19.12.1995

Porissa. Automatka oli tylsä, mutta onnistuin pitämään pahimman pahoinvoinnin poissa katselemalla koko matkan ulos ikkunasta: en lukenut mitään, vaikka XXX yritti ehdottaa kaikennäköisiä ilta- ja hömppälehtiä. Ei mitään. Niinpä yli kahden tunnin matka olikin tylsä kuin nälkävuosi. Onneksi sain heti kotiin tultuani ruokaa (kaalipataa) - näin, vaikka olin sanonut äidille, ettei ruokaa tarvitse laittaa.

Pian katson pitkästä aikaa Salaisia kansioita. Kivaa sekin on. Tänä yönä ei nukuta yhdessä XXX:n kanssa: hän ei halunnut nukkua lattialla, mikä taitaisikin olla ehtona sille, että olisimme yhdessä. Nyyhkytys!

En osaa kommentoida mitään. Lopetin Glauserin viimeinkin - mielenkiintoinen, joskin hiukan vaikeaselkoinen kirja, oletin, että Matto olisi ollut jokin henkilö, vaan ei - ja aloitin kirjaa englantilaisesta puutarhasuunnittelusta ja kirjallisuudesta (1600-1840). Mikäs sellaista on lukiessa? [Minulla ei ole mitään mielikuvaa, mikä tuo puutarhakirja on. Olen kyllä ollut kiinnostunut puutarhojen historiasta. Glauser on Friedrich Glauser ja kirja on Mielipuolen valtakunta, suositeltava vanha ja omituinen dekkari, joka suomennettiin 1993.]

Olen tainnut unohtaa sanoa, että luin jokin aika sitten myös jyväskyläläisten tutkijoiden kirjan Eroksen aika. Suhteellisen sujuvaa erotologian popularisointia, mutta liian helppoa paikoitellen. Ja miksi aina tällaisissa kirjoissa vedetään enää vain henkilöitä esiin mitä enemmän lähestytään tätä aikaa? 1800-luvun loppu oli Nietzscheineen jo oireellinen, mutta 1900-luku meni ihan silkassa Freudin, Reichin ja kumppaneiden kuvailussa. Loppuluvussa yritettiin synteesiä, mutta boswellimaisine eroottisen pelin (naamiot ja kaikki) kuvauksineen se oli hiukan hutera. (Kaikesta tällaisesta saa tosin uusia virikkeitä: pitääkin lukea Boswellin päiväkirjaa, kun selvitän kaupunki-ihmisen julkista ja yksityistä kuvaa uudella ajalla.) [Haaveeksi jäi.]

No joo. Pitää soittaa vielä Liisalle, kukankastelijalleni, ja avata televisio. Katsoin tänään tyhjänpäiväistä kuvaa yli kaksi tuntia ja sekin jo pelästytti: onko television mahti näin kova? En ymmärrä Mikkoa, joka sanoo, että kulttuurintutkijalla pitää olla televisio, jotta hän osaa asettaa ihmisen identiteetin muodostukset oikeaan intertekstuaaliseen, no: verkostoon. Mutta nyt loppu.

19.12., tulossa 20.12.

Jouluaatto lähestyy. Ja yhtäkkiä se onkin ohi. Nyt-hetkien olemassaolo on edelleen varmistamatta. (Puhunko minä kliseisesti?)

Näin Salaiset kansiot ensimmäistä kertaa väreissä. [Minulla oli opiskeluaikana vain mustavalkoinen matkatelkkari, eikä muistaakseni vuonna -95 enää lainkaan telkkaria.] Dana Scullylla on punaiset hiukset, itse asiassa hyvinkin kauniit, tuuheat, porkkananpunaiset hiukset. Ja pisamia. Hieno tv-sarja, parasta Twin Peaksin jälkeen, mitä tv:sta on tullut. [Mitä helvettiä? Tässä välissä oli kuitenkin jo näytetty esim. Fitzit.] Katsoin Jyrkiäkin, mutta jos minä haluan katsoa MTV:n kaltaista kuvaa ja tavaraa, minä katson MTV:tä. Jolta tuli itse asiassa sieltäkin hyvää tv-viihdettä: Beavis and Butt-head. (Mikä vitsi sisältyy siihen, että jälkimmäisen nimi on tyystin väärin kirjoitettu? Senhän pitäisi olla ihan vain 'butthead', ilman väliviivaa.) Kaverit laittoivat telkkarin kiinni, koska, kuten Butt-head sanoi, sieltä ei tulisi kahteen tuntiin mitään hyvää. Jo minuutin kuluttua heillä oli tylsää. "Mitä tehdään?" "Seisotaan." "Joo. Hyvä idea." Seisovat. "Tämä on siistiä." "Joo. Seisotaan uudestaan." Katsovat itseään ja toisiaan. "Miten?" Vähän ajan kuluttua he katsovat sähkömittaria ja sitä, kuinka numerot vaihtuvat hitaasti. Beavis: "Voisin oksentaa." "Siistiä. Siinä voisi kulua aikaa." Beavis yrittää oksentaa: "En pysty." Butt-head yrittää: sama tulos. Butt-head tiivistää: "Aika on perseestä." ("Time sucks.") Koska viimeksi olen nauranut makeasti katsoessani televisiota? [Tämä juttu on naurattanut minua yli kymmenen vuotta ja siteeraan sitä usein halukkaille ja vähemmänkin halukkaille kuulijoille.]

Kone käy akulla. Viikonloppuna XXX ihmetteli samassa tilanteessa, että tuuletin (tai mikä tahansa) lakkaa käymästä aika ajoin. Ei näytä tekevän sitä nyt.

Sänky on kammottava, mutta minkäs teet, kun halusin katsoa televisiota? Salaiset kansiot on juuri sellaista tv-viihdettä, josta minä pidän: älykästä, hurmoshenkistä, pinnallista. (Tiedän puhuvani paskaa, mutta menköön, kun kello on jo niin paljon.)

18.12.1995

Maanantai, vaikka olo on kuin sunnuntaina. Laiskotuttaa, aurinko paistaa ulkona ja pitäisi varmaan tehdä jotain, mutta ei oikein halua.

Tero ja Anu kävivät eilen illalla ja pelasimme Afrikan tähteä ja rommia. On kuin emme osaisi puhua vieraittemme kanssa, vaan ajaudumme aina pelaamaan. Se on outoa. Mutta ehkä siinä vain käy niin, kun kerran emme tunne toisiamme kovin hyvin - Teronkin kanssa juttu sujuu, kun olemme kahdestaan ja kyllähän sen tietää, mistä sitten puhutaan.

Pitäisi lähteä Poriin, mutta ei oikein osaa. XXX:llä on ongelmia verkkoyhteytensä kanssa ja pitää odotella jonkun ihmisen soittoa. Minä olen valmis lähtemään koska tahansa.

Luin tänä aamuna loppuun Samuel Delanyn Novan. Se on kuulemma uuden scifin perusteoksia, oikea klassikko. Olihan siinä jotain mielenkiintoista, mutta kyllä mainostetut myyttiset yhteydet olivat vähän vaikeasti löydettävissä - kaksi repliikkiä Graalista ja taroteista ei tee tällaista yhteyttä kovin käsinkosketeltavaksi. No, puhuttiinhan siinä romaanin olemuksesta ja lopetettiin koko kertomus postmodernisti (hah) kesken. Vanhentunut, sanon minä: koko 60-luvun lopun scifi, lukuun ottamatta tietysti Dickia, on vanhentunut, koska sen pääpointtina oli reagoida vanhempiin, konservatiivisina pidettyihin scifin muotoihin. Sen piti niin kovasti olla korkeakirjallisuutta, että päähän sattui. Dick ei välittänyt tästä, vaan kirjoitti, mitä halusi (tekijän kuolema?). Bester taas kirjoitti vuosikymmen aikaisemmin eikä näin ollen voinut aavistaakaan, että hänen pitäisi välittää tällaisista kysymyksenasetteluista. (Ja siinä ovatkin suosikkini varsinaisen science fictionin kirjoittajista. O'Brien ja Lem menevät vähän sivuun, jo maantieteellistenkin seikkojen vuoksi.) Jonkun Banksin avaruusseikkailut ovat jo loistavia, koska niissä koko vastakkainasettelu on viimeinkin lopetettu ja on huomattu, että ei tarvitse olla tyly lukijaa kohtaan voidakseen kirjoittaa kunnon kirjallisuutta. (Delany ei suomennoksen perusteella ainakaan ole mikään armoton avantgardisti, kuten Ballard ja Moorcock. Joista jälkimmäinen on parempi Elric-tarinoillaan kuin millään muulla.)

18.12. illalla

Luin Norman Spinradin Deus X:n. Huvittava kirja, jonkin verran viihdyttävä, ilkikurinen ja jossain määrin älyllinen: en pane vastaan, jos scifissa on tällaisia ansioita.

Liha oli hiukan pilaantunutta ja punaviinikastike ei ollut kovin hyvää, mutta söi sitä silti. Ja nyt on punaviinistä, jota joimme, pieni hiprakka, joka tosin XXX:llä näkyy väsymyksenä ja haluttomuutena tehdä mitään (pitäisi pakata). [Liha oli hiukan pilaantunutta - ??? Ja silti söimme sitä?]

Tein Monroelle esitteen neuvostoelokuvista - kirjoitin kahdeksasta
elokuvasta innostuneet esittelyt näkemättä kunnolla edes puolta niistä! Minä olen puffimestari!

Nyt XXX pakkaa.

Pitäisi aloittaa Glauserin lukeminen. Haaveilin, että lopettaisin sen ennen iltaa, mutta se lienee turha toive.

Tero ja Anu olivat katselleet kotielokuvani - mahtoi olla kärsimys. En kysynyt sen kummempia vaikutelmia. Oli Anulla varmaan riittävästi viihdykettä, kun katseli poikaystävänsä toilailuja elokuvassa nimeltä Kostajan kuolema.

Huomenna lähdetään klo 12.15.

16.12.1995

Olen Turussa. XXX lukee käskystäni George MacDonaldin Kalastajaa ja kartanon neitoa - olen jonkun kehaisun nähtyäni halunnut lukea MacDonaldia, mutta olen aina peräytynyt viime vaiheessa: kuka minunlaiseni haluaa oikeasti lukea Ristin Voiton julkaisemaa kirjaa, jossa on vielä rumat kannet? Itse luin Jean Gionon puunistutus-kirjan - viehättävä - ja Jenö Rejtön Grand Hotel -seikkailun - vauhdikas, päätön. Aloitan varmaan Samuel R. Delanyn Novaa. Mikäs on eläessä. [Nyttemmin minulla on MacDonaldin Phantastes, mutta milloinkas minä sitä olisin ehtinyt lukea?]

Glögiin sekoitetusta votkasta tuli hienoinen päänsärky. Pitäisikö syödä jotain?

Kirjoitin juuri kommentin Filmihullun keskusteluun. Onnistun olemaan poleeminen ainakin omasta mielestäni - nyt vain kaikki riippuu siitä, onko Filmihullun toimitus samaa mieltä. Pitää vielä Markulta kysyä, haluaako hän nähdä kirjoitukseni (se on hänenkin allekirjoittamansa) ja tehdä siihen muutoksia tai muuten kommentoida. Olen nähdäkseni ottanut huomioon hänen toiveensa ja argumenttinsa. Pitää tosin vielä katsoa, etteivät väitteeni ole ristiriidassa keskenään - ei ole hauska joutua joittenkuitten teräviin kynsiin.

En keksi muuta kirjoitettavaa tältä päivältä. Eilinen on jäänyt kommentoimatta. Kossu-palkinto meni kauniille Niina Revolle, myöhästyimme Teron kanssa (isot laukut mukana) Ilkan multimediaesityksestä, jossa hän istui päätteen kuoret päässä ja puhui yleisölle videon välityksellä. Ollilla oli selässä lappu, jossa luki "Kossu - connecting people".