Kuvia sieltä täältä kautta Pohjanmaan

Eero Nelimarkka (kuva napattu Alajärven kunnan sivuilta, sori copyright-rikos)

Eli impressioita Turusta Rauman ja Meri-Porin kautta Österbotteniin ja aina Vaasaan sekä Kokkolaan asti ulottuneelta kirppisreissulta. (Ks. myös Kirppismatkat-blogi sekä vaimoni Hopeapeili-blogi.)

1) Jokien kauneus (vai pitäisikö puhua pittoreskiudesta?) ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Ajomatkan ensimmäisenä iltana on pakko pysähtyä Ahlaisiin joen rantaan tehdylle siistille uimarannalle. Tulee olo kuin olisi amerikkalaisessa elokuvassa.

2) Kristiinankaupungissa on lipevä pihakirppismyyjä, jonka puheisiin lankean, mutta vaimo ei. On helppo uskoa, että mies myy markkinoilla melkein mitä vain. Hän ottaa hoteisiinsa kaikki pihalle tulijat pienistä lapsista vanhuksiin. On kuin hänet tuntisi saman tien.

3) Kaskinen on outo kaupunki, joka koostuu vain ruutukaava-alueesta. Sillä on parisataa pientä puutaloa. Se on kuin Reposaari tai Kokkolan vanha kaupunki, mutta sen ulkopuolella ei ole mitään. Kadut ovat tyhjiä kuin zombielokuvassa.

5) Lappväärtin kirkko on hämmentävän, melkein koomisen komea. Naureskelemme myöhemmin, että huomaa kyllä, miten isännät ovat halunneet tehdä näyttävää. Maisemien latteus ilmeisesti pakottaa tällaiseen.

6) Kirkon lähistöllä on kaksi pientä pihakirppistä. Toisessa mukavat mummelit myyvät tyylikästä vintage-tavaraa 50- ja 60-luvuilta, toisessa erikoinen mummeli myy ei niin priimaa tavaraa eri vuosikymmeniltä ja alkaa esitellä elämäänsä, johon kuuluu hieno Peugeot 404 tallissa sekä romahtamiskuntoinen rintamamiestalo tontin toisella reunalla upean jokimaiseman vieressä. Omalla, omenapuiden täyttämällä tontilla on kuulemma puutarha, viereisellä tontilla ruohotarha. Mummeli kertoo tupakan käheyttämällä äänellä, että hän asuu Ruotsissa ja on töissä isossa tavaratalossa ja aina kun kuninkaalliset tulevat ostoksille, vaativat saada asioida hänen kanssaan, sillä hän on sellainen hupsu. Kirppismyymälä on samalla upea kotimuseo, joka on täynnä eriaikaista roinaa. Paikka on kiehtova, mutta jossain vaiheessa iskee kammo, että mummelista ei pääse eroon. Toivotteli uudestaan käymään.

7) Vaasa on komeampi kaupunki kuin sen koko tuntuisi edellyttävän. Rakennukset ovat isoja, muhkeita, näyttäviä. Pohjalaista näyttämisen halua tässäkin? Vaasan Kuntsi on erinomainen moderni taidemuseo. Hämmentävää on sekin, että vaasalaisella liikemiehellä on ollut niin upea suomalaisen modernin taiteen kokoelma. Samalla herää halu itsekin ruveta taiteen keräilijäksi - pari Eero Nelimarkkaa mahtuisi meillekin, puhumattakaan Mauno Haartmanin puuveistoksista tai Risto Vilhusen pop-henkisistä installaatioista. Hämmentävintä Vaasassa on kuitenkin, että sen kirppikset ovat niin vaatimattomia.

8) Isokyrön keskiaikainen kirkko päihittää Lappväärtin komean kirkon mennen tullen. En ole uskonnollinen ihminen, mutta tällaisessa paikassa voin saada pienen käsityksen siitä, miltä tuntuu pyhä. Lisäksi keskiaikaiset seinämaalaukset osoittavat, että sarjakuvan historia on hyvin pitkä.

9) Närpiössä en haluaisi viettää enää aikaani, vaikka siellä onkin hyvä pizzeria. Kirkon luona oleva absurdi tallien rivi (150 tallia!) todistaa jälleen kerran pohjalaisuudesta.

10) Kokkola osoitti ennen kaikkea sen, että ennen vanhaan seutukeskukset olivat vauraita paikkoja, joissa asui hyvinvoivia porvareita. Nyt tuosta vauraudesta on jäljellä vain rippeitä siellä täällä. Parasta Kokkolassa oli kuitenkin ruotsalaisen Sia-jätskivalmistajan kioski, josta sai suola-kinuski -jäätelöä.

PS. Kuinka moni tunnistaa otsikon viittauksen? Sanottakoon sen verran, että se on kirjallinen.

Säälittävää mutta paljonpuhuvaa

Hain tällaisella työpaikkahakemuksella erään tv- ja elokuvalehden päätoimittajuutta vuonna -96 eli 23-vuotiaana (kuukausi tuosta päivämäärästä täytin tosin 24). Sen kyllä huomaa. Enpä ole kyllä sittemminkään päässyt töihin, joihin olen hakenut, mutta nykyään, yli kymmenen vuotta myöhemmin, osaan jo sanoa, ettei minun enää kannata. Tuskin sopeutuisin työyhteisöihin. Jaa juu, olinhan minä päätoimittajana Turun ylioppilaslehdessä 2000-2002.

Tampere 2.4.1996

Hyvä XXX,

ilmoittaudun täten päätoimittajaehdokkaaksi XXX:ää varten. Vaikka kokemukseni varsinaisesta lehtityöstä ovat vähäiset, katson olevani pätevä lehden tekoa varten. Ottaisin urheasti vastaan kaiken, mikä eteen tulee, todennäköisesti tekisin ensimmäisenä lehtenäni kömpelön ja mitäänsanomattoman julkaisun, mutta sen jälkeen kokoaisin itseni ja saisin aikaan jotain sellaista, jota edelliset päätoimittajat eivät tehneet. XXX on Suomessa - jossa hyvien elokuvalehtien määrä on suoraan verrannollinen istuvan hallituksen selväjärkisten määrään - tärkeä lehti, jonka tekemistä ei sovi jättää pikkusieluisten ihmisten harteille.

Olen elokuva-alan puoliammattilainen. Meriittini ovat toki vaatimattomat, mutta yhteenlaskettuna niistä tulee aktiivista työntekoa elokuvan parissa yli kahdeksan vuotta. Päätoimeni - opiskelu - liittyy kyllä hiukan muihin puuhiin kuin elokuvaan, mutta sen ei tulisi haitata.

Olen tällä hetkellä tamperelaisen elokuvakerho Monroen pitkäaikaisin puheenjohtaja (1991-) ja olen luotsannut kerhoani eteenpäin (joskus kyllä taaksekinpäin) tilanteessa, jossa muut aikuisten elokuvakerhot ovat viereltä kaatuneet. Monroe näkyy tamperelaisessa julkisuudessa ja on erikoisnäytöksineen merkittävä lisä kaupungin elokuvatarjonnassa. Elokuvakerhourani on pidempi: Porin, kotikaupunkini, elokuvakerhossa olin aktiivijäsen (ja jossain vaiheessa myös varapuheenjohtaja) vuosina 1987-1990. Tällöin kontollani oli mm. esitettävien lyhytelokuvien valinta. Tällä hetkellä istun myös Pirkanmaan Elokuvakeskuksen hallituksessa.

Olen kirjoittanut säännöllisesti elokuvasta vuoden 1987 keväästä alkaen. Aluksi kirjoitin Satakunnan Työhön (nimimerkillä Umberto D.), sitten Hämeen Yhteistyöhön (nyt jo omalla nimellä) ja sen jälkeläiseen, Pirkanmaan Yhteistyöhön, jonka lopettaminen viime marraskuussa on tehnyt ankaran loven lompakkooni. Olen kirjoittanut ohessa säännöllisesti Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Aviisiin, SETA-lehteen (nykyään Z), Kulttuurivihkoihin, valitettavasti lakkautettuun La Stradaan sekä Porin City-lehteen. Tulevassa Filmihullun numerossa ilmestyy yhdessä Monroen (entisen) varapuheenjohtajan kanssa kirjoittamani juttu elokuvakerhojen nykytilasta ja klassikkojen asemasta elokuvayleisön mielissä. Monroen puheenjohtajana minulla on ollut tilaisuus toimittaa kolme lehteä - syksyllä 1991 Jörn Donnerin tuotantoa käsittelevän monipuolisen julkaisun, keväällä 1992 uutta amerikkalaista rikoselokuvaa käsittelevän lehden ja kuluvana keväänä neuvostoelokuvan viikonloppuun liittyneen julkaisun. Olen nopea kirjoittaja ja Aviisissa lehden tekijät aina nauravat, ettei juttujani tarvitse oikolukea.

Opiskelen yleistä kirjallisuustiedettä ja olen aivan hilkulla valmistua (graduni käsittelee yksinäisyyden historiallisia kohtaloita). Olen julkaissut artikkelin Nuo mainiot maskuliinit kiitävissä autoissaan. Jack Kerouac matkustamisen historiassa teoksessa Mikko Lehtonen (toim.): Aatamin puvussa. Liaanilla Hemingwaysta Königiin (Tampereen yliopisto, Yleinen kirjallisuustiede, julkaisuja 28, Tampere 1995). Olen luennoinut kansainväliselle tiedeyhteisölle aiheesta Frontier In The Making. The Ideological and Intertextual Relations in the Frontier Literature ja kuluvan kuun puolessavälissä pidän esitelmän tyyliniekan subjektikäsityksestä. Tästä huomaa, että tutkijana olen keskittynyt hiukan vanhanpuoleisiin asioihin (1700-luku on intohimoni), mutta se ei estä minua tarkkailemasta ympärilläni olevaa maailmaa - seuraan kohtuullisesti Internetiä (vaikka surffailu ei itseäni kauheasti innostakaan) [sic!], musiikkia, televisiota ja ennen kaikkea elokuvaa. En tiedä kasvatustieteistä juuri mitään (osaan luetella sujuvasti kasvatusfilosofian klassisia nimiä). Vuoden 1995 kesällä toimin kustannustoimittajaharjoittelijana Vastapainossa.

Olen sosiaalinen ihminen (mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan) enkä ole vielä tavannut ihmistä, jonka kanssa en pystyisi tekemään töitä. Kontaktien ylläpitäminen sujuu minulta luontevasti.

Toivoakseni kaikki ylläoleva lasketaan minulle eduksi.