Lisää uusia kirjoja: Titaanien kosto

Kirjoitin aiemmin Pulpografia Eroticasta, joka ilmestyi touko-kesäkuun vaihteessa. Kesällä ilmestyi kaksi muutakin tekemääni tai kirjoittamaani kirjaa (nämä eivät ole sama asia), joista kirjoitan nyt ja seuraavassa postauksessa. 

Ensiksi kirja nimeltä Titaanien kosto, koska saan sitä käsittelevän tekstin helpommin alta pois. Sen julkaisi Ntamo, jota nykyään pyörittää Jarkko S. Tuusvuori. Tuotantoani tunteva lukija tajuaa nopeasti, että kirjalla on jotain tekemistä vuonna 2014 ilmestyneen Titaanien laulun kanssa - se onkin sen jatko-osa, toinen täyslaidallinen sellaista kertovaa runoutta, joka menee tavalla tai toisella seikkailukirjallisuuden nimikkeen alle, toisin sanoen historiallisia runoja, kauhurunoja, runoja, jotka sijoittuvat merelle, Raamattu-aiheisia runoja ja vielä runoja, joissa on fantasian, sadun maustetta. Tällaiset runot ovat aina olleet vähemmistössä suomalaisen runouden kentällä, siksi ne ovat minua kiinnostaneet - nämäkin kaksi teosta ovat omalla tavallaan kotimaisen kirjallisuuden vaihtoehtohistoriaa. 

Kirjoitin kirjaan esipuheen, jonka julkaisen alla. Ntamon Tuusvuori oli sitä mieltä, että alun kuvaukset edellisen kirjan tekoprosessista ovat lukijan kannalta turhia (eikä hän halunnut tulla itse mainituksi), ja lisäksi tekstiä editoitiin sen verran, että kyseessä ovat melkein kaksi eri tekstiä! Itsestäni prosessien kuvaukset ovat kuitenkin usein kiinnostavia, ja siksi mainitsen tässä myös, että kirjan nimi tosiaan vaihtui kirjaa tehtäessä Titaanien laulu II:sta Titaanien kostoksi, jossa säilyy tietty elokuvamaisuus, mutta joka ei kuitenkaan ole ehkä yhtä pöljä. (Yhden Tuusvuoren ehdottaman editoinnin tässä toteutin.)

Tässä välissä on ilmestynyt muutakin kauhurunoutta, lähinnä Matti Järvisen Nysalor-kustantamolta. Matti on toimittanut kirjoiksi mm. antologian Korppi, joka on sekalainen kokoelma erilaisia kauhurunoja, sekä Unto Koskelan synkeitä merirunoja nimellä Kuollut laiva. Titaanien kostossakin on Koskelaa. Lisäksi itse valikoin kirjaksi Uuno Kailaan kauhurunoja ja -novelleja.  

Tuleeko "Titaanien laulu III:a"? En tiedä, mutta mahdollisia tekstejä on kyllä, työpöydälläni on ainakin kopioina mukaan ottamista odottavat runot "Tornin tyttö ja musta Tuomas" ja "Meren tuomio" (valitettavasti en vain ole kirjoittanut kopioihin, kuka runot on kirjoittanut). Larin-Kyöstin kertovien runojen laajempi projekti ei valitettavasti ole vielä toteutunut, ja lisäksi kiinnostaisi tehdä myös kooste Larin-Kyöstin fantastisesta proosasta. (Näitä miettiessäni pelkään aina, että joku muu ehtii ensin.) 

Kirjan sisällysluettelo tulee esipuheen perässä. Se on aika tymäkkää kamaa, mutta minähän tunnetusti nautin bibliografioista ja niiden silmäilystä. (Huom! En ole täysin varma, onko koneellani oleva tekstiluettelo sama kuin kirjan lopullinen.) Titaanien kostoa saa muun muassa täältä, Ntamon verkkokaupasta. Tässä vielä linkki Titaanien lauluun Ntamon verkkokaupassa sekä tekstiin, jossa kerron Titaanien laulun tekemisestä (tekstit ovat näköjään hiukan päällekkäisiä). 

Lukijalle

 

Lähetin Titaanien laulu -nimisen käsikirjoituksen Ntamon Leevi Lehdolle jouluaatonaattona 2013. Olin koonnut käsikirjoitukseen runoja, joita vaikealla alaotsikolla luonnehdin "historiallisiksi, eksoottisiksi ja kauhurunoiksi".

Hanke oli ollut melko pitkä, sillä se oli aluksi elänyt ideana tehdä pieni lehti, jonka nimi voisi olla Seikkailurunoja (tällä nimellä käsikirjoituksen tiedosto koneellani edelleenkin on). Olin törmännyt joihinkin kiinnostaviin kertoviin runoihin, joissa oli minuun vetoavaa fantastista sisältöä, vaikka olin aiemmin enemmänkin lukenut modernistista 1900-luvun runoutta. Kun puhuin ideasta sosiaalisessa mediassa, Mike Pohjola lähetti minulle joitain runoja käytettäväksi lehdessä. Ne olivat osa hänen runokokoelmaansa, jossa oli sankariaiheisia, mutta parodisia runoja.

En kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi tehdä Seikkailurunoja-lehteä. Jossain vaiheessa aihetta riittävästi pyöriteltyäni mietin, että pienilevikkisen lehden sijasta saisin tehtyä aineistosta kokonaisen kirjan. Kirjan tekeminen oli laiskaa ja satunnaista (pidän sellaisesta puuhastelusta), mutta otin aina sopivia runoja ylös, kun sellaisiin törmäsin. Heitin idean kirjamessuilla Leevi  Lehdolle, joka innostui tapansa mukaan ideasta välittömästi. Kasasin kirjan loppuun nopeasti ja se ilmestyi seuraavana vuonna. Kirja syntyi ilman apurahaa, mutta minulle oli jostain jäänyt ylimääräistä rahaa eikä käsillä ollut akuutteja kirjaprojekteja, joten homma oli mukavaa ja leppoisaa. Olisipa työnteko useammin sellaista!

En usko, että Titaanien laulu on myynyt kovin montaakaan kappaletta, eikä se taatusti ole aihettanut laineita Suomen runopiireissä, mutta kirjan tekeminen oli sen verran hauskaa, että päätin tehdä sille jatko-osan. Leevi Lehdon sairastuttua Ntamoa alkoi vuonna 2019 vetää Jaakko S. Tuusvuori, joka näytti idealle vihreää valoa. Olimme molemmat sitä mieltä, että teoksen nimi olisi "Titaanien laulu II". On hauskaa käyttää tällaista elokuvista ja muusta populaarikulttuurista nimityyppiä jonkin näin jylhän ja korkeakulttuurisen yhteydessä – se on oiva muistutus siitä, että oikeasti massakulttuuri ei aina ole kovin kaukana korkeakulttuurista.

Osa tämän kirjan teksteistä on koottu samanlaisella tavalla kuin aiemmankin opuksen: laiskasti ja silmäilemällä. Olen naputellut runoja puhtaaksi aina sellaisen tavatessani, samoin olen löytänyt runoja valmiiksi digitoituna Wikiaineistoista tai muualta netistä. Kiitos kaikille runoja skannanneille tai puhtaaksi kirjoittaneille!

Olen myös ottanut opikseni saamasta kritiikistä ja ollut tarkempi sen suhteen, että uuden teoksen runot olisivat selvemmin kertovia. Erityinen kiitos Juha-Pekka Kilpiölle, jonka arvostelu Tuli & Savu -lehdessä on ehkä oivaltavin, minkä olen ikinä mistään tekemästäni saanut. Jo arvion otsikko on mainio: "Genrerunon graal". Sillä juuri tästä on kyse: voimme tulkita vanhat korkeakulttuuriset tekstit genrerunoina ja lähestyä niitä vapaana nationalistista tai muista historiallisista rasitteista. Toki on muistettava, että tällaiset runot tapaavat esittää rasistisia ja seksistisiä näkemyksiä. Samalla kannattaa huomata, että kertova runo voi toimia vastapainona 1900-luvun runouden suurelle keskeislyyriselle kertomukselle: se ei kerro nimenomaisesti runoilijasta, tekijästä itsestään, vaan tarjoaa mahdollisuuden muille äänille. Esimerkiksi Leevi Lehto ja Teemu Manninen ovat tahoillaan olleet kiinnostuneita kertovan runouden mahdollisuuksista.

Erona edelliseen teokseen on myös se, että tämä on tarkemmin teemoiteltu, vaikka teemoiteltu oli aiempikin Titaanien laulu, sitä vain ei sisällysluettelon perusteella pystynyt päättelemään.

Edellisen teoksen tapaan lopussa on kirjailijaesittelyt. Osa kirjailijoista on tunnettuja, osa unohdettuja; mukana on myös vanhoja suomennoksia niin maamme ruotsinkielisiltä runoilijoilta kuin ulkomaisilta kirjailijoiltakin. Olen onnistunut myös selvittämään, missä ilmestyi alun perin Uuno Kailaan hermeettinen "Mysterio", jonka olisin halunnut jo edelliseen kirjaan. Huomautettakoon, että tässä välissä ilmestyi tekemäni valikoima Kailaan kauhurunoja ja -novelleja nimellä Hauta meren alla; "Mysterio"-runoa siinä ei kuitenkaan ole.

Edellisessä teoksessa ei ollut tekijänoikeussyistä yhtään Larin-Kyöstin runoa, tässä niitä on useita. Ehkä vielä saamme kokonaisen teoksen Larin-Kyöstin eksoottisia seikkailu- ja kauhurunoja!

Ja kirjan sisällysluettelo: 

I Historiallista seikkailua

 

Eino Leino: Temppeliherra (teoksesta Kangastuksia. Otava 1902)

Yrjö Weijola: Nuor' Roland (Nuori Suomi 1895)

Kössi Kaatra: Gamelyn (Rynnäkköön 1924)

Klaus U. Suomela: Ferenike (teoksesta Teoksesta Olympia. Urheilijan säkeitä. Edistysseurojen kustannus 1920)

Juhani Suur-Juhola: Aleksanteri Suuri (teoksesta Talven tullessa. Weilin 1911)

Väinö (Kaarle Krohn): Ferencz Renyi (teoksesta Kokoelma suomalaista runoutta. Koonnut A. V. Forsman. Yrjö Weilin 1905)

Kustavi Lounasheimo: Bēda Venerābilis (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922)

Henrik Wrede: Karl Wilhelm Törnegren (suom. Osku Velho, teoksesta ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Gustaf Lönnbeck: Sotavanhus pidoissa (teoksesta Kertovaisia runoelmia. Koonnut Kaarle Leopold Krohn. Kansanvalistus-seura 1890; julkaistu nimellä G. Lbk.)

August Strindberg: Eri asein (teoksesta Eri asein. Valikoima runoja. Suom. Aarni Kouta. Otava 1914)

Aino Rännäri: Kuninkaan kartanon lilja (Juttu-Tupa 19/1924)

Oksanen: Koskenlaskijan morsiamet (teoksesta Säkeniä I–II. Edlund 1860, 1868)

Hjalmar Procopé: Kondottieri (suom. Osku Velho, teoksesta ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Larin-Kyösti: Viimeinen mauri (teoksesta Ballaadeja. Otava 1913)

Klaus U. Suomela: Mardonios (teoksesta Olympia. Urheilijan säkeitä. Edistysseurojen kustannus 1920)

Aleksis Kivi: Atalantta (kirjoitettu 1860-luvulla, julkaistu ensimmäisen Kiven kootuissa teoksissa 1916)

 

II Raamatun henkilöitä

 

Pontus Artti: Eedenin ulkopuolla (Nuori Suomi 1903)

Larin-Kyösti: Elämänpuun neste (teoksesta Ballaadeja ja muita runoja. Otava 1913)

Simo Korpela: Johannes Kastajan Messiasnäky (teoksesta Elämän keskeltä. Uskonnollisia runoja. Gummerus 1914)

Verneri Liinamaa: Pyhän Hubertin tarina (Joulupukki 1953)

Joh. Edv. Leppäkoski: Marttyyrit (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922. Alkuperäinen julkaisuaika ei tiedossa)

Juhani Suur-Juhola: Simsonin uhka (teoksesta Talven tullessa)

A. Oksanen: Jodokon leipä (teoksesta Säkeniä)

III Sadun mailla

 

Uuno Kailas: Sumurun prinssi (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Aino Rännäri: Tarina yökehrääjästä (Juttu-tupa 1922; tarkempi numero ei tiedossa)

Larin-Kyösti: Prinsessa Tähtisilmä (Juttu-tupa 1922; tarkempi numero ei tiedossa)

Uuno Kailas: Mestari Amedée (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Jussi (Juhani Aho): Hovin herra (julkaistu teoksessa Suomen ylioppilaskunnan albumi Elias Lönnrotin kunniaksi, hänen täyttäessään kahdeksankymmentä vuotta 9.4.1882; tähän kirjaan otettu teoksesta Kertovaisia runoelmia, Kansanvalistusseura 1890)

Oskar Uotila: Kaarinan veri (teoksessa Oskar Uotilan kootut runoteokset I. Lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Kansa 1911) 

Suonio: Karkuri (teoksesta Suonion runoelmia. Clouberg ja K. 1869)

Henry Wadsworth Longfellow: Excelsior (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922. Suom. Kai.)

Larin-Kyösti: Kiinalainen uni (Nuori Suomi 1905)

Hjalmar Procopé: Galilealainen yö (suom. Osku Velho, teoksessa Osku Velho: "Umpimähkään": O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Lauri Soini: Kullervo hirsimetsässä (Nuori Suomi 1905)

Vilppu Kaukonen: Imatra (Nuori Suomi 1895)

Eino Leino: Kimmon kosto (teoksesta Kangastuksia. Otava 1902)

Larin-Kyösti: Lalmantin kotiintulo (teoksesta Ajan käänteessä. Isänmaallisia runoja sekä ballaadeja. Söderström 1899)

Johan Ludvig Runeberg: Epigrammi 24 (suom. Kaarlo Forsman, teoksessa Johan Ludvig Runebergin lyyrillisiä runoelmia, Söderström 1885)

 

IV Merellisiä maisemia

 

Uuno Kailas: Hauta meren alla (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Pekka Punnus: Zanzibarin pirut (Tulenkantajat, no. 3, 1926)

Unto Koskela: Kuollut laiva (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

Mihail Lermontov: Laiva (suom. Knut Karmanne, Hakkapeliitan joulu 1929)

Unto Koskela: Laulu "Amphionista" (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

 

V Kauhua

 

Unto Koskela: Laiva odottaa (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

J. G. Dahlman: Huuto kalmistosta (Sanomia Turusta 12.5.1865)

anonyymi: Selma kuoltuansa kummittelee (Joukahainen no. 9 / 1883)

Matthew G. Lewis: Uljas Alonzo, eli Kuinka uskoton morsian sai ansaitun palkkansa (julkaistu arkkiveisuna vuonna 1889)

Karl A. Tavaststjerna: "Reqviem supremam..." (Nuori Voima 6–7/1916)

Uuno Kailas: Mysterio (Ruusu-Risti 10/1921)

Larin-Kyösti: Kyöpelin yö (teoksesta Korpinäkyjä. Kertomarunoja. WSOY 1915)

Aino Rännäri: Kummitushäät (Juttu-Tupa 6.9.1924)

Simo Korpela: Ajanhengen mies (teoksesta Elämän keskeltä. Uskonnollisia runoja. Gummerus 1914)

Seikkailurunoista Titaanien lauluun, eli uusimman kirjani tarina

Olin viikonloppuna puhumassa pienelle kirjoittajaporukalle kirjoistani, lähinnä antologioiden tekemisestä. Sanoin, että yksi keskeinen idea antologioita tehdessäni on ollut yritys luoda Suomelle toisenlainen kirjallisuudenhistoria, jossa korostuisivat leikittely, fantasia, eksotiikka ja kauhu. Ajatus otettiin ilolla vastaan. Pääsin sanomaan, että koostamieni novellikokoelmien lisäksi olen nyttemmin koettanut tuoda ajatusta esille myös runoantologiassa. Jokin aika sitten nimittäin ilmestyi uusin kirjani, Titaanien laulu pitkällä ja ehkä kömpelölläkin alaotsikolla "ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta".

Millään muulla alaotsikolla en olisi pystynyt kuvaamaan kirjan koko skaalaa. Siinä on nimittäin vanhaa suomalaista sekä suomeksi käännettyä kertovaa runoutta, ja edustettuna on sekä fantasiaa ja kauhua että seikkailutarinoita, joissa ei ole yliluonnollista sisältöä. Osa runoista sijoittuu esimerkiksi Suomen sotaan 1808–1809 tai nuijasotaan. En ole ihan varma, kuinka hyvin ne sopivat kokonaisuuteen, jossa tosiaan muutoin korostuvat fantasia ja kauhu.

Tässä kustantajan Ntamon nettisivuilta löytyvä kuvailu ja tässä tarkempi bibliografia, jonka olen postannut bibliografiablogiin jo aiemmin. (Kuinka monella muulla on bibliografiablogi?)

Kirja ei syntynyt ihan sattumalta eikä nopeasti. Kuten olen täällä blogissa aiemmin jo monta kertaa muistellut, julkaisin jossain vaiheessa useitakin lehtiä, joissa ilmestyi novelleja eri lajityypeissä, dekkareita, kauhua, seikkailukertomuksia. Titaanien lauluun johtanut tapahtumaketju meni jotenkin näin: Vanhoja kotimaisia lukemistolehtiä kymmenisen vuotta sitten selatessani törmäsin Veikko Virmajoen eli Arvo Kalliolan runoon "Surmattu rakkaus", joka kertoi ritarin tyttären menetetystä rakkaudesta:

Kuka linnan muureilla öisin käy,
kun vanhat rauniot nukkuu?
– Se on haamu valkea, usvainen,
joka vallihautaan hukkuu.
Läpi yön yli raunion harhailee
tuo hyinen usvahaamu
ja poistuu vasta, kun usvistaan
käy esiin valkea aamu.

Virmajoki on itsessäänkin kiinnostava hahmo, jonka tuotanto on täynnä romanttista tuskaa ja huikeaa camp-henkisyyttä. Hänen runonsa (joka ilmestyi vuonna 1937) tuntui olevan suomalainen vastine amerikkalaisen pulp-lehtien runoudelle, joka on Suomessa vähän tunnettu kirjallisuuden laji. H. P. Lovecraft, Robert E. Howard ja Clark Ashton Smith sekä muutamat muut kirjoittivat myös paljon fantastisia kauhurunoja, joita julkaistiin pulp-lehtien sivuilla. Esille voisi nostaa myös vaikkapa Tolkienin kirjoittamat runot – Virmajoen runo ei tunnu olevan kauhean kaukana esimerkiksi Tom Bombadilin seikkailut -kirjasta löytyvistä runoista "Varjomorsian" tai "Viimeinen laiva". Lajityyppi on laaja, mutta suomalaisessa kirjallisuudessa harvinainen.

Samoihin aikoihin törmäsin muistaakseni myös saksalaisen Ludvig Uhlandin runoon "Laulajan kirous", jonka unohdettu runoilija Oskar Uotila oli kääntänyt 1800–1900-luvun taitteessa. Mietin, että vastaavia runoja voisi löytyä lisääkin ja niistä voisi koota oman pienen lehden, jota myydä muutamille tai muutamille kymmenille lukijoille. Ajattelin, että lehden nimi voisi olla Seikkailurunoja. Keräilin vuosien ajan tällaisia runoja laiskasti ja satunnaisesti, yleensä kun jonkin muun projektin yhteydessä törmäsin johonkin sopivaan (Hauskaa joulua -kirjaa tehdessäni törmäsin esimerkiksi joululehdessä ilmestyneeseen V. A. Koskenniemen ritarirunoon "Sir Edvard", joka kirjaan päätyikin). Jossain vaiheessa ajattelin, että lehdessä voisi olla myös uusia alan runoja. Mike Pohjola lähettikin minulle hauskan nipun tekstejä kokoelmastaan "Sankarlauluja", joka ei ole vieläkään ilmestynyt, vaikka aivan hyvin voisi. Seikkailurunoihin ne olisivat olleet onnen omiaan.

En kuitenkaan koskaan saanut lehteä tehdyksi. Pyörittelin ideaa aina välillä mielessäni kuuden tai seitsemän vuoden ajan, kunnes syksyllä 2013 ehdotin Ntamon Leevi Lehdolle Turun kirjamessuilla, että voisin koota tällaisen kirjan. Tai itse asiassa siinä kävi niin, että puhuimme yhdestä toisesta kirjasta, mutta siinä jutellessamme tajusin, että pitää myydä tämäkin idea saman tien. Lehto innostui heti, varsinkin kun sanoin, että teoksessa voisi olla myös vanhoja käännöksiä. Lehto halusi kummatkin kirjat, mutta siihen varsinaiseen kirjaan ei lopulta tullut apurahaa, joten homma jäi, saas nähdä mitä siitä tulee. Oli miten oli, minulla oli viime syksynä sen verran ylimääräistä rahaa eikä akuutteja kirjaprojekteja käsillää, joten rupesin työstämään Titaanien laulua – tämän lisäksi aloin hioa julkaisukuntoon kauan tietokoneen kovalevyllä maannutta Pulpografia Britannica -hakuteosta. (Se ilmestyy kesäkuussa; kirjoitan siitäkin kohta enemmän.) Runokirjan nimi ei aluksi ollut Titaanien laulu, vaan sillä oli monta työnimeä, yksi oli Paavo Cajanderin runon mukaan "Vapautettu kuningatar".

Teos laajeni parissa kuukaudessa huomattavasti, kiitos osittain netin ja vaikkapa Wikiaineiston, josta löysin useita runoja jo valmiiksi puhtaaksi naputeltuina. Osan runoista etsin käsiini, myös satunnaisotannalla, divarien unohdetuista runohyllyistä tai yliopiston kirjastosta. Oma runohylly oli myös suureksi avuksi. Järjestelin runoja aina sopivissa väleissä, muun muassa viikonloppureissulla äitini luona, kun ei tuntunut olevan muuta tekemistä. Oikolukua tein muistaakseni myös Raumalle suuntautuneella kirppisreissulla bussissa. Suureksi osaksi työ oli mekaanista, joten sitä pystyi tekemään ilman suurta henkilökohtaista panostusta – ja jostain syystä sellainen työ tyydyttää minua aika lailla. Uusia runoja en kirjaan kuitenkaan ottanut, koska Miken runon olisivat tuntuneet muiden seassa yksinäisiltä enkä usko, että nopealla aikataululla olisin saanut muilta kirjoittajilta vastaavia tekstejä. Ei ole mahdotonta, etteikö voisi joskus suunnitella vastaavaa kirjaa uusista teksteistä.

Uuno Kailas

Teoksessa on lyhyt esipuhe, jossa esittelen ideaa (mutta en selitä tätä taustaa) ja yritän kytkeä sitä ainakin ohimennen nykyään käytävään runouskeskusteluun. Teoksen lopusta löytyvät myös kirjoittajaesittelyt, joten kirja toimii myös tietoteoksena. Osa kirjan runoilijoista on tyystin unohdettuja, osa on tunnettuja, kuten Uuno Kailas. Titaanien laulu saattaa jossain vaiheessa poikia myös toisen opuksen, mietin nimittäin että Kailaan kauhuaiheisia runoja voisi koota kuvitettuna omaksi kirjakseen – häntähän olisi aivan perusteltua sanoa Suomen Edgar Allan Poeksi. Toisen vastaavan antologian saisi melko varmasti myös koottua, varsinkin jos siihen ottaisi mukaan Tulenkantajien mystisiä ja eksoottisia runoja. Tässä Tulenkantajia edustavat käytännössä vain Uuno Kailas ja Katri Vala.

Kuten kaikki Ntamon kirjat, Titaanien laulua on käytännössä ostettavissa vain nettikaupasta tilaamalla. Homma hoituu tällä samalla sivulla, jonka linkkasin jo aiemmin. Kirjastoihin kirjaa näyttää jonkin verran jo tilatun, lisäksi uskoisin että kirjakaupan kautta tilaamalla teoksen onnistuu hankkimaan, mutta se on kalliimpi prosessi. Ihan mistä tahansa kirjasta ei ole kyse: tässä on yli 240 sivua!

Yksi jo prosessin alussa löytämistäni runoista ei kirjaan kuitenkaan päätynyt, kun ei tuntunut riittävän jaksamista etsiä sen alkuperäistä julkaisua. Kyse on Uuno Kailaan mystisestä runosta "Mysterio", jonka löysin muistaakseni teosofiselta nettisivulta. Missään Kailaan kokoelmassa runoa ei kuitenkaan ole. (Nyt runo näyttää löytyvän tällaisesta blogista merkinnällä "Julkaistu Ruusu-Risti -lehdessä". Mietin tätä, mutta en kuitenkaan jaksanut taikka ehtinyt Ruusu-Risti -lehtiä enää tutkimaan ennen kirjan valmistumista.)