Ja tässä heti perään neljäs ja viimeinen Kidd.Oon kirjoittamistani kolumneista. Tässä on jo omakohtaisempaa otetta ja sen määräämä aihe: kaikkien pienimmille lapsille, vauvoille suunnattu kuvakirjallisuus. Jutussa puheena oleva vauva on nyt jo vuoden ja kolmen kuukauden (tästä on siis jo tasan vuosi!) ja pitää edelleen kirjoista, mutta osaa nyt jo hyvin käännellä sivuja itse ja joskus innostuu pitkäksikin aikaa lukemaan.Vauva lukee jo!
Harva ilahtuu toisista ihmisistä niin paljon kuin kolmen kuukauden ikäinen vauva. Ei tarvitse kuin tuoda oman naamansa viereen, niin johan alkaa levitä hampaaton hymy. Jotkut vauvat – kuten tämä, joka meillä nykyään asuu – vieläpä alkavat kiljahdella riemusta.
Se on jotain aika valloittavaa. Paljon on puhuttu siitä, missä vaiheessa isät alkavat kokea lapsensa omikseen. Eiköhän se tapahdu viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa hymyillä isälleen hänet tunnistaessaan.
Tämä samainen vauva lukee jo kirjoja. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren ja kuvittaja Osmo Pennan vastasyntyneille kehittelemä Loruleikki-niminen opus toimii kuin juna. Lapsi alkaa ensimmäiset kuvat nähdessään sätkiä, kädet nousevat pystyyn, naamalle leviää leveä hymy.
Joitain kuvia vauva tuijottaa pidempään. Mitä selkeämpi naama, sen parempi. Kirjan kuvissa seikkailee jonkinlainen peikkoperhe, yhdessä kuvassa toinen peikkovanhemmista heittelee palloa pikkupeikon kanssa. Sitä vauva voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan, samoin kuvaa nauravista madoista.
Taloon tuli kirpputorin ilmaislaarista uusi katselukirja. Ranskalaisperäisessä Nalle pukeutuu -kirjassa on yhtä yksinkertaiset kuvat kuin kotimaisessakin versiossa, ja ihan samalla tavalla sekin valloitti. Simppeleissä kuvissa pyöreäpäinen nalle kertoo omista vaatteistaan ja siitä, missä järjestyksessä se pukeutuu. Essu on samanvärinen kuin äidilläkin. Jonkinlaista sukupuoleen opettamista tässä kyllä on.
Sitä ei voine välttää, jos kirjan saa ilmaiseksi – silloinhan ei tunnetusti voi valittaa!
Aina ei ole luettu näin pienille. Niin sanotut ensikirjat ovat aika tuore keksintö, ensimmäiset suomenkieliset julkaistiin 1970-luvun lopussa. Aiheesta ilmestyi alkuvuodesta mainio artikkeli Lastenkirjainstituutin julkaisemassa Onnimanni-lehdessä. Kirjoittaja Pirjo Suvilehto kertoo, että ensikirjoihin erikoistui Anna Tauriala jo 1970-luvun alussa. Taurialahan tunnetaan nykyään parhaiten siitä, että eräässä hänen elämänkulkua esittelevässä kirjassaan nähdään iskä ja äippä sänkypuuhissa, mutta ensikirjojen tekijänä hän oli edelläkävijä. Hän teki niitä paljon parinkymmenen vuoden ajan, niissä seikkailivat muun muassa Valtteri ja Saara.
Monia ensikirjoja on jaettu äitiyspakkauksessa. Ensimmäinen virallisesti jaettu ensikirja oli Kaarina Helakisan kokoama ja Maija Karman (ihana Maija Karma!) kuvittama Pallero. Sen julkaisi Lääkintöhallitus vuonna 1979. Perinne ei ole katkennut, mutta kuvaan ovat astuneet kaupalliset toimijat. Ensikirjoihin on Suomessa kuitenkin aina suhtauduttu vakavasti, tekijöinä on ollut kasvatuksen ja lastenpsykologian asiantuntijoita. Kuvittajina on ollut huippuluokan tekijöitä, kuten Mika Launis ja Maikki Harjanne.
Onnimannin artikkelin kuvituksia katsoessaan tulee tosin mieleen, että 1990-luvulla vähän hukattiin ensikirjan idea ja tehtiin liian taiteellisia ja monimutkaisia kuvituksia. Kokemus omista lapsista – myös tästä nykyisestä – on nimittäin, että mitä yksinkertaisempi ja pelkistetympi, sen parempi.
Hetkinen, joku sanoo. Onhan lapsille aina luettu – tai pikemminkin laulettu. Kansanlaulujen ja lorujen maailma alkaa tulla lapselle tutuksi melkein saman tien syntymästä. Samoja loruja on julkaistu eri muodoissa vuosikymmenien ajan.
Myös taiderunoutta on koetettu upottaa mukaan. Meille kulkeutui kirpputorilta WSOY:n vuonna 1945 julkaisema Alf Danningin kuvittama kirja Minä laulan lapselleni..., jossa on Heikki Asunnan ja V. A. Koskenniemen kaltaisten taidekirjailijoiden kehto- ja muita lauluja. Kirja on viehättävä, mutta tarkoitettu enemmän lahjakirjaksi tuoreille vanhemmille kuin lukuhetkeksi kolmikuukautiselle.
Toisinkin voi tehdä. Divarinpitäjäystäväni kertoi nimittäin lukeneensa lapsilleen Arvid Järnefeltin sata vuotta vanhan korpiromaanin Veneh'ojalaiset, kun lapset olivat alle yksivuotiaita. Niinkin voi tehdä! Ainakaan lapset eivät pysty pullikoimaan vastaan.
Ehkä nykyaikana voisi valita vaikka Mikko Rimmistä tai Miina Supista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti