En oikein tiedä, kestääkö alla oleva juttu kriittistä arviota, mutta ainakaan Mikko Lehtonen ei suositellut sen lähettämistä Kulttuurintutkimukseen. Se ilmestyi Aviisissa ja voi sikäli olla saatavilla netistä. Menköön nyt kuitenkin. (Tässä on nyt uusi levyke käsittelyssä, koetan laittaa tekstejä useammin.)
Benetton frenologian asialla?
Benettonin uudessa, kohutun Olivier Toscanin suunnittelemassa tienvarsimainoksessa on kuva kolmesta sydämestä vierekkäin. Niiden päällä lukee "yellow", "black" ja "white": keltainen, musta ja valkoinen. Benetton jatkaa uudella mainoksellaan ihmisten yhdenvertaisuuden kampanjaansa (United Colors of Benetton). Viitisen vuotta sitten Benettonin mainoksissa ihanat mustat lapset seisoivat tasavertaisina vierekkäin yhtä ihanien aasialaisten ja eurooppalaisten lasten kanssa. Uusi mainos tekee tiettäväksi sen, että ihmiset ovat tasavertaisia aina sydämiä myöten.
Loistava utopia, eikö totta? Benetton (tai oikeastaan Toscani) on pitkästä aikaa sympaattisella päällä: ei enää aidsiin kuolevia (tai kuolleita) potilaita, ei balkanilaissoturin verisiä vaatteita. Sydämen kuvat ovat tietenkin inhottavia, mutta mitä sitten? Jokaisella on sellainen ja ne ovat kaikki samanlaisia. Mainos on selkeää jatkoa Toscanin kunnianhimoiselle sarjalle ihmisten sukupuolielimistä: samanlaisuus ei ole vain pinnallista, vaan myös sisäistä.
Mutta mitä tässä oikeastaan tapahtuu? Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliitteessä julkaistiin 15.3. kuva englantilaisesta Guardian-lehdessä julkaistusta rasismin vastaisesta kampanjajulisteesta, jossa sama idea toistui, tosin erilaisilla ruumiinosilla demonstroiden. Kuva esitti neljiä aivoja, joista kolme tyystin samanlaista ja samankokoista kuului afrikkalaiselle, eurooppalaiselle ja aasialaiselle ja neljäs, pienin, kuului rasistille. Helsingin Sanomien kuvatekstin mukaan tämä oli terävää kampanjointia.
Kaikki kunnia rasismin vastaisuudelle, mutta mieleni tekee kysyä: Eikö ole ihmisen - rasistinkin - arvoa loukkaavaa, että tällä epäillään olevan muita pienemmät aivot? Varsinkin, kun tiedetään, että aivojen koko ei vaikuta ihmisen älykkyyteen ja tunteellisuuteen - maailman pienimmiksi tilastoidut aivot kun kertoman mukaan kuuluivat venäläisen kirjallisuuden klassikolle Ivan Turgeneville. Ongelma kummassakin kuvassa on, että ne palauttavat vuosisatain takaiset argumentit rotujen erilaisuudesta, tällä kertaa näillä argumenteilla vain todistellaan rotujen ja ihmisten samanlaisuutta.
Kirurginen modernisaatio
Kirurgin veistä voi pitää yhtenä modernisaation välineenä. Rembrandtin "Professori Tulpin anatomian luento" (1631) on ilmaiseva esimerkki. Francis Barker vertaa maalausta René Descartes'in Metafyysisten mietiskelyjen (1641) kohtaan, jossa Descartes toteaa, että vaikka hän irrottaisi kaikki ruumiinjäsenensä toisistaan, hän olisi silti sama ihminen, sama jakamaton subjekti. Toinen vertauskohta Barkerilla on Andrew Marvellin kuuluisa runo "To His Coy Mistress" (n. 1650), jossa runon rakastaja hitaasti kuvittelee irrottavansa rakastettunsa ruumiinjäsenet kostoksi siitä, että tämä kuvittelee voivansa antaa rakastajan odottaa: vanhuus ja rumuus tulevat väistämättä. Barkerin (ja monen muun) mielestä modernisaatio on ruumiiseen kohdistuvaa inhoa ja aggressiivisuutta. Barker tiivistää upeasti: vielä keskiajalla sana tuli lihaksi, modernilla ajalla liha tulee sanaksi. Siitä tulee toisin sanoen enää diskurssin objekti, se on pelkkää kieltä ja se lakkaa olemasta ruumis.
Benettonin mainos ja rasismikampanja ovat kirurgisia viiltoja länsimaiseen yhteiskuntaan ja ihmiseen. Ne repivät meiltä sydämet rinnasta ja aivot päästä voidakseen todistaa, että ihmiset ovat samanlaisia. Sydämemme ja aivomme ovat olemassa vain, jotta voitaisiin näyttää, että toisen ihmisen hyljeksiminen on väärin. Avatessaan (teksti-)ruumiimme mainokset tekevät meistä kampanjoittensa objekteja.
Benettonin mainoksessa otetaan askel pidemmälle kuin rasismikampanjassa: diskurssin kohteeksi otetaan sydän. Tiedämme kaikki, että sydän toimii verenkierron ylläpitäjänä. Benettonin mainos tekee tämän selväksi: oikeanpuoleisesta ("yellow") sydämestä näkyvät aortta, valtimot ja laskimot riittävän hyvin, jotta paljastuu, että tässä ei todellakaan ole kyse mytologisesta sydämestä. Sydän on lastattu rakkauteen, romantiikkaan ja erotiikkaan liittyvillä merkityksillä, ja kaikki ne Benettonin mainos hylkää. Mainoksen ote on lähes tieteellinen: samaan aikaan, kun se todistaa, että ihmiset ovat sisältä samanlaisia, se myös näyttää, että sydän on "vain" verenkierron ylläpitäjä.
Mainoksessa toisin sanoen modernisoidaan sydän vielä tälläkin tavalla: se riisuu (sananmukaisesti) sen sielusta ja erotiikasta ja tekee siitä ruumiin käyttövoiman. Samalla mainoksessa riisutaan sydän yhteiskunnallisista eroista: sydän ei mytologisenakaan tarkoita kaikissa kulttuureissa samaa, mutta kun sen kuvaa ruumiin käyttövoimaksi, se paljastuu tyystin samanlaiseksi kaikilla ihmisillä ja kulttuureilla.
Frenologia on kova sana
Frenologia oli 1800-luvun muotitieteitä. Sen avulla väitettiin voitavan määritellä ihmisen luonteenpiirteet tämän kallonmuotojen avulla. Samaa harrastetaan edelleen (esim. kämmenen muotojen lukeminen), mutta enää sillä ei ole tieteen asemaa (frenologiallakaan ei välttämättä voida katsoa tällaista olleen, koska tieteen asema on kulttuurisesti muuttuva). Frenologia oli kuitenkin yleisesti hyväksytty tapa muodostaa käsityksiä ihmisistä.
Kallonmuodot ja muut ruumiilliset muodot olivat muutoinkin oiva tapa erotella ihmisiä ja rotuja toisistaan. Antropologian historiasta tunnetaan monia esimerkkejä nykyisin jo käsittämättömiltä vaikuttavista tutkimuksista, jotka kaikki osoittivat eurooppalaisen ihmisen sivistyneimmäksi ja järkevimmäksi roduksi. Englantilainen Charles White mittasi eri rotujen kyynärvarren pituuksia (indeksi, koko käsivarren pituus, oli Whitella 100). Simpanssin kyynärvarren pituus oli tällöin 94, tulimaalaisen 81,9, mustan 77,7 ja eurooppalaisen 73,4. Tämä osoitti Whiten mukaan eurooppalaisten etevämmyyttä muihin nähden.
Amerikan sisällissodan jälkeen Sanford B. Hunt ja kirurgi Ira Russell mittasivat valkoisten, sekarotuisten ja mustien sotilaitten aivojen painoa. Mustien aivot olivat - luonnollisesti - pienempiä; valkoisilla oli 9,5 % enemmän hyötyä aivokapasiteetistaan. Hunt ja Russell huomasivat myös, että valkoisen amerikkalaisen aivot painoivat enemmän kuin valkoisen eurooppalaisen. Hunt päätteli, että tämä johtuu amerikkalaisen yhteiskunnan vapaudesta (aivot laajenivat vapaudessa) ja että sisällissodan jälkeen vapauden saaneista mustista saattaisi myös aikaa myöten tulla älykkäämpiä.
Nämä ovat vain yksittäistapauksia. On kuitenkin tärkeätä huomata, että niissä esitetyt argumentit ovat samanlaisia kuin Benettonin mainoksen ja rasismikampanjankin esittämät. Kummassakaan mainoksessa ei huomata, että ne suistuvat samoihin antropologisiin kategorioihin kuin edellämainitut White, Hunt ja Russell. On ongelmallista enää nykytutkimuksen valossa puhua "valkoisista", "mustista" ja "keltaisista", samoin kuin "afrikkalaisista", "eurooppalaisista" ja "aasialaisista" (jolloin "rasisti" ilmeisesti on oma rotunsa ja kansallisuutensa). Sekä Benettonin mainos että Guardianin kampanjajuliste ottavat käyttöön juuri sellaiset käsitteet, joista niiden kaiken järjen mukaan tulisi päästä jo eroon. Benettonin mainos ennen kaikkea on ristiriitainen: "musta", "valkoinen" ja "keltainen" ovat ulkoisia epiteettejä, mutta niitä mainoksessa kuitenkin käytetään sisäisen samanlaisuuden osoittamiseen.
On tietysti mahdollisuus lukea sekä Benettonin mainos että rasismikampanjajuliste ironisiksi teksteiksi. Tällöin niissä olisi kaksi tasoa: "rasistinen" ja sen ironia. "Rasistisessa" tasossa ovat tietysti sellaiset käsitteet kuin "musta" ja "eurooppalainen" (ts. rotuun liittyvät käsitteet) ja sitä ironisoivassa tasossa "rasististen" käsitteiden alle piilotettu "todellisuus": ihmisen sisäelimet, jotka todistavat, että me olemme kaikki samanlaisia. Näin ajateltuna mainoksissa ei oteta käyttöön rasistista diskurssia, vaan osoitetaan sen tyhjyys ja keinotekoisuus. Ironisoidaanko mainoksissa myös niitä itseään? Jos näin on, olen huteralla pohjalla väitteitteni kanssa.
Mainokset, olivat ne ironisia tai eivät, kuitenkin ehdollistavat meidät - sekä katsojina että kuvien ja tekstien objekteina - modernisaation kirurgiselle prosessille. Tässä prosessissa me olemme ruumiita vain tekstuaalisesti: me olemme kaikki "valkoisia" ja "keltaisia" ja "afrikkalaisia" ja meillä kaikilla on mitattavissa olevat sydämet ja aivot, mutta me emme ole mitään tämän lisäksi. Meillä ei ole kulttuuria, meillä on vain ylhäältä annetut käsitteet ja me olemme lopultakin samanlaisia myös ulkoisesti.
KIRJALLISUUS:
Francis Barker: The Tremulous Private Body. Essays on subjection. Methuen: London 1984.
John G. Burke: The Wild Man's Pedigree: Scientific Method and Racial Anthropology, teoksessa Edward Dudley & Maximillian E. Novak (ed.): The Wild Man Within. An Image in Western Thought from the Renaissance to Romanticism. University of Pittsburg Press: Pittsburgh 1972.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti