Olen kirjoittanut muutaman kolumnin Tiedonantajaan. Minulla on pitkä, joskin hyvin repaleinen suhde lehteen, johon monet suhtautuvat huumorilla, osa myös suvaitsevaisesti ja lempeällä ironialla. Lehti tuli meille kotiin 70- ja 80-luvuilla ja isoveljeni varsinkin piti sitä tärkeänä tiedon- ja argumentoinnin lähteenä. Sittemmin sen merkitys on jäänyt enkä muista, koska olisin viimeksi lukenut kokonaisen Tiedonantajan numeron. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, kun Marko Korvela - silloin vielä toimitusihteeri, nykyään päätoimittaja - pyysi minua kirjoittamaan lehteen. Ensimmäiseksi kirjoitin kolmiosaisen kolumnisarjan, jolla oli niin kunnianhimoinen kuin parodinenkin nimi "Työväenluokka ja sadomasokismi". Tahallisesti typerän nimen alla koetin käsitellä asiaa niin poliittisesti kuin suinkin pystyin (monethan ovat huomauttaneet, että sadomasoväki ei ole koskaan noussut barrikaadeille homojen ja muiden pervojen tapaan, koska asia ei ole poliittisesti latautunut). Tässä sarjan ensimmäinen teksti, jossa käsittelen suotta unohdettua kirjaa. (Kysyin muuten jokin aika sitten Martti Larnin perikunnalta, olisiko mitään mahdollisuutta julkaista kirjaa uudestaan, mutta en saanut minkäänlaista vastausta.)
Sarjan muissa osissa käsittelin markiisi de Sadea sekä sadomasokismin ja politiikan suhdetta yleisesti; postaan ne tekstit myöhemmin. Viimeisessä tekstissä viittaan 50 Shades of Greyhin, josta siis myöhemmin.
Työväenluokka ja sadomasokismi, osa 1
Sanovat, että sadomasokismi on poliittista.
Vaikkapa näin: vapaaehtoisen alistumisen kuvaus on kuvaus yhteiskunnan valtasuhteista.
Tai näin: naisen vapaaehtoinen alistuminen vapauttaa naisen patriarkaalisen yhteiskunnan asettamista seksuaalisista pidäkkeistä.
Tämmöinen voi tuntua teoreettiseltä hölynpölyltä, mutta 1930-luvun työväenkirjallisuudesta löytyy yksi merkittävä romaani, jossa sadomasokismi todella on poliittista: Martti Laineen Kuilu, joka ilmestyi vasemmistolaisen Kirjailijain kustannusliikkeen julkaisemana vuonna 1937.
Martti Laine tuli myöhemmin suosituksi viihdekirjailijaksi nimellä Martti Larni. Kuilu, joka oli Laineen ensimmäinen aikuisten romaani, on jotain ihan muuta. Se kertoo Unto Kamarasta, joka kirjan alussa pääsee pois vankilamielisairaalasta. Kamara on vajonnut masennukseen ja tekee lopulta itsemurhan.
Miestä hoitanut lääkäri löytää käsikirjoituksen, jossa mies kertoo oman tarinansa, aina ikävästä lapsuudesta haparoivaan nuoruuteen ja varhaisiin homoseksuaalisiin kokeiluihin.
Sisällissotaan Kamara osallistuu punakaartin riveissä. Lääketiedettä opiskellut hän joutuu operoimaan monia hätäleikkauksia ilman puudutusta tai nukutusta. Vankileirillä Kamaraa alistavat seksuaalisesti sekä vartijat että muut vangit.
Vapaaksi päästyään mies haparoi elämässä ja erotetaan toimestaan pedofiliaepäilysten takia. Lopulta hän tutustuu nuoreen naiseen Astaan. Tämä hurmaantuu aluksi miehen sadistisista taipumuksista: "Suutele minua rajummin - niin että koskee. Suutele huuleni verelle..."
Vaimo alkaa kuitenkin syyttää Untoa homoudesta. Lopulta mies ei enää kestä vaimon syyttelyä ja naljailua. Mies käy naisen kimppuun, kuristaa naista ja repii vaatteet häneltä pois. Kohtaus jatkuu: "Irroitin vyötäisiltäni kapean nahkavyön ja löin häntä kasvoille. Hän kääntyi tuskasta kontalleen, voihki ja vääntelehti. Löin yhä uudelleen - hartioihin, selkään, päähän. Ja mitä enemmän hän voihki ja rukoili, sitä enemmän minä nautin hänen kärsimyksestään.”
Eroottista vihaa uhkuva kohtaus päättyy sanoihin: ”Minä olin skorpioni - eläin ihmisessä."
Skorpioni oli tiettävästi Laineen alkuperäinen nimi käsikirjoitukselle - se on metafora vihalle, joka päähenkilön täyttää. Sadomasokistinen purkaus on nuoren tasavallan synnytyskipujen ja ahdasmielisen oikeistolaisen politiikan luonnollinen seuraus.
Kuilu kohtasi ilmestyessään ankaraa vastustusta. Se ei pyrkinyt millään tavalla luomaan yhteyttä hävinneiden ja voittajien välillä. Sisällissodan traumat purkautuvat teoksessa tappavana ja traagisena väkivaltana eivätkä kanavoidu yhteiskuntaluokkien väliseen yhteyteen, niin kuin monissa muissa 1930-luvun romaaneissa.
Siksi Kuilu on poikkeuksellinen. Siinä villi, ahdistavakin erotiikka ja politiikka lyövät kättä tavalla, joka ei ole tuttua muusta suomalaisesta kirjallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti