Vesa Sisätön ja Toni Jerrmanin toimittamaan teokseen Ulkomaisia tieteiskirjailijoita (BTJ 2004) kirjoittamani esittely Ray Bradburysta, joka kuoli juuri. Olen hiukan editoinut tekstiä, mutta mitään en ole tehnyt sille, että nostan Marsin aikakirjat tunnetummaksi kuin Fahrenheit 451:n. En tiedä, mitä olen ajatellut, ehkä ainakin sitä, että Marsin aikakirjat on parempi romaani. Olisi pitänyt myös mainita Truffaut'n elokuva (joka on tosin mielestäni aika teennäinen). Bradburyn kuolinvuoden olen lisännyt tekstiin, ettei joku kouluainettaan tekevä luulisi, että B. elää vielä, mutta en ole muuttanut tekstin aikamuotoja sitä vastaavaksi, mikä saattaa aiheuttaa höhliä lauseita.Bibliografiassa olisi ehkä pitänyt erotella toisistaan romaanit ja novellikokoelmat, mutta nyt äkkiä sanoisin, tarkistamatta, että Bradburyn kaikki romaanit on suomennettu, Hullujen hautausmaan jatko-osaa Let's All Kill Constance (2002) lukuun ottamatta. Nyt itse asiassa luettelisin kaikki novellikokoelmien yksittäiset novellit alkuperäisine ilmestymistietoineen, mutta that's just me.
Ray Bradbury (1920—2012) on pitkään ollut kirjailija, joka on edustanut tieteis- ja fantasiakirjallisuutta suurelle lukevalle yleisölle. Hänen kielensä rikkauden ja runollisuuden ansiosta Bradbury on ollut pitkään hyväksytty korkeakulttuurin puolella. Lisäksi Bradburyn humanistinen eetos ja se, että hän ei ole juurikaan kiinnittänyt huomiota teknologiaan, ovat tehneet hänestä salonkikelpoisen. Tästä kertoo muun muassa se, että Bradburya ovat vakavista valtavirtakirjailijoista kehuneet muun muassa Aldous Huxley ja Christopher Isherwood. Voi myös panna merkille, että Suomessa Bradburya julkaistiin aluksi korkeakirjallisessa Arena-sarjassa. Bradburyn nimittäminen tieteis- tai fantasiakirjailijaksi on vähintään ongelmallista. Hän ei ole kirjoittanut juuri riviäkään niin sanottua kovaa science fictionia, tieteellisiin spekulaatioihin perustuvaa kirjallisuutta, eikä myöskään puhdasta fantasiaa.
Bradbury onkin jollain tavalla näiden lajityyppien välissä, jalka kummankin puolella. Monet puhuvat hänen kohdallaan tieteisfantasiasta: Bradbury käyttää tieteiskirjallisuuden lajikonventioita, kuten planeettojen välistä matkustusta, tehdäkseen fantasiaa. Bradburyn ensimmäisestä julkaistusta tarinasta vallitsee jonkinasteista erimielisyyttä. Yleensä ajatellaan, että se oli vuonna 1941 Super Science Stories -lehdessä julkaistu, Henry Hassen kanssa kirjoitettu ”Pendulum”, mutta jo edellisenä vuonna Bradbury oli julkaissut ”It’s not the Heat, It’s the Hu—” -nimisen tarinan Rob Wagner’s Script Magazine -lehdessä. On kuitenkin kyseenalaista, onko kyseessä oleva juttu novelli vai humoristinen vinjetti.
Jo tätä ennenkin Bradbury oli julkaissut monia novelleja omakustanteisissa fanzine-lehdissä, kuten Future Fantasiassa, jota hän itse toimitti.
Bradburyn ura lähti aika nopeasti käyntiin niin sanotuissa pulp-lehdissä, joita edellä mainittu Super Science Storieskin oli. Pulp-lehdet olivat halvalle paperille painettuja, halpoja lehtiä, joissa julkaistiin eri lajityyppien novelleja. Lehdet oli tarkoitettu poisheitettäväksi ajanvieteeksi, mutta ne nousivat 1900-luvun jälkipuoliskolla arvoon arvaamattomaan, kun huomattiin, että monet kirjailijat olivat loppujen lopuksi tehneet kiinnostavia ja aikaa kestäviä tarinoita. Bradbury on yksi onnekkaista, jotka nousivat pulp-maailmasta kovakantisiin kirjoihin ja kirjalliseen maineeseen. Suurelle osalle pulp-lehdet merkitsivät pientä palkkaa ja lopulta unohdusta.
Bradbury julkaisi suuren osan 40-luvun tarinoistaan Weird Tales -lehdessä, joka oli yhtenä harvoista ajan pulp-lehdistä erikoistunut kauhuun ja fantasiaan. Bradbury julkaisi Weird Tales -lehdessä yhteensä 25 tarinaa vuosina 1941—1948. Monet pitävät näitä novelleja edelleen Bradburyn parhaina – niissä hänen myöhemmin ehkä rasittavaksi tullut taiteellisuutensa ei heikentänyt yksinkertaisten kauhutehojen voimaa.
Samaan aikaan Bradbury kirjoitti kuitenkin myös puhtaasti eskapistisia seikkailu- ja fantasianovelleja. Näistä hyvä esimerkki on Leigh Brackettin kanssa kirjoitettu ”Punaisen usvan Lorelei” (Planet Stories -lehti 1946; suomennettu novellikokoelmassa Toiset taivaat).Bradburyn tavaramerkki, fantasian kytkeminen arkipäivään, on näissä nopeasti kirjoitetuissa novelleissa jo hyvin näkyvillä. Bradburysta on sanottu, että hän on novelleissaan ja romaaneissaan aina kirjoittanut nimenomaan Keskilännen pikkukaupungeista, samanlaisista, joista hän vanhempiensa kanssa lähti Los Angelesiin 30-luvun alkupuolella. Bradburyn tarinat kertovat loppumattomasta nostalgiasta ja rauhallisemman, viattomamman maailman kaipuusta. Bradburyn kirjoitusten on sanottu kaikkiaan kuvaavan muutosta lapsuudenajan ihmettelystä aikuisuuden pettymyksiin ja kyynisyyteen. Lapsuuden aikakin on Bradburyn novelleissa täynnä pelkoa ja ihmetystä.
Varhaisessa ”Kirkuva nainen” -novellissa (Today 1951; suomennettu kokoelmassa Varhaiset varjot) pikkutyttö kuulee, kuinka maan alta kuuluu naisen kirkunaa. Hän ryhtyy kaivamaan naista esiin, vaikka kukaan ei häneen uskokaan. Toisessa novellissa ”Yö” (Weird Tales 1946) pikkupojan isoveli katoaa – novellissa fantasiaa ja kauhua edustavat vain pelottavan öisen maailman runollinen kuvaus.
1950-luvulla Bradbury pääsi Hollywoodiin. Työskentely käsikirjoittajana on hänelle selvästi ollut sekä kiehtovaa että raivostuttavaa. Näin ainakin voi päätellä hänen Hollywood-aiheisista dekkareistaan, Kuolema on yksinäinen juttu (1985) ja Hullujen hautausmaa (1990), joissa hänen alter egonsa, nuori käsikirjoittaja, pakenee ahdistavaa todellisuutta fantasioiden maailmaan ja löytää sieltä vahvuuden, jonka varassa jaksaa elää kaiken kyynisen rahanteon keskellä. Monet Bradburyn novelleistakin sijoittuvat Hollywoodin liepeille, kuten humoristinen ”Tyrannosaurus Rex” (Saturday Evening Post 1962; suomennettu kokoelmassa Huhtikuun noita).
Bradbury käsikirjoitti muutamia elokuvia, joista tunnetuin on John Hustonin Melville-elokuva Moby Dick (1956). Fantasian tai kauhun puolelle menevät Syvyyksien hirviö/The Beast from 20,000 Fathoms (1953) ja Yön meteori/It Came From Outer Space (1954), jotka lähinnä perustuvat Bradburyn tarinoihin, edellinen suomennettuunkin juttuun ”Sumusireeni” (Saturday Evening Post 1951). Moby Dickin epäonnisen filmauksen aihe on kiehtonut Bradburya niin paljon, että hän on kirjoittanut sitä käsittelevän kirjan Green Shadows, White Whale.
Bradburyn kirjamuotoisesta tuotannon suurin osa on novellikokoelmia. Hänen ensimmäinen kirjansa oli Dark Carnival (1947), joka monille muodostaa edelleen painavimman Bradbury-annoksen. Kirja sisältää lähestulkoon pelkästään Weird Talesissa ilmestyneitä novelleja. Bradbury itse kuitenkin halusi vähentää näiden määrää myöhemmissä novellikokoelmissaan ja seuraavaan kirjaan hän valitsikin Dark Carnivalin Weird Tales -novelleista vain seitsemän. Lokakuun maassa (1955) oli poisjätettyjen tilalla pehmeämpiä sävyjä. Groteskit tilanteet olivat jääneet vähemmälle, joskin edelleen mukana on muun muassa kuuluisa ”Pikku salamurhaaja” (Dime Mystery Magazine 1946), josta sanotaan, että odottavien äitien ei sitä kannata lukea.Kahdessa Markku Sadelehdon 90-luvulla toimittamassa toimittamassa suomennosvalikoimassa, Varhaisissa varjoissa ja Toisissa taivassa, on monia Weird Tales -lehden juttuja, myös niitä, jotka Bradbury oli halunnut jättää Lokakuun maasta pois. Myös muut pulp-lehdet, kuten Planet Stories, ovat edustettuina. Ilman näitä kahta kirjaa (ja myöhemmin ilmestynyttä, taiteellisempaa puolta edustavaa Huhtikuun noitaa) kuva Bradburysta olisi puutteellinen.
Bradburyn romaaneista tunnetuin ja mahdollisesti edelleen eniten ajatuksia herättävä on salaperäisellä tunnelmalla vuorattu Marsin aikakirjat, joka on monien muiden Bradburyn romaanien tapaan koottu muualla julkaistuista novelleista. Kirjamuodossa romaani ilmestyi alun perin 1953; sen monet laitokset ovat usein keskenään erilaisia ja niistä poistettiin ja niihin lisättiin novelleja. Bradbury saattoi palata aiheeseen vielä 60-luvulla, jolloin hän julkaisi mm. novellin ”Marsin kadonnut kaupunki” (Playboy 1967; suomennettu kokoelmassa Toiset taivaat). Mars-tarinoista sanotaan yleisesti, että niissä Bradbury käsittelee Amerikan alkuperäiskansojen hävittämistä 1800-luvun intiaanisodissa ja 1900-luvun reservaattipolitiikalla. Bradburyn avaruuskuvauksia on pidetty muutenkin amerikkalaisen rajaseutumyytin jatkajina, ja varsinkin Marsiin matkaavat amerikkalaiset on nähty pioneereina, uudisraivaajina.
Monet kriitikot ovat kuitenkin todenneet, että ihan yhtä lailla Bradbury käsittelee sukupolvieroja, sitä miten 1930- ja 1940-luvulla Kaliforniaan tulleet ihmiset eivät enää 1950- ja 1960-luvuilla tunnista nuorisokulttuurin villitsemiä lapsiaan. Kirjan Marsiin muuttaneet keskiluokkaiset amerikkalaiset kokevat nimittäin yhtäkkiä itse olevansa marsilaisten asemassa. Outous ja toiseus ovat olennaisia, mutta yhtä lailla selittämättömiä osia Bradburyn kuvaamaa maailmaa.
Tässä mielessä on totta, että Bradburyn teokset kuvaavat uutta rajaseutua. Aivan samoin kuin Frederick Jackson Turner sanoi 1800-luvun lopussa, että rajaseudun mies on oleellisesti uusi ihminen, amerikkalainen ihminen, niin Bradburyn kuvaamat Marsiin muuttaneet ihmiset muuttuvat itse marsilaisiksi, uudenlaisiksi ihmisiksi.
Toinen Bradburyn tunnetuista romaaneista on Fahrenheit 451 (Galaxy-lehdessä 1951 nimellä ”The Fireman”, kirjana kahden muun novellin kanssa 1953; myöhemmissä laitoksissa lisätyt novellit eivät yleensä ole mukana). Teos esittelee maailman, jossa kirjat ovat kiellettyjä ja jossa yhteiskunta näyttää olevan olemassa vain kirjoja tuhotakseen. Fahrenheit 451 -kirjaa on pidetty sensuurinvastaisena merkkiteoksena. Oli miten oli, kommentoijien mukaan tärkeätä kirjassa on se, että se osoittaa, että ihmisten välisen rakkauden säilyttämisen lisäksi tärkeätä on pitää huolta myös ihmisten rakkaudesta aatteisiin.
Kuvitettu mies (1951) on sekin koottu muualla julkaistuista novelleista, joista osa on science fictionia, osa fantasiaa, osa jotain muuta, mutta novellien ympärille ympätty kehyskertomus on silkkaa fantasiaa: novellit on tatuoitu kuvakertomuksina miehen ihoon. Jotkut kommentaattorit ovat pitäneet ratkaisua huonona, novellit itse ovat hyviä. Kirjan ytimessä on monta avaruustarinaa, kuten ”Pitkä sade” (Planet Stories 1950).
Bradburyn seuraava tärkeä romaani on selvemmin fantastinen. Kahdella eri nimellä suomeksi julkaistu Painajainen/Paha saapuu portin taa (1963) kuvaa Bradburylle tärkeätä Keskilännen pikkukaupunkia ja siellä asuvia nuoria poikia, jotka ovat juuri aikuisuuden kynnyksellä. Sama teema näkyy myös novellikokoelmassa Dandelion Wine (1957; novellit julkaistu 1950-1957), jossa on samoja ideoita kuin Painajaisessa. Bradbury kertoo romaanissa salaperäisen sirkuksen saapumisesta kaupunkiin. Pojat huomaavat, että sirkuksen liepeille ajautuneet ihmiset katoavat salaperäisesti. Maailmanpyörällä on jotain tekemistä asian kanssa, ja tarinan itu onkin selvästi vanha novelli ”Maailmanpyörä” (Weird Tales 1948; julkaistu kokoelmassa Varhaiset taivaat).
Tämän romaanin jälkeen Bradbury enemmän tai vähemmän vaikeni romaanikirjailijana ja keskittyi novelleihin ja televisiotöihin, joita tehtiin hänen novelleistaan mm. nimellä Ray Bradbury’s Electric Theatre. Novelleja hän kirjoitti nyt lähinnä laatulehtiin, sellaisiin kuin Saturday Evening Post ja hyvin maksava Playboy.Huonomaineisen kioskikirjallisuuden hän oli jättänyt jo taakseen. Samalla hänen novelleihinsa tuli kuitenkin sisäänpäinkääntyneitä ja hänen koko urastaan jollain tavalla retrospektiivinen. Bradburyn vanhoja novelleja julkaistiin jatkuvasti uudestaan eri nimikkeillä – jopa hänen vanhat rikosnovellinsa, joita hän oli julkaissut pulp-lehdissä salanimellä D. R. Banat, julkaistiin kirjana (A Memory of Murder, 1984).
Vasta edellämainitut rikosromaanit, joiden ainoa fantastinen elementti on niiden tunnelma, palauttivat hänet romaanien pariin. Vuonna 1972 ilmestynyt The Halloween Tree on lapsille tarkoitettu kauhufantasia.
Bradbury työskentelee edelleen, yli 80-vuotiaana, mutta julkaisee harvakseltaan. Menestyneen ja suositun kirjailijan ei tarvitse pinnistellä.
Bradburyn arvostus kaunokirjallisissakin piireissä liittyy vahvasti hänen humanistiseen eetokseensa. Bradbury on ollut alusta alkaen huolestunut ihmisestä ja tämän pärjäämisestä koneellistuneen maailman keskellä. Bradbury-tuntija Darrell Schweitzer onkin todennut, että Bradburyn tuotannon keskeinen teema kuuluu: ihmisen täytyy hallita koneita, muuten koneet hallitsevat ihmistä.
Bradburylta on suomennettu hänen keskeinen tuotantonsa, monet novellit eri otteisiin ja eri kokoelmissa. Bradburyn novelleja on suomennettu myös lukemistolehdissä jo 40-luvun lopulla. Marsin aikakirjat on suomeksi valitettavasti julkaistu lyhenneltynä suomennoksena, joka perustuu lyhyimpään mahdolliseen englanninkieliseen laitokseen. Monipuolisimman kuvan Bradburyn tuotannosta saa tutustumalla jo mainittuihin, Markku Sadelehdon toimittamiin novellikokoelmiin. Niistä aukeaa hyvä näkymä kirjoittajan koko tuotantoon. Englanniksi Bradburyn koko novellituotanto on saatavilla järkälemäisinä laitoksina.
Suomennetut tieteis- ja fantasiakirjat:
Fahrenheit 451. Suom. Juhani Koskinen. Kirjayhtymä: Helsinki 1966. Alun perin Fahrenheit 451. 1953.
Huhtikuun noita. Toim. Markku Sadelehto. Suom. Anita Puumalainen. Tampereen Science Fiction –seura: Tampere 1998.
Kuvitettu mies. Suom. Aarne Valpola. Kirjayhtymä: Helsinki 1971. Alun perin The Illustrated Man. 1951.
Lokakuun maa. Suom. Matti Kannosto. Kirjayhtymä: Helsinki 1985. Alun perin The October Country. 1955.
Marsin aikakirjat. Suom. Eero Tenhosaari. Otava: Helsinki 1953. Alun perin The Martian Chronicles. 1950.
Painajainen. Suom. Jertta Roos. Tajo: Turku 1964. 2. painos nimellä: Paha saapuu portin taa. Nostromo: Helsinki 1990. Alun perin Something Wicked This Way Comes. 1963.
Toiset taivaat. Toim. Markku Sadelehto. Suom. Sari Kallioinen ja Anita Puumalainen. WSOY: Helsinki 1993.
Varhaiset varjot. Toim. Markku Sadelehto. Suom. Sari Kallioinen ja Anita Puumalainen. WSOY: Helsinki 1992. [Kirjalla on Ray Bradburyn itsensä ehdottama nimi Early Shadows.]
Suomennetut rikosromaanit:
Hullujen hautausmaa. Toisenlainen kertomus kahdesta kaupungista. Suom. Matti Kannosto. Kirjayhtymä: Helsinki 1991. Alun perin A Graveyard for Lunatics. 1990.
Kuolema on yksinäinen juttu. Suom. Matti Kannosto. Kirjayhtymä: Helsinki 1986. Alun perin Death is a Lonely Business. 1984.
Suomennettu lastenkirja:
Poika josta tuli pimeän ystävä. Suom. Arja Kanerva. Kustannus-Mäkelä: Karkkila 1988. Alun perin A Switch on the Night. 1955.
Suomentamattomia tieteis- ja fantasiakirjoja:
The Day It Rained Forever. 1959.
R Is For Rocket. 1962.
The Machineries of Joy. 1964.
S is for Space. 1966.
Long After Midnight. 1969.
I Sing the Body Electric! 1969.
Long After Midnight. 1976.
To Sing Strange Songs. 1979.
Dinosaur Tales. 1983.
The Toynbee Convector. 1988.
Quicker Than the Eye. 1996.
Driving Blind. 1997.
Ahmed and the Oblivion Machine: A Fable. 1998.
