Nukuin yöllä 11 tuntia ja olin silti tai siitä huolimatta väsynyt. Nukuinko liikaa? Tämä päivä oli mennä tyystin harakoille. Onneksi sain sentään luettua aamupalan jälkeen, ennen kuin menin suihkuun, Ekelöfin Trilogian viimein loppuun. Samoin tein Sarjakuvastimen kolmannelle osalle. Ilkan sarjat olivat väkinäisiä, paitsi se, missä Pesämaa näkee unta assyrialaisista tai joistain ja kuningas Esmunasar sanoo: "Let's have a Baal." Nokkela, typerä ja hykerryttävä vitsi. Suomalaiset sarjakuvanpiirtäjät (tai pikemminkin -tekijät, koska vaikea jotain Tommi Hännistä on pelkkänä piirtäjänä pitää) ovat taitavia ja graafisesti loistavia. Suomella ei ole mitään häpeämistä. Jutut vain eivät ole kovin kiinnostavia. [Tämä oli normaali valitus vielä 90-luvun lopulla. Tilanne on onneksi nyt muuttunut: Ville Ranta, Mika Lietzen, Tiitu Takalo, Marko Turunen, Kaisa Leka... En laske Fingerporia enkä Kiroilevaa siiliä tähän. Olen kyllä nähnyt Fingerporin tekijän Pertti Jarlan muita, julkaisemattomia sarjakuvia - hän on erinomainen piirtäjä!]
Tulostin yliopistolla Blinkity Blankin uuden numeron. [Runolehteni.] Meni hiukan pilalle: kopiot tulivat tietty kaksipuolisina ja sitten otin joka toisesta sivusta uuden vedoksen ja sitten niiden kanssa sumpliminen olikin vähän tyhmää. Ja yksi runo - se, jonka on pakko olla mukana omistuksen vuoksi ("Kirjoitan kahdenkymmenen runon vuosivauhtia") - pitää ottaa uusiksi. Ja vielä: huomaan ärsyttävästi nyt, että kirjoitan runoja yhdellä kaavalla: ensimmäisen rivin jälkeen tulevat kaksoispisteet ja seuraava rivi alkaa selittää edellistä paradoksilla tai järjettömyydellä. Toistuessaan se lakkaa toimimasta.
Murnaun Auringonnousu elokuva-arkistossa: upea, yksinkertainen, kaunis, mahtava. En ihmettele, että impressionistinen elokuvakirjoittelu on niin voimissaan: millä muulla tavalla tuollaisestakin elokuvasta saisi otetta? Elokuvasta, joka on niin täynnä tunnetta - iloa, surua, pelkoa -, että tutkijakin unohtaa tutkivansa. Ihmettelen XXX:ä, jonka mielestä elokuva oli tylsä.
Sitä ennen katsottiin Lumièrea. En usko, että aikalaisia on niinkään ihmetyttänyt elävä kuva - se yleisö, jolla oli varaa ja ymmärrystä mennä katsomaan Lumièren keksintöä, oli taatusti jo nähnyt kaikki panoraamat ja muut keksinnöt, jotka edeltävät varsinaista elokuvaa. Sen sijaan pitäisi selvittää, millaiseen taiteelliseen kontekstiin Lumièren työt sopivat: miten niissä näkyy 1800-luvun lopun taiteellinen maailma ja elämä? Miksi yleisö tyytyi näennäisesti tarinattomiin (näennäisesti, koska esimerkiksi Laiva lähtee merelle pitää sisällään upean tarinan, jossa miehet jättävät naiset ja lapset laiturille uhmatakseen meren vaaroja - eri asia on, että he eivät näytä pääsevän mihinkään) elokuviin ja tyytyi katsomaan tuokiokuvia, maisemia, idyllejä perhe-elämästä, kortinpeluuta (oma suosikkini)? Voisiko selitys lähteä ajan ilmapiiristä, esimerkiksi senaikuisesta kuvataiteesta ja valokuvauksesta? Väitän siis, että Lumièren yleisö tiesi, mitä katseli.
Minä olen kiinnostunut niin monesta asiasta, että se ahdistaa minua.
Kirjoitan todellakin päiväkirjaani kuin sitä lukisi joku. Ehkä se joku on "vain" minä. Jos kirjoitan tästä vuodesta, tästä syksystä aina vuoteen 2052 asti, jolloin olen 70-vuotias, käsillä on dokumentti, jonka arvoa ei kukaan kiistä.
Lumi näyttää tulleen jäädäkseen. Elämä on jo paljon parempaa: lumi antaa valoa, joka on rauhoittavampaa kuin kesäinen, paahtava aurinko (joskaan ei yhtä lämmittävää), ja pahin masennus tuntuu menneen ohitse. Talvea ja pimeyttä on jäljellä vielä neljä kuukautta.
Englannin keskustelutunnilla katseltiin tänään To Kill a Mockingbird. Kohtuullinen; opin, mistä The Boo Radleys on saanut nimensä: Robert Duvallin (ensimmäinen rooli) hahmon nimi on Boo Radley.
Tunti myöhemmin: kirjoitin Jukka Petäjälle vastineen Eco-juttuun, jossa hän väitti, että Robinson Crusoe on ensimmäinen robinsonadi. Onko Marx kehittänyt termin, kuten Machereysta tuntuu käyvän ilmi? [En muista, että vastinetta olisi julkaistu. Totuushan on, että robinsonadit olivat käypä lajityyppi jo ennen Defoen romaania, ja esim. hollantilainen kirja Krinke Kesmeksen tarinoista ilmestyi kymmenisen vuotta ennen Robinson Crusoeta. Tästä lisää Yrjö Hirnin Valtameren saaressa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti