Tämä on teksti Aviisista jostain vuoden -95 paikkeilta. Kirjoittelin lehteen lukuisia lyhyitä kulttuuriesseitä, joista yritin saada myös kirjaa julkaistuksi. Nyt olen päätynyt tekemään niistä pienen omakustanneniteen nimeltä Banalologioita: esseitä mitättömästä.* Oheinen teksti ei tuntunut enää millään tavalla relevantilta ja tilanne on muuttunut hyvin monilta osin, kun ulkona tupakointi on tullut normaaliksi tavaksi, joka edelleen kokoaa ihmisiä yhteen seurustelemaan. Ja on jopa sanottu, että ulkona tupakoivat ihmisjoukot tuovat tupakoinnin aivan uudella tavalla näkyväksi ja houkuttelevammaksi kuin sisällä tupakointi. Vaikea sanoa - ainakin tupakoitsijoita on hemmoteltu kehittelemällä heille ihan omat tumppiroskikset. Meidän taloomme ne tulivat aiemmin kuin lapselle leikkipaikka.
* Saatavana aivan kohta!
Tupakoinnin uusi mytologia
Tupakkalain vaikutukset ovat olleet selviöitä jo pitkään. Tupakoitsijat ovat joutuneet siirtymään ulos polttamaan. Työpaikkojen vierille on jostain kehitetty vanhoja toimistotuoleja ja vanha säilyketölkki, johon natsat heitetään. Talvisin näillä tuoleilla näkee värjötteleviä nikotinisteja, jotka kerääntyvät yhteen lämmittäkseen toisiaan kuin joukko puliukkoja. Monet pinttyneetkin tupakoitsijat lopettivat tupakoinnin kotonaan ja siirtyivät parvekkeille ja pihoille värjöttelemään.
Tupakkalailla oli kuitenkin myös mytologisia (Barthesin mielessä) merkityksiä. Tupakoinnista katosi kaikki charmi. Tupakoitsijan on enää vaikea näyttää huolettomalta maailmanmieheltä tai -naiselta, kun hänet pakotetaan ulos savuille. Poissa ovat ajat, jolloin tupakka suupielessä synnytti mielteen elämään nautinnollisesti suhtautuvasta ihmisestä. Humphrey Bogartiakaan on enää vaikea imitoida, kun pakotetaan seisomaan ulkona. Tupakka ei myöskään enää tuo mielteitä viisaudesta: mikä aivotoiminnan stimuloinnissa voitetaan, hävitään tasamitalla kylmän synnyttämässä verenkierron hidastumisessa.
Tupakoitsijilla on enää yksi keino osoittaa olevansa parempia kuin muut: he järjestävät tupakoitsemattomille amok-juoksun. Vaikka se on lain vastaista, tupakoitsijat kerääntyvät aina räystäitten ja katosten alle ja katselevat tyytyväisinä, kun muut joutuvat kulkemaan heidän ohitseen ja vetämään sisäänsä tupakansavut. "Siitäs saitte!" voi melkein kuulla heidän ajattelevan.
Tupakoinnista on samalla tullut kansalaistoiminnan (poliittisesti epäkorrekti) ilmaus. Väitettiin olevan työpaikkoja, joissa tupakoitsemattomat saavat enemmän palkkaa kuin tupakoitsijat: "Tästä alkaa fasismi!" olen kuullut useammankin kerran. Tupakointi on itsessään jo diskriminointia, mutta tupakoitsijat väittävät joutuvansa diskriminoinnin kohteeksi: he ovat vähemmistö, jota pitäisi suojella (pitääkö vapaaehtoisia vähemmistöjä suojella?). Tupakoitsijat ovat tästä lähin sananvapauden lähettiläitä ja heitä pitää kunnioittaa antamalla heidän tupakoida (edes ulkona). Tupakoitsijat ottavat marttyyrin roolin (värjöttämisen) eivätkä välttämättä enää haluakaan synnyttää mielikuvaa charmista tai viisaudesta.
Sikaribuumi 90-luvun lopulla tuntuisi vahvistavan edelläsanottua: tavallisesta tupakan polttamisesta on hävinnyt kaikki tyylikkyys. Kompensaatiota: nyt tupakointi todella näkyy. Kaikki näkyy selvemmin: vuosituhannen lopun nousukausi ilmoittaa itsestään rehentelyllä. Tavallinen tupakka on sikaria vaatimattomampi ja kuva lipan alla värjöttävistä tupakoitsijoista on oikein kuva Suomen lamasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti