Olen tänään oikolukenut viimeinkin tulevana keväänä ilmestyvän kirjani Oikeiston vihapuhetta 1900–1950 (Savukeidas; kirjan rinnalla julkaistaan myös Vasemmiston vihapuhetta 1900–1950) vedoksia ja muistin asian, jonka olin pannut merkille viime kesänä, kun viimeistelin kirjaa ja luin suomalaisia kansallissosialistisia ja fasistilehtiä 1930- ja 1940-luvulta. Onneksi luin niitä aika satunnaisen ja pienen otannan, muuten olisin saattanut tulla hulluksi, hiukan samalla tavalla kuin jos lukisi vaikka Seppo Lehdon blogia. Nostan hattua Suomen valtiolle, joka kaikista kommunistilakien säätämisestä huolimatta suitsi myös suomalaisia natseja, Arvi Kalstaa, Yrjö Raikasta, Vietti Nykästä ja muita.
Kiinnitin joka tapauksessa huomioni kiinnostaviin runoihin, joita ilmestyi Vapaa Suomi -nimisessä sanomalehdessä 1930-luvun alkupuolella. Lehteä julkaisi aluksi puolue nimeltä Oikeisto-Työväen ja Talonpoikain puolue, joka pian vaihtoi nimensä Uudeksi Suomalaiseksi Puolueeksi ja sen jälkeen vielä Suomalaisen Työn Puolueeksi. Puolueen puheenjohtaja oli eräs Niilo Rauvala, ja se kannatti muun muassa Suur-Suomi -aatetta. Varsinaista fasistijärjestöä Uudesta Suomalaisesta Puolueesta ei ilmeisesti tullut, vaikka monessa kohtaa näkemykset kohtasivat toisensa, esimerkiksi ajatuksessa protektionistisesta talouspolitiikasta sekä kommunismin vastustuksesta. Puolueen nimen jatkuva vaihtaminen viittaa samaan päättämättömyyteen ja husimiseen, jota suomalaisten fasistien touhut muutenkin – kaikeksi onneksi! – 1930- ja 1940-luvuilla vaikuttavat suurelta osin olleen.
Runojen kirjoittaja oli lehden mukaan Oikeisto-Työväen ja Talonpoikain puolueen puoluesihteeri, jossa toimessa hän jatkoi vielä puolueen nimen vaihduttua Suomalaisen Työn puolueeksi. Lisäksi hänen sanottiin toimineen Helsingin isänmaallisen seuran sihteerinä – mitä tämä tarkoittaa, sitä en tiedä. Runojen kirjoittajan nimi oli Taavi Vanhanen. Fennica-tietokannasta selviää, että sama Taavi Vanhanen suomensi myös Kansojen ruoska -nimisen kirjan (1933), jonka alaotsikko kuuluu: "juutalaisten salainen ohjelma kristittyjen sivistyskansojen tuhoamiseksi ja maailmanherruuden saavuttamiseksi". Kyse on siis tunnetusta tsaarin Venäjällä pogromien oikeutukseksi kyhätystä väärennöksestä. Ilmeisesti sama käännös on ilmestynyt myös Suomalaisen Työn Puolueen julkaisemana. (Taavi Vanhanen on myös kirjoittanut "vuorokeskustelun" nimeltä Luola-asukas ja luonnonherra (1932), mutta sen sisällöstä minulla ei ole tietoa. Sen julkaisi Pienviljelijäin liitto.)
Ja tässä nyt se pointti, jonka takia olin tästä aivan innoissani. Kaikki todisteet viittasivat siihen, että Taavi Vanhanen on kontroversiaalin professorin Tatu Vanhasen isä – eli siis ex-pääministeri Matti Vanhasen isoisä –, mutta kun olin jo ilmoittanut tämän kovaan ääneen, luotettavalta taholta kerrottiin, että Taavi Vanhasia on ollut kaksi. Journalistisen selvityksen jälkeen ko. tietolähde tiesi, että Vapaan Suomen Taavi Vanhanen ei ole Tatu Vanhasen isä. Pyydän anteeksi väärän tiedon hetkellistä levittämistä ja mahdollista aiheuttamaani mielipahaa asianosaisille.
Tässä kuitenkin Taavi Vanhasen runoja, joita poimin Vapaa Suomi -lehdestä.
Viikon virsi
Ruotsin tulitikkutrusti
taas nousee jaloillensa.
Vieläköhän kansa siinä
saa haudan rahoillensa.
Saksanmaassa parlamentti
alkaa maahan romahtaa,
parlamenttarismin sairaus
kulkutaudin luonteen saa.
Ei Suomen pojat neuvostolaan,
enää liioin kelpaa,
kun kiirastulet ihantolan,
näet ilmitulla uhkaa.
Helluntailaiset vankiloissa
kommunisteja tekee,
uskonnonvapauden laissa
he kätensä vain pesee.
Nyt oikeuksin vankilassa
märehtii ja penkoo.
Saanevatkohan sasulassa
enää unen rauhaa.
Olutjuttu eduskuntaan,
myöskin tiensä löysi.
Uskoneeko kansa untaan,
siit' tuli liukas köysi.
Kieltolaista eduskunta
ei yksin päättää voinut.
Kun sanan sanoi kansakunta,
se on senkin nikkaroinut.
Antaa kansan kyhätä,
jotain myöskin laista,
onko syytä lisätä
vankilan asukkaita.
Vapaa Suomi 16.9.1932
Vapaan Suomen sisko ja veli
(puolueen perustavassa kokouksessa lausuttu runo)
Me tahdomme ehjäksi rakentaa
siniristilippuisen laivan.
Me tahdomme uudelleen asentaa,
siihen ohjauslaitokset aivan.
me tahdomme tarmomme tallettaa,
hyödyksi syntymämaalle.
Me tahdomme puoskarit asettaa,
jo töittensä tähden vaalle.
Me tahdomme turvata kansalle
työn ja omistusrauhan.
Me tahdomme Marxin opeille
täällä kaivaa jo syvän haudan.
Me tahdomme lopettaa veljesvihan,
minkä Marxi on tänne tuonut.
Me täytämme kuilun umpeen ihan,
jonka Juudas on meille luonut.
Me tahdomme, että lapsemme
meiltä oikean perinnön saavat:
saa nähdä myös harmaahapsemme,
että paranevat vihan haavat.
Me tahdomme sinua, sisko ja veli,
yhtymään liittohomme.
Jos kiertävi syömmessäs isäimme veri,
niin kuulut sä riveihimme.
Vapaa Suomi 1.9.1932
[tämä runo oli ilmeisesti nimetön]
Jo kesä poijes pakenee,
sit' talvi takaa ajaa.
Jo ihmisiä palelee,
he tiivistelee majaa.
Mitä tekee majaton,
työtön raukka täällä?
Hällä vatsa tyhjä on,
ja vaatteen risat päällä.
Mistä johtuu työttömyys,
kun ei ole katovuosi?
Se on kuluttajain typeryys -
he ulkolaista suosi.
Nyt ostan kotimaista vain,
niin torjun työttömyyttä,
näin jatkuvasti toimin ain'
poistain tyytymättömyyttä.
En juutalaisten petkuttajain
loukkuun enää mene,
ne vaikka sisään taluttaen
hokee: "Osta herra teme".
Jäsenviikko punikeilta
meni kovin hukkaan.
Ei niitä narri kepuleita
usko enää kukaan.
He korttinsa jo paljasti,
että mukavaa on näinkin,
kun porvarit ne valjasti,
johtoon eteenpäinkin.
toisten selän takana
vain Marksin oppi möykää
vaan jos itse aloittaa,
niin kaiken pulan löytää.
[enkä ole näköjään ottanut ylös, missä Vapaan Suomen numerossa runo on ilmestynyt]
Taavi Vanhasen runot katosivat aika pian Vapaan Suomen sivuilta. Ilmeisesti hän erosi puolueen johtotehtävistä – keskinäinen tappelu oli tyypillistä suomalaisille äärioikeistolaisille liikkeille 1930- ja 1940-luvulla. (Kuten sanottu, suureksi onneksi.) Taavi Vanhasessa ei suomalainen kirjallisuus ole menettänyt mitään lyömätöntä sananiekkaa. Satiiria tavoittelevien runojen näkemys kyllä herättää kysymyksiä, vaikka toisaalta juutalaisten ivaaminen oli hyvin tyypillistä ennen toista maailmansotaa kirjoitetussa kirjallisuudessa. Myös parlamentarismin kaatumiselle naureskelu tuntuu hyvin oudolta. Nämä ovat kaikki tyypillisiä aineksia suomalaisessa 1930- ja 1940-luvun äärioikeistolaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti