(Imagen sivuilla hetken aikaa ollut blogini lakkautettiin omasta pyynnöstäni. En löytänyt aikaa sellaisella bloggaamiselle, joka olisi sopinut Imageen, paloin halusta kirjoittaa paljon vapaammin ja enemmän omista töistäni - oikein tai väärin, ajattelin ettei tuollaisessa blogialustassa pitäisi promota vain omia töitään. Oli miten oli, postaan tänne nyt ensiksi Imagen sivuilla olleet bloggaukseni, sitten siirryn taas johonkin muuhun. En jaksa etsiä näihin linkkejä tai muutakaan, menkööt sellaisenaan. En jaksa myöskään kuvia laittaa.)
Todd Morrisin ohjaama A Gun for Jennifer (1997) on kadonnut elokuva – ainakin melkein. Se kiersi elokuvafestivaaleita 1990-luvun puolivälissä ja käväisi Suomessakin, ilmeisesti ainakin Rakkautta & Anarkiaa -festareilla sekä Jyväskylän Kesässä. Tekijät myös kävivät Suomessa ja antoivat haastattelun ainakin Gorehound-lehdelle. Sen jälkeen tapahtui jotakin. Elokuvaa ei koskaan virallisesti laskettu teatterilevitykseen eikä siitä ole missään vaiheessa tehty minkäänlaista kotivideojulkaisua. Tekijöiltäkin elokuvan filmikopiot katosivat maailman turuille. Elokuvan maine on tällaisesta tietysti kasvanut. Kukapa nyt ei haluaisi nähdä elokuvaa, jossa stripparibaarin naiset silpovat miehiä? gunforjennifer
Turkulainen filmikeräilijä kuitenkin onnistui ostamaan itselleen kopion jokin aika sitten, ja Turun elokuvakerho esitti sen tämän viikon tiistaina pienelle yleisölle. Kaukana ovat ne ajat, jolloin tällaiset harvinaisuudet vetivät elokuvasalit täyteen. Olin paikalla, vaikka kuulin elokuvasta ensimmäistä kertaa vasta noin kaksi kuukautta sitten. (Jos olin siitä 90-luvulla kuullut, olin unohtanut elokuvan tyystin. Monille festarihiteillehän tapaa käydä niin, että niistä puhutaan etukäteen enemmän kuin jälkikäteen.)
A Gun for Jenniferiä ei ole aika kohdellut hyvin. Elokuvassa ei ole kummoista juonta. Henkilöt jäävät etäisiksi tai ovat stereotyyppejä, joita ei ole juuri pohdittu. Suurin osa repliikeistä huudetaan, mikä käy katsojalle ennen pitkää rasittavaksi. Näyttelijät ovat parhaimmillaankin yritteliäitä amatöörejä. Kenenkään ura ei ymmärrettävästi ole tämän jälkeen juuri auennut, jotkut ovat tehneet jonkin verran töitä televisiossa. Kuvauksessa on paikoitellen hyvää katu-uskottavaa särmää, mutta sisäkohtauksista on usein vaikea nähdä, mitä niissä tapahtuu. Tämä tietysti antaa tiettyä armollisuutta väkivaltakohtausten vaatimille erikoisefekteille. Elokuvan soundtrackilla on hyvää ysärisärmää, siinä soitetaan paljon esimerkiksi Tribe8-bändiä, jolta nähdään myös raju livekeikkapätkä. Myös tämä vähän vanhempi klassikko ilahdutti.
Elokuvan slogan kuuluu: ”Dead men don’t rape.” Pääosassa on väkivaltaista miestään Ohion Steubenvillestä (eli Stupidvillestä, niin kuin moni elokuvan henkilö tahallaan väärin kuulee) paennut nuori nainen, joka ottaa nimekseen Jennifer. Häntä esittää elokuvan toinen käsikirjoittaja, Deborah Twiss. Hän harhailee New Yorkissa ja on joutua raiskauksen kohteeksi, kun viiden naisen muodostama joukko pelastaa hänet. Toinen raiskaajista hakataan pesäpallomailalla, Jennifer pakotetaan ampumaan toinen, vastoin tahtoaan. Jennifer otetaan – tai pakotetaan – mukaan jengiin, joka päästää päiviltä naisia väkivaltaisesti tai muuten vähättelevästi kohtelevia miehiä. Naisjengin julkisivuna toimii räkäinen strippiluola, ja elokuvassa saadaan myös kohtaus, jossa naiset yltyvät ivaamaan ja pahoinpitelemään kahta nuorta miestä, nämä kun kourivat ja nimittelevät naisia. Lopussa hyökätään lapsipornokuninkaan kaupunkipalatsiin, jossa pidetään silpomisorgioita. Body count kliimaksissa on aikamoinen.
