Tämäkin on julkaistu, Turun Sanomissa joskus -98; en tiedä, onko se päätynyt nettiin. Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen vittuili minulle pitkään tästä jutusta eivätkä välimme ole kunnolla lämmenneet vieläkään. Seison edelleen sanojeni takana, mutta aion kyllä vielä joskus koettaa Bukowskia - kun esimerkiksi Factotum, monien parhaana pitämä Bukowskin romaani, ilmestyy suomeksi.
Härski mies sekoilee
Mitään ei ole niin helppo parodioida kuin kovaksikeitettyä yksityisetsiväkirjallisuutta. Dekkarit, joilla on palttootakin taskussa pistooli, päässä lierihattu ja suussa tupakka, halukkaat ja paheelliset naiset, sankaria pahoinpitelevät tyhmät gangsterit... Lajityypin kliseet tarjoutuvat itsestään pilkattaviksi.
Amerikkalaisen rappion väsymätön kuvaaja Charles Bukowski päätti juuri ennen kuolemaansa vuonna 1994 tehdä juuri näin: pilkata yksityisetsivälajityyppiä. Hän kirjoitti romaanin Pulp, joka on nyt käännetty suomeksi, Sammakon klassikkoromaanisarjan toisena teoksena.
Voi oikeutetusti kysyä, mikä klassikko Pulp muka on.
Parodista sekoilua
Kirjan nimi viittaa pulp fictioniin, jolla alunperin on tarkoitettu 1920-luvulta 1950-luvulle ilmestyneitä halvalle paperille painettuja lehtiä ja niissä ilmestyneitä jännitys- ja seikkailunovelleja. Pulp-lehdistä aloittivat mm. sellaiset kirjailijat kuin Dashiell Hammett ja Raymond Chandler.
Bukowskin kirja pohjautuu Hammettin ja Chandlerin yksityisetsiväperinteeseen. Kirjassa yksityisetsivä Nicky Belane saa selvitettäväkseen visaisen ongelman: ranskalainen kirjailija Céline pitää löytää, vaikka hän kuoli jo 1961. Ilmeisesti se oli jonkinlainen huijaus, koska Belanen palkkaa itse Leidi Kuolema.
Tästä alkaa sen sortin sekoilu, että sitä ei kannata kuvata. Tärkeintä Bukowskille näyttää olleen keksiä mitä typerämpiä juttuja, joita yksityisetsivä voi kohdata. Välillä Belane valittelee elämän turhuutta ja käy laukkaradalla. Juonen ei ole ilmeisesti tarkoituskaan kantaa.
Huonoa kirjoittamista
Suomennoksesta on jäänyt painovirheen takia pois omistus: "Dedicated to bad writing." Totuus on, että Bukowskikaan ei ole kovin hyvä kirjoittaja. Toinen totuus on se, että monet varsinaiset lajityyppikirjailijat ovat kirjoittaneet paljon parempia ja hurjempia pulp-parodioita. Charles Willefordin suomentamaton Wild Wives (1955) on tästä hyvä esimerkki.
Willefordin erottaa Bukowskista se, että hänen kirjassaan on kiinnostava juoni ja kiinnostava päähenkilö. Willefordiin verrattuna Bukowski on kuin 14-vuotias poika, joka on juuri saanut ensimmäisen tekstinkäsittelylaitteensa. Yleensä näin huonoja teoksia ei julkaista.
Pulpia kirjoittaessaan Bukowski piti päiväkirjaa. Päiväkirjamerkintöjä on suomennettu omana niteenään Lounaalla. Siinä kirjailija valittaa, kuinka typeriä kaikki ovat ja kuinka kirjallisuus on niin täynnä tylsää ja tavanomaista tavaraa - tavanomaista on Bukowskin valituskin.
Pulpin valossa päiväkirja vaikuttaa vähän naurettavalta. Jos Pulp oli Bukowskin käsitys uskaliaasta ja rehellisestä kirjallisuudesta, olisi kiinnostava tietää, kuinka huonoina hän muita kirjoja oikein piti.
Moralisti ja vanhoillinen
On kuitenkin esitetty, että Bukowski ihaili kovaksikeitettyä kirjallisuutta. Pulp on parodia ja parodia on aina konservatiivista, säilyttävää kirjallisuutta, koska se saa ihmiset kiinnittämään huomion pilkattavaan asian ja vaalimaan sitä. Samana vuonna, kun Bukowski julkaisi romaaninsa, nähtiin Quentin Tarantinon elokuva Pulp Fiction, yhtälailla parodinen teos, joka yllytti uudet sukupolvet vanhojen kioskipokkarien pariin. Nyt pulp on Amerikassa kovaa bisnestä.
Paremmin Bukowski onnistui toistamaan vanhan kioskikirjallisuuden ihanteita Naisissa, joka ilmestyi alunperin 1978 ja josta Sammakko on ottanut uuden, korjatun painoksen.
Naisten proosa on karua, hemingwaylaistakin. Sen päähenkilö on Bukowskin alter ego Henry Chinaski, sarjahenkilö niin kuin monet yksityisetsivätkin, kurja alkoholisti-kirjailija, joka käy laukkaradalla aina kun saa rahaa. Chinaski joutuu toistuvasti vaikeuksiin, joista hän yleensä selviää onnellaan tai ei välitä niistä. Näissä piirteissä Naisia muistuttaa monia 50-luvun kioskipokkareita.
Rikosjuoni Naisista kuitenkin puuttuu. Se kyllä piristäisi kirjaa. Chinaskilla on kaksi intohimoa ja yksi riippuvuus: hän haluaa kirjoittaa ja juoda viinaa eikä voi olla naimatta. Naisissa naidaan eikä tehdä juuri muuta.
Bukowski onkin tyypillisesti kirjailija, jota ihaillaan, kun ei itse juoda tai naida. Bukowski - ja Chinaski siinä sivussa - on kuitenkin myös vanhanaikainen moralisti: hän kuuntelee klassista musiikkia eikä voi sietää rokkia ja valittelee, että naiset eivät käytä hametta tai jos käyttävät, se on niin lyhyt, että alushousut näkyvät. Paras ihmissuhde Chinaskilla on naiseen, joka elää selibaatissa.
Vaikuttaa siis lopultakin siltä, että Bukowski ei pysty viemään ihanteitaan - tai lukijoidensa ihanteita - loppuun asti. Puritaani amerikkalainen vie voiton ja Chinaski on onnellinen, kun ei tarvitsekaan naida.
Charles Bukowski: Pulp. Suom. Markku Into. 157 s. Sammakko 2000. Lounaalla. Suom. Seppo Lahtinen. 104 s. Naisia. 2., korjattu painos. Suom. Rauno Ekholm. 310 s. Sammakko 1999.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti