Synttärikirja, osa 2: Opus necesse est

Tein itselleni pienen 50-vuotissynttärikirjan (ks. edellinen postaus), mutta osasin aavistaa, että minulle myös tehdään sellainen. Perhepiirissä on koottu useita eri juhlakirjoja puolin ja toisin, ja lisäksi ystävilleni Ville Hänniselle ja Vesa Kataistolle on tehty juhlakirjat. Olisi tuntunut suorastaan rikollisen väärältä, jos en olisi saanut omaa. Ehkä siksi en ollut niin yllättyneen näköinen kuin olisi kuulunut, kun Turun Dynamossa ("Dynkyssä") pidetyissä synttärijuhlissani juhlakirja julkistettiin. Kirja on joka tapauksessa hieno, ja sen Ilpo Koskelan tekemä kansikuva (jossa tosin näytän hiukan Ali Jahangirilta) on kehyksissä työpöytäni yläpuolella. Kansikuvaa käytettiin myös juhlapaikassa tarjolla olleissa kuohuviinipulloissa. Kirjan toimittivat vaimoni Elina Teerijoki sekä mainitut Vesa ja Ville, ja siihen kirjoittivat ja piirsivät monet ystäväni ja tuttavani. Kustantajaksi on merkitty Kähärin kartano, ja kustantamon logo on mainio karikatyyri kissastamme Lilith Hiiskusta. 

Juhlakirjan nimi on Opus necesse est eli "Teos on välttämätön". Alkuperäinen latinankielinen fraasi jatkuu: "mutta elämä ei" ("vivere non"). Varmasti vaikutan työnarkomaanilta, mutta olen varsinkin viime vuosina koettanut antaa painoa myös vapaa-ajalle, siinä ehkä välillä huonosti onnistuen. Nimi on kuitenkin osuva, koska olen usein ilmoittanut arvostavani vastausta, jonka marxilainen teoreetikko Georg Lukács antoi tuotantonsa laajuutta ihmettelevälle haastattelijalle: "Minulla ei ole yksityiselämää." Ehkä muokkaan itsekin kaikesta mitä puuhailen osan omaa työtäni, mikä osaltaan voi selittää tuotteliaisuuttani. 

Ville Hänninen kuvailee kieltämättä sekavaa tuotantoani. 

Opus necesse est ei ole pelkästään tekstiä, kuten juhlakirjat usein ovat. Tässä on mukana myös aseemisia (ts. merkittömiä) runoja (by Karri Kokko), karikatyyreja sekä fiktiivisiä kirjankansia ja mainoksia. Lisäksi on sanaristikko! Myös takasivuilla olevat kantapaikkojeni Dynamon ja Sarjakuvakaupan mainokset ovat hienoja visuaalisia elementtejä - kiitos niistäkin! 

Nostan esille Ville Hännisen laveasti maalailevan ja Marxiakin siteeraavan esseen tuotannostani, vaimoni Elinan kirjoituksen yhteisestä kirpputoriharrastuksestamme ja siihen liittyvästä tunteiden ja esineiden arkeologiasta, ja Turbatorin kustantajan Harri Kumpulaisen runolliseksi yltyvän kuvauksen minusta. Myös opiskelu- ja elokuvakerhoaikojen ystäväni Markku Lehtimäen kirjoitus pitkien tv- ja suoratoistosarjojen kerronnasta vakuutti; teksti lienee pätkä Markun tulevaa tutkimusta, ryyditettynä alussa ja lopussa tulevilla anekdooteilla yhteisistä puuhistamme. Mutta erityisesti liikutuin siitä, että Elina oli saanut mukaan myös lapseni, joista varsinkin vanhempi tyttäreni Ottilia kirjoitti kauniisti siitä, miten olemme onnistuneet antamaan kuvan, että keski-ikäinen ei ole välttämättä tylsimys. 

Myös humoristiset  jutut toimivat, varsinkin Vesa Sisätön (fiktiivinen) kuvailu siitä, miten hän metsästää ahvenanmaalaista erotiikkaa käsittelevää kirjaani, jota on painettu kolme kappaletta. Tahtoo! Tapani Bagge ja Vesa Kataisto taas parodioivat lempeästi omia kirjahankkeitani. 

Timo Tekri Niemen piirtämä kuvitteellinen sarjakuvakirjan kansi. 

Kiitos vielä kaikille juhlakirjaani osallistuneille, arvostan suuresti! Tähän postaukseen ei mahtunut paljon kuvia kirjasta, mutta jotain kuitenkin. Alla on vielä ystäväni Lotta Sonnisen juhlissa pitämä puhe, siinäkin näkyvät muutamat elämääni oleellisesti kuuluvat asiat. Sen jälkeen tulee vielä aloitus Elinan tekstistä "Muistojen kirpputorit"; olemme pitkään puhuneet, että tämän niminen kirja tulisi tehdä. 

Dynamossa 14.5.2022

Rakas ystäväni Juri, arvoisa juhlakansa –

vai pitäisikö ehkä sittenkin sanoa: jurvoisa kahla-ansa! Jontä es puma tähe tyystyisikin kokkanaan munansaannoksista? No, ehkä ei kuitenkaan. Mutta Juria ja minua yhdistää paitsi kiinnostus etunimiin ja kiintymys Elinaan myös rakkaus sananmuunnoksiin ja muihin älyttömiin tapoihin siirrellä sanoja ja katsoa minne ne vievät. Juri vain on vienyt tämänkin taitonsa ja taipumuksensa huomattavasti keskivertoa pidemmälle. Hän ei ole mikään tavujen pyörittelijä vaan rakettimaisten ideoiden räjäyttäjä.

Juri kuulee metelissä musiikkia, näkee sattumanvaraisesti sinkoilevassa informaatiotulvassa kirjaidean (tai viisi) ja löytää pölyisen kirppisryönäröykkiön keskeltä vintage-aarteen. Hänen ajattelunsa ei kulje myötävirtaan, mutta ei myöskään mihinkään niin laimeaan ja itsestään selvään vaihtoehtoon kuin ”vastavirtaan”. Ihmiset, jotka mielellään kertovat olevansa jotenkin epätavallisia, ovat useimmiten todella tavallisia. Jurilla on kiinnostavampaakin kerrottavaa, vähintään ei siis hai -vitsi kypsymässä kaljun alla.

Puoli vuosisataa on pitkä ja lyhyt aika. Siinä ajassa Aurinko on vaeltanut omalla kiertoradallaan galaksissa 346 miljardin kilometrin matkan, mutta ehtinyt kulkea vasta reilun viidesmiljoonasosan koko kierroksestaan. Porin rannikolla maa on kohonnut 50 vuodessa arviolta 30 senttiä, mutta samaan aikaan merenpinta maapallolla on noussut 13,5 senttiä. Suomalaisille on suotu sinä aikana 51 Miss Suomea, 44 olympiakultamitalistia, kaksi Nobelin palkintoa ja miehenkorkuinen pino Nummelianaa. Muille listan kohdille ei voi taata jatkoa, mutta viimeksi mainittu lienee vasta alkua.

Aloitin tämän puheen laatimisen googlaamalla numeron 50. Opin, että se on kuusikulmiopyramidiluku ja että titaani-50 on titaanin vakaa isotooppi (itse olet titaaninvakaa isotooppi!). Mutta lisäksi opin, että luku 50 on epätotientti.

Mikä mahtaa olla totientti? Onko se Tolkienin puupaimen, jolla on tissutteluongelma? Vai jokin lähetyskirppiksen uumenista kierähtänyt analogisen ajan talouskapine? Jotain yksitotista ja mahdollisesti mutkalle vääntynyttä se selvästi on, ja sitä sinä, Juri, et ole. Olet siis epätotientti, eli siis viisikymmentä. Lahjaksi saat kaikki maailman kummalliset sanat. Jäämme odottamaan, mihin ne vievät.

Saanen kohottaa maljan ja toivottaa syvää pyntymähäivää!

Lotta

Turun tärkeät paikat

Kirjoitin Turun Vasemmiston Uusi Päivä -lehteen jutun itselleni tärkeistä paikoista Turussa. Koko lehti löytyy Issuusta täältä. 

Turun tärkeät paikat

Kaltaiselleni kulttuurin sekakäyttäjälle Turussa on tärkeitä paikkoja, tässä niistä muutamia.

Logomo
Olen vuosien ajan vetänyt Suomen elokuva-arkiston eli nykyään Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Turun sarjaa. Näytöksiä on ollut Dianassa (nykyään Monk), Juliassa (osa hotellia), Dominossa (kaupunginteatterin käytössä) ja Puutarhakadun auditoriossa (kaupungin omana konferenssitilana).
Nykyään näytökset ovat Logomossa radan toisella puolella. Kävelen sinne keväisin ja syksyisin joka maanantai-ilta lippuja myymään. Logomossa on muitakin näytöksiä, joissa käyn: Kinokopla ja Turun elokuvakerho, Suomalaisen elokuvan festivaali, pari viikkoa sitten Elina Hirvosen Kiehumispiste...
Vaikka matka meiltä Logomoon on lyhyt, silti huomaan joka kerta toivovani, että olisipa elokuvasali keskustassa. Tai olisipa siellä edes aulakahvila, josta saisi iltaisinkin juotavaa ja purtavaa, niin kuin Tampereen Niagarassa.
Helsingissä ovat korttelikinot nousseet uuteen arvoon, ja niitä on profiloitu elämyksellisiksi, esimerkiksi Rivierassa voi syödä samaan aikaan kun elokuva pyörii.
Mistä Turussa löytyisi tila ja porukka, joka alkaisi pyörittää samanlaista toimintaa? Uusia ja vanhoja leffoja, opiskelijoiden lopputöitä, animaatioita, kevyttä tarjoilua elokuvien oheen? Ja ennen kaikkea: miten kaupunki voisi tukea tällaista toimintaa?

Dynamo
Ikä alkaa jo painaa, mutta vielä tykkään bailata. On mahtava tunne jorata ystävien kanssa nousuhumalassa täydellä tanssilattialla.
Turussa ei siihen ole parempaa paikkaa kuin Dynamo, alun perin jo vuonna 1830 rakennettu, useaan kertaan muutettu rakennus. Talo ja sen DJ-miehistö pitäisi jo suojella.
Dynamon kanssa samalla tontilla on joukko liikehuoneistoja puutaloissa, jotka on päästetty huonoon kuntoon. Tilat ovat silti koko ajan käytössä. Talot piti purkaa vuosia sitten oudossa toriparkkikytköksessä, mutta onneksi näin ei käynyt.
Nyt pittoreskin puutalon tilalle suunnitellaan hotellia, ihan kuin Turussa ei hotelleja riittäisi. Hotellin sijasta pitäisi tutkia mahdollisuutta säästää ja korjata kohta 200 vuotta vanhat puutalot. Samalla talojen takana olevan parkkitilan käyttöä on harkittava – on kyse yhdestä Turun keskeisistä kohdista, mielikuvitukseton hotelli ei ole oikea ratkaisu.

Kirjastot
Käytän kirjailijantyössäni paljon kaupunginkirjastoa. Rakastan kaupunginkirjaston vanhaa puolta, jossa voi kuvitella eksyvänsä oudon ja väärän tiedon lähteille.
Joskus kelpaisi vähempikin. Kun asuimme Koulukadulla, kävimme paljon pienen poikamme kanssa Mikaelin lähikirjastossa. Nyt sitä ei enää ole.
Lähikirjasto on matalan kynnyksen kirjasto, sinne ei tarvitse erikseen lähteä, voisi vain poiketa nopealla iltakävelyllä hakemaan lapselle luettavaa. Siellä voisi hypistellä kirjoja ja lehtiä, jotka eivät isossa pääkirjastossa osu niin helposti silmiin. Kirjastovirkailijat tunnistaisivat ja tervehtisivät. Lähikirjaston uninen rauha olisi vaihtelua pääkirjaston kuhinaan.
Turussa on edelleen hyvä lähikirjastoverkko. Osa kirjastoista on muutettu omatoimisiksi, ja niiden käyttömäärät ovat nousseet. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta enempää kirjastoverkkoa ei saa supistaa.