Episodissa oli arvosteltu kirjani Animaatioelokuvan lyhyt historia, jonka tekeminen ei ollut aivan helppoa, sillä jouduin perustamaan oman kustantamon saadakseni sen julkaistua. (Enemmän täällä.) Lyhyen kolmen tähden arvostelun alussa minua kutsuttiin "toimittajaksi ja kirjailijaksi". En ensiksi kiinnittänyt tähän mitään huomiota, mutta sitten yhtäkkiä rupesin miettimään, koska olen viimeksi tehnyt varsinaisia toimittajan töitä.Olen kirjoittanut viimeisen parin vuoden aikana hyvin vähän kirja- tai elokuva-arvosteluja, kun kaikki aika on mennyt sekä perheen pienimmäisen että suomalaisen lännenkirjallisuuden historian kanssa. Sylviin en ole aikoihin kirjoittanut elokuva-arvosteluja, Helsingin Sanomissa taisin julkaista viime vuonna vain yhden tekstin, ja sekin oli kolumni. Kaltiossa pitämäni kolumnisarja Törky on ihanaa taas loppui jo hyvän aikaa viime vuoden puolella. (Kolumnit ovat edelleen saatavilla sähkökirjana.) Varsinaisia lehtijuttuja, vaikkapa haastatteluja ajankohtaisista ihmisistä, en ole tehnyt vuosiin - en käytännössä sen jälkeen kun Aamulehden Valo ja Vihreä Lanka lakkasivat ostamasta juttuja ulkopuolisilta avustajilta. Turun Sanomiin tein vuosia sitten muutamia juttuja, esimerkiksi yhden ensimmäisistä isoista Leevi Lehdon haastatteluista silloin kun hän oli juuri perustanut Ntamo-kustantamonsa.
Mutta viime aikoina ei mitään tällaista. Miksi siis toimittaja? Olen toki tehnyt niitä hommia, joskus enemmänkin - olinhan esimerkiksi vuodet 2000-2002 Turun Ylioppilaslehden päätoimittaja. Jälkeenpäin on pakko myöntää, etten hakisi sitä duunia enää, sillä olen lopulta älynnyt, että ajankohtaisten uutisten kirjoittaminen tai ylipäätään uutistyö ei ole minusta kauhean kiinnostavaa. Se varmaan näkyikin lehdessä, mutta toisaalta se varmaan myös mahdollisti jonkinlaisen gonzomaisen sekoilun, jota edelleen muistellaan.
Joskus pyörii mielessä keskustelu, jonka kävin vuosia sitten turkulaisen kriitikon Kari Salmisen kanssa Facebookissa. En muista, mistä keskustelu lähti liikkeelle, mutta Salminen joka tapauksessa puhutteli minua toimittajana tai toimittajakuntaan kuuluvana. Sanoin (ja myönnän, että kuulostaa hölmöltä), etten ole toimittaja, vaan kirjailija. Salminen vastasi jotakuinkin niin, että jokainen, joka kokoaa muiden kirjoittamien tekstejä kirjoiksi, on toimittaja. Tällä hän ilmeisesti viittasi siihen, että olen tehnyt - toimittanut - hakuteoksia, artikkelikokoelmia tai novelliantologioita. Ehkä joku näistä oli juuri ajankohtainen ja siksi Salmisen mielessä. Olin kuitenkin siinä vaiheessa julkaissut jo useita täysin omia teoksia.
Viime vuoden puolella törmäsin samaan jaotteluun taas aivan päinvastaisessa tapauksessa. Joku voi muistaa, että blogini oli jonkin aikaa Imagen blogeissa - kun asia julkistettiin, Imagen sivulla oli juttu (muistaakseni päätoimittaja Heikki Valkaman kirjoittama), jossa minua tituleerattiin toimittajaksi. Joku näsäviisas kommentoi, että nykyään saa toimittajan tittelin helposti: ansaitsen kuulemma elantoni kokoamalla vain itseäni kiinnostavia marginaalikirjoja ja kirjoittamalla niistä mielipidejuttuja. Jossain vaiheessa tittelini Imagen esittelyssä kai vaihtui kirjailijaksi, mutta en ihmettele sinänsä, että minua sanottiin ensiksi toimittajaksi: Heikki Valkama oli nimittäin Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittajana samaan aikaan, kun hoidin vastaavaa pestiä Turussa. Heikin ura on ollut selkeämmin journalistinen.
Joskus kirjailijuuteni on esittäytynyt kokeellisemmissa tai käsitteellisemmissä yhteyksissä kuin itse sen ajattelen olevan. Karri Kokko haastatteli minua muutama vuosi sitten Parnassoon, yhtenä näkökulmana oli tuotteliaisuuteni. En muista, oliko muotoilu vielä lopullisessa jutussa, mutta ainakin haastattelussa esiintyi ajatus, että laitan muut kirjoittamaan kirjat puolestani. Tällä tietysti viitattiin toimittamiini antologioihin ja artikkelikokoelmiin sekä hakuteoksiin, mutta itse olen nähnyt ne vain ihan normaalina toimintana, jota ei Suomessa kovin moni tee. Olen itse enemmän ajatellut työskenteleväni niin kuin vaikkapa Mike Ashley tai Martin H. Greenberg: olen koonnut uusia ja jo aiemmin julkaistuja tarinoita jonkin yhteisen teeman alle, ei sen kummempaa. En tiedä, oliko tulkintani oikea, mutta mielessäni kävi Karri Kokon oma runokokoelma (en valitettavasti muista nimeä), jonka muut runoilijat olivat kirjoittaneet. Hauska kokeilu, mutta ehkä kuitenkin eri asia kuin vaikkapa Kuun pimeä puoli tai Kirotun kirjan vartija.
 |
| Jalavan julkaisema kirjauutuus, nyt kirjakaupoissa! |
Tämä saattaisi nyt jäädä yksittäisen kirjantekijän sekavaksi pohdinnaksi, ja pakko todeta, että teksti lepäsi keskeneräisenä Bloggerin palvelimella melkein viikon enkä kokenut pakottavaa tarvetta saada sitä loppuun. Sitten Facebookissa ja blogeissa nousi esille keskustelu siitä, kuka voi sanoa itseään kirjailijaksi, ja ajattelin, että lisäisin vielä muutaman kommentin.
Keskustelun aloitti - tai ainakin sysäsi liikkeelle - Tiina Raevaaran kolumni siitä, miten kirjailijat eivät voi hyvin ja osa pohtii alanvaihtoa. (Minäkin taisin Facebookissa pohtia, joskaan en tosissani, kun avustin poikamme koulun kevätjuhlan buffetissa ja tykkäsin lyhyestäkin vaihtelusta työhöni.) Raevaaran kuvailemat tapaukset ovat itsellenikin tuttuja: kaikki kustantamot eivät todellakaan toimi ammattimaisesti. Töitä on silti pakko paiskia ja kaikki hommat otettava vastaan - tai tarjottava niitä kustantajille, joita työntekijän ammattimaisuus ei selvästikään kiinnosta. Tässä kohtaa ehkä äärimmäisin esimerkki on kustantaja, jolle tein pienen valikoiman tunnetun kotimaisen kuvittajan proosatuotantoa ja minulle tarjottiin palkkioksi kuvittajan piirrosta. Sain kuitenkin neuvoteltua itselleni (pienen) rahapalkkion, mutta tuskin tulee vilkaistuakaan sinne päin. (Joskus muuten tuntuu, että kirja-alalla kaikki eivät tiedä, millaisiin systeemeihin tekijä voi törmätä. Esimerkiksi STIK:n suosituspalkkiot tuntuvat aikamoiselta utopialta.)
Keskustelu lähti rönsyämään Facebookissa ja jossain kohtaa esille nousi vanha ajatus, että Suomessa on vain muutama ammattikirjailija, muut ovat suurin piirtein slummailijoita, jotka joko kirjoittelevat harrastuksekseen päivätyön ohessa tai elävät apurahoilla. Apurahoilla eläminen ei muuten ole mitään mahtihommaa, voin suositella. (Ainakaan vähän tunnetun tietokirjailijan, joskus katsoen kadehtien prosaistien tai runoilijoiden teoksissaan ilmoittamia ja kiittämiä apurahatahoja.) Monipuolinen Juha-Pekka Koskinen älähti Facebookissa (ei-julkisessa päivityksessä), että Suomessa on todella paljon ammattikirjailijoita, heidän tulotasonsa vain on pieni. J. S. Meresmaa kirjoitti ilmeisesti tästä keskustelusta innostuneena oman blogitekstinsä pointtinaan, että kirjailijan kannattaa hoittaa hommansa ammattimaisesti.
 |
| Robert E. Howard, kioskikirjailija, Conanin luoja |
Joskus olen muulloinkin törmännyt outoon vaatimattomuuteen - ja harrastan sitä itsekin. Olen nimittänyt itseäni kirjailijaksi tai tietokirjailijaksi jo vuosia, mutta joskus kyllä saatan todeta jollekin tuntemattomalle keskustelukumppanille vaatimattomasti, että olen tehnyt muutamia kirjoja. Juttelin asiasta parin tutun kanssa kirjamessuilla viime syksynä - kummatkin olivat julkaisseet useita teoksia ja vakiinnuttaneet nimensä. Molemmat sanoivat, etteivät ikimaailmassa kutsu itseään kirjailijoiksi, toinen totesi sanovansa itseään useammin toimittajaksi, toinen taas kertoi sanoi, että useimmiten kertoo tekevänsä sitä sun tätä, mutta ei missään nimessä sano itseään kirjailijaksi. Tämän kanssa asettui myöhemmin vahvaan ristiriitaan, kun luin Kindleltä amerikkalaisen omakustannekirjailijan zombiromaanin, jonka lopussa hän esitteli itseään tyyliin "XXX is a writer and a creator of fantastic visions and shuttering suspense". Välillä tuntuu, että meidän suomalaisten kirjailijoiden pitäisi opetella vähän paremmiksi työnsä markkinoijiksi - tai ainakin ylpeämmiksi omasta työstään.
Se voisi lopettaa tämän jahkailunkin asian ympärillä. Kirjailija on ihminen, joka julkaisee kirjoja tai ylipäätään kirjallisuutta, oli se hänen päätyönsä tai ei tai teki sen hän huonosti tai ei. Ammatin edustajat ovat ammattinsa edustajia, vaikka he eivät olisi siinä hyviä.
PS. Olen kirjoittanut samasta aiheesta ennenkin. Ilmeisesti asia kiinnostaa ja vaivaa minua. Ja juuri kun olin viimeistelemässä tätä, ilmestyi Imagen sivuilla Terho Puustisen kirja-alaa käsittelevän juttusarjan viimeinen osa.
4 kommenttia:
Kirjailijan identiteetin ja tittelin tiimoilta riittää pohdittavaa varmastikin hamaan tulevaisuuteen asti. Jokainen kirjailija kohdallaan joutuu sitä miettimään, etenkin kun tilanne on usein se, että joutuu tekemään useampaa kuin yhtä roolia työmarkkinoilla.
Sellaisen selvennyksen halusin kuitenkin tulla tekemään, että oma blogikirjoitukseni ei suinkaan pyri sanomaan, että kirjailija voi olla vain, jos toimii ammattimaisesti. Se on kuitenkin aika hyvä lähtökohta millä tahansa alalla. Jos haluaa harrastella, sitten harrastelee. Jos haluaa toimia ammatissa, siihen täytyy suhtautua kuin ammattiin.
Voikin siis sanoa, että viittaamasi suositut ja myydyt kirjailijat ovat onnistuneet siitä huolimatta, että ovat käyttäytyneet epäammattimaisesti. Harvalla kirjailijalla nykypäivänä on varaa jättäytyä tällaisen sattuman varaan.
Joo, olet oikeassa, kirjoitin huonosti - eli epäammattimaisesti! Piti joka tapauksessa muokata vielä tekstiä, kun huomasin siitä silmäillessäni huonoja tai ainakin epäselviä kohtia, voin tuota samalla hiukan fiksata.
Menin vuosi pari sitten taksilla kotiini, kun kuski sanoi, että samoilla paikkeilla asuu kuulemma joku tunnettu Helsingin Sanomien toimittaja. Kuskin joku tuttu kollega oli kuljettanut häntä pariinkin otteeseen ja kiinnittänyt asiaan huomiota. Ihmettelin hiljaa mielessäni, kuka tämä toimittaja voisi olla, kun en ole yhteenkään heistä koskaan täällä törmännyt niiden pian kymmenen vuoden aikana, jotka olen asunut tässä osoitteessa. Mieleen ei tullut ketään.
Vasta joskus puolen tunnin tai tunnin päästä tajusin, että taksikuski oli tarkoittanut minua itseäni. Koska minulla oli Hesarissa siihen aikaan sunnuntaisivuilla kolumni kerran kolmessa viikossa (tällä hetkellä kerran neljässä viikossa), olin kansanomaisissa mielikuvissa jo pelkästään sillä perusteella lehden toimittaja. Ja todella käytän aika ajoin niin paljon taksia, että kuskien keskinäisissä puheissa joku voi nostaakin minut esiin.
Jos minulta kysyttäisiin, onko Juri Nummelin kirjailija vai tietokirjailija, sanoisin kyllä, että olet tietokirjailija kuten minäkin. Peruste olisi oikeastaan niinkin raa'an kvantitatiivinen kuin että tuolla sivupalkissa oleva tietokirjojesi bibliografia on paljon pitempi kuin kaunokirjallinen bibliografia. Salmisen näkemys toimittaja-sanan sinuun sopivuuden syistä tuntuu minusta itse asiassa varsin erikoiselta. Valitettavasti suomen kielessä ei ole oikein hyvää vastinetta englannin scholar-sanalle, joka sopisi mainiosti kattamaan noiden kaikkien eri antologioidesi toimittamisen. "Tutkija" vie ajatukset aivan väärään suuntaan.
Samankaltaisesta syystä kuin olet minusta tietokirjailija, vältän itse viimeiseen saakka paitsi sanaa "toimittaja", myös sanaa "suomentaja", vaikka olen toki julkaissut tusinoittain lehtijuttuja ja suomentanut toistakymmentä kirjaa neljästä eri kielestä. Nämä ovat aivan puhtaan kvantitatiivisesti niin pieni osa toimintani kokonaisuutta, että termit tuntuvat vääriltä. Jos minulta kysytään, olen "kääntäjä, tietokirjailija", koska saan nykyisessä elämänvaiheessani yli kaksi kolmannesta tuloistani kääntämällä käyttöohjeita, vuosikertomuksia yms., ja enimmäkseen suomen kielestä poispäin. (Tietokirjailija-sanaa välttelin vielä esikoisteokseni jälkeen, mutta toisen kirjan julkaiseminen antoi minulle henkisen luvan sen omaksumiseen.)
Kiitos, Tommi, kommentista! Olet varmasti tässä aivan oikeassa - silloin kun Salmisen kanssa asiasta oli puhetta, noita toimittamiani hakuteoksia oli varmasti vielä enemmän kuin yksin tai kollegan kanssa tehtyjä monografioita. (Tässä näkyy muuten ihan muutamassa vuodessa tapahtunut kustannusmaailman muutos: hakuteoksia ei enää tehdä, vaikka jossain vaiheessa niitä oli minullakin tekeillä useita päällekkäin.)
Lähetä kommentti