Afrikan tähti ja imperialismi

Jälleen kerran Kulttuurintutkimus-lehdessä julkaistu artikkeli, vuosi oli muistaakseni -97. Löytyn Ollin gradu samoista aiheista ilmestyi melkein samaan aikaan kuin artikkeli, ja Olli melkein äityi tivaamaan, olinko varastanut idean häneltä - hänkin mainitsee Afrikan tähden kirjanakin julkaistussa gradussaan (liekö sen nimi Valkoinen pimeys), mutta totuus on, että olimme pohtineet asiaa aika lailla toisistamme tietämättä. Tämä ei selvästikään ole lopullinen, lehteen päätynyt versio tekstistä, koska tästä puuttuvat lähdeviitteet ja lähdeluettelo, jotka tieteellisessä julkaisussa ehdottomasti piti olla. On totta, että tuohon aikaan, kun Vesa Niinikangas oli lehden päätoimittajana, se oli väljempi ja esseistisempi (ja minusta kiinnostavampi; olen lopettanut lehden tilauksen vuosi sitten).

Jotkut tekivät - en enää muista heidän nimiään - tv-dokumenttiakin Afrikan tähdestä samoihin aikoihin (Bruce Chatwinhan on puhunut ideoiden samanaikaisuudesta, jota esiintyy usein riippumatta itsenäisistä toimijoista) ja kävivät minuakin haastattelemassa Turussa. He halusivat henkilökohtaisia muistoja pelistä, joita minulla ei ollut sen kummempia kuin kenelläkään muullakaan, enkä päässyt ohjelmaan. En ole varma edes, mainittiinko minua lopputeksteissä, vaikka kaipa jotain tästä tekstistä ja siitä, mitä dokumentintekijöille höpisin Turun Ylioppilaslehden kahvihuoneessa, näkyy ohjelmassakin.

Pikkutriviana lisättäköön, että Kari Mannerla kirjoitti 50-luvulla novelleja Suomen Poika -lehteen (tai vastaavaan, en ole varma lehden nimestä), pitäisi kaivaa niitä esille jossain vaiheessa.

EDIT: tekstissä oli muutamaan otteeseen n-sana. Olen niitä alun perin (24 vuotta sitten!) käyttänyt ilmeisesti tavoitellen aikakauden omaa sanastoa ja ajatellut, että lukija tajuaa, että niissä kohdin ei puhu tutkija, vaan tutkittava aikakausi. Nyt kun muokkasin tätä tekstiä syksyllä 2021, niin kohdat tuntuivat kiusallisilta ja vanhentuneilta, joten vaihdoin ne. 

Imperialismin neljä unta ja painajainen
Afrikan tähden diskursiivisista muodostumista

Ei ole mitään kulttuurin dokumenttia, joka samalla ei olisi barbarian todistuskappale. Ja niin kuin se itse ei ole vapaa barbariasta, ei sitä ole myöskään se perinteen prosessi, jossa se on siirtynyt kädestä käteen. Walter Benjamin: Historian käsitteestä

 Pelit luovat meille maailman, jolla ei useinkaan ole mitään tekemistä todellisen maailman kanssa. Kyse on siis mytologiasta. Monopoli esimerkiksi opettaa suomalaisille nuorille, sukupolvesta toiseen, Helsingin ja liikemaailman tuntemusta (se tosiasia, että en tunne kumpaakaan, juontunee juuri siitä, että en ole koskaan pitänyt Monopolista) ja tekee haluttavaksi tilanteen, jossa kullakin on mahdollisuus ostaa tontteja ja rakennuksia aivan päätöksenteon keskustasta. Peli legitimoi kapitalismin.

Vuoden 1952 olympialaisten aikaan nuori Kari Mannerla kehitti kuuluisan lautapelin, jonka asenteet ovat perin näkyvästi kolonialistisia, eli Afrikan tähden. On irvailtu, että vasta Helsingin olympialaisten myötä Suomessakin nähtiin ruskeaihoisia afrikkalaisia, joista siihen asti oli ennen vain kuultu. On kuitenkin sopivaa, että samaan aikaan kun Suomi astui niinsanotusti maailmankartalle, kehitettiin peli, jonka avulla suomalaiset voivat kuvitella osallistuvansa siirtomaiden valloitukseen. Ironista on tosin se, että siirtomaat alkoivat jo vapautua 1950-luvulla.

 Afrikan tähdestä tuotiin markkinoille vuonna 1995 uusi, poliittisesti korrekti versio (jota kutsutaan de luxe -versioksi), joka on kopioitu pelin ruotsalaisesta versiosta. Kuten usein muutoinkin, tässäkin poliittinen korrektius on ainoastaan naiivia: pelottavien sarvikuonojen ja keihästä heiluttavien mustien miesten tilalla on kilttejä apinoita ja hymyileviä, pittoreskeja mustia miehiä. Pelottavasta Afrikasta on pelin uudessa versiossa tullut kiltti, eläinpuistomainen Afrikka, jossa valkoinen mies edelleen voi kulkea hänelle varta vasten merkittyjä polkuja pitkin ja hakea häntä odottavia aarteita. Onkin käynyt niin, että suomalaiset ostavat edelleen vanhaa Afrikan tähteä eivätkä ruotsalaisperäistä muunnosta. Vuonna 1996 kehitettiin vielä yksi versio pelistä, jota pelataan korttipelin tavoin.

 Mitä Afrikan tähdessä sitten oikeastaan tapahtuu? Miksi se on - vanhassa, asenteellisemmassa muodossaan - pitänyt niin monta sukupolvea otteessaan? Uusi, muka korrekti Afrikan tähti ei vetoa pelaajasukupolviin niin tehokkaasti kuin vanha, kolonialistinen peli. Siinä ei ole enää orjakauppiaiden ja krokotiilien subliimiutta, vaan pikemminkin pateettista hymistelyä. Alkuperäisessä Afrikan tähdessä on jo jotain campia: pelaajat myöntävät tyytyväisinä toisilleen, ettei se ole mikään häävi peli (tietenkään se ei ole verrattuna vaikkapa Doomin avaruushirviöiden iloittelevaan tappamiseen). Afrikan tähti on nostalgiaa, ja sitä pelaamalla eletään lapsuutta (jolloin peli oli vielä oikeasti jännittävä) uudestaan.

Vanhan Afrikan tähden vetovoiman ja mytologian selvittäminen on lähdettävä säännöistä ja pelivälineistä ja -laudasta. Peli on sekoitus tahallisia ja tahattomia merkityksiä: osa niistä on selitettävissä kulttuurissa yleisillä merkityksillä, osa vaatii jo historiallisten yhteyksien selvittämistä. Yritän paljastaa seuraavassa Afrikan tähden merkityksiä sanelevia diskursiivisia käytäntöjä. Afrikan tähden pelaaminen on unta, jonka lopussa on katkera painajainen.

Nimi

Afrikan tähti on olemassa. Se on osa vuonna 1905 Transvaalista löydettyä maailman suurinta timanttia, joka annettiin vuonna 1907 kuningas Edward II:lle 66-vuotislahjaksi. Cullinan 1:ksi kutsuttu timantti oli vielä 1990-luvun alussa maailman suurin timantti, ja se on, kuten arvata saattaa, Ison-Britannian kuningashuoneen omaisuutta ja on näkyvä vallan muoto: se löytyy Englannin hallitsijan kruunusta. Cullinan 1 on siirtomaavallan kauneimpia symboleja, ja sen toinen, yleisesti tunnettu nimi on juuri Afrikan tähti. 

Pelaaja, jota voisi kutsua myös valloittajaksi, voi pelatessaan uneksia löytävänsä yhden maailman kauneimmista timanteista, osallistua imperiumin rakentamiseen, sen ulkoisen kuvan luomiseen ja näin vallankäyttöön. Afrikan tähti luo mahdollisuuden toistuvaan imperiumin rakentamiseen. Pelin kautta siirtomaavalloitukseen hyvin vähän, jos ollenkaan, osallistuneet suomalaiset voivat kokea valloituksen fantasian (sananmukaisesti). Tämä on Afrikan tähden ensimmäinen uni.

Pakkaus

Pakkauksen Afrikka on piirretty viitteellisesti ja kulmikkaasti; se muistuttaa monia 1950-luvun kirjankansia, esimerkiksi Heikki Ahtialan kansia "mustaselkäisissä" SAPO-sarjan kirjoissa. Afrikan tähden kansikuva esittää hedelmällistä Afrikkaa: Saharan läntisestä nurkasta lähtien aina jonnekin Mosambikiin asti kulkee vihreän savannin ihana paratiisi. Paratiisissa nuori afrikkalaispoika kulkee keihäs kädessään, mutta ei tee mitään ottaakseen saaliikseen kahta säyseän näköistä gasellia eikä marabulta näyttävää lintua. Afrikan vasemmalla puolella nähdään tyypitelty eikä kovin pelottava naamio ja sen alla salaperäinen, shakkipelin tornia muistuttava kulmikas esine. Afrikan oikeassa ylälaidassa on monitahoiseksi hiottu timantti, ilmeisesti Afrikan tähti.

Pakkaus on kuin kirjan kansi: sanat 'Afrikan tähti' on kirjoitettu punaisilla, valkoreunaisilla kirjaimilla keskelle Afrikan eteläosaa, Kari Mannerlan nimi on kirjoitettu pelin nimen yläpuolelle, mikä luo mielikuvan tekijyydestä. (Tekijyyden vaikutelma jatkuu vielä varsinaisessa pelilaudassa, jonka yläreunassa Mannerlan nimi uudestaan komeilee.) Alalaidassa lukee vielä "afrikas stjärna": nykyaikana hätkähdyttävä kaksikielisyyden manifesti. Ruotsinkielinenkin vähemmistö voi osallistua siirtomaavalloitukseen. 

Pakkauksen kuva kaikkineen luo kuvan kulkemattomasta mantereesta, joka vielä on paratiisimaisessa olotilassa. Alkuasukaspoika on viattomuuden tilassa. Afrikka on manner esteettisesti arvotetun barbarian (naamio) ja mittaamattomien rikkauksien (timantti) välissä. Kuva on ristiriitainen: timantithan ovat hiomattomina hyvin epäsäännöllisiä ja vasta sivilisaatio hionnan muodossa saa niistä aikaan ruusun muotoisia briljantteja. Pakkaukseen liittyy osa pelin viehätyksestä: vielä avaamattomana pelin Afrikka on koskematon, puolibarbaarinen manner. Pelaaja, joka nostaa pakkauksen ja levittää pelilaudan eteensä, on ensimmäinen valloittaja. Tämä on Afrikan tähden toinen uni.

Pelilauta 

Afrikan tähden kartta noudattaa nk. Mercatorin projektiota. Tämä karttamalli on virheellinen, mutta samalla se on maailman yleisin: sen mukaan on tehty suurin osa maailman karttoja. Se ei ole enää poliittisesti kovin korrekti karttamalli, koska siinä Eurooppa on asetettu keskelle ja sen koko saa suhteetonta merkitystä (Mercatorin malli on tosin käyttökelpoinen muunkinlaiseen sentrismiin: esimerkiksi australialaisissa kartoissa Australia ja Tyyni meri ovat keskellä). Suomi näyttää yhtä suurelta kuin Intia, Venäjän alue näyttää yhtä isolta kuin koko Afrikka, vaikka jo Sahara yksinään on yhtä suuri kuin Venäjä. Mercatorin projektio on eurosentrismin vaikuttavimpia muotoja, samalla kun se on sitä melkein näkymättömästi, koska asiasta ei juurikaan puhuta.

Mercatorin projektion - ja samalla Afrikan tähden - voi asettaa historialliseen viitekehykseen. Projektion keksijä Gerhardus Mercator (1512-94) oli alunperin saksalainen, mutta muutti nimensä ryhtyessään hollantilaiseksi. Mercator tarkoittaa kauppiasta (englannin 'merchant' on samankantainen sana, pohjana on latinan 'mercor', ostaa, maksaa, käydä kauppaa). Mercatorin merkitys hollantilaiselle merenkululle oli merkittävä: vaikka hänen karttansa on virheellinen, sen avulla pystytään mittaamaan kahden pisteen välisen suoran todellinen suunta, mikä tarkoittaa, että se on käyttökelpoinen nimenomaan merikartoissa. Ilman Mercatoria Alankomaista ei olisi tullut merivaltaa.

Näin Afrikan tähti asettuu luontevasti osaksi kapitalismin historiaa: sen kuvallinen muoto juontaa juurensa samalta ajalta kuin koko kapitalismikin. Sen virheellisyys - eteläinen Afrikka näyttää suhteettomasti pienemmältä kuin Saharan alue, vaikka niiden suhde on lähes päinvastainen ("oikeassa" kartassa Sahara on ohut suikale ja eteläinen Afrikka pitkä ja kapea) - on historiallista ja melkein väistämätöntä. Mercatorin projektion tavoin Afrikan tähden kartta esittää meille kuitenkin oikean maailman, koska se on niin tuttu. Tähän Afrikkaan on hyvä tulla, koska se on sama Afrikka, jonka useimmin näemme ja välittömästi tunnemme. Tämä on Afrikan tähden kolmas uni.

Pelin kulku 

Afrikan tähti perustuu sattumanvaraisuuteen. "Pahvikiekot [---] asetetaan pelilaudan punaisille ympyröille sokeasti siten, ettei kukaan tiedä missä jalokivet, rosvot tai hevosenkengät ovat", sanotaan säännöissä. Afrikan tähti tarjoaa pelaajille mantereen, Afrikan, joka on täynnä rikkauksia. Pelaajalle on merkitty tie kulkea ja paikat, joista rikkauksia löytää, mutta pahvikiekkojen sokea asettelu takaa jännityksen ja seikkailun. Se takaa pelin jatkuvan muuttumisen ja ennen kaikkea se takaa sen, että Afrikka pysyy salaperäisenä. Jokainen peli on erilainen, jokaisella kerralla pelaaja löytää eri jalokivet. 

Afrikka on näin ollen tyhjä (merkitsijä): pelaaja-valloittaja asettaa sokeasti arvostamansa (timantit) sekä pelkäämänsä (rosvot) asiat pelilaudalle. Tämän sokean asettelun ansiosta Afrikka on lähes semelfaktiivinen, kerrallinen: vain hyvin pienellä todennäköisyydellä Afrikka on toisella kerralla samanlainen. Pelaaja-valloittaja muuttaa jokaisella pelikerralla Afrikan erilaiseksi, mutta tekee tämän sattumanvaraisesti, ts. ilman tietoisen vaikutuksen mahdollisuutta. Ajatus on kiintoisa, koska se tarjoaa pelaaja-valloittajalle kaksi positiota Afrikkaan nähden: ensinnäkin se takaa, että hänellä on Afrikka tyystin hallussaan, koska hän yksinään voi vaikuttaa siihen, mistä mantereen vauraudet löytyvät, toiseksi se tekee pelaaja-valloittajasta sokean, voimattoman ja epävarman. Vaikka Afrikan tähti siis lupaakin pelaajalle kokonaisen mantereen, se tekee tiettäväksi, että viime kädessä sattuma ratkaisee, onnistuuko valloitus. Afrikka on siis todella tyhjä, koska sen sisältö on joka kerta erilainen ja mielivaltainen.

Näin myös pelilaudan punaiset ympyrät, joista aarteet ja rosvot löydetään, saavat jokaisella kerralla mielivaltaisen merkityksen: Timbuktu voi olla yhdellä kerralla Afrikan tähden löytöpaikka (mikä on geologisesti mieletön ajatus) ja toisella kerralla siellä voi olla rosvo tai silkkaa tyhjyyttä. (Sen yläpuolella leijuvat korppikotkat valmiina käymään turhautuneen ja janoisen pelaajan kimppuun.) 

Pelin tarkoitus on sääntöjen mukaan löytää Afrikan tähti ja "viedä se turvaan Tangeriin tai Kairoon". Turvaan? Miltä? Ilmeisesti muilta valloittaja-pelaajilta, koska alkuasukkaat eivät selvästikään ole kiinnostuneita muusta kuin tansseistaan ja metsästämisestä. Afrikka on pelissä imperialistien temmellyskenttä ja se vie pelaajan suoraan imperialismin kukoistusaikaan, jolloin Afrikalla oli merkitystä vain eurooppalaisten raaka-ainevarastona. Peli legitimoi imperialismin, kuten Monopoli legitimoi kapitalismin. 

Pelaajilla on käytettävissään matkakassa. Rahat ovat Englannin puntia ja niitä saa kolme sadan punnan seteliä. Löydetyistä timanteista saa niinikään kustakin rahaa. Sääntöjen mukaan rahat maksaa "kassa". Tämä on erityisen mielenkiintoista: todellisuudessa Afrikka oli vain osittain brittien hallussa, mutta silti pelin puntia käytetään koko Afrikan maksuliikenteessä. Punta on toki saattanut olla käypä valuutta kaikkialla siirtomaa-Afrikassa, mutta tuskinpa ranskalaiset Senegalin alueella olisivat antaneet löytyneestä timantista maksuksi puntia. 

Tähän liittyy myös se, että pelilaudalla paikkojen nimet ovat yleensä englanninkielisessä muodossa. Kapkaupunki eli Capetown tuli jo mainittua, muita esimerkkejä ovat Kap Verde eli Cape Verde, Kairo eli Cairo, Kongo eli Congo, Orjarannikko eli Slave Coast ja Kultarannikko eli Gold Coast. Englantia ei pelin yläreunassa näy (jossa näkyvät Pyreneiden niemimaa, osa Välimeren aluetta, Ranska ja hiven keskistä Eurooppaa), vaan se on häivytetty: pelin maailman todelliset vallanpitäjät eivät selvästikään osallistu peliin, vaan joku pelaaja-valloittajista rekrytoidaan kassanhoitajaksi. Minne rahat lopulta päätyvät, sitä voi vain ihmetellä.

Mielenkiintoista on myös se, että maaperästä näyttäisi löytyvän valmiiksi hiottuja jalokiviä. Mutta koska tämä on mahdotonta, on keksittävä toinen selitys. Koska jalokivet todella on valmiiksi hiottu, niiden täytyy olla sitä ennen kuin pelaaja-valloittaja ne löytää. Tämä tarkoittaa sitä, että joku on jo löytänyt jalokivet ja hionut ne muotoihinsa, ennen kuin Afrikan tähden pelaaja ne saa käsiinsä. Koko kuvio saa uutta merkitystä. Kaikki Afrikan tähden pelaajat ovat tällöin rosvoja, jotka toimivat jonkin englantilaisen pankkilaitoksen nimiin (koska rahat tulevat sieltä) ja jotka vain jahtaavat toisen ihmisten löytämiä ja hiomia jalokiviä. Tämä on Afrikan tähden neljäs uni, ja se vetoaa kapitalistiseen voitontavoittelun viettiin. 

Huomionarvoista on, ettei Afrikan tähdestä saa rahaa, se on vain vietävä turvaan. Sen kanssa samanarvoinen on onnea tuova hevosenkenkä: siitäkään ei saa rahaa, mutta jos sen löytää sen jälkeen, kun Afrikan tähti on jo löydetty, ja ehtii viedä sen lähtöpaikkaan ennen Afrikan tähteä, voittaa pelin. Sekä Afrikan tähden että hevosenkengän merkitykset ovat symbolisia. Afrikan tähden voi sääntöjen mukaan pitää itsellään, sitä ei luovuteta kassaan, vaan se vain viedään "turvaan" (josta se kyllä voidaan viedä eteenpäin englantilaiselle pankille). Mitä tämä voi merkitä? 

Kirjoitin alussa siitä, kuinka Afrikan tähti kutsuu pelaajan valloittajaksi ja tarjoaa fantasian siitä, että voi osallistua pimeän mantereen valloitukseen. Kun pelaaja saa itselleen Afrikan tähden (joka siis on britti-imperiumin tärkeimpiä näkyviä symboleja), hän saa itselleen kokonaisen valtakunnan hallittavakseen. Hän on se, joka selvittää Afrikan mysteerin ja alistaa sen hallintaansa. Tätä korostaa se, että vaikka muut timantit luovutetaan pankille (eli heitetään tyhjään laatikkoon), Afrikan tähti pidetään itsellä loppuun asti. 

Rosvot 

Vielä on mainittava yksi asia: rosvot. Rosvopahvikiekkoja on kaikkiaan kolme, ja kun sellaisen kohtaa, joutuu luovuttamaan kaikki rahansa takaisin kassaan. Herää epäilys: toimivatko rosvot englantilaisen pankin hyväksi ja vievät rahat sille, kenelle ne kuuluvat? Rosvot ovat järjestään valkoisia ja he ovat hiukan villin lännen cowboyn näköisiä suun ja nenän peittävine liinoineen ja stetson-hattuineen. Miksi he ovat valkoisia? Mainitsin jo, että beduiineja lukuunottamatta alkuperäisasukkaat eivät häiritse pelaaja-valloittajien kulkua. Alkuperäisasukkaat ovat enemmänkin subliimeja nähtävyyksiä, varsinkin itäisessä Afrikassa, jossa he tanssivat viehättävää tanssia. 

Rosvot ovat seikkailijoita, jotka ovat turmeltuneet Afrikassa. He ovat lähteneet etsimään Afrikan tähteä ja kun eivät ole sitä löytäneet, ovat päätelleet, että paras tapa rikastua on ryöstää muita seikkailijoita, tässä tapauksessa siis Afrikan tähden pelaajia. 

Joseph Conradin Pimeyden sydän (1902) on tunnetuin esimerkki kertomuksesta, jossa valkoinen mies matkaa jonkin siirtomaa-alueen tuntemattomaan ytimeen ja tulee siellä hulluksi. Viidakko karistaa hänen yltään kaikki sivilisaation rippeet ja hän löytää alkuperäisen olemuksensa, joka on eläimellinen ja villi. Conradin lisäksi kuvio on tuttu vaikkapa seuraavista: William Goldingin Kärpästen herra (1954), Conanista tunnetun Robert E. Howardin Solomon Kane -tarinat (1930-luvun alkupuolisko), Jack Londonin teoksista esimerkiksi Elsinoren kapina (1914), vain muutaman mainitakseni. Näissä kaikissa muunnellaan vanhempia diskursseja. Romantiikan aikana 1800-luvun alkupuoliskolla kuviteltiin, että luonto parantaa ihmisen ja riisuu tältä sivilisaation kahleet ja tekee tästä paremman. 1800-luvun lopusta lähtien ajateltiin edelleen, että luonto riisuu sivilisaation kahleet ihmiseltä, mutta että tästä ei tule suinkaan parempaa, vaan, jos mahdollista, vieläkin huonompi. 

Conradinkin käyttämä trooppi on peräisin vaikkapa Sir Henry Stanleyn Kongo-teoksesta, jossa veneellä Kongo-jokea pitkin kulkevat urheat valloittajat kertovat kuulevansa rannoilta koko ajan huutoa: "Lihaa! Lihaa!" Tähän liitettiin Nietzschen mietelmä siitä, että jos taistelee hirviöitä vastaan, on vaarassa itsekin tulla hirviöksi (toisin sanoen jos katsoo kaivoon eli pimeyteen, kaivo eli pimeys katsoo takaisin). Näin alkoi syntyä diskurssi, jossa Afrikka olikin pimeä paikka ja vie valkoisen ihmisen turmelukseen. Mitä on Afrikan tähden pelilaudan keskellä? Reikä. 

Afrikan tähden valkoiset rosvot ovat menneet Afrikan sydämeen eivätkä ole löytäneet sieltä muuta kuin hevosenkenkiä ja tyhjyyttä. He ovat katsoneet pimeyteen ja pimeys on katsonut heihin. He ovat olennainen osa imperialismia, koska heidän ryöstämänsä rahat päätyvät takaisin kassaan. Silti he ovat peruuttamattomasti turmeltuneita. 

Kirjoitin aiemmin siitä, että kaikki Afrikan tähden pelaajat ovat rosvoja: he kahmivat toisten jo löytämiä jalokiviä ja myyvät ne eteenpäin (paitsi symbolista Afrikan tähteä). Miksi pelissä sitten tarvitaan ylimääräisiä rosvoja? On houkuttelevaa sanoa, että Afrikan tähdessä on näin aina kolme pelaajaa enemmän kuin varsinaisia pelaajia: samoilla apajilla liikkuvat rosvot. Afrikan tähteä rosvot eivät voi saada käsiinsä, koska (yleensä) tähden löytymisen jälkeen ei enää pysähdytä löytämään uusia jalokiviä. Rosvoilla ei myöskään ole pääsyä Kairoon eikä Tangeriin, joista pelaajat itse voivat pelin jälkeen häipyä takaisin Eurooppaan. Rosvojen tilanteen painajaismaisuus lisääntyy: heidän kohtalonsa on jäädä Afrikkaan odottamaan seuraavia pelaaja-valloittajia. He ovat imperialismin todellinen kuva. He ovat Afrikan tähden viides uni, mutta se on katkera painajainen.