Näin Bessonin Leonin toista kertaa. Pidin siitä enemmän nyt kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka en edelleenkään ymmärrä, miksi Gary Oldmanin suoritusta huumekyttänä niin ylistetään: ylinäyttelemistähän se on. Tajusin, että elokuva on puhdas, klassinen tragedia: Tyhmä ja yksinkertainen päähenkilö, joka joutuu toisen samanlaisen pauloihin. Rakkaus tähän toiseen tuhoaa päähenkilön. Olisiko Aristoteles ollut tyytyväinen Bessoniin? Ehkä. Kuitenkin: Leonin loppu, jossa kuoleva Jean Reno räjäyttää Oldmanin taivaan tuuliin, on kaunis ja koskettava, paljon koskettavampi kuin sentimentaalinen kasvinistuttamiskohtaus, joka sen jälkeen tulee. Keskustelimme Liisan (jolle tarjosin illan) kanssa siitä, miksi elokuva oli kielletty alle 18-vuotiailta - ei ehkä väkivaltansa vuoksi (Liisan mielestä siinä ei ollut väkivaltaa), vaan, kuten ehdotin, sen vuoksi, että siinä kuvataan yli 40-vuotiaan miehen ja 12-vuotiaan tytön suhdetta. Sensuurin tiet ovat tutkimattomat.
Join juuri lasillisen appelsiinimehua maidolla. Paras suhde ei suinkaan ole puolet ja puolet, vaan kolme neljännestä mehua ja neljännes maitoa. Näin kummankin maut tulevat paremmin esiin ja maidon pehmeys korostaa appelsiinin kirpeyttä. Pitäisikö siihen laittaa vaniljaa mausteeksi?
Osallistuin tänään huutokauppaan. Ilmoitin Louhimiehelle, että tarjoan Verlainen runoista 60 markkaa - pohjahinta. Mietin myös Hölderlinin Vaeltajaa, mutta en sitten viitsinyt: vanhempia suomennoksia. (Ehkä Elina Vaara olisi kuitenkin parempi runoilija kuin Yrjö Kaijärvi - jos muistan suomentajat oikein.) Olisin joskus voinut ostaa Hölderlinin kympillä (kirjaston poistokappale), mutta en sitten ostanut. Tekemättä jääneitä tekoja katuu aina jonkin verran. Kierrätyskeskuksesta sain taas kirjoja, jotka menivät takahuoneeseen: Johan von Bonsdorffin toimittama Black power, Longmanin business-englannin sanakirja ja Bertrand Russellin pieni kirja suhteellisuusteoriasta, joka on alunperin ilmestynyt vuonna 1925. Käytännöllisesti katsoen en tee yhdelläkään kirjalla yhtään mitään, mutta en voinut jättää niitä sinne hyllyynkään. En olisi maksanut yhdestäkään mitään, mutta sain ne vaihtokaupassa alumiiniseen siivilään.
Luen edelleen Jules Vernen Hatteras-trilogiaa. (Onko se trilogia vai vain suomalaisen kustantajan kolmeen osaan pilkkoma pitkä romaani?) Alan pitää Vernesta, mitä enemmän häntä luen. Toivoisin, että saisin romaanini Tanner-osuuteen vernelaista kerrontaa - minusta vaikuttaa, että se on ihanne myös sellaisilla kirjailijoilla kuin Borges ja Calvino. Luin eilen Paulo Coelhon juuri suomennetun kirjan O Alquimista eli Santiagon unelmat. Se oli aika pinnistettyä askeettisuutta kiedottuna jonkinlaiseen elämänkatsomukselliseen mystiikkaan. Mikä on ero tällaisella mystiikalla ja borgeslaisella mystiikalla? Edellinen ottaa itsensä vakavasti, pitää itseään elämänohjeiden arvoisena, jälkimmäinen nauraa itselleen ja suhtautuu itseensä korkeintaan älyllisen mielenkiinnon (tai mahdollisen hupailun) kohteena. Borges ei ehkä ole sellainen humoristi kuin Matti Rossi antaa ymmärtää, mutta ei hän tosissaankaan ole.
Vielä Vernestä. Kun hänen käsikirjoituksensa löydettiin vuosi sitten - se on jo suomennettu enkä muista kirjan nimeä -, ihmeteltiin, miten kirjailija, joka teoksissaan ylisti teknologiaa, saattoi luoda teknologisen dystopian. Ei se ole vaikeaa: sellaisessakin kirjassa kuin Begumin miljoonat (joka on suosikkini) teknologiaa kritisoidaan (tietysti vain sen ankarassa preussilaisessa mielessä), Hatteras-sarjassa on henkilöitä, jotka vastustavat Hatterasin eteenpäinkulkemisen vimmaa ja jotka kuvataan toisinaan järkevämpinä hahmoina kuin Hatteras, Matka kuuhun alkaa satiirilla, joka on Vernen kirjoittamaksi suorastaan herkullista, amerikkalaisista tykinvalmistajista ja asianharrastajista. Robur Valloittajankin päähenkilö on ristiriitainen eikä mitenkään ihanteellinen. Mistä siis on kyse? Verne kirjoittaa proosaa, joka ei aseta ihanteita. Tämä on yllättävä väite sen jälkeen, mitä hänestä yleensä on sanottu, mutta luettuani kuusi tai seitsemän hänen kirjaansa tämä tuntuu minusta oikealta.
Yönäytös tuntuu menevän nappiin. Lippuja myyty ainakin 50, mikä on ennakkomyyntinä erinomaista. Pelkään vain, että yleisö nauraa Pahan kosketukselle. [Kyse elokuvakerho Monroen yönäytöksestä. Olin tuolloin kerhon puheenjohtaja.]
Koska teen sarjakuvaopintosuorituslistan Mikolle? Katselin Kukunorissa kirjaa, joka voisi käydä tenttikirjaksi: Rubinin Adult Comics. Naisia pitäisi saada varsinaiseen listaan. Annie Goetzingerin jo keksin, alunperin siellä oli Miguelanxo Prado (onko hän nainen?), keitä muita? Kati Kovacs? Riitta Uusitalo? On paljon feminiinistä sarjakuvaa, jonka tekijä on mies: Cabanes, Didier Comes. (Itse asiassa, minä en tiedä, onko Cabanes mies. Todennäköisesti.)
Nyt ryhdyn iltalukupuuhiin - edelleen Vernea. Kapteeni Hatteras on liikkeellä reellä. Kammottavantuntuista puuhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti