käsi toisen päällä, käyttävät kokouimapukuja (aivan kuin housumalliset olisivat miehekkäämmät), ovat vähän tyhmiä ja yksinkertaisia. Suomen naiset ovat sanavalmiita, nokkelia, näppäriä aseenkäytössä ja niin edelleen. Ero ruotsalaisten naismaisten miesten ja suomalaisten miehisten naisten (jotka ovat nk. oikeita naisia vastakohtana esimerkiksi Aliens-elokuvan koville ja kyynisille naissotilaille) on juuri se ratkaiseva ero, miksi Ruotsin armeija ei pärjää ja miksi Suomen armeija kaipaa ja tarvitsee naisia. Ja miksi naiset tarvitsevat armeijaa: heidän on lunastettava paikkansa miesten rinnalta. Heikki Kinnusen tylsästi karrikoimalla vääpeli Körmylläkin on upea vaimo (Marja Melin): totta kai suomalainen mies saa olla millainen haluaa, mutta naisen on oltava oikea nainen, ja oikea nainen osaa sotia!
Falloksen peittoaminen ja perheen voitto
Schwarzenegger-elokuva Tosi valheita on pohjimmiltaan avioliittokomedia, jossa Arnold joutuu tappamaan kymmenittäin kiihkomuslimeja pitääkseen perheensä kasassa: vaimo pitää häntä tylsänä vain, koska ei tiedä hänen oikeata ammattiaan huippuvakoojana ja luulee tämän vain käyvän työmatkoilla, tytär taas varastaa rahaa Arnoldin työkavereilta ja heittää tuliaiset suoraan roskiin.
Kaava on tuttu esimerkiksi Sam Peckinpahin monista elokuvista, joissa nynny älykkö joutuu lunastamaan miehuutensa väkivallan kautta (Olkikoirat). Cameron vie asetelman lapsellisempaan ja patologisempaan suuntaan: elokuvan muukalaiskuvaus on häikäilemätöntä. Paljon ei auta, että Schwarzeneggerin työtovereina on paljon ulkomaalaisia, mm. yksi etninen arabi (hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan ei puhuta). Samalla avioliiton kuvaus on oudoksuttavaa: ainoa kerta, kun näemme "kunnon" avioelämää, Arnoldin perhe leikkii idioottimaista peukaloleikkiä.
MItä elokuvassa lopuksi tapahtuu? Vaimosta tulee Körmyn naisten kaltainen tappokone, joka osallistuu miehensä keikoille, 14-vuotias tytär alkaa taas käyttää kunnollisia vaatteita, ei leiki ruoallaan eikä ilmeisesti enää käy ulkona epäilyttävän moottoripyöräkundin kanssa. Tosi valheita palauttaa maailmaan tosi miehen järjestyksen, jossa lapset eivät kasva aikuisiksi ja jossa vaimot ja miehet eivät katsele vieraita. Loppuratkaisu nimittäin käydään fallossymbolissa, joka Schwarzeneggerin on voitettava, jotta hänen tyttärensä voitaisiin pelastaa inhottavilta terroristeilta: nostokurjessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti