Isää vielä

Turku, Rauma ja Pori 1968-1996
Neuvostoelokuvaa ja videoprojektoreita

J: Milloin muutit pois Forssasta?
M: 1968. Muutin Turkuun, mutta siellä minulla ei ollut juuri mitään elokuvakytkentöjä. Kävin elokuvakerhossa katsomassa Bonnie ja Clyden, mutta päätin, että töissä on liikaa puuhaa enkä ehdi puuhailemaan kerhossa.

J: Missä olit töissä?
M: Uudessa Päivässä. SKDL:n lehti, joka kuoli 1969 eli heti, kun muutin sieltä pois. Muutin Raumalle.

J: Oliko siellä elokuvakerhoa?
M: Jonkun aikaa, mutta siellä esitettiin lähinnä lyhytelokuvia. Se varmaan perustettiin juuri silloin, kun minä siellä olin ja kai minä olen jonkinlainen perustajajäsen.

J: Milloin tulit Poriin?
M: 1972. Elokuvakerhon hallitukseen tulin varmaan 1974, kun joku pyysi, ja mukana olin aina vuoteen 1983 ja siitä suuren osan puheenjohtajana. Silloin, kun minä siinä olin, tehtiin aloite kaupungin elokuvatoiminnan aloittamiseksi eli siis Kinokellarista, joka pyörii edelleen. Se on ollut tärkeä kattaessaan sellaisia elokuvia, jotka Poriin eivät muuten tule, niin ettei synny suoranaista kapinaa siitä, ettei Poriin tule tärkeitä elokuvia. Porihan on tyypillisesti kovan väkivallan kaupunki. Täällä ei ole ollenkaan yliopistotyyppistä katsojakuntaa, joka haluaisi vakavampaa, taiteellisempaa elokuvaa. Sama juttu on urheilussakin. Jääkiekossakin yleisö vaatii Poriin kaikkein kovinta, väkivaltaisinta pelaamista. Pori on isojen tehtaitten ja duunareitten kaupunki ja se näkyy siinä, että ihmiset valitsevat viihteen. - Neuvostoelokuvalla oli Porissa ja elokuvakerholiikkeessä yleisemminkin hyvin vankka vaikutus ja se sai poliittisiakin merkityksiä sillä tavalla, että nimenomaan haluttiin esittää neuvostoelokuvaa, ehkä jopa tämmöisessä propagandistisessa mielessä. Sana on turhan vahva, mutta tulee kyllä herkästi mieleen. Selvästi me sitä kuitenkin halusimme esittää, niin että ei niin paljon pantu pahaksemme sitä, ettei muuta kamaa ollut tarjolla, vaikka olisi pitänyt, koska maahantuojilla oli hyvin vähän länsimaisia klassikkoja. Suurin osa länsimaisista elokuvista, joita SEKL:n listoilla oli, oli sellaista taide-elokuvan B-luokkaa, joissa oli pyritty johonkin vakavaan lopputulokseen, mutta tulos oli useimmiten puolikuntoinen. Mutta SEKL:n listoilla ei paljoakaan ollut neuvostoelokuvien lisäksi paljoakaan huippuluokan elokuvaa.

J: Kerhojen tilannehan on koko ajan mennyt huonompaan suuntaan ja nyt ollaan kyllä ihan täydellisessä aallonpohjassa. Ei ole oikeastaan muita kuin aivan uusia elokuvia.
M: Videohan sen on ajanut alas. Mutta elokuvakerholiike voisi katsoa, miten videoita voisi käyttää hyväkseen. Siitähän minä olen puhunut jo toistakymmentä vuotta. Esimerkiksi tämmöiset videoprojektorit ovat niin pieniä ja kevyitä, että ne voi vaikka ottaa mukaan kannettavaksi ja mennä jonnekin esittämään jotain elokuvaa. Matkakirjoituskoneen kokoisia vehkeitähän ne ovat. Ei tarvita enää isoa teatteria eikä koulutettua henkilökuntaa.

J: Aloitit Satakunnan Työssä elokuva-arvostelut vuonna 1978. Miten se tapahtui?
M: Shakinpelaajana paremmin tunnettu Henry Tanner lopetti kirjoittamisen, muutti varmaan paikkakuntaa, ja minä aloitin silloin. Kirjoitin varmaan viiden vuoden ajan. Kävin katsomassa kaikki merkittävät elokuvat, kaikki suositut ja kaikki tärkeät.

J: Kaikesta et kyllä kirjoittanut, esimerkiksi saattoi olla viittaus, että ensi-iltaan on tullut jotain katastrofielokuvia, mutta et ole niitä arvostellut.
M: Joo, se olisi ollut mahdotonta. Elokuvia tuli viikottain kolme viisi ja siihen kun laski vielä elokuvakerhon näytökset päälle, niin kyllä se oli aikamoinen mälli. Teattereitahan oli kolme..

J: Ei, vaan neljä. Kino, Kino Palatsi, Adams ja Maxim.. Ei, kun viisihän niitä oli. Jaarlihan oli vielä. M: Aivan, viisi teatteria.

J: Mutta oliko Pori tästä huolimatta huono elokuvakaupunki?
M: Joo, tänne otettiin elokuvia, jotka olivat hyvin väkivaltaisia tai muuten suosittuja. Draamavoittoisia tai vakavassa mielessä taiteellisia elokuvia ei juuri tullut. Sanotaan nyt vaikka 70 prosenttia vakavasti otettavista draamoista jäi Porissa näkemättä. Myöhemmin ehkä kaupungin Kinokellari saattoi niitä esittää, mutta silloin elokuvakerho oli ainoa systeemi, jossa niitä saattoi nähdä. Ja kaudessakin näytettiin kymmenen tai kaksitoista elokuvaa ja niistäkin suurin osa oli klassikkoja tai neuvostoliittolaisia, joten ei siihenkään paljon uutta mahtunut.

J: Arvostettiinko neuvostoelokuvaa liikaa, kun kulttuurielämä oli muutoinkin vasemmistolaistunut?
M: Joo, kyllä sellaista varmaankin oli. Lähtökohta oli se, että neuvostoelokuvista piti pitää, koska ne olivat neuvostoelokuvia. En osaa sanoa, oliko minulla tällaista suhdetta. Ehkä oli.

J: Riittikö neuvostoelokuvalle katsojia Porissa?
M: Hyviä neuvostoklassikkoja riitti pitkään. Meillä oli kaudessa siis 10 tai 12 elokuvaa ja niistä oli puolet neuvostoelokuvia. Että kyllä niitä varmasti käytiin katsomassakin.

J: Olit SEKL:n hallituksessakin.
M: Joo, parin vuoden ajan. Hyvin vahvasti poliittinen järjestöhän se oli silloin, nimenomaan puoluepoliittinen. Demareilla ja SKDL:llä oli omat ihmisensä ja SKP:lla oli myös, ja sitten oli tämmöisiä elokuvia, jotka olivat ehkä vasemmistolaisia, mutta olivat enemmän kiinnostuneita elokuvasta taiteellisesti. Toimintaan tämä ei kuitenkin vaikuttanut, koska elokuvien saatavuus oli kuitenkin rajattua. Maahantuojathan asettivat rajoja sille, mitä elokuvia sai näyttää. Se johti sitten siihen, että elokuvat olivat suurimmaksi osaksi neuvostoelokuvia. Silloinhan oli samaan aikaan porvarillisempi elokuvakerholiike, joilla oli muutama kerho isoimmissa kaupungeissa.[1] He saivat maahantuojilta laajemman valikoiman elokuvia. Se liittyi varmaan siihen, että SEKL:n vasemmistolaisuutta ja taiteellisuushakuisuutta jotenkin vierastettiin, ja niillähän elokuvateatterit eivät koskaan ole eläneet. Porissa tällä toisella liikkeellä oli Sapliini-niminen kerho ja he ei eivät muistaakseni esittäneet ollenkaan neuvostoelokuvaa. Mutta se johtui varmasti siitä, että heille maahantuojat tarjosivat laajempaa valikoimaa. SEKL antoi kyllä julkilausumia siitä, että maahantuojien pitäisi antaa heillekin laajempi valikoima.

J: Tuossa aikaisemmin tuli esille, että teillä oli elokuvakerhossa ohjattuja keskusteluja elokuvan jälkeen. Oliko niitä joka elokuvan jälkeen?
M: Oli joo. En osaa sanoa, jäikö joka elokuvan jälkeen porukkaa keskustelemaan, mutta kyllä pyrkimys oli siihen. Ja senkin huomasi, että ihmisillä oli aina jotain sanottavaa, heillä oli mielipiteitä elokuvista. Mutta siinä sai pitää varansa, ettei loukannut ihmisiä. Huomasin nimittäin, että jos ihminen on epävarma mielipiteistään, niin hän voi käsittää kritiikin loukkaukseksi häntä itseään kohtaan.

J: Herättikö jokin elokuva erityisen kiivasta keskustelua?
M: Useinkin näin kävi, mutta en muista juuri mitään erityistä. Arthur Pennin hippielokuva Alicen ravintola oli tällainen, mutta en enää juurikaan muista, mistä siinä keskustelussa oli oikein kyse. Fellinin Rooma oli toinen vastaava.

J: Paljonko Porin elokuvakerhossa oli jäsenistöä?
M: Parhaimmillaan jotkut näytökset olivat täynnä. Bergmanin, Altmanin ja Fellinin elokuvat vetivät sen työväenopiston auditorion täyteen, mikä tarkoittaa jotain kahdeksaakymmentää ihmistä. Yleensä katsojia oli kolmen tai neljänkymmenen paikkeilla. Silloin sitä ei osannut pitää hyvänä saavutuksena, mutta nyt, kun muistaa, millaiseksi touhu meni sittemmin 80-luvun lopulla[2], sitä ei voi pitää kuin hyvänä. Mutta olihan kerhon näytöksiä elokuvateattereissakin, Adamsissa, Kinossa tai Jaarlissa. Niissä kävi tietysti enemmän ihmisiä kuin työväenopiston auditoriossa, jossa ei ole edes kaltevaa lattiaa. Kuvakaan ei siellä ollut tarkka ja ääni rahisi.

J: Mihin liittyi se, että lopetit Satakunnan Työn elokuva-arvostelut? Jutut vähenivät, Juha Manninen[3] kirjoitti aina välillä, ja kirjoitit ainoastaan vain tärkeistä taiteellisista ensi-illoista ja kotimaisista. Viimeinen elokuva, josta kirjoitit, oli käsittääkseni Visa Mäkisen Agentti 000 ja kuoleman kurvit.
M: Kai se liittyi siihen, että koin sitovaksi sen, että pitää nähdä niin monta elokuvaa viikossa. Se oli hyvin rasittavaa, kun oli pakko mennä elokuviin, joista osasi jo etukäteen sanoa, etteivät ne ole yhtään mitään.

J: Lopetit elokuvakerhossa samaan aikaan. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa?
M: Näytti siltä, että elokuvakerhossa oli muita ihmisiä samaan hommaan ja ettei minua siellä enää tarvita. Oli sinänsä sääli lopettaa, koska minä todella tykkäsin käydä elokuvissa ja kirjoittaa niistä. Oli kyllä nautinto kirjoittaa elokuvista ja oivaltaa kirjoittaessaan jotain lisää.

J: Miten näet sen, että elokuvakerholiike on nykyään alamaissa?
M: Ei ole osattu vastata siihen haasteeseen, jonka videot ovat asettaneet. Minusta tällainen ryhmäkatselu olisi edelleen tarpeellista, kymmenen viisitoista ihmistä katsoisi elokuvan pienessä huoneessa valkokankaalta tai suuresta televisiosta. Elokuva olisi tällöin alustus keskusteluun. Tämmöinen pienimuotoinen keskustelu olisi lähempänä alkuperäistä elokuvakerhojen tavoitetta kuin se, että kolmesataa ihmistä katsoo isossa teatterissa jonkin elokuvan - vaikka se olisikin sellainen, jota ei muuten nähtäisi - ja lähtee sitten pois. Eihän se ole varmaankaan ollut alkuperäinen tarkoitus, vaan se, että syvennetään keskustelemalla elokuvan katselua. Sehän ei ole ollut monesta syystä mahdollista: tarvitaan erikseen ihminen, joka pyörittää elokuvia, tarvitaan iso tila, yleensä elokuvateatteri, jossa keskustelun järjestäminen on hankalaa. Nyt tarvitaan vain joku pieni huone, jossa on pieni valkokangas. Katsotaan elokuva, joku ehkä alustaa sen jälkeen, sitten juodaan kahvia ja keskustellaan ja voidaan tarvittaessa vaikka katsoa jokin kohtaus uudestaan. Tässä elokuvakerholiike on tyystin laiminlyönyt sen, että katsottaisiin, mitä videoista voidaan hyötyä. Nyt on siis olemassa sellainen teknologia, että elokuvakerhojen alkuperäinen tarkoitusperä voidaan saavuttaa.

[1]Tämän Helsingin Prisma-elokuvakerhosta syntyneen liikkeen nimi oli Elokuvakulttuuri ry. ja mm. Tampereen Prisma syntyi sen kylkiäisenä. Toiminta hiipui pois 80-luvun puoleenväliin tultaessa.

[2]Porin elokuvakerhon jäsenmäärä putosi tasaisesti. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa se putosi kymmenen tietämille ja jopa allekin ja kerhon toiminta jäädytettiin 1991.

[3]Nyttemmin Porin kaupungin ympäristövaltuutettu.