Tässä vaiheessa joku voisi kaivaa esille Valeria Solanas -kortin. Elokuvan naisporukka kastroi miehet, joille haluaa antaa opetuksen. Miehet on elokuvassa kuvattu lähes poikkeuksetta vastenmielisiksi hyypiöiksi, joille ei sovi toivoakaan hyvää loppuelämää. Ainoat poikkeukset ovat pari poliisia, mutta ei heitäkään minään profeministeinä voi pitää. A Gun for Jennifer sotii Hollywoodin konventioita vastaan myös siinä, että kenellekään naisista ei ole kirjoitettu romanssia miehen (tai naisen) kanssa.
A Gun for Jennifer ei kuitenkaan juhli naisten kastraatioprojektia. Elokuvassa tehdään tiettäväksi, että naiset ovat henkisesti häiriintyneitä, seksuaalisen hyväksikäytön ja perheväkivallan uhreja. (He myös tekevät tämän tiettäväksi käyttäytymällä koko ajan kuin sekopäät ja huutamalla hysteerisesti toistensa päälle, mutta tämä on yhtälailla käsikirjoituksen ja henkilöohjauksen ongelma.) Elokuvassa onkin jotain samaa kuin Mary Harronin Valerie Solanas -kuvauksessa I Shot Andy Warhol, kummassakaan ei kuvata naispäähenkilöit siloitellen eikä heidän teoillaan juhlita. Naisia ei A Gun for Jenniferissä kohtaa myöskään onnellinen loppu, vaikka toisaalta loppukliimaksin jälkeinen lyhyt vinjetti antaa olettaa, että elokuvalle suunniteltiin jatko-osaa.
A Gun for Jenniferillä on harvojen sen nähneiden kommenttien perusteella hiukan posttarantinolaisen elokuvan maine, mutta Tarantinoon yhdistetty cool ja svengaava väkivalta ei ole elokuvan ja sen tekijöiden juttu. Enemmänkin se muistuttaa vaikkapa Shirley Clarken (The Connection), Paul Morrisseyn (Mixed Blood) tai Nick Gomezin (Laws of Gravity) kaduilla, kujilla ja takapihoilla kuvattua rosoista ultrarealismia. Todd Morrisin ja Deborah Twissin elokuva kärsii kuitenkin väkivaltakohtauksistaan, joissa mennään usein rutkasti fantasian puolelle, varsinkin lopun orgioissa. Päitä räjähtelee, mutta nähty väkivalta ei tunnu oikein miltään, ehkä pikkuisen yököttävältä kohdassa, jossa lapsipornokuninkaan työntekijä nuolee viillellyn naisen sisäelimiä. Tavallinen Walking Deadin jaksokin tuntuu väkivaltaisemmalta. A Gun for Jennifer kertookin paradoksaalisesti viattomammasta ajasta, jolloin tällainen väkivalta oli piilotettu marginaaliin. Elokuva ei ole yksiselitteisesti feministinen, mutta ei se myöskään ole eksploitaatiota, niin kuin jotkut kommentit esimerkiksi IMDb:ssä antavat ymmärtää. Siihen A Gun for Jennifer on liiaksi häiriintyneiden päähenkilöidensä puolella.
Tarinalla on onnellinen loppu. Kun turkulainen filmikeräilijä otti yhteyttä elokuvan tekijöihin esitysluvan saadakseen, nämä luonnollisesti ilahtuivat kovasti. Dvd-julkaisu on kuulemma viimeinkin tulossa. Lisäksi elokuva esitettäneen myöhemmin Tampereen Cinemadrome-tapahtumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti