perjantaina, huhtikuuta 25, 2025

Kirjoitus urinaaleista


Tuttavani kuvataiteilija Eero Merimaa kyseli viime vuoden puolella, haluaisinko kirjoittaa esipuheen pieneen kirjaseen, jota hän suunnitteli ottamistaan urinaalikuvista. Pohdin jonkin aikaa, mitä sanottavaa minulla muka olisi aiheesta, mutta lopulta muistin erään tapauksen 90-luvun Tampereelta, ja kirjoitin tekstin lopulta hyvin nopeasti, vain urinaalien historiaa netistä lyhyesti tsekattuani. Eero ainakin piti tekstistä paljon. Kirjaa painettiin tietääkseni 25 kappaletta, mutta tässä joka tapauksessa esipuheeni. (Olen tähän hiukan editoinut tekstiä.)


Vaaralliset urinaalit


"Onko pojalla komea kulli?" 

Tämä oli ensimmäinen, mitä kuulin, kun 90-luvulla Tampereella asuessani kävin Kyttälänkadun Mixeissä Taiteiden yönä. Olimme olleet liikkeellä jo jonkin aikaa, ja sisään mennessäni oli pakko päästä kuselle ja mennä urinaalille. Vanhempi mies kumartui saman tien ylleni ja yritti kurkistella kaluni kokoa. Ei ilmeisesti tehnyt vaikutusta, koska hän poistui yrittämättä sen enempää iskeä minua. 

Mikä on miehekkäämpää kuin se, että tulee kyselemään toiselta mieheltä, löytyykö isoa kalua? Jos olisin mennyt koppiin, olisin vain vetänyt oven kiinni ja saanut olla rauhassa. Urinaalit ovat suorastaan julkisia: missään muualla ei saa esitellä kaluaan. 

Urinaalit onkin kehitetty miesten tarpeisiin, naiset eivät niitä voi anatomisista syistä käyttää. On tietysti jotain seksististä siinä, että miehille on kehitetty oma vessatyyppi, mutta naisille ei. Miehiä aina paapotaan. 

Urinaali on vanha keksintö, mutta ne yleistyivät, kun teollistuminen eteni, ja raakaa työtä tekeville tehdastyöläisille piti keksiä nopea tapa käydä kusella. Edustaako urinaali siis kapitalismia? Jos työmiehellä olisi aikaa, voisi käydä rauhassa pytyllä ja päättää, istuuko mieluummin kuin kusee seisaaltaan, puhumattakaan siitä että saisi olla itsekseen. Johtajilla ei taatusti ollut toimistoissaan urinaaleja. Miettiköhän Marcel Duchamp tätä tuodessaan urinaalin taidenäyttelyyn? Toiko hän urinaalien kapitalismin näkyville? Ehkä joku näyttelyn kävijä ei ollut koskaan nähnyt urinaalia, vaan käynyt aina kunnollisessa vessassa. 

Tehtaissa ei enää tehdä rankkoja töitä, joiden lomassa vessassa pitäisi pystyä nopeasti pistäytymään. Kehityksen päätepisteenä on se, että kauppojen tarvittaessa töihin tulevat myyjät ja kuriirit pitävät vaippoja. Alaluokat eivät siis kohta tarvitse vessoja lainkaan. 

Urinaalit ovatkin keskiluokkaistuneet. Niitä ei tarvittaisi, mutta ne ovat jääneet elämään julkisten tilojen vessoissa. Eivät kaikki miehet niitä pysty käyttämään, heitä jännittää, jos joku mahdollisesti katselee vierestä. 

Nykyään urinaalit ovatkin tylsempiä. Niiden huuhteluun ei käytetä enää edes vettä, ja niitä pidetään mainostamisen arvoisina paikkoina, tosin melkein kaikissa näkemissäni vain mainostetaan mahdollisuutta mainostaa. Monessa paikassa toisten kalujen kurkkiminen on tehty vaikeammaksi, ja urinaalit on erotettu toisistaan väliseinällä. 

Urinaalin muodon pitäisi estää pissatippojen putoaminen lattialle. Tosin nykyiset urinaalit ovat huonosti suunniteltuja, sillä niiden edessä näkee jatkuvasti kuivunutta virtsaa. Ehkä se johtuu väestön ikääntymisestä tai siitä, että urinaalit ovat monessa paikassa kauhean matalalla ja roiskumisen vaara on suurempi. Hirveintä on käydä uimahallin tai maauimalan vessassa, jossa ei tiedä, onko neste lattialla lainehtivaa kusta vai vettä uimarien jaloista.

Rajummissa paikoissa on edelleen vielä yhteisurinaali, yleensä metallinen astia, jonka ääressä miehet seisovat vierekkäin. Vastaavia kusilaareja oli usein kouluissa, joissa joutui samaan riviin kiusaajien ja muiden epämääräisten ainesten kanssa. Yksi ystäväni sanoikin, ettei koskaan käynyt koulussa vessassa. 

Yhteisurinaaleja on myös sukupuolineutraaleissa vessoissa, kuten Turun Dynamo-yökerhossa. Ajatus tuntuu paradoksaaliselta, mutta ainakin yhdessä näistä vessoista urinaali on erotettu ylimääräisellä seinällä muusta vessasta. 

Oli miten oli, tällaisella yhteisurinaalilla käyminen tuntuu edelleen vaaralliselta, ainakin vaarallisemmalta kuin mainoksella varustetulla ja vedettömällä keskiluokkaisella urinaalilla käyminen. 

Ei kommentteja: