maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Rihmaston esittely

Olen kuukauden kirjailijavieraana Rihmastossa. Mukavaa, että tietokirjailijakin otetaan sellaiseksi. Alla kirjoittamani esittely, joka äityi niin pitkäksi, että pätkäisivät aimo osan. Ehkä parempi niin.

Olen ollut jossain määrin kyllästynyt sanan "sekatyöläinen" ylenpalttiseen viljelyyn viime aikoina, mutta olen silti sanonut vaimolle, että termi "kirjoittamisen sekatyöläinen" on kehitelty minua varten. Olen kirjoittanut itse noin 15 tietokirjaa ja toimittanut viisi tai kuusi. Lisäksi olen vuodesta 1986 alkaen kirjoittanut satoja, ellen tuhansia lehtijuttuja sekä kolumneja eri lehtiin ja nettiin. Olen ideoinut suomalaiselle kustantajalle ensi keväänä alkavan dekkaripokkarisarjan ja lisäksi olen koonnut turkulaiselle pienkustantamolle vanhoja kotimaisia lukemistonovelleja. Harry Etelän kauhunovellien kokoelma Kauhujen salakammio (2007) jäi rikollisen vähälle huomiolle.

Esikoisteokseni syntyi myrskyisästi pitkän avoliiton viimeisissä vaiheissa jouluaatonaattona vuonna 2000. Pulpografia esittelee yli 300 amerikkalaista kioskikirjailijaa, ja minut opittiinkin tuntemaan Herra Pulpina. Sittemmin olen jahkaantunut tutkimaan myös länkkäreitä ja silkkaa pornoakin. Huono kirjallisuus on parhaimmillaan kiinnostavampaa kuin hyvä kirjallisuus keskinkertaisimmillaan. Huono porno taas on kiinnostavinta kirjallisuutta mitä on - alkusyksyllä 2008 ilmestyy yhdessä kahden muun tekijän kanssa kirjoittamani Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa, jossa käsittelen muun muassa suomalaisten pornolehtien lukijakirjeitä.

Päähenkilöitäni ovatkin yleensä kriitikoiden ja kirjallisuushistorioiden kaltoin kohtelemat kirjailijat, ja olen kotimaisia esimerkkejä käsitellyt muun muassa teosparissa Unohdetut kirjailijat. Se saa jatkoa Suomen yliarvostetuinta kirjailijaa, Mika Waltaria, käsittelevästä teoksesta, joka ilmestyy vuoden 2008 syksyllä.

Vähemmän unohdettuja ilmiöitä käsittelin teoksessani Valkoinen hehku (2005), jonka piti olla laajojen kansanjoukkojen seikkaperäinen johdatus elokuvan historiaan, mutta ei oikein tärpännyt. Vuoden 2009 alussa ilmestyy vielä työnimellä "Lyhyt kirja elokuvan historiasta" esiintyvä teos, joka toivottavasti tavoittaa ainakin 12-16-vuotiaat filmihullujen alut.

Marginaalia ovat kirjoissani edustaneet myös harvinaiset etunimet sekä talkkuna.

Palkintoja en valitettavasti ole saanut. Olen syntynyt Raumalla vuonna 1972, asunut Porissa vuoteen 1990 asti, opiskellut Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja suorittanut kansalaisvelvollisuuteni siviilipalveluksessa Turussa, jossa edelleen asun. Työhuoneeni lattialla on legoja hujanhajan - se on myös lastenhuone.

Pidän muutamaakin blogia, joista tärkeimmät ovat: Pulpetti (http://pulpetti.blogspot.com), Julkaisemattomia (http://jurinummelin.blogspot.com) ja kiireessä hölmösti nimetty Jurin tekstit (http://jurintekstit.blogspot.com).

Ei kommentteja: