Tai no, ei uusin. Uusin on se joulukirja, josta kirjoitin viimeksi - se joka epäonnistui pahasti. Tämä on vaatimattomampi nide ja painoskin on pikkuruinen.Olavi Karjaliinin teos Matin kolminkertainen kuolema ilmestyi juuri ennen Helsingin kirjamessuja lokakuun lopussa. Kyse on pienestä vihosta, johon kokosin ja taitoin alun perin huvikseni Olavi Karjaliini -nimisen 1800-luvun alkupuolella eläneen kansanmiehen kirjoittamia tarinoita. Minun piti itse julkaista teos pienenä painoksena omaan laskuuni, mutta sitten kysyin Turbatorin Harri Kumpulaiselta, olisiko hän kiinnostunut kirjasesta. Arvasin kyllä oikein: Kumpulainen piti ideaa outona ja juttuja kiinnostavina, joten hän julkaisi kirjan. Matin kolminkertaista kuolemaa painettiin sata kappaletta, osaa Kumpulainen ilmeisesti käyttää Turbatorin liikelahjoina. Kätevimmin sitä saa ostaa suoraan minulta, hinta ei ole suurensuuri!
Alla kirjaan kirjoittamani pieni esipuhe. Sitä on voitu taittovaiheessa hiukan rukata, joten se ei välttämättä ole aivan sama kuin itse kirjassa. Kirjan kansikuva on Mies Mikkosen tekemä. Kuten takakannessa sanotaan, tämä on ensimmäinen kerta, kun Karjaliinin oudot tarinat julkaistaan antiikvalla painettuna - Mehiläisestä 1980-luvulla tehdyssä faksimile-laitoksessahan ne on painettu fraktuuralla. Jonkin verran muokkasin Karjaliinin käyttämää arkaaista kieltä, mutta en paljon - ja se voi olla monille hiukan vaikealukuista edelleenkin. Kirjan nimi on minun keksimäni.
Ja tässä se esipuhe:
Olavi Karjaliinin groteskit rikostarinat
Olavi Karjaliini eli oikealta nimeltään Olli Karjalainen (1805-1855) oli Kerimäellä syntynyt liperiläinen räätäli, joka avusti muutamilla tarinoilla Elias Lönnrotin legendaarista Mehiläinen-lehteä 1830-luvun lopulla. Karjaliini kirjoitti lehteen myös runoja, joita julkaistiin myöhemmin Kustavi Grotenfeltin kokoamassa kansanrunoilijoiden kokoelmassa Kahdeksantoista runoniekkaa (1889). Grotenfelt kirjoittaa saatesanoissaan, että Karjaliini kuoli varakkaana miehenä työskennellessään Siikakosken sahan lastauspaikalla vartijana.
Tarinat lehteen lähetti Liperin kirkkoherranapulainen Carl Gustaf Wargentin (1811-1865) ja Lönnrot mieltyi niihin erityisesti. Erään tekstin perässä luki, että Mehiläinen ottaa mielellään lisää tällaisia tekstejä julkaistavaksi. Lönnrot osoitti tässä rohkeutta, koska Karjaliinin tarinat herättivät paheksuntaa. Nimimerkki "Siveyden harjoittaja" pyysi nimittäin Helsingfors Morgonbladissa, että Karjaliinin tarinoiden kaltaisia hävyttömiä juttuja ei lehteen lähetettäisi. Myös rovasti ja raittiusmies Johan Fredrik Berghin (1795-1866) tiedetään julkisesti kommentoineen asiaa paheksuvaan sävyyn.
Tässä pienessä kirjasessa on kaikki Karjaliinin proosaksi laskettavat tekstit Mehiläinen-lehdestä. Osa ei ole rikosaiheisia, mutta ne, jotka ovat, osoittavat, että on sitä ennenkin osattu. Karjaliinin tarinoissa lyödään surutta päähän, tapetaan pienimmästäkin syystä, rietastellaan ja juopotellaan. Suomalaisen rikoskirjallisuuden - tai ainakin rikoksen - suuret linjat ovat olleet olemassa jo 170 vuotta sitten! Karjaliinin tarinat laajennettuna ja uudelleen kirjoitettuna voisivat hyvinkin toimia nykyaikaisen mustan komedian, jossa ihmisten väliset intohimot purkautuvat törkeinä rikoksina ja huijauksina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti