Apurahapäätökset ja niiden avoimuus

Sain taiteen edistämiskeskukselta postia. Kysyn sen johdosta seuraavaa: "Oliko kyse siitä, että hakemus oli huono? Vai siitä, että nyt katsottiin, että suunniteltu teos ei ole riittävän hyvä? Vai siitä, että ajateltiin tekijän olevan niin vakiintunut, ettei tarvitse apurahoja? Vai siitä, että tekijän uskotaan saavan apurahaa hankkeeseensa jostain muualta? Vai siitä, että tekijän parhaiden luomisvuosien katsotaan olevan jo takana? Vai siitä, että tekijä sai samasta paikasta toissa vuonna ja kirjastoapurahoja viime vuonna? Vai siitä, että apurahoista päättävät tekevät päätöksiä arvalla eivätkä pysty perustelemaan niitä rehellisesti ja avoimesti?"

Perusteluina näissä päätöksissä on samat sanat kaikille: "otettiin huomioon määrärahan käyttötarkoitus [no shit, Sherlock] ja suuruus, hakuohjeissa todetut kriteerit sekä avustuksen tarpeellisuus"; "kiinnitettiin huomiota hakijan taiteellisen toiminnan laatuun, hankkeen laatuun, laajuuteen ja vaikuttavuuteen sekä hankkeen talousarvioon ja toteutuksen organisointiin". Ota tästä nyt sitten selvä. Miten apurahanhakija voi tämmöisten päätösten jälkeen tietää, mihin seuraavaksi tulee kiinnittää huomiota? Pitääkö hanke hylätä vai pitääkö tehdä uudenlainen hakemus vai pitääkö hakea päivätyötä?

En ole koskaan kuullut kunnollista selitystä sille, miksi apurahapäätösten perustelut eivät ole julkisia. Eivät jaksa selitellä kaikille? Olen tainnut tämän ennenkin sanoa, mutta muistan varmaan ikuisesti sen, millä tavalla joitain apurahapäätöksiä tehtiin Varsinais-Suomen läänin taidetoimikunnassa (jossa olin jäsenenä kymmenisen vuotta sitten): "ei vakuuta" oli aika yleinen lause. Ei sellaista tietenkään voi apurahanhakijalle sanoa. (Vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava, että suuri osa hakemuksista oli juuri luokkaa "ei vakuuta". Jokin ammatillinen kunnia saa minut ajattelemaan, että oma hakemukseni ei tätä luokkaa ollut.)

Aika usein mietin, että apurahatahot eivät aina oikein ole selvillä, millaisilla palkkioilla teoksia tehdään. Se, että on julkaissut vuoden aikana vaikkapa kolme kirjaa, ei tarkoita jatkuvaa rahavuota, vaan minun tapauksessani vaikkapa 2300 euron tuloja (kertakorvauksina, ei rojalteja). (Joku saattaisi sanoa, että pitäisi vaatia parempia sopimuksia. Sopii koettaa.) Osittain siksi kirjoitin aiemmin pitkän postauksen Misantropian historia -teoksen valmistumisesta. En tiedä, kuinka edustava tapaus on, mutta itselleni kirjan kanssa tuskailu oli arkipäivää neljän vuoden ajan, ja korvaukseksi sain 500 euroa. Apurahojen välttämättömyyttä ei voi siis kyllin korostaa.

En ole toisaalta varma, haluanko todella apurahapäätösten perusteille enempää julkisuutta, koska se saattaisi tarkoittaa, että hankkeiden valmistumista syynätään entistä tarkemmin. Paljonkohan tässä maassa on keskeneräisiä kirjoja, joihin on saatu apurahoja..? Toisaalta mainitussa eilisessä postauksessa selväksi käy, että kirja valmistui kuin valmistuikin! Toivon vain, että toimitettu artikkelikokoelma näyttäytyy apurahanmyöntäjille luovan työn tuloksena eikä muun työn ohessa vasemmalla kädellä koottuna työvoittotyyppisenä ratkaisuna.

Tänä keväänä - toivottavasti! - ilmestyy vielä toinen kirja, johon olen saanut apurahan jo kaksi vuotta sitten ja jonka tekstiosuuden olen tehnyt jo vuosi sitten eli Turun arkkitehtuuriopas.

Edit: Otso Kantokorven tämänpäiväinen bloggaus aiheesta kulttuurijournalismi ja raha (tai kapitalismi) jotenkin tuntuisi liittyvän tähän samaan aihepiiriin. Minusta tuntuu aina välillä, että kulttuuritoimijoiden puolella ei ole oikein kukaan, kun samansuuruisia olemattomia rahasummia jakelevat niin menestyvät media-alan toimijat ja pienet ns. kulttuurintahtoiset kustantajat.