Vappu ja minä

Tulen vakaumuksellisen vasemmistolaisesta perheestä, mutta vappumarssi on perinne, joka on jo vuosia sitten jäänyt kohdallani taakse. En koe joukkovoimaa syystä tai toisesta itselleni läheiseksi ajatukseksi ja aavistelin jo 80-luvulla nuorena poikana, että vappumarssiajatuksessa on jotain vanhentunutta. Pelkkä marssiminen ilman päämäärää on kuin kuva sosialidemokraattisesta liikkeestä an sich. Puuttuu aktuellin mielenosoituksen voima ja iskevyys. Monet marsseihin liittyvät mielikuvat ovat tietysti vahvoja: yhteislaulu, banderollit ja niiden iskulauseet, puolueen vappumerkit rintapielissä... Jotenkin vain tuntuu, että nykyvasemmisto ei osaa seistä niiden takana yhtä vahvasti tai aidosti kuin aiempina vuosikymmeninä - että postmoderni on tavoittanut tässä vasemmiston: yhteislaulu, banderollit ja muut ovat mukana pastisseina aiemmista vuosikymmenistä. (Joku voisi tosin kyseenalaistaa esimerkiksi taistolaisen liikkeen tosissaanolemisen: sitähän on sanottu ensimmäiseksi postmoderniksi liikkeeksi Suomessa, koska se perustui niin vahvasti affekteihin.) Toivon, että uusi vasemmisto, jota esimerkiksi Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson hienosti ja fiksusti edustaa, osoittaa mielikuvani vääräksi.

Jotain uutta voitaisiin ehkä saavuttaa sillä, että marsseilla laulettaisiin vanhojen taistelulaulujen lisäksi (tai sijasta) vaikkapa Palefacen "Helsinki - Shangri-Lata" (tai siis tietysti "räpättäisiin"). Suomi-rapista löytyisi muitakin aatteellisesti oivallisia taistelulauluja. Ehkä niitä tapahtumissa lauletaankin, mistä minä tiedän, kun en käy.

No, oli miten oli, oma vapunviettoni on tänä vuonna hyvin matalaprofiilinen. Käymme kohta syömässä jäätelöä perheen kanssa, ehkä ostan kotiin simaa ja giniä ja ryypiskelen hiukan illalla töitä tehdessäni (olen maaliskuisten opetuskeikkojeni takia pahasti jäljessä kaikkien kirjojeni aikatauluista), huomenna käymme tutun perheen kanssa brunssilla. Olen tästä keskiluokkaisuudesta jossain määrin pahoillani (varsinkin kun päätimme vaimon kanssa, ettemme käy vegaanisella brunssilla). Ainoa kapinan merkki omassa vapunvietossani on, että kieltäydyn käyttämästä ylioppilaslakkia.

Tässä joka tapauksessa vaimoni Elinan mainion tyyliblogin vapputervehdys. (Tästä tuli resignoituneempi kirjoitus kuin alun perin aioin, mutta ehkä se on myös totuudellisempi niin. Hyvää taistelevaa vappua niille, jotka eivät koe resignaatiotani omakseen!)

Edit: Paavo Arhinmäen erinomainen vappupuhe tässä.