Turun tuomiokirkko: pitkä teksti

Teen Mikko Laaksosen kanssa Turun arkkitehtuuriopasta, jossa esitellään merkittäviä arkkitehtuurikohteita Turusta ja välittömistä lähikunnista. Keskeinen kohde on tietenkin Turun tuomiokirkko. Kirjoitin siitä niin pitkän tekstin, että joudun lyhentämään sitä ainakin puoleen. Olisi harmi, jos teksti jäisi käyttämättä, joten postaan sen blogiin. Alusta ehdin jo jotain poistaa ennen kuin älysin, että voisin tehdä tämän. En jaksa etsiä aiheeseen kuuluvia kuvia, joten yksi yleiskuva saa riittää. Sille, joka ei tunne asiaa sen kummemmin: kuvassa näkyy nimenomaan länsitorni. Eteläpuoli on kuvan oikeassa laidassa. 

Tämä on myös vähän editoimatonta tekstiä, mutta en jaksa sitä nyt käydä läpi, koska lyhennän editoidessani kirjaan päätyvää tekstiä (jonka senkin editoi ainakin Mikko vielä minun jälkeeni). En ole myöskään kirjoittanut mitään Pitkäsen, Laihon ja Pulkkisen restauroinneista, koska niistä kirjoittaminen on Mikon heiniä. (Teksti siis pitenee tästä vielä hiukan.) Päälähteenä on käytetty Markus Hiekkasen teosta Suomen keskiajan kivikirkot (SKS 2007). Omia tutkimustuloksia tässä ei ole tarkoituskaan olla. 

Tuomiokirkko 
Tuomiokirkontori 20
Tornin huippu Carl Ludvig Engel, 1828
Restaurointi Armas Lindgren, 1929; Pekka Pitkänen, Ola Laiho, Mikko Pulkkinen, 1974-1979
Tuomiokirkko on Suomen kansallispyhättö ja maan yksi tärkeimpiä historiallisia rakennuksia. Koska kirkko on rakennettu useina eri aikoina, siinä näkyvät niin romaaninen, goottilainen kuin uusgoottilainenkin tyyli. Kirkko hallitsee Turun näkymiä moneen suuntaan.
Kirkon ensimmäinen hahmo on ollut todennäköisesti 1200-1300-lukujen vaihteessa Unikankareen mäelle rakennettu puinen kirkko. Aikaisintaan se on rakennettu 1292, myöhäisintään 1309. Aiemmin on ajateltu, että tuomiokirkkoa edelsi samalla paikalla 1200-luvun alkupuolella rakennettu puinen kirkko, jonka olisivat rakentaneet saksalaissiirtolaiset tai hansakauppiaat. Arkeologinen tutkimus ei tätä väitettä kuitenkaan tue, kuten ei myöskään sitä väitettä, että asutus olisi ryhmittynyt Unikankareen mäen ympäristöön jo ennen kirkon rakentamista. Tuomiokirkkoa alettiin suunnitella korvaamaan Koroisten kirkko monestakin syystä. Koroinen oli ensinnäkin maankohoamisen takia menettänyt asemaansa Aurajoen varren keskuspaikkana. Lisäksi ajan kaupunkiyhteiskunnan ideologiaan kuului, että piispanistuimen tulee sijaita kaupungissa. Vahvistuva kuningasvaltakin hyötyi suurten asutuskeskusten perustamisesta. Tuomiokirkon myötä perustettiin siis myös Turun kaupunki.
Historiallisia lähteitä Turun perustamisesta ei kuitenkaan ole. 1300-luvun alussa sillä oli kuitenkin jo monia kaupungin tunnusmerkkejä, kuten sinetti ja pormestari. Tuomiokirkon rakentamispäätös on tehty todennäköisesti viimeistään 1290. Vastoin aiempaa käsitystä, tuomiokirkkoa ei heti rakennettu kivestä tai tiilestä, vaan ensimmäinen, vuoteen 1300 mennessä valmistunut kirkko oli puinen. Kirkko saattoi tuhoutua novgorodilaisten hyökkäyksessä 1318, ja sen tilalle on saatettu rakentaa toinen puinen kirkko. Nykyisen tiilikirkon ensimmäiset vaiheet olisi siis rakennettu vasta 1400-luvulla.
Tuomiokirkon keskiaikaiset piirteet ovat säilyneet hyvin lukuisista tulipaloista ja muutosrakennuksista huolimatta. Etelän puolelta kirkosta saa parhaan yleiskuvan koko pituudeltaan. Lännessä kirkkoa rajaa Suomen keskiaikaisten kirkkojen suurin torni, joka on edelleen Turun korkein rakennus. Idässä rakennus päättyy muusta massasta erottuvaan kahdeksankulmaiseen ja tornimaiseen Kaikkien Pyhien kappeliin. Se on samalla nykyinen pääkuori. Tornin ja kappelin rajaama kirkko on pystysuunnassa kaksiosainen. Kaksikerroksinen alempi osa peittää kirkon eteläsivun kappelit sekä eteishallit ja niiden yllä olevan lehteritason, jossa nykyään toimii Tuomiokirkkomuseo. Ylempi osa on runkohuoneen korostettu keskilaiva. Järjestely tekee tuomiokirkon Suomen ainoan keskiaikaisen basilikakirkon. Alempi osa on koristeltu pyörökomeroin ja nauhakomeroin, yläosa pienin kaarikomeroin ja komeroparein.
Pohjoispuolella on kirkon ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt keskiaikainen sisäänkäynti. Samalla puolella on myös sakaristo, jonka itäpuolella ovat ainoat uuden ajan lisärakennukset. Toinen niistä on Kaikkien Pyhien kappelin hahmoa jäljitelevä, 1655-1657 muurattu Kankaisten kartanon Horn- ja Kurki-sukujen hautakappeli, jota sanotaan yleensä Kankaisten kappeliksi tai Kaarina Maununtyttären kuoreksi. Kappeli on hyvä esimerkki siitä, miten gotiikan ajan arkkitehtuuri jatkui vielä 1600-luvulle. Toinen lisärakennuksista on 1774 valmistunut pieni ruiskuhuone.
Nykyinen kuori rakennettiin vuosien 1430-1470 välisenä aikana, jolloin valmistuivat myös kolmas sakaristo, länsitorni ja eteläsivun asehuoneet. Se on runkohuoneen levyinen seitsensivuinen tila, joka pidensi kirkkoa yli kolmanneksella yli 55 metriin. Alkuperäisistä kaarikomeroista on jäljellä kaksi, joista toinen on pohjoisen poikkilaivan itäpuolella, toinen Kankaisten kappelissa ja Kaikkien Pyhien kappelin välissä. Muiden komeroiden takaseinä on puhkaistu kaariaukko uusia kappelirakennuksia varten. Uusi kuori jaettiin kolmella kahdeksankulmaisella pilarilla kolmilaivaiseksi tilaksi. Kuorin suunnittelija ja rakennustöiden johtaja oli todennäköisesti saksalainen, Stettinistä kotoisin ollut Hinrich Brunsberg, ja kuori valmistui ilmeisesti 1440-luvulla. Kuorta on totuttu kutsumaan Hemmingin kuoriksi, mutta oikeampi nimi on Maunu Tavastin kuori.
Sakaristo rakennettiin pari vuosikymmentä myöhemmin; rakennusmestari on jäänyt tuntemattomaksi. Sakariston seinät tehtiin tiilistä, ja kaksikerroksinen rakennus varustettiin kahdella harjakatolla. Päätykolmiot saivat tiilikoristelun, josta näkyy vieläkin jälkiä. Myöhemmin katot on yhdistetty yhdeksi korkeaksi harjakatoksi. Pyörökaariset pari-ikkunat ovat säilyneet suurin piirtein alkuperäisessä asussaan. Sisätila katettiin neljällä 16- ja 12-jakoisella tähtiholvilla, jotka tukeutuvat seiniin ja keskipilareihin. Seinämuureissa olevista muurikomeroista yhdessä on kopio suuresta puisesta kaapista; alkuperäinen kaappi on Tuomiokirkkomuseon näyttelyssä. Eteläosan itäseinässä olevassa muurikomerossa on kalkkikivinen vedenkaatoallas eli lavatorium. Sakaristo lienee rakennettu 1460-luvulla.
Länsitornin alaosa muurattiin harmaakivestä ja tiilestä 1400-luvun alkupuoliskolla. Alun perin 18,5-metristä tornia jatkettiin kuitenkin jo 1450-luvulla kuuden metrin verran; yläosasta tehtiin pohja-alaltaan kahdeksankulmainen ja sen kulmiin tehtiin kulmatornit eli turellit. Torni oli lähes koko keskiajan tämän mallinen. Vaikka sitä muuteltiin 1600- ja 1700-luvuilla useaan otteeseen, se sai nykyisen, Carl Ludvig Engelin suunnitteleman muodon vasta 1827 Turun paljon jälkeen. Engelin suunnittelema, kuparilla päällystetty torninhuippu on kavennettu torninrungosta.
Tornin ensimmäisen vaiheen kanssa samaan aikaan rakennettiin ilmeisesti myös asehuone kirkon silloisen pääsisäänkäynnin eli eteläisen portaalin eteen. Sen sisäänkäynnit ovat edelleen sivuseinien eteläosassa.
Läntisestä sisäänkäynnistä tuli pääsisäänkäynti eteläisen sijasta 1830-luvulla ja samalla se muutettiin samalla nykyiseksi uusgotiikan tyylin mukaiseksi rakenteeksi. Nykyiset monumentaaliportaat rakennettiin samaan aikaan. Läntisen sisäänkäynnin yllä on lähes alkuperäisenä säilynyt pari-ikkuna sekä jälkiä umpeen muuratuista aukoista. Aukkojen kohdalla oli istumakomeroita, mikä viittaa siihen, että eteisholvin yläpuolinen kerros suunniteltiin asuinkelpoiseksi. Tornihallia kattaa alkuperäinen 26-jakoinen tähtiholvi.
Ensimmäiset kappelit rakennettiin 1450-luvulla. Maunu Tavastin kuorin eteläpuolelle rakennettiin tuolloin pyhän Katariina Aleksiandrialaisen ja pyhän Bartolomeuksen kappelit. Valmistumisen jälkeen ne yhdistettiin poistamalla muuri, ja niistä on käytetty nimeä Ristikuori. Samaan aikaan rakennettiin kolmiholvinen Pormestarinkuori papinoven ja pääportaalin väliin.
Pyhän Ruumiin kappeli sijaitsee Pormestarinkuorta vastapäätä kirkon pohjoispuolella. Sen erottaa runkohuoneesta takorautainen ristikko, jossa on latinankielinen muistoteksti ja vuosiluku 1425, joka ilmeisesti tarkoittaa vuotta, jolloin Maunu Tavasta lahjoitti seurakunnalle suuren prebenda-lahjoituksen. Pyhän Ruumiin kappelia koristavat hienomuotoiset ikkuna-aukot ja 28-jakoiset tähtiholvit. Nykyisin kappelista käytetään usein harhaanjohtavaa nimitystä Tavastin kappeli.
Lounaisosassa on Sielujen kappeli eli myöhemmin Stålhandsken hautakappeli, luoteisosassa pyhän Johannes Kastajan kappeli, jotka ovat molemmat 1400-luvun puolivälistä. Johanneksen kappeli tunnetaan nykyään nimellä Kijkin hautakuori ja sen erottaa runkohuoneesta kaunis alkuperäinen rautaristikko. Tornin eteläpuolella on ehkä 1450-luvulla tehty kappeli, jota on arveltu pyhän Ursulan kappeliksi. 1600-luvulla siitä tehtiin kirjasto; nykyään tiloissa on vaatenaulakot ja saniteettitilat.
Maunu Tavastin pääkuorin itäpuolelle tehtiin Kaikkien Pyhien kappeli vuosien 1470-1484 välissä. Kappeli on nykyisin pääkuori, ja sen seinillä ja holvissa on Robert Wilhelm Ekmanin freskot vuosilta 1850-1854.
Kaikkien Pyhien kappelin ja Ristikuorin väliin muurattiin 1500-luvun alussa pyhän Laurentiuksen ja pyhän Olavin kappeli, joka on myöhemmin tunnettu nimellä Tottin hautakappeli. Tornin pohjoispuolelle muurattiin samaan aikaan toinen kappeli, jonka suojeluspyhimystä ei tiedetä. Sitä on käytetty mm. kellovalimona ja 1800-luuvlla krenatööri- ja tarkk'ampujapataljoonan sotilaskirkkona, minkä takia sitä nimitetään Tarkk'ampujakappeliksi. Nykyään se on Turun saksalaisen seurakunnan kirkko.
Kappelien rakentamisen kanssa samaan aikaan runkohuoneen ja Maunu Tavastin kuorin keskilaiva korotettiin, jolloin kirkosta tuli basilika. Kirkon keskilaivasta tuli huikean korkea; holvauksesta vastasi rakennusmestari Petrus murator de Kymitto vuonna 1466.
Pyhän Ruumiin kappelin ja pyhän Johanneksen kappelin väliin tehtiin keskiajan lopullta pohjoinen eteishalli, jonka portaali on veistetty tallinnalaisen Lasnamäen kalkkikivestä. Eteishalli on on katettu epäsäännöllisellä kahdeksanportaisella rengasristiholvilla. Länsiseinän eteläosassa on vihkivesialtaan komero, jossa on kotimaisesta kalkkikivestä tehty aluskivi.
Useista tuomiokirkon osista on löydetty kalkkimaalauksia, mutta Hattulan tai Taivassalon kirkkojen tapaisia laajoja koristesarjoja ei ole säilynyt. Esimerkiksi yhtään alkuperäistä vihkimäristiä ei ole löytynyt. Ristikuorin seinissä ja holveissa on neljän maalarin tai maalariryhmän töitä. Koristelu koostuu pääasiassa köynnöksistä ja muista kasviaiheista sekä pyhimystenkuvista (Ursula, Katariina Aleksandrialainen, Barbara ja Anna) ja evankelistasymboleista. Seinissä on maalauskatkelmia samoista aiheista (pohjoisseinällä on esimerkiksi apostolien Andreas ja Bartolomeus kuvat). Maalaukset lienee tehty 1470-luvulla. Ristikuorin länsiseinässä on suomalaisittain harvinaiset kuvat ilmeisesti lahjoittijana toimineesta porvarista sekä ritarista. Saman länsiseinän pyöröikkunan ulkokomerossa on koristemaalaus. Itäseinässä olevan muurikomeron takapinnassa on yksinkertainen laivakuva.
Maunu Tavastin kuorin eteläisen poikkilaivan pohjakerroksessa on useita maalauksia. Itäpuolen kaarikomeron maalaukset ovat arvatenkin rakentajien tekemiä yksinkertaisia aiheita, kuten kirjaimia ja kirveitä. Niiden päälle on myöhemmin maalattu vain osittain säilynyt kuva, joka esittää todennäköisesti Kristuksen kärsimyshistoriaa. Saman poikkilaivan länsipuolen kaarikomeron yläpuolella on 1500-luvun alussa maalattu Kristus ja rukoileva pyhimys. Viereisessä holvivaipassa on yksinkertaisia maalauksia ja tekstinauhoja, joista osa on tuhoutunut, ja kuorin pohjoisessa sivutilassa on 1400-luvun lopulta peräisin olevia köynnösmaalauksia. Pääportaalin eteisessä on maalausvaakuna, jossa on kolme ristiin asetettua nuolta tai keihästä. Ursula-kappelin ja runkohuoneen välisessä kaariaukossa on köynnöskoristelu. Tornihallin maalauksista on jäljellä ruodekoristelu. Pyhän Johanneksen kappelissa on ilmeisesti Taivassalon ryhmän tekemä köynnösfriisi, jonka kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluvat saman seinän pohjoisosan ja pohjoisseinän maalausten katkelmat sekä maalaus pyhän Veronikan hikiliinasta. Maalaukset lienee tehty vuosina 1465-1485. Johanneksen kappelissa on köynnös-, tähti- ja kukka-aiheita 1400-luvun puolivälistä, ja samalta ajalta ovat myös Pyhän Ruumiin kappelin holvien kasvimaalaukset. Runkohuoneen sivulaivoissa on kukka-aiheisia koristemaalauksia 1400-luvulta. Pääkuorin keskilaivan kolmessa itäholvissa on ilmeisesti Petrus murator de Kymitton apulaisineen tekemiä primitiivisiä maalauksia.
Uudella ajalla kirkkoon ei tehty laajoja maalauksia, ainoastaan muutamia pieniä aiheita Tottin hautakappelissa, tornihallissa ja kuorin itäpäädyssä. Robert Wilhelm Ekmanin historialliset ja enkeliaiheiset freskot valmistuivat 1850-1854. Arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli Stålhandsken, Tottin ja Kankaisten kappeleihin maalaussarjat, jotka toteuttiin 1870- ja 1880-lukujen vaihteessa. Tarkk'ampujakappelin holvi koristeltiin 1920-luvulla keskiaikaistyylisin maalauksin.
Kirkon keskiaikaista sisustusta on säilynyt yllättävän paljon lukuisiin tulipaloihin nähden, mutta paljon on myös tuhoutunut. Vuoden 1827 palon aikana osaa kirkon vanhasta esineistöstä säilytettiin sakaristossa, joka oli hyvin eristetty muusta kirkosta. Veistoksia on säilynyt muutamia. Pormestarinkuorin itäseinällä on kotimaisen krusifiksin torso. Pyhän Annan ja ilmeisesti kuninkaan päätä esittävät veistokset 1480-luvulta ovat peräisin Lyypekistä. Kristusta haudassa esittävä veistos on suomalaista tekoa 1500-luvun alusta. Kirkon ovien pielissä pidetyistä kastealtaista, funteista, on säilynyt osasia ja yksi lähes kokonaisena. Kotimaista kalkkikiveä olevaa funttia säilytetään runkohuoneen länsiseinän vieressä torniaukon pohjoispuolella. Asehuoneessa on katkelma kotimaisesta kalkkikivestä tehdystä vihkivesiastiasta. Toinen vihkivesiastia on Johanneksen kappelin lounaisnurkassa; lisäksi kirkon kokoelmissa on toinen. Tuomiokirkkomuseossa säilytetään Suomen hienointa keskiaikaista ehtoollisastiaa, kalkkia, joka on mahdollisesti turkulaisen kultaseppämestarin Svenin niin sanottu Ejbyn kalkki. Se ryöstettiin Ruotsiin 1509, mutta palautettiin tuomiokirkkoon 1925. Kalkkiin kuuluu ehtoollisleipäastia pateeni, johon on kaiverettu kuva verta vuotavasta Kristuksesta. Toista, myöhäiskeskiaikaista pateenia säilytetään Tuomiokirkkomuseossa.
Museossa on myös neljä myöhäiskeskiaikaista ehtoollisleipäastiaa, ciboriumia. Yksi niistä on kokonaan hopeaa, kaksi on punaiseksi värjättyä kookospähkinän kuorta ja yksi on päärynänmuotoinen puukulho. Museossa on myös Suomen ainoa säilynyt messun aikana käytettävä ehtoollisleipäastia, monstranssi sekä Suomen ainoa keskiaikainen piispansauva, jonka hopeaosat sulatettiin 1773.
Kirkossa on luonnollisesti ollut paljon pyhimysten reliikkejä. Pohjoisessa poikkilaivassa oleva pyhimysarkku tai pyhäinjäännösarkku on Suomen arvokkaimpia keskiaikaisia muistoja. Se on mahdollisesti 1400-luvulta peräisin oleva pyhän Henrikin pyhimysarkku, mutta on myös arveltu, että se olisi tehty 1500-luvulla piispa Hemmingin maallisia jäännöksiä varten. Pyhän Henrikin kyynärvarren siru ja siihen liittyvä pergamenttiteksti on ainoa keskiajalla Henrikin reliikiksi tunnustettu esine. Lisäksi kirkossa ovat myös mahdollisesti pyhän Erikin kalloluiden pyhäinjäännössäiliö, pyhän Birgitn päähineenmuotoinen säiliö sekä pala Getsemanen kivestä.
Suomen ainoa keskiaikainen tekstiilien säilytysrasia on Tuomiokirkkomuseossa säilytettävä niin sanottu capsa eli kalkkiliinan säilytysrasia. Se on puuta ja päällys on samettia ja pellavaa. Kanteen on kirjailtu Ristiinnaulittu, Neitsyt Maria ja Johannes, evankelistasymbolit, Maria Magdalena, Andres ja dominikaanijärjestönä asussa oleva lahjoittaja. Capsa on tehty Albert Pictorin työpajassa 1400-luvun lopulla.
Tuomiokirjon noin 60 kirjan kirjastosta on jäljellä vain rippeitä: katkelmat 1484 painetusta Kööpenhaminan missalesta, jonka piispa Maunu Särkilahti lahjoitti 1498.
Kirkossa on myös useita yksityisiä hautalaakoja, kuten piispa Maunu Tavastin (1452) ja hänen seuraajansa Olavi Maununpojan hautalaa'at. Piispa Maunun hautalaaka on osittain säilynyt kappelin ikkunoiden välissä, seinää vasten nostettuna. Kappelissa on myös hänen veljenpoikansa Olof Nilssonin hautalaaka. Pormestarinkuorissa lähellä alttaria on Konrad Bitzin hautalaaka; länsiseinällä on 1395 kuolleen Henrik Stratukeressonin hautakivi. Hän lienee ollut turkulainen porvari.
Uuden ajan alussa tehtiin kirkkoon paljon muutoksia, mihin pakottivat myös lukuisat tulipalot 1500-luvulla. Kirkonpenkkejä tehtiin moneen otteeseen 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Uusi lukupulpetti tehtiin 1609 tai 1610. Vuonna 1649 tehdyn lahjoituksen jälkeen pääalttari siirrettiin entiseen Kaikkien Pyhien kappeliin, josta tuli kirkon pääkuori. Tällöin sinne tehtiin suuri kaariaukko, joka korvasi aiemman pienen oviaukon. Kirkossa on myös mittava kokoelma renessanssin, barokin ja uusklassismin ajan hautamuistomerkkejä. Ne ovat sotamarsalkka Åke Tottin ja hänen puolisonsa Christane Brahen muistomerki (1678, pyhän Laurentiuksen kappeli), sotamarsalkka Evert Hornin ja hänen puolisonsa Margareta Fincken muistomerkki (1600-luvun alku, pyhän Laurentiuksen kappeli), kenraali Torsten Stålhandsken muistomerkki (vuoden 1654 jälkeen, Sielujen kuori), vuorineuvos Jakob Johan Kijkin hautakammio (haudattu 1777, Johannes Kastajan kappeli) ja eversti Samuel Cockburnin (kuollut 1621, Pyhän Ruumiin kappeli).
Kirkon pihalla on Mikael Agricolan patsas (Oskari Jauhiainen, 1952), ja ulkoseinässä Pyhän Kristoforoksen alttari. Kirkon eteläpuolella olevassa puistossa on H. G. Porthanin hauta, jota osoittaa sileäksi veistetty kivi. Kirkon viereisessä puistossa on Per Brahen patsas (Walter Runeberg, 1888) sekä pienimuotoinen patsas, joka esittää tuomiokirkkoa ja sen ympäristöä vuosina [??] (kuka, 193?).

Löydetty Marski homoilemassa!

Seuraavaa juttua on vaikea todistaa, varsinkin kun todistajia on vain yksi alaikäinen. Olin poikani kanssa Turun Mannerheiminpuistossa ja käväisin istumassa Mikaelinkirkkoa vastapäätä olevalla Mannerheiminpatsaalla.‎ Huomasin, että patsaan vieressä oli kukkia, kortti ja kirjekuori - Mannerheimin syntymäpäivä oli juuri ollut. Nostin kuoren ylös. Siinä luki "Gusselle". Sisällä oli papereita. Niissä oli jokin Mannerheimia, Göringiä ja Hitleriä kuvaava tarina. Päätin napata kuoren mukaan. 


Nyt, viikko tapahtuneen jälkeen, rupesin lukemaan tarinaa. Se on hillitön! Göringillä, Hitlerillä ja Mannerheimilla on kolmiodraama, johon kuuluu lukuisia sadomasokistisia ja muita fetissejä. En ole ehtinyt lukea koko tarinaa, tässä muutamia otteita. Jos joku tietää tästä jotain, niin ilmoittautukoon! 

"Ratsupiiska?" Hitler henkäisi.
"Tietysti, sinä mitätön korpraali. Tunnetko jo sen läimäykset pakaroillasi? Opit vielä mitä sotilaskuri on, kun minä hieman käsittelen sinua. Lopulta riisun univormusi silmiesi edessä..."
"Onko sinulla siellä alla korsetti?"
"Tietysti, aina. Mustaa nahkaa... Mutta ei mitään muuta. Ei mitään lakastunutta ruusuani peittämässä..."

***

Gustaf jatkoi puhumistaan, ja sitä mukaa puheen luomat kuvat muuttuivat eläviksi Adolfin mielessä. Lakastunut ruusu laukeaisi hänen kasvojensa yllä.. se painautuisi hänen sulleen... Adolf avaisi himokkaana suunsa, työntäisi kielensä hyväilemään ruusua... ja saisi suunsa täyteen sen mettä."

***

"Hän rakasti Gustafia. Kyllä, hän uskoi niin. Vaikka Hermann Göring ei ollutkaan aivan varma siitä, mitä rakkaus oli, hän uskoi tunteidensa Gustaf Mannerheimiä kohtaan olevan sitä lähellä. Sitä enemmän Hermannia alkoi kuvottaa, kun hän ajatteli Führeriä."

***

‎"Mutta sanoivat Himmler ja kaiken maailman Paragrafi 175 -intoilijat mitä tahansa, miesten välisessä intohimossa sen sijaan ei ollut mitään inhottavaa tai epäarjalaista. Se oli kahden voimakkaan soturin välinen jalo tunne (...)"

***

‎"Gustaf muisti nuorukaisen, joka pari kuukautta sitten oli silminnähden kiihottunut, kun marsalkka oli kävellyt hänen komppaniansa edestä. Se ei ollut normaalia jännitystä palvotun sotapäällikön edessä, vaan silkkaa kiimaa. Gustaf oli sitten pyytänyt tuota kohtuulisen sievää nuorta miestä luokseen ja ratsastanut tämän pyörryksiin kenttävuoteella."

Suomi-pulpin jättikirja

Tällä viikolla on muisteltu jokin aika sitten kuollutta kustantajalegendaa Kari Lindgreniä. Tein hänelle vuonna 2001 valikoiman Reino Helismaan nuoruusvuosien jännitys- ja seikkailunovelleja, ja pari vuotta myöhemmin Lindgren kysyi, tekisinkö vastaavan valikoiman, mutta laajemmin, niin että mukana on kirjoittajia eri vuosikymmeniltä. Tein työtä käskettyä ja sain hommaan hyvän apurahankin, mutta ilmeisesti hanke tuntui loppujen lopuksi liian raskaalta ja kirja jäi ilmestymättä. Ehkä Lindgren pelkäsi, että kirjoittajien perikunnat tulevat haaskalle, jos oikeuksia ei kysytä - tuolloin en vielä ollut oikein keksinyt, miten perikuntia voi löytää ja lähestyä ja olin asian suhteen epävarma. Lisäksi muistan hankkeen alkuaikoinan lähettäneeni Lindgrenille joitain ei niin hyviä novelleja ja jatkokertomuksia, mutta vaikka sanoin, että niitä ei sittenkään oteta mukaan, hän takertui aina niihin. 

Oli miten oli, kokosin tällaisen listan kirjaan otettavista novelleista. Olen kutsunut hanketta "Suomi-pulpin jättikirjaksi". Mukana on niin perinteistä rikostarinaa kuin vauhdikasta (ja rasisistista) seikkailunovelliakin. Kirjoittajissa on sekä tuntemattomia että tunnettuja. Osa näistä on sittemmin ilmestynyt muissa projekteissa: Harry Etelän "Kauhujen salakammio" ja Kari Suomalainen "Kaksoisolento" ovat tulleet omissa kirjoissaan, Antero Aulamon "Kullanhuuhtojat" ilmestyi juuri eräkirjassa Outoja jälkiä, omassa Isku-lehdessäni ovat tulleet ainakin Tapani Baggen "Alamäki" (joka tosin taisi tulla jo ennen kuin kokosin tämän listan), Matti Hytösen "Viimeinen potti" ja Seppo Tuiskun "Kuolema iskee kahdesti" (joka tosin tulee vasta seuraavassa Iskun numerossa). Reijo Mäen "Stalinin kanava" taas on tullut jossain hänen omassa novellikokoelmassaan, jossa muutoin oli enemmistö Vares-tarinoita.

Masa Palo (Reino Helismaa): Kuoleman peili, Isku 21/1941 - 25-26/1941
Lea Leksi: Kuoleman kerhoilta, Musta kuu 7/1945
Pentti Kari (Tuuri Heporauta): Afrikan keisari, Musta Kuu 10/1945
Eero Anttila (Yrjö Kivimies): Pieni mies käy parturissa, Jännityslukemisto 52/1938
Kalle Päätalo: Huuhkaja huhuilee, Jännityslukemisto 12/1955
August Arkku (Lauri Tynni): Sokean Billyn ääni, Salainen Salkku 6/1944
Leo Järvinen: Toimintaa Korallimerellä, Seikkailujen Maailma 6-7/1962
Kapteeni Hell: Vainaja rikkoo lakia, Salainen Salkku 3/1945
Veikko Ennala: Aikataulun mukaan, Jännityslukemisto 48/1955
Joni Rautio: Kadonnut muuttolaatikko, Salainen Salkku 5/1944
Kari Suomalainen: Kaksoisolento, Lukemista Kaikille 1937
Kirsti Porras: Kiristäjä erehtyy, Salainen Salkku 2/1945
Heikki Siitonen: Tappajan kuolema, Seikkailujen Maailma 12/1962
Matti Kid Hytönen: Viimeinen potti, RikosPalat 1/1988
Pentti Kirstilä: Tirkistelijä, RikosPalat 2/1987
Matti Hälli: Tulisin kirjaimin, Yllätyslukemisto 3/1938
Aake Jermo: Merkitty mies, Seikkailujen Maailma 8/1942
Timo Surkka: Vain motiivi puuttuu, Asko Kukkosen seikkailuja, erikoisnumero 2004
Asser Harkima: Myrkkyä ja myrkkykäärmeitä, Jännityslukemisto 9/1956
Harry Etelä: Kauhujen salakammio, Seikkailujen Maailma 6/1939
Seppo Tuisku: Kuolema iskee takaisin, Jännityslukemisto-Seikkailukertomuksia, 40/1959
Tapani Bagge: Alamäki, RikosPalat 1/1988
Marton Taiga: Salapoliisi merellä, Lukemista kaikille 17/1937
Juhani Salomaa: Ammatin varjopuolet, Cottonsarja 23/1980
Antero Aulamo: Kullanhuuhtojat, Seikkailujen Maailma 9/1945
Selim Tapola: Itsemurha tunnelissa, Seikkailujen Maailma 2/1944
Outsider: Kaleerivanki N:o 603, Salainen Salkku 3/1945
Pirkko Arhippa: Kuningas on kuollut, Alfred Hitchcockin valitut jännärit 3/1980
Reijo Mäki: Stalinin kanava, teoksessa Elävien ja kuolleitten Talvio. Boris Hurtan juhlakirja. Toim. Harri Haarikko ja Hannu Pajunen. Avoin kirja, 1995
Petri Hirvonen: Kuolleen jumalan yö, Isku # 1 (2004)

Ekana oleva Helismaan "Kuoleman peili" on tosin niin pitkä, että olen miettinyt, että siitä saisi sievän pikku pokkarin sellaisenaankin. Ehkä vielä joku päivä... Eiköhän tästä aineistosta vielä osa päädy johonkin projektiin. Ehdottomasti Kari Lindgrenille kiitos kuuluu siitä, että sysäsi tällaisen mahdollisen kirjaidean liikkeelle. Ilman tätä toteutumatta jäänyttä teosta en olisi ehkä ikinä tehnyt muita vastaavia kirjoja, enkä ainakaan olisi tiennyt, että Kari Suomalainen on kirjoittanut novelleja, jotka tosiaan sittemmin kokosin kirjaksi. Lisäksi kirjoitin suomalaisten lukemistolehtien historiasta pitkän artikkelin, joka toimii joskus hyvänä johdatuksena laajemmalle suomalaisen lukemistoviihteen historiateokselle.

Toisaalta olen tässä kyllä jo oppinut, että novelliantologia on yksi hankalimpia kirjaformaatteja, joita myydä lukijoille. Ehkä ihmiset voivat oppia uudestaan lukemaan novelleja...

Kuvassa Martti Masalan todella hieno nyrkkeilyaiheinen kansikuva Lukemista kaikille -lehteen.

Elokuvarunouden antologia

Kävin läpi vanhoja tiedostoja vanhalta, kohta käytöstä poistettavalta koneelta ja löysin tällaisen tiedoston, johon olin koonnut kirja mielessä suomalaisia elokuva-aiheisia runoja. Muistan lähestyneeni kustantajaa ja sieltä sanottiin, että joo, ihan hyvä idea, mutta koko homma jäi sitten siihen - muistaakseni seuraavaan sähköpostiini ei enää vastattu. Tässä on nyt sitten sekä kokonaisia runoja että vain niitten nimiä. Kyllähän tämän voisi koota, mutta pahaa pelkään, että idea ei sittenkään ole kovin hyvä. Ainakin pitäisi käydä kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistu runoteokset läpi ja tsekata, onko niissä elokuva-aiheisia tekstejä. Ai niin, idea tuli Raimo Siliuksen Tampereen filkkareille kokoamasta näyttelystä, mikä mainittakoon. Raken kanssa aiheesta puhuinkin ja hän antoi luvan edetä asiassa ja käyttää hänen löytöjään. 

Elokuvarunoja, satunnaisessa järjestyksessä:

J. Alfred Tanner: Helsingin heppu, teoksessa Kuolemattomat kupletit. Kanerva 1946.

Mika Waltari: Filmi, teoksessa Valtatiet, 1928.

Henry Parland: kaksi runoa, teoksessa Hamlet sanoi sen kauniimmin. WSOY 1967.

X

Päivisin
nukkuvat elokuvateatterit
kuin krokotiilit auringossa
katujen rannoilla.

Iltaisin
ne avaavat nälkäiset kitansa:
hammasrivi
kasvoja, tunnelmia, asenteita
kuin kuplivasilmäinen
harmaa massa.

XI

Se on valhe
että elokuva on taidetta
(mikä ei ole taidetta?)
Elokuva on uskonto
joka muuttaa todellisuuden
kauniiksi sääripariksi
jota saamme katsoa
mutta emme koskea.

Pentti Saarikoski: urotöiden maine, teoksessa Mitä tapahtuu todella? Otava 1962.

urotöiden maine

               Herakleen aseet
       taivas oli reunasta auki
                           ja ilta tuli
                    suhisi niinkuin filmi olisi loppu mutta kukaan
                              ei viitsisi
                                       pysäyttää
                                konetta on yön ääni

Anselm Hollo: Dioskuroi: taivaalliset kaksoset ja Teräsmies pienenä, teoksessa Trobar: löytää. Otava 1964. On olemassa yhteisö, jonkinlainen, teoksessa poems/runoja. Otava 1967. (Rajatapaus: puhutaan "filmilehdistä".)

DIOSKUROI: taivaalliset kaksoset

toinen punnertaa
    toinen puskee
        toinen putoaa
            toinen iskee
toinen itkee
    vartija herää
        koira ulvoo
           muuri sortuu

maailmankaikkeuden avaimenreikä
      hihittää

Laurel & Hardy
kansanomaisesti myös
Stan & Ollie
suomeksi Ohukainen
ja Paksukainen.

Teräsmies pienenä

Teräsmies pienenä
   näin hänet
       avaruuskotelossa
terästoukan
    vuonna 1946

        niin olen vanhempi
kuin samana vuonna
   1934 syntynyt Peter
        New Yorkista

Sama filmi
   sama vanha filmi
      modernistit
Les Tricheurs
   tuliko Poundille lähtö
       Idahon pikkuateenasta
eilen tänään
     Neruda itää
        Pitäjänmäellä

Wiesbadenissa
   aurinkolaseja yöllä
       hipsterit
vingt ans après
    Der Miles
        ja der Miles Davis
so schön

    parintuhannen mailin
        päässä kumisee "Zone"
8. kadun ullakolla
     pelottava ääni
         ulisee Allenin päässä
Guillaume Guillaume
   mitä on sinusta tullut
      sama vanha filmi
meistä kaikista
   Prinssi Rohkeasta
       ei moneen vuoteen
enää yhtään ruutua
   oi Suomen pikkupojat
       Saksan tyttäret
te jäitte
    Humphrey Bogartia paitsi

      Herakleen urotyöt
kertomatta
    Odysseus päätti
       jäädä avomerelle
vuosisadan loppuun

   kotelo pimeässä
      kiertää maata
palauttaa saman
   filmin
        kerran toisensa jälkeen
Aleksandriassa
                  minä elän

Pekka Lounela: Marilyn Monroe, teoksessa Asiaa. Tammi 1964.

Kari Aronpuro: 00. Nuorin, teoksessa Minä viihtyy. Kirjayhtymä 1967.

En viihdy
Kun porvarin ote vähänkin hellittää
niin Helsinkiin
Samat naiset
vanhoja elokuvia
ja kuppilassa vain kaljaa
Se nyt on ihan turha väittää,
että työt olis loppu maailmasta.
Kyllä viinaa saa,
jos tahtoo,
ei tämä nyt niin syrjässä ole.
Ei siitä mitään kostu,
jos jotain harrastelee.
Onhan niitä sellasia
kun opiskelee ja urheilee
ja värkkää jos jotakin,
mutta ei siitä mitään hyödy.
Tänne minä en jää,
jääkööt tyhmemmät.
Jussi Kylätasku: Fantomas pyöräilee, Valkoinen tamma ja Hiroshima rakastettuni, teoksessa Yksityiset yrittäjät. WSOY 1967. Kuumetta veressä, teoksessa Kosketuskohdat. WSOY 1966.

Fantomas pyöräilee

I
Fantomas ajaa polkupyörällä räntäistä Aleksanterinkatua. Hänellä on kunniamerkki muttei kokardia. Hänellä on harmaa ulsteri, kaksirivinen, lahkeissa käänteet, varsikengät; hän soluttautuu työväkeen. Komissaari kävelee kadun yli mutta ei tunne Fantomasta, Fantomas on ajanut ohi, roiskauttanut kuraa komissaarin saappaille. Fantomas, murhaaja, ei vielä murhannut; hän on matkalla tytön luokse. Hän painaa kasvonsa tytön syliin ja tunnustaa. Fantomas, meidän tekemätön tekomme: onko sinun sydämessäsi Fantomas?

II
Fantomas ilmestyy kulmasta vinhasti polkien, näköjään erityisellä asialla. Komissaari tietää varoa, hän tunnistaa Fantomaksen; mutta hänellä on vain sanansa Fantomaksen sanaa vastaan. Polkupyörästä tiedetään, että se varastettiin fil. maist., radiotoimittaja Markku Sopaselta. Varkaasta tiedetään, että se on Fantomas: jälleen syyte Fantomasta vastaan! Todisteeksi riittäisi rungon numero, mutta viime hetkellä löytyy pyörä jossa sama numero, pyörässä jota ei ole varastettu, tai jonka varasti omistaja, Fantomas väittää, että omistaja itse on omaisuutensa varas! Hänen kaunopuheisuutensa perii voiton, hänet vapautetaan.

III
Fantomas ajaa pimeää metsäistä tietä, hän polkee rauhallisesti, ja varovasti, sillä hänen pöyrässään ei ole valaisinta. Itse asiassa Fantomas tuntee olonsa turvallisemmaksi ilman valoja, hän tietää että sinä olisit valmis ajamaan hänen ylitseen. Mutta sinä et näe Fantomasta. Sellainen sinä olet.

Hiroshima rakastettuni

Sadankomitealle, ystävyydellä

Hiroshima ei puhuta vakavasti tänään.
Minä taidan mennä tieheni.
Minä en kulje samoista ovista yhtenään.

Hiroshima minä en tahdo pilata iltaani.
Tänään suljettu ovi on pelkkä seinä.
Sinun setäsi on taas panemassa toimeksi,
menetkö mukaan?

John Lennon on luvannut, ettei hän lähde.

Hiroshima älä mene Pariisiin mukavassa sakissa.
Liftaile omia aikojasi, tai ota taksi, tai juna, tai Caravelle.
Minä en väittele jos annat setäsi pamputtaa minua.
Ja mitä sinä, olemmeko me heijastus johon Idea putoaa?
Älähän ota vastuuta.

Sinä käyt liikaa elokuvissa Hiroshima.
Hiroshima minä en taida enää rakastaa sinua.

Valkoinen tamma

Kävelet heilasi kanssa maisemassa joka on
                           jälleen rakennettu,
            sodan jälkeen, kävelet
runokirja kainalossa verkkaista maantietä
kioskin seinässä revennyt juliste KKAAT
                                   STANSSIT
                                   TULOA
Naisten karheat äänet levolliset hyväilyt
ensimmäisen kerran, sydämesi HENKILÖ- JA OSOITE-
                                  ASIOITA
yökahvilassa pohjaton rakkaus etsi perusteitaan
pikajuna Helsinkiin 3.30 valoisa ruutu
lipui huoneen läpi,
                             viisi laukausta
"Jokainen taistelija olkoon tietoinen maailman
ylioppilasnuorion myötätunnosta"
                     mikään ei velvoita
tarkistamaan käsityksiä, apatia
ei kutsu taisteluun STUDENTS CONDEMN

nouset junaan et lupaa kirjoitella

II
Istuin jo paikallani, hän ojensi lasin läpi jotain
                        se näytti, muistutti
hän lähti juoksemaan, katsoi putosi portaat halliin
ajattelin ettemme tapaisi,
ettei ole velvollisuus suhtautua niinkuin Wiipuriin
joka rakennetaan jälleen filmausta varten

(poltettiin keloittain elokuvaa, minulla oli osa
meren rannalla, kasvoillani hiekassa; joka tapauksessa
                              filmi oli mennyt
                                      käyttökelvottomaksi)

               Tulin lasin läpi, nainen lähti juoksemaan,
  lähti juoksemaan, hänen sylissään oli telttakäärö
se näytti, hänen sylissään aurinko ja hiekka,
                             makasimme saaressa
            ja minä kaaduin
hitaasti pystysuoraan tunneliin, ehdin ajatella
ei tällaista tapahdu kuin elokuvissa STUDENTS CONDEMN
US AGGRESSION AGAINST DEMOCRATIC REPUBLIC OF

III
                       
                        Kirjoitettiin nimet listaan
Taina leikkasi varpaankynttä joka tuli sukan läpi,
      keitettiin kahvit puhuttiin
kirjoista joita oli luettu,
monet olivat lukeneet saman kirjan, tai
elokuvasta jossa valkoinen tamma seisoi rakastavaisten takana;
ohjaaja kielsi symboliikan
                          ei ollut muka huomannut
                          koko tammaa
sille naurettiin, kaadettiin punaviiniä laseihin
käytiin tanssimassa tai
soiteltiin levyjä, keskusteltiin CANCÕES
istuin pimeässä             MACUMBA    
jääkaapissa               ESCOLA DE
avasit                           SAMBA e
oven,                            BOSSA
         rakastettuni            NOVA DO
valo syttyi                      BRASIL

Matti Pirinen: Bio Bion valomainoksen alla, teoksessa Kesä rehahti vauhtiin. WSOY 1968.

Hannu Salama: Päivänselkä, teoksessa Villanpehmee, taskunlämmin. Otava 1971. Tampere, kaksataa, teoksessa Itäväylä. Otava 1980.

Jarkko Laine: elämä ja, teoksessa Nauta lentää. Otava 1973. Elokuvan jälkeen, teoksessa sama. Otava 1986.

Juice Leskinen: Marilyn (1973), teoksessa Sanoja 1981.

Raimo J. Kinnunen: Reputetut Petri Ellonen, teoksessa Kutsumusopettajat jne. Otava 1976.

Petri Ellonen

Näittekö televisiosta 13.9.1974
"Työväenluokka nousee paratiisiin"?
Filmi on palkittu Cannesin juhlilla 1972.
Elio Petri jakoi palkinnon yhdessä toisen
italialaisen Francesco Rosin 'Il Caso Mattein' kanssa.

Olen hankkinut 16 mm:n vanhan kameran
kolmellasadalla markalla ja aion kuvata
oman käsikirjoitukseni mukaisen filmin
Heinolan James-tehtailta,
mikäli suostutte antamaan minulle
raakafilmiin tarvittavat varat.

Vaimoni on oppinut näyttelemään,
sillä hän on ommellut tehtaalla
farmarihousuja villeille pikku cowboylle
samalla kun työvaihetarkkailijan TV-kamera
on ollut suunnattuna hänen kapeisiin sormiinsa.

Arja Tiainen: pahin on, teoksessa Palava susi. WSOY 1977.

Arto Melleri: Boris Karloff, teoksessa Zoo. Otava 1979. Nuku rauhassa Norma Jean, teoksessa Johnny B. Goethe. Otava 1988.

Kari J. Kettula: Franz Kafka, teoksessa Yksipistekaksi. Kustannus-Mäkelä 1981.

Leo Lindsten: Ilmestyskirja. Nyt, teoksessa Liekehtivä vanha. WSOY 1981.

Leksa Vossi: Unelmatodellisuus, teoksessa Tuotanto karja lauma. Johanna 1981.

Kari Hotakainen: turisti laskee, teoksessa Harmittavat takaiskut, WSOY 1982.

Kirsi Seula: Perkele - kuvia Suomesta, julkaisematon.

Karin Alm: Kolme laulua rakkaudesta, Kirjallisuuslehti 8/1935.

Markku Into: Kuin viimeistä päivää, teoksessa Tänään kotona. Tammi 1978. Tuntematon joki ja Reilu marxismi, teoksessa Etäisten lauseiden mies. Tammi 1980.

Jyrki Pellinen: Krookukset, jotka pääsivät filmiin, teoksessa Satuja. Otava 1974. Elokuva ja Kadut kotiin, teoksessa Kesän jälkeen värit muuttuvat. Otava 1977. Meidän on nyt ajateltava, teoksessa Kesän maa. Otava 1973. jokainen ihminen on tarusto ja nuoruus paloi karrelle teoksessa Yön kaunottaret ovat todellisia kuvitelmia. Otava 1987. Luen Werner Herzogia, teoksessa Ennen ja jälkeen. Otava 1994.

Jorma Kapari: Jesenin, kuinka minä tänne ole joutunut, teoksessa Moratorio. Tammi 1986.

Gunnar Björling: Charlie Chaplin, teoksessa Kosmos valmiiksi kirjoitettu. Valitut runot. Suom. Tuomas Anhava. Otava 1972. Alunperin Quosego-aikakauslehdessä vuonna 1928.

Charlie Chaplin

Eikenenkään
nauru suusta,
suuri suru.
Katso matami ja poliisi makkarakoju kakara,
hulluja silmiä sinä maalat
jaloillasi.
Pakattavaksi kolminkertaiseen pakkilaatikkoon lähetettäväksi
seudulle sitä varten mitä meistä tulee.

Veikko Pietilä: kirjoitan runoa aamuyöstä, teoksessa Jäähyväiset amiraalille. Otava 1964.

Pekka Piirto: flamingot pesii silminnähtävän mielellään muutamien ja ikkunaverhot huojuvat, käyvät levottomiksi kun avaan, teoksessa Piirtoja. WSOY 1968.

Olli-Matti Rominus: (elektroni), teoksessa Rautavuoteella. Otava 1961. milloin kuumaa, milloin kylmää ja Hiukan vanhempi, tai hyvin vanha, teoksessa Hän tarvitaan. Tammi 1967. (Runossa milloin kuumaa, milloin kylmää mainitaan ohimennen Satyajit Ray.)

Pekka Kejonen: eeeee) talvi-illan tarinoita miehestä joka ampui LIBERTY valancen, teoksessa Käyttögrafiikkaa. Tammi 1965.

minä istuin elokuvissa elävissä ja katselin miestä joka ampui LIBERTY wallacen minä katselin miestä joka ampui ja istui edessäni imlmielävänä ja tulin pois ja se mies edelleen elävänä minä katsoin ja lunta oli nilkkaan asti satanut satanut siis nilkkaan ja sinä iltana se mies ampui LIBERTYN ja nilkkaan

tyttö joka päivällä soitti sanoi menevänsä illalla katsomaan sitä miestä joka ampui LIBERTY wallagea nilkkaan jossa oli lunta ja minä menin myös katsomaan lunta jota ampui alas taivaasta sellaisella vauhdilla että pois tieltä ja että sanan eteen pilkku, että ampui

kun tyttö oli ampunut minut mukaansa ampumaan sitä miestä ja LIBERTY wallakea nilkkaan satoi lunta ja minä ajattelin mitähän siitä tulee kun tulee lunta ja jos se mies jonka piti ampua LIBERTY walladea nilkkaan ampuu lunta kaikki on pilalla ja tyttö ampuu taas minut ja miehen joka ampui LIBERTY walangea nilkkaan

kun LIBERTY walagea oli ammuttu nilkkaan ampui hän lunta ja tytön nilkkaan ampui mies jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt ampua minut jo toiseen kertaan eikä suinkaan se tyttö oli hyvästä perheestä jossa oli lunta nilkkaan kun ei ollut kattoa ja tosiasiassa se ampui sitä katolta nilkkaan jossa oli LIBERTY walanse

kun minä ja LIBERTY wallanse ammuimme toisiamme nilkkaan ei kuitenkaan katolta ampui tyttö miestä eikä suinkaan nilkkaan ei ainakaan siihen samaan johon LIBERTY walase oli minua ampunut eikä katolta lumesta puhumattakaan jota kyllä ammuttiin mutta ei taaskaan nilkkaan

kun huomattiin että sanan edessä pilkku ja mies onkin nimeltään LIBERTY walance yksinkertaisella veellä ampuivat kaikki toisiaan nilkkaan eikä lunta ollut kuin nimeksi kaikki saivat nimensä historiaan ja lunta satoi lisää ja se LIBERTY wallance joka olikin LIBERTY valance eikä suinkaan tuplalla weellä antautui lumenluojaksi.

Liisa Heikkerö: (jean vigo) ja (yksityisalue), teoksessa Leija. Gummerus 1963.

(jean vigo)

soudan huoneita idästä länteen
                              aurinkoa etsin
                              sinua vedestä

(yksityisalue)

rakastavat uivat
                virtaa vastaan
vartijat rannoilla
                haavissa vettä
Henrik Alcenius: Filmi valottuu, teoksessa Mitä tämä on. Otava 1964.

Filmi valottuu kun kamera käy
ja
Valkokangas on valkoinen kun projekti syttyy

Pelkoa ja uskallusta on elokuvamiehen elämä täysi
Tyhjää täysi ja ladattu

Sormi painaa näppäsintä?
Tarmo Manelius: Menen merelle, saaret uivat ohitse, teoksessa Arabeskit. Akateeminen Kustannusliike 1961.

Menen merelle, saaret uivat ohitse. Seireenit istuvat laajakankaan äärellä.
Tuulia riittää, kalliot nielevät mökkejä himmeyteen.
Minun pitäisi olla jo perillä ja vaimoni kanssa, mutta matka ei kysy.
Hänen ikävänsä ei kestä huomisen yli, vaan hän kävelee metsään
ja kohtaa siellä naapurin. Tämä metsästää.
Säilytän kukat joita vaimoni tuo
ja vaistoan niiden hehkun, kun hän on jo unohtunut.

Kalevi Lappalainen: Kulttuurityhjiö Kansas, teoksessa Kallioon maalatut kirjaimet. Karisto 1992. King Kong villitys, teoksessa Avaruuden avoimet nuotit. Karisto 1978. Neuvottelupäivien kulku, teoksessa Liikkuvat maisemat. Karisto 1973.

Matti Rossi: Kauriinmetsästäjä, teoksessa Hiljaisuus ja matkatoverit. Tammi 1980.

Kalevi Seilonen: Minulla on ollut laajentunut silmä, teoksessa Ilman valloitus, Tammi 1968.

Jyri Schreck: Ehkä myös yksinäisyys, teoksessa Että olisit läsnä. Otava 1977. Kesällä, näin kesällä, teoksessa Myöhäinen kevät, varhainen syksy. Otava 1982.

Väinö Kirstinä: Ruskeanvihreä sammal, teoksessa Talo maalla. Tammi 1969. Intohimon kukat, teoksessa Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma. Tammi 1967.

Intohimon kukat

     yksityisahneuden yleishyödyllisyys on
                     kasvojensäästämisväline
prinssi ja puoli valtakuntaa tulevat joka pakkauksen mukana
        ne ovat köyhän miehen orkideoita
intohimon kukkia
                      kuvotus
                      herättää huomiota ostajassa
       Gina Lollobrigida syleilee
       Burt Lancasteria
             intohimoisesti
                        trapetsihypyssä
Gorillan rakkauselämän
seksi, väkivalta
           elokuvat ovat parempia kuin koskaan
                    yleisö on emotionaalisesti nälkiintynyt lapsi

Ruskeanvihreä sammal

Ruskeanvihreä sammal on kasvanut harmaansinervän kiven kylkeen. Kiven kyljessä Cesare Borgian kasvot, turpeat Orson Wellesin kasvot.
Muissakin kivissä on hahmoja: yksi on ahven tai murmeli, riippuu siitä miten katsoo, toinen kivi on virtahevon pää, joka haukkaa ikuisesti suurta möhkälettä. Se ei ole vieläkään nielaissut suupalaansa.
Entä jos viljelisi kivistä maata: tuottaisi sipuleita, neilikoita, mansikoita tai villaa? Virkamieheksi en sovi; maanviljelijän ammatti on minun sukuni perinne, ja minä olen satunnainen poikkeus, seikkailija ellen huijari.


Kari Peitsamo: Veden ominaisuudet, teoksessa Maan alla. Johanna 1980.

Tutkin veden ominaisuuksia hukkumalla. Ruumiini ajautui rantaan, jossa oksensin ja nousin ylös.
Aurinko laski. Linnut alkoivat laulaa. Tiesin olevani jossakin etelässä. Oliko tämä saari? Lähdin kulkemaan sisämaahan päin.
Vähän matkaa kuljettuani saavuin rinteen harjalle, josta näkyi alas laaksoon. Näin alkuasukaskylän täynnä villiä elämää. Keskellä kyllä paloi suuri tuli. Filmattiin James Bond -elokuvaa.
Juoksin rinnettä alas kylään. Näin asuntovaunun ikkunassa Roger Mooren.

Matti Paavilainen: osa runosta Velipekka, teoksessa Mihin maailman tapahtuu. Kirjayhtymä 1968.

Toinen julkaisematon pornonovelli

Olin aikoinani Turun Ylioppilaslehden avustaja (ensiksi olin suorittanut sivarini lehden toimittajana, sitten olin lopulta vuosina 2000-2002 lehden päätoimittaja) ja osallistuin mm. laajan seksinumeron tekemiseen parilla jutulla. Teimme yhdessä toisen avustajan (en tiedä, voiko hänen nimeään mainita; hän on kuitenkin ollut yhdellä melko isolla kustantamolla töissä ja soittaa parissakin melko tunnetussa rockbändissä) kanssa tällaisen seksinovellin, jota tarjosimme lehteen, mutta päätoimittaja piti sitä liian pitkänä ja ehkä muutenkin julkaisukelvottomana. Tekstissä saattaa huomata saumoja, joissa kirjoittaja vaihtuu.

Olisi tekstin varmasti Tylkkärin nettisivuilla voinut julkaista - ja ehkä editoituna ja lyhennettynä se olisi varmasti kelvannut johonkin alan lehteen. Yksi valistunut tuttavani huomautti myöhemmin loppukliimaksin (sic) anatomisista mahdottomuuksista, mutta en nyt rupea editoimaan tekstiä. 

Viattomat leikit

Mirja oli tyytyväinen ostamiinsa vaatteisiin. Hän oli katsellut itseään peilistä monta kertaa ne päällään ja masturboinut. Hän oli asettanut peilin niin että hän näki pillunsa, kun hän räpläsi sitä. Ja hän räpläsi sitä paljon eikä vain kädellään. Onneksi kauppatorilta oli saanut kurkkuja alennuksella ja banaanitkin olivat halpoja. Mirja piti eniten hiukan raaoista banaaneista - ne olivat sopivan rasvaisia ja luistivat hyvin eivätkä kuitenkaan hajonneet käsiin, niin kuin jo hiukan pehmenneet banaanit. Mirjan suosikkeja oli olla kontallaan ja työntää kaksi banaania sisäänsä, toinen pyllyyn, toinen pilluun. Asento oli hankala, mutta sen tuomat ilot olivat suuremmat kuin sen tuomat haitat.
Kerran Mirja ajeli pillunsa. Hän osti Gilletten partahöylän ja teriä ja partavaahtoa. Hän kiihottui ajatuksesta niin, että hänen oli pakko mennä Anttilan kahvilan vessaan masturboimaan. Hän repi pakkauksen auki, suihkutti vaahtoa pilluunsa ja hieroi sitä jalkoväliinsä ja clitorikseen ja vaginaan. Kun hän sai orgasmin, hän ei voinut olla huutamatta. Joku täti katselikin häntä omituisesti, kun hän tukka sekaisin tuli vessasta ulos.
Lisäksi Mirja osti partasudin, joka oli pehmeä ja ihanan suloinen. Kun se vilahteli hänen clitoriksellaan, häneltä tuli orgasmi jo ennen kuin ensimmäinenkään kokkare partavaahtoa oli käynyt hänen karvaisella ja mehevällä pillullaan.
Noin seitsemän toinen toistaan hurjemman orgasmin jälkeen Mirja sai karvansa ajeltua. Haavoja tuli reisien sisäpintoihin muutama, mutta ei ainoatakaan strategisiin paikkoihin. Nyt häpykumpu oli ihanan pehmeä ja Mirjalla oli entistä suurempia vaikeuksia pitää sormensa poissa jalkovälistään.
Lauantai-iltana Mirja päätti lähteä diskoon. Hän valitsi huolella vaatteensa. Hän kokeili monia eri vaihtoehtoja, mutta päätyi pari päivää sittemmin ostamaansa käärmeennahkakuosiseen erittäin tiukkaan vinyylimekkoon. Mirja katseli itseään peilistä hyväksyvästi. Hänen rintansa pullottivat juuri sopivasti, nännit olivat vähällä pulpahtaa mekon ylitse. Mirja laittoi jalkaansa mustat kiiltävät kengät, joissa oli kymmenen sentin korot: korot nostivat Mirjan ennestäänkin muodokasta takapuolta ja korostivat hänen sääriään. Mirjan sirot ja pitkät jalat olivat niin kauniisti ruskettuneet, että hän ei tarvinnut sukkahousuja.
Eikä hän tarvinnut alushousuja. Hän ei halunnut käyttää niitä. Hän jätti ne pois: jos hän ei olisi ajellut karvojaan, ne olisivat näkyneet mekon alta. Nyt sieltä saattoi vain aavistella, mitä tuleman piti. Mirjan oli pakko jälleen kerran peilin edessä tyydyttää itsensä. Hän työnsi banaanin pilluunsa ja sormen pyllyynsä ja hieroi itsensä tyytyväiseksi, minkä jälkeen hän söi ihanasti pimpsalta maistuvan banaanin. Jälleen hänen oli pakko masturboida.
Mirja meni torin varrella sijaitsevaan menomestaan, joka oli tunnettu hurjasta meiningistään. Eikä sopusuhtaisella vartalolla, uusissa vaatteissa, pillu märkänä keikaroiva Mirja kauaa joutunut odottamaan, ennen kuin ensimmäinen herrasmies tuli hakemaan tanssiin. Mies oli kuitenkin täysin sika, joka alkoi heti kopeloida Mirjan persettä ja tissejä siinä tanssin tiimellyksessä. Ja mikäpä Mirjaa saisi suuremmin kiihottumaan kuin mies, jonka etumus pullottaa kuin rautakanki routaisesta maasta ja joka osoittaa halua käyttää sitä. Hän raahasi miehen saman tien vessaan ja alkoi repiä Mikaksi esittäytyneen kolmikymppisen kaarinalaismiehen housuja alas.
Ja se kannatti, Mirja tuumi, kun noin 25-senttinen, yhtä lailla kauhua kuin kunnioitustakin herättävä mela ampaisi Mirjan silmien eteen. Tuolla hetkellä hän sai ensimmäisen orgasminsa. Mirja asettui nojalleen vessan lavuaareja vasten. Hänen ei edes tarvinnut nostaa mekkoa ylös, vaan ainoastaan nojautua hiukan eteenpäin. Mika alkoi sovitella kyrpäänsä Mirjan pehmeiden, karvattomien häpyhuulten väliin. Mika työntyi sisään ja alkoi hitaasti survoa kaluaan Mirjan vittuun kuin kumisaapasta suonsilmäkkeeseen.
Mika ei ollut kuitenkaan mikään miesten mies: vaikka Mirja sai kolme orgasmia lyhyessä ajassa, mikään niistä ei ollut erityisen hekumallinen. Mika oli aivan uupunut, kun häneltä tuli jo kahden minuutin kuluttua. Mika vetäisi kyrpänsä ulos, Mirja kääntyi ja taputti miestä poskelle ja ryntäsi takaisin diskon tanssihuumaan. Hän katseli ympärilleen ja totesi, että hänen olisi vähän siistittävä itseään. Hän meni naistenvessaan.
Siellä häntä odotti yllätys. Kaksi kaunista naista suuteli toisiaan ja käpälöi toistensa rintoja ja pilluja. Toinen naisista oli suloisenruskea mulatti ja hänellä oli upean täyteläiset huulet ja kauniisti kiiltävä iho, hiukan hikinen, mikä vain korosti ihon kiiltoa. Toinen oli vetävän näköinen blondi, jolla oli suuret rinnat ja pitkät sääret. Kummallakin oli vain lyhyt mekko päällään. Mirja rykäisi vienosti.
Naiset lopettivat kaulailunsa ja katsoivat kummatkin Mirjaan. Mirja hymyili mahdollisimman viattoman näköisesti ja sanoi: "Minäkin pidän tytöistä."
Tytöt katsoivat Mirjaa ensin kummissaan, mutta alkuhämmennyksen jälkeen blondi laittoi päättäväisesti naistenvessan oven lukkoon ja kävi selälleen makaamaan vessan lattialle. Samalla mulatti kumartui nuolemaan blondin siististi ajeltua pillua ja työntämään pitkiä, ohuita sormiaan blondin perseeseen. Mirja mietti hetken, kuinka toimia, mutta asetteli sitten rohkeasti oman pehmeän pillunsa blondin kasvoille. Blondi alkoi vaikeroida, mutta nuoli samalla Mirjan vastapantua, spermalle haisevaa pillua, Mirja heilui ja hytkyi, puristellen samalla rintojaan jotka olivat pulpahtaneet ulos vinyylimekon etumuksesta. Mulatti tyydytti itseään valtavalla kullanvärisellä dildolla samalla kun teki kielitemppuja blondin jalkojen välissä.
Kukaan tytöistä ei huomannut, että vessaan yritettiin tulla. He vain vaihtelivat asentoja.
Heidän polttaessan rauhoittavia menthol-savukkeita, kuten kunnon seksin jälkeen pitääkin, Mirja tyydytti itseään vielä viimeisen kerran jättimäisellä dildolla, joka vielä hetki sitten oli ollut kahvaa myöten hänen pienessä ja tiukassa pyllyssään.
Mirjan saatua viimeiset väristykset ja jäädessä lattialle makaamaan uusien tyttöystäviensä viereen, ovi avautui varovasti ja ovenraosta kurkisti hämmästyneen puolikaljun lukkosepän pää. Hieman ylempää kurkki valtavan kokoinen portsari yhtä hämmästyneenä ja kaikkialla oli äkkiä hiljaista.
Mulatti toimi ensimmäisenä. Hän nappasi dildon Mirjan kädestä ja tarttui isoa portsaria raiveleista ja veti tämän vessaan. Blondi tajusi heti, mistä oli kyse, ja kävi kimppuun. Tytöt vetivät portsarin housut alas. Miehen kyrpä oli jo täydessä taistelukunnossa ja se oli melkein sinertävä kaikesta siihen pakkautuneesta verestä. Blondi huudahti: "Persikkaa!" ja otti kyrvän hedelmällisen näköisen terskan suuhunsa ja pyöritteli sitä kielensä päällä. Samalla mulatti sovitteli dildoa portsarin treenatun ja pyöreän pyllyn pakaroiden väliin. Portsari alkoi voihkia vimmatusti, kun dildo lähti käyntiin ja alkoi vilahdella hänen pakaroidensa välissä.
Mirja yritti katsoa, mitä hän voisi tehdä, mutta lukkoseppä oli lähtenyt vilkkaasti karkuun. Mirja mietti, että kalju pää hieromassa ajeltua pillua olisi voinut tehdä gutaa, mutta hyppäsikin sitten portsarin harteille niin että sai heivattua jalkansa tämän olkapäiden ylitse ja pillunsa portsarin suulle. Portsari ei hämmentynyt, vaan alkoi nuolla taidokkaasti Mirjan vittua. Portsari oli tehnyt hommaa ennenkin ja Mirjalta ei kestänyt kauaa kiihottua uudelleen orgasmiin asti.
Vessan ovi oli jäänyt auki ja sieltä kurkisti sisään nuori mies, jonka päälaki näytti juuri ajetulta, niin että päässä oli vielä karkeaa sänkeä. Mirja huomasi tämän, huudahti orgasmin kourissa, hyppäsi spermaa ruikkivan portsarin olkapäiltä alas ja vetäisi uuden miehen sisään. "Nai mua päällä!" Mirja huusi ja vetäisi kaverin klanin jalkojensa väliin. "Nai mua kyrvällä!" huusi mulatti ja jatkoi: "Nai mua perseeseen!" Uusi mies teki työtä käskettyä: vetäisi suunnattoman kyrpänsä esiin ja asettui mulatin pyllylle. Hän hieraisi sylkeä käteensä ja hieroi sitä kyrpäänsä ja mulatin persereiälle. Sitten hän asetteli kyrvän taidokkaasti reiälle ja alkoi työntää itseään hitaasti sisään. Mulatti inui ja ravisteli persettään mestarillisesti.
Meininki oli nyt jo melkomoista: blondi imi portsarin kyrpää, joka sai tuplanautintoa pyllyssään surisevasta dildosta, kalju mies veteli uljasta kyrpäänsä mulatin perseessä eestaas ja Mirja hieroi samalla miehen kaljua omaan pilluunsa. Mirjan pillumehu valui pitkin miehen kasvoja kuin hiki.
Kaikki saavuttivat huippuhetkensä samaan aikaan. Diskossa soivan teknojumputuksen ylitse kuului valtava karjaisu ja WC:n seinät täyttyivät spermasta ja vittumehusta. Asennot vaihtuivat vielä hetkeksi - mulatti otti nyt kaljun miehen kyrvän suuhunsa, blondi otti portsarin kyrvän pilluunsa, Mirja antoi blondin imeä itseään -, mutta kaikki alkoivat olla jo niin väsyneitä, että tämä ei kestänyt kovinkaan kauaa. Lopulta kaikki lopettivat ja totesivat diskoillan olleen kovin antoisan. Mirja lähti kotiin ja tepasteli pilluaan paljastellen pitkin Hämeenkatua. Matkalla hän kaappasi pariskunnan mukaansa toivottamaan hyvää yötä.

Hustlerin hylkäämä pornonovelli

Jotta ei luultaisi pelkäksi fiksuja puhuvaksi älyköksi, niin tässä kirjoittamani pornonovelli, joka on siitä kuuluisa, että Hustler hylkäsi sen. Kirjoitin tämän joskus 2000-luvun alussa ja se tosiaan tuli takaisin pää- tai vastaavan toimittajan saatesanoin, ettei juttu tavoita heidän julkaisuvaatimuksiaan. Olin sitä mieltä, että eivät vain kehtaa julkaista kokeellisesti kirjoitettuja tarinoita, mutta onhan tämä myös tolkuttomasti liian pitkä. 

Aiemmin olin kokeillut pornonovellin kirjoittamista yhdessä rockmuusikko Pete Leppäsen kanssa. Tarjosimme vuoron perään kirjoittamaamme tekstiä Turun Ylioppilaslehden silloiselle päätoimittajalle Kari Uittomäelle, joka kuitenkin yksituumaan totesi, että novelli oli liian pitkä. Myöhemmin tietysti kirjoitin salanimellä Mikael X. Messi jo aivan erilaisen pornoromaanin Lausteen himokämppä, joka saa kohta jatko-osan nimeltä Mynämäen motellin munamällit. Nimet ovat hoopoja, mutta kirjat itse ovat enemmänkin yhdistelmä Arto Salmista ja 70-luvun törkypokkaria.

En ole alla olevaa mitenkään editoinut, se on sellaisenaan kuin sitä Hustleriin tarjosin. 

Seksihullu uusperhe

- Kyllähän sä tiedät sen uuden typyn, joka muutti siihen Mäkisiä vaastapäätä pari viikkoa sitten?
- Joo, tiedän, mitä sitten?
- Sehän on aika vetävän näköinen gimma, vai mitä? Hyvä perse, tosi isot tissit.
- Joo, olet kyllä ihan oikeassa.
- No, minäpä olen sitä jo pannut. Ja sen äitiä. Ja se äiti pani minua perseeseen dildolla.
- Painu vittuun!
- Ei ei, ihan tosi juttu tämä on, haluatko kuulla?
- En usko, mutta anna nyt tulla, niin saadaan nauraa. Kyllä minä aina yhdet hyvät valheet kuuntelen.
- Ei tämä ole valetta. Tosi juttu. Annas kun kerron. (nojautuu taaksepäin) No, se tipu tuli yhden kerran juttelemaan Hesellä, pummasi tupakkaa. Sillä oli sellainen tosi avoin kireä paita ja pääsin näkemään sen rintaliivit. Jos se olisi kumartunut, olisin nähnyt tissitkin. Sillä on kyllä tosi isot! Mietin heti, että niitä pitäisi päästä kokeilemaan.
- Ja pääsit sitten vai?
- Älä keskeytä, anna kun minä kerron. Tyttö jäi sitten juttelemaan eikä minullakaan totisesti ollut mihinkään kiire. Se sanoi, että sen nimi on Katariina ja että sillä ei ole vielä ketään kavereita. Kyllähän minä heti tiesin, mistä oli kyse, kun se puhui kavereista. Varmaan pillu märkänä siinä selitti, kun imi tupakasta poskareita. (nauraa) No, minä sanoin siihen heti, että kyllä kavereita aina löytyy, tässäkin olisi yksi. Tyttö hymyili, sillä on tosi nätti hymy, tasaiset hampaat. Ja se suu, siis jätkä, sellainen suu, että ensimmäiseksi ajattelee, että ottaisipa tuo suihin, näkisi kunnolla kun kyrpää imetään. Pehmeät, pyöreät, muodokkaat huulet. Ja punaiset, varmaan aika punaiset ja lihaisan näköiset ilman huulipunaakin. Mietin, mitä sanoisin, kun tyttö jo yhtäkkiä heitti, että voitaisiin mennä heille kotiin, kun isäpuoli ja äiti oli poissa jossain bileissä. Hän oli kuulemma yksinäinen. (nauraa) Siis, voitko kuvitella, tyttö on jotain seitsemäntoista ja yksinäinen. Toooosi yksinäinen! No, totta kai minä siihen sanoin, että mennäänkö heti, ei minulla tässä mitään kummempia tekemisiä ollutkaan, asutko kaukana ja ajanko autolla ja silleen ja tyttö sanoi, ettei asunut kaukana, mutta automatka voisi olla kiva ja se heitti siihen perään semmoisen hymyn, että tiesin heti, että automatka olisi kannattava, vaikka bensat pitäisikin itse maksaa. Faijalle en kyllä kerro, mitä hänen autossaan tehtiin. Älä keskeytä, anna minä jatkan, niin, me mentiin sitten ulos ja mentiin autoon ja minä sanoin, minä ajan, ja avasin ovet ja tyttö istui pelkääjän paikalle ja minä käynnistin auton ja ajoin pihalta pois.
- Ja heti se kävi kiinni! Se laittoi kätensä, sillä on tosi nätit hyvinhoidetut kynnet, kirkkaanpunaiset, kyrvän päälle ja alkoi hieroa. Se tuntui tosi hyvältä, se osasi kaikki temput, se siveli housun etumustaa pitkillä rauhallisilla vedoilla, painoi juuri sopivasti, ei liian kovaa, ei liian pehmeästi, juuri sopivasti. No, minullahan oli ruvennut seisomaan heti kun se typy tuli juttelemaan, mutta nyt tuntui siltä kuin pallit räjähtäisivät. Oli vähän vaikea keskittyä ajamaan, kun teki mieli jarruttaa suoraan siihen tien reunaan, heittää penkit taakse, painaa tyttö kontalleen ja nussia sitä takaapäin. Mutta ei voinut mitään, siinä risteyksessä oli vähän liikaa autoja, mutta heti kun pääsin siitä pois, Katariina sanoi, että nyt seuraa nannaa ja rupesi aukomaan vetoketjua ja tiesin heti, mitä se aikoo tehdä.
- Siis jätkä, en tiedä, onko sinulta ikinä otettu suihin kun ajat autoa, mutta voin sanoa, että se on upeaa. Ja varsinkin jos suihinottaja on niin hyvä kuin Katariina. No, se avasi vetoketjun, työnsi alkkarit syrjään ja otti kyrvän esiin. Se seisoi jo tanakkana ja isona ja Katariina sanoi, että se on tosi hyvän näköinen, pääsisit pornoleffaan heti, ja sitten se meni parempaan asentoon ja työnsi päänsä alas. Siis mikä samettinen suu! Minä olin ollut heti ihan oikeassa, se oli tosi hyvä suihinottaja. Oli kyllä vaikea keskittyä liikenteeseen, kun koko ajan tuntui siltä, että pallit räjähtää ja tuulilasi lentää täyteen spermaa. Katariina veteli pehmeätä suutaan pitkin kyrpää ja se sai sen uppoamaan tosi syvälle suuhun ja samalla se lipoi kielellään terskaa ja kyrvän viertä. Se piti koko ajan kyrvän tyvestä kiinni ja siis, en tiedä, miten voikin tuntua niin hyvältä, että vain pidetään kyrvästä kiinni, mutta tämä tyttö tiesi, miten sekin homma tehdään, just sopivan tiukasti. Se oikein imi kyrpää, se painoi suunsa kiinni siihen niin että suu oli melkein kiinni, sitten se alkoi imeä ja kyrpä vain meni suuhun sisään, se oli ihan kuin jotain tosi ahdasta rakoa olisi pannut. Mutta tässä ei ollut mitään tiukkaa, pehmeä ja ahdas suu, siis mikä voi olla parempaa? (huokaisee)
- No, minä ajoin kuitenkin aika nopeasti sinne niiden talolle, sinne Mäkisten kämppää vastapäätä, koska en halunnut vielä laueta, vaikka kyrpää pakotti kyllä tässä vaiheessa jo niin pirusti, että vielä yksikin sellainen imaisu, niin olisi lentänyt sellaiset mällit, että oksat pois!
- Mutta tuntui siltä, että on ihan pakko pidätellä. Eikä vähiten sen takia, että auto oli faijan. Klaarasin auton Katariinan vanhempien pihaan ja sanoin, eikö sänky olisi parempi paikka, mihin typy vain nauroi ja sanoi, että sänky on tylsä. Se painoi kyrvän päähän vielä suudelman ja nousi autosta ja minulle tuli kiire tunkea kyrpää takaisin housun sisään ja mennä perään. Katariina oli jo avannut ulko-oven ja livahtanut sisään ja minä menin perässä ja työnsin oven jalallani kiinni. Katariina oli jo ehtinyt vetää paidan päältään pois, siis sen kireän ja avokaulaisen, ja se seisoi rintaliivit päällään siinä eteisen jälkeen aulassa. Niillä on iso kämppä, sen perheellä näyttäisi olevan rahaa…
- Olen minä sen talon nähnyt. Mäkisellähän oli just bileet…
- Älä keskeytä, minä kerron nyt, etkö halua kuulla hyvää juttua? (rykäisee) Niin, niitten iso kämppä, niin, siinä on semmoinen aula ja siinä se typy rupeaa strippaamaan minulle. Siis ihan oikeasti. Ihan kuin se olisi yhtäkkiä laittanut jonkun pornobiisin soimaan ja ruvennut hitaasti ja irstaasti joraamaan. Se kiehnäsi niin kuin mikäkin kiimainen narttu ja hieroi tissejään ja tussuaan. Se napsautti rintaliivinsä auki ja iski tissit esille, ja siis ne bosat, niin hyviä en ole ikinä nähnyt, isot ja kiinteät ja mehukkaan näköiset, just sen näköiset ettei niistä osaisi olla erossa jos sellaiset jossain näkisi.
- No justhan näit.
- Niin näin, jätkä, niin näin! (ylpeänä) Ja se jatkoi strippaamistaan ja samalla se peräytyi taloon sisälle ja samalla koko ajan se veti vaatteita päältään. Sillä oli musta kapea hame, jonka se pudotti jalkoihinsa, ja sitten sillä oli enää vain sukat, sillä oli siis sellaiset sukkanauhajutut, joita se alkoi napsautella. Sillä ei ollut alushousuja! Siis ei lainkaan, olisin voinut kopeloida sen pimppiä jo Hesellä. No, minäkin rupesin siinä vähän riisuutumaan, vaikka olisin toivonut, että se olisi minut riisunut, vähän olin niin kuin nähnyt aiheesta unta pihaan ajaessani, mutta ei aina voi voittaa, mutta oikeastaan tällä tavalla kävi paremmin, se gimma nimittäin otti yhtäkkiä jostain lipastosta jumankauta ison dildon ja alkoi leikkiä sillä!
- Siis, en tiedä, osaatko kuvitella, minkänäköistä on, kun tosi hyvännäköinen pimu joraa sinulle puolialasti, pelkissä sukissa ja korkokengissä ja hyvät tissit paljaana ja alkaa pelehtiä dildolla ja hieroa sitä pilluunsa, mutta voin kuule kertoa, että se on näkemisen arvoista. Ensiksi se hieroi dildoa pillunsa päällä, dildo surisi ja pimu alkoi ääntelehtiä, sekin saisi kohta orgasmin, ja sitten se työnsi dildon pilluunsa! Se veteli sitä takaisin ja se näytti niin irstaalta, ihan kuin hervottoman kokoista kyrpää olisi pantu pilluun, ja sitten vasta tulikin hyvä esitys, kun se yhtäkkiä kääntyi, meni kontalleen, sanoi, tule mun perseeseen, ja työnsi dildon vittuunsa.
- No, en ensiksi ollut ihan täysillä kuviossa mukana, hämmennyin varmaan vähän, mikä näin jälkeenpäin tuntuu vähän hölmöltä, mutta joo, ei aina ole välttämättä ihan heti geimeissä mukana. No, minä vedin housut kokonaan alas ja iso kyrpä tuli esiin housuista. Tyttö piti taukoa ja katsoi minua ja sanoi, tule isomunainen mies, tule perseeseeni, ja teki kutsuvia eleitä kädellään. Minähän menin siihen sen taakse ja työnsin sormeni sen pilluun. Se tajusi heti, mistä oli kyse, ja työnsi dildon sinne samaan reikään. Minun etusormeni ja dildo sen pillussa teki selvästi sille gutaa, koska se alkoi heti vääntelehtiä ja inistä niin kuin siltä kohta tulisi. Ja minä kysyin siltä, haluatko kyrpää pyllyyn, ja se huusi: joo! Minua panetti siinä vaiheessa ihan pirusti ja kyrpä seisoi kuin vitun eiffelin torni ja se näytti siltä kuin se paisuisi niin paljon että se räjähtäisi ja spermat lentäisivät seinille, ja niin minä otin sormeni pois sen märästä pillusta, pimu äännähti, mutta jatkoi dildon vetelyä, ja otin sitä kiinni kummastakin kankusta, sillä on tosi hyvät kankut, isot, mehevät, mutta kiinteät, perse oikein sojotti ylöspäin, kun se oli kontallaan, otin sitä siis kiinni perseestä ja levitin kankkuja niin että peräreikä tuli hyvin näkyviin. (huokaisee) Niin tajuttoman hyvännäköistä peräreikää en ole koskaan ennen nähnyt enkä varmaan koskaan tule näkemäänkään. Se oli himoittavan punainen eikä siinä kasvanut yhtään karvaa, siis en tiedä, ajeleeko se sitä vai jotain, mutta jos ajelee, niin minä haluan nähdä! Mutta joo, minä sitten asettelin kyrpää siihen peräreiälle ja olin jo valmis työntämään, kun se tyttö yhtäkkiä huusi, liukastetta liukastetta!
- Liukastetta? Kai kyrpä nyt yhteen perseeseen menee ilmankin?
- No joo, menee varmaan, mutta minä tiesin, miltä semmoinen kylmä liukaste joistain gimmoista tuntuu, ja kysyin, missä sitä on. Katariina näytti samaa lipastoa, josta se oli ottanut dildon, työnsin käteni sinne ja otin sieltä geeliputkilon, puristin sitä kädelle ja työnsin sormeni sen perseeseen. Pimu alkoi vinkua ja kiemurrella lystikkään näköisesti, kun meni kylmää geeliä peräreikään. Työntelin sormiani siellä eestaas ja näin jo ihanaa unta siitä, millaista sitä olisi naida. Nyt tulee, sanoin, otin sormeni pois, hieroin loput geelit kyrpääni ja asetin sen uudestaan peräreiälle. Odota, tyttö huusi ja alkoi uudestaan työntää dildoa vittuunsa sisälle. Nyt tulee kyrpää, sanoin uudestaan ja levitin peräaukkoa ja menin sisälle.
- Se oli niin loistava persereikä ettei mitään rajaa. Siis just sopivan tiukka, oikean kokoinen. Ja kyrpä upposi sinne ihan pohjiaan myöten ja se vaan tykkäsi siitä enemmän. Se varmaan haaveili, että sillä olisi kaksi äijää siinä hommissa, kun se veteli dildoa pillussaan ja minä olin sen perseessä. Ensiksi vetelin ihan hiljalleen, että se vähän tottuisi, vedin silleen hitaasti ulospäin, en vetänyt sulkijalihasten yli, pidin vähän aikaa paikoillaan ja sitten työnsin uudestaan sisään. Ja joka kerta se gimma vaan inui tosi onnellisen kuuloisena. Kyrpä tuntui hyvältä sen peräreiässä kun siellä liikkui myös sen dildo, siinä välilihan toisella puolella. Jos siinä olisi ollut toinen äijä, niin kyllä olisi pantu oikein kunnolla.
- Ja sitten rupesin vetelemään vähän nopeammin. Tyttö vain vinkui lisää, se työnsi persettään ylöspäin, jotta kyrpä tuntuisi enemmän, ja työnteli sitä vaaleanpunaista dildoa pilluunsa enemmän ja enemmän, näytti siltä kuin se menisi sinne kokonaan, ja sitten vetelin vielä vähän nopeammin ja sitten vielä vähän nopeammin. Ja lopulta rynkytin hirveätä vauhtia eikä se vieläkään saanut muuta kuin ooh! ooh! Ja sitten minulta tuli, en voinut sille mitään, oli kestänyt melkein jo liiankin kauan aikaa, huimasi, tartuin vielä kerran sen perseestä kiinni, oikein lujaa, työnsin sisälle ja laukesin sen peräreikään.
- Ja se gimma sai orgasmin samaan aikaan. Se tärisi, huutoi, veuhtoi, ja veteli yhä vaan sitä dildoaan vittuunsa. Ja minä vielä työnsin paaluani yhä vaan syvemmälle perseeseen, olin maha ihan kiinni sen pakaroissa. Meinasin jumalauta pyörtyä siihen.
- Vedin ulos ja kierähdin lattialle makaamaan. Gimma rojahti viereeni. Se makasi siinä ehkä viisi sekuntia, sitten se sanoi, haluan, että nuolet pimppiäni, ja heitti toisen jalkansa minun ylitseni ja tuli jumalauta istumaan naamalle! Mutta hei, ei se mitään, semmoiset pillut saa istua minun naamalla. Työnsin kielen heti ulos ja aloin litkiä. Näin, että tyttö alkoi leipoa tissejään ja minua alkoi panettaa taas oikein kunnolla, vaikka olin jumalauta just tullut sen perseeseen.
- Nuolin sen märkää pillua ja olin tyytyväinen, etten ollut pannut sitä vielä pilluun, omia spermojaan on ikävä nuolla, ja gimma edelleenkin vain inisi ja ähki. Työnsin käteni sen toiselle puolelle ja levitin persereikää ja aloin sormellani hieroa sitä ja siitä se vasta sähköistyikin, se alkoi enemmän vääntelehtiä ja mietin, että tuleeko siltä taas kohta.
- Ja nyt juttu tiivistyy. Ennen kuin gimmalta oli tullut ja juuri kun meinasin sanoa, että nyt haluan taas naida ja tällä kertaa pilluun, ovi aukesi, siis jumankauta ulko-ovi. Gimma oli sanonut, että sen isäpuoli ja äiti on ulkona jossain bailaamassa, ja nyt ne tuli jo sisään ja kello on varmaan vasta jotain kahdeksan! Huhuu, me ollaan kotona, kuuluu ensiksi naisen ääni, sitten äijä sanoo: terveisiä Kalevilta, ja minä mietin, että ne oli viimeiset terveiset, mitä minä kuulen, ja Katariina nousee minun päältäni, se on tietysti ihan alasti edelleen ja ihan naidun näköinen ja minä makaan lattialla ja minun vieressäni on dildo ja minun vaatteeni, ja sitten minä kuulen, kun mies ärähtää, mitä vittua täällä tapahtuu?
- Katariina ei sano mitään, minä nousen ylös ja sanon, minä voin selittää, mutta ei siinä mitään selityksiä tarvita, näen heti, että ensinnäkin Katariinan äiti on ihan yhtä naitavan näköinen kuin se itsekin ja toiseksi sen isäpuoli haluaa sitä ihan yhtä paljon kuin vaimoaan ja vittu Victoria Beckhamia. Hei, se sanoo, siis isäpuoli, vähän niin kuin kaikille, ja huomaan, että se on ihan seilissä ja niin on sen vaimokin, se on tosi upean näköinen nainen, pitkät sääret, isot tissit, tosi hyvin säilynyt, varmaan jotain vähän vaille viisikymppinen, ja isäpuoli jatkaa: tätä minä olenkin aina miettinyt, ryhmäseksiä, ja minä mietin, ei voi olla totta, ja Katariina katsoo minua anovan näköisenä ja minä katson hänen äitiään, joka hymyilee hänkin irstaasti ja mietin, voiko tämmöistä perhettä olla, eikö se ole laitontakin, että isäpuoli…
- No, oli miten oli, Katariina ei yhtään pane vastaan, kun sen isäpuoli tulee siihen ja tarttuu sen rintoihin ja sen äiti tulee ja esittäytyy minulle aika korrektisti aluksi, se sanoo nimensä, en enää muista sitä, olin ihan sekaisin siinä vaiheessa, ja sitten se kysyy, haluaisinko naida, ja minä sanon, että totta kai, ajattelin ihan vain kyrvälläni, joka edelleen seisoi siinä kuin mikäkin majuri, ja nainen käy minuun käsiksi, se tarttuu kyrvästäni kädellään ja käy kyykkyyn minun eteeni ja ottaa kyrvän suuhun sisäänsä ja alkaa imeä. Voi luoja, ihan kuin se olisi opettanut lapselleen, miten suihin otetaan, ja minä näen, että Katariinan isäpuolikin on ottanut kyrvän esiin ja Katariina on polvistunut hänen eteensä ja nuolee isoa kyrpää kuin mitäkin tikkaria.
- Ja niin siinä otetaan perheen kesken suihin eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Isäpuolelta tulee melkein samantien ja spermaa ruiskahtaa vähän Katariinan päällekin ja kun Katariina pyyhkii spermoja pois, isäpuoli ottaa vaatteensa pois ja nostaa vaimonsa ylös ja sanoo, ota sinäkin vaatteet pois, ja vaimo alkaa riisua ja Katariina katsoo minuun ja kohauttaa olkapäitään, älä välitä. Etkös sinä halunnut naida, hän sanoo, ja minä sanon taas totta kai, ja Katariina menee taas kontalleen ja minä menen hänen taakseen ja asetan kyrvän hänen märälle ja turvonneelle vitulleen ja työnnän sisään. Katariinan vittu on pehmeä ja samettinen ja niin märkä, että siinä on helppo työnnellä ja se tuntuu niin hyvältä.
- Ja yhtäkkiä huomaan, että sen isäpuoli on taas siinä. Se roikuttaa kyrpäänsä Katariinan naaman edessä ja Katariina katsoo minua ja minä nyökkään ja hän ottaa ison kyrvän suuhunsa. Mikä näky, jätkä, mikä näky! Minä pumppaan hyvää persettä ja samalla gimma ottaa toiselta mieheltä suihin! Siihen kannattaa jätkä pyrkiä, sellaista panemista ei olekaan ennen nähty. Ja Katariina on ihan innoissaan, se lutkuttaa isäpuolensa kyrpää kuin mitäkin ja minä vetelen sitä vittuun innoissani.
- Yhtäkkiä joku tarttuu minuun takaapäin. Katson taakseni, siellä on Katariinan äiti, joka on sekin jo alasti, silläkin on tosi isot tissit, sukuvika näköjään, ja joka asettautuu vaikeannäköiseen asentoon ja alkaa nuolla peräreikääni. Se on aika sotkuisen näköistä meininkiä eikä nainen aina osu kohdalleen, mutta kun kieli osuu peräreikään, se tuntuu tosi hyvältä, niin kuin jotain sähköiskuja lähetettäisiin kohti aivoja. Mutta se on selvästi liian vaikeaa, koska muija ottaa lattialta sen dildon ja laittaa sen persereiän kohdalla.
- Hei, ei saa, yritän huutaa ja naiminen keskeytyy ja Katariinakin katsoo taakseen ja isäpuoli sanoo, lopettakaa pelleily, nyt naidaan. Mutta äiti on päättänyt jo, mitä tapahtuu, hän näyttää liukastetuubia ja puristaa siitä ison palan kädelleen. Hän sanoo, kontallesi siitä, enkä voi kuin totella, sitä naista ei voi kuin kuunnella, ja hän laittaa sitä kylmää ainetta peräreikääni ja voitelee sitä joka puolelle. Hei, tuo on hyvä idea, Katariina huutaa, joo, isäpuoli sanoo, annas tänne sitä tuubia, ja ojentaa kätensä.
- Geeli tuntuu tosi hyvältä perseessä, kylmää, se värisyttää, ja sitten äiti ottaa dildon uudestaan ja voitelee senkin geelillä ja sitten se asettaa sen peräreiälleni ja työntää hitaasti sisään. Ensiksi sattuu ihan perkeleesti, sitten alkaa tuntua hyvältä, täytyy vain osata rentoutua, ja sitten nainen alkaa työnnellä dildoa eestaas perseessäni ja tunnen kuinka se tuntuu tosi hyvältä. Oletko koskaan kuullut eturauhasesta? Siihen kun osuu niin hyvää tekee. Ja juuri siihen nytkin osui. Huusin että ottakaa joku minulta suihin ja näin kuinka Katariina vilahti alleni. Hän levitti jalkansa ja isäpuoli otti geelituubin ja alkoi laittaa liukastetta Katariinan perseeseen ja omaan kyrpäänsä ja kun Katariina oli työntänyt minun kyrpäni suuhunsa, isäpuoli alkoi jyystää häntä perseeseen.
- Minä en usko sanaakaan siitä mitä sanot.
- Älä sitten. Mutta tosi juttu tämä on kuitenkin. Seksihullu perhe, minkä sille voi. Jumalauta, hyvän näköisiä mimmejä äiti ja tytär ja isäpuolikin aika hyvin varustettu. Siis, jätkä, sillä oli isompi kuin minulla ja minullakin on aika iso kyrpä.
- Joo joo.
- On on. No anna kun minä nyt jatkan. Se muija siis työnteli minua dildolla pyllyyn ja se tuntui tosi hyvältä. Kontallaan oleminen on nastaa, suosittelen jätkä lämpimästi. Ja kun samalla otetaan suihin, niin se on jo poikaa! Katariinan lämmin suu ja perse täynnä dildoa – siitä olisi lauennut joka jätkä. Eikä edes kestänyt kovin kauaa, kun minulta jo tuli. Laukesin rajusti huutaen ja spermat lensi pitkin Katariinan naamaa ja rintoja. Sen isäpuoli, joka edelleen pani sitä perseeseen, alkoi hieroa spermaa sen iholla ja Katariinakin näytti siltä että sekin tulee kohta. Sen naama vääntyili himokkaasti ja irstaan näköisesti ja isäpuoli huusi sille, että nyt tulee isoa kyrpää. Ja minä nousin ylös ja katsoin himokasta äitiä ja kysyin, haluaako hän nyt. Ja hän sanoi, että haluan. Ja sekin meni kontalleen, minä menin taakse ja ihailin näkymää, sillä äidilläkin oli ihan jumalainen perse, kiinteä ja leveä ja pyöreä ja tosi herkullisen näköinen pyllyreikä, vaikka siellä olikin karvoja. Laitoin peukaloni sen reiälle ja hieroin sitä kevyesti, sitten vähän kovempaa. Ja heti alkoi äiti kiemurrella ja vinkua ja minä vähän lisäsin vauhtia ja hieroin kovempaa ja sitten se yhtäkkiä huusi, työnnä kyrpä sisääni! Asetin kyrvän äidin vitulle ja sanoin, täältä tulee. Ja samalla huomasin, että isäpuoli ja Katariina laukesivat, kummatkin huusivat kuin pistetyt siat ja kierivät rajusti ja vääntelehtivät villisti. Ja minä pistin kyrpää äidin vittuun.
- En usko, vittu, jätkä kusettaa!
- Enkä kuseta. Anna nyt kun kerron. Mutsilla oli yhtä hyvä vittu kuin lapsellaankin, ehkä vain kokeneemman tuntuinen. Se kuroi kyrpäni ympärille tosi ammattitaitoisesti ja tuntui siltä kuin se ahmisi munaani. Se oli samalla tiukkaa ja pehmeää. Niin kuin parhaat vitut aina ovat. Työntelin aluksi rauhallisesti – piti katsos vetää itsekin vähän henkeä rajun orgasmin jälkeen -, sitten kun rouva alkoi näyttää levottomalta, käänsin toisen vaihteen päälle ja tartuin sitä rajusti perselihaksista kiinni ja puristin kovaa, tein itselleni perseestä kahvat ja annoin mennä.
- Riehuin siinä muutaman minuutin ajan kuin joku vitun hullu, huusin ja raivosin ja rouva huusi ja raivosi ja lopulta en malttanut olla läimäyttelemättä sitä perseelle, vetelin sitä oikealla kämmenellä pitkin pakaroita kuin mitäkin isoa huoraa ja se vaan huusi, kovempaa kovempaa, ja minähän löin.
- Ja kun minulta viimein tuli, se tuntui siltä kuin maailma halkeaisi ja minä putoaisin johonkin syvään ja tuntemattomaan. Huusin suoraa huutoa varmaan parikymmentä sekuntia ja kävin syvemmällä vitussa kuin koskaan aikaisemmin.
- Kunhan selität.
- Sitten lösähdin äidin päälle. Tämä vain sanoi, jatketaan, ja kiemurteli itsensä irti minusta, ja vinkkasi miehelleen ja tyttärelleen ja sanoi, tulkaas vähän tänne, miehelleen hän sanoi, mene tuonne taakse, minulle hän sanoi, kierähdä alleni, ja tyttärelleen hän sanoi, että se nuolee sitä samalla, ja minä mietin jo, että jaksanko minä tätä enää, seksihullua perhettä, en enää ikinä jaksa naida, mutta pakko oli, kun kerran oli tiedossa semmoista naintia, ettei ikinä enää tämän jälkeen, ei vaikka maksaisi ja mitä edes maksaisi kolmen huoran käyttäminen, liikaa. Ja minä menin kiltisti rouvan alle ja se alkoi asetella meitä paremmin. Katariina meni sen pään puoleen ja asettui niin että pääni ylti hänen vittuunsa ja hän levitti jalkansa ja tunsin märän vitun hiuksissani ja rouva kumartui alaspäin ja alkoi nuolla tyttärensä vittua ja Katariina alkoi heti vinkua, kuinka monta orgasmia se oikein haluaa ja jaksaa, ja samalla rouva tarttui kyrpääni ja ohjasi sen vitulleen ja työnsin sen sisään ja samalla tunsin, kuinka rouvan mies työntyi rouvan perseeseen.
- Äh…
- Se oli menoa se, jumalauta, siitä tuli hulluksi, siis mikä kuvio, äitiä panee joku jätkä ja sen mies ja samalla se nuolee oman tyttärensä pillua. En välittänyt enää mistään mitään, vaan annoin mennä täysillä, työnsin ylöspäin rajusti ja lujaa ja nopeasti ja tunsin äijän kyrvän perseessä, sekin tuntui hyvältä, se hieroi minun kyrpääni samalla kun panin Katariinan äitiä vittuun, joka oli tosi lämmin ja pehmeä ja liukas, kun siellä oli minun omat mällini, kohta niitä mällejä lentäisi perseeseen ja rouvasta tippuisi pitkä jana spermaa ja vittumehua lattialle kun se lähtisi kävelemään, jos se meinaan enää ikinä edes kävelee. Ja samalla se jumalauta nuoli omaa tytärtään, joka kyllä nautti tilanteesta, yritin kääntää päätäni niin että olisin nähnyt kuinka kieli osuu vittuun, mutta ei se oikein onnistunut ja piti keskittyä omaa naimiseen, omaan kyrpään ja siihen miten se menee vittuun.
- No, se ei kestänyt enää kauaa. Sanotaan tuollainen minuutti. Kaikki laukesivat samaan aikaan ja kaikki huusivat ja kiemurtelivat villisti, varmaan se äijäkin läimi muijaansa perseelle ja sanoi sitä huoraksi ja minustakin tuntui, että se oli joku laatuluokan huora, joka ottaa kaikilta perseeseen, mutta sitten minulta tuli ja kaikki sumeni, siis en minä mitään pyörtynyt, mutta putosin ihan tasan samaan pyörteeseen kuin äskenkin kun olin pannut rouvaa vittuun, työnsin itseni niin syvälle kuin pystyin ja tunsin äijän kyrvän, tosi isona, siellä lihan toisella puolella ja munat hieroivat toisiaan vasten ja se tuntui tosi hyvälle ja samaan aikaan kuulin, kun Katariina laukesi, ja tunsin, miten se hieroi vittuaan minun päälakeeni, siellä oli aika märkää mutta ei se mitään.
- Ja sitten se oli ohi. Kukaan ei tuon jälkeen enää jaksanut mitään. Nousimme ylös ja minä sanoin jotain ja Katariina ja rouva tulivat molemmat antamaan minulle pusun ja sanoivat, tule toistekin, ja äijä läimäytti minua olalle ja sanoi kyrpä pystyssä, olisi kiva sinuakin vielä päästä kokeilemaan. Ja sitten minä lähdin ja ajoin kotiin. En tiedä, olenko menossa uudestaan, mutta sain Katariinalta kyllä tekstiviestin. Ehkä olen.
- Voi vittu jätkä, en usko vittu sanaakaan siitä mitä selität!
- Tosi se on kuitenkin. Seksihullu perhe.
- Painu vittuun.

Vanha juttu Da Möbistä

Muistaako joku tällaista tv-sarjaa 90-luvun lopusta? Oli mielestäni hauska ja oivaltava, ja tein siitä tällainen jutun Peili-lehteen. 

Da Möb tekee pilaa musiikkibisneksestä
Kolme lahjattoman typeryksen rap-bändi

Da Möb y’all, Da Möb y’all!
Da Möb on newyorkilainen kolmen nuoren miehen rap-yhtye, johon kuuluvat Rooster, JT ja Tom. He eivät väistele haasteita, vaan kamppailevat rohkeasti kohti kuuluisuutta ja arvostusta.
Vai onko ihan näinkään? Da Möb on ruotsalainen televisiolle tehty animaatiosarja, joka tekee paikoin armotonta, paikoin hellää pilaa musiikkibisneksestä ja siihen liittyvästä itsensä nöyryyttämisestä, joka syntyy kun haluaa kuuluisuutta hinnalla millä hyvänsä. Da Möb on oikeasti kolmen keskenään eriparisen tyypin säälittävä yritys bändiksi, jota kohtaan katsoja ei voi olla tuntematta sääliä. Varsinkin kun bändin pomon, Roosterin, vanhemmat ovat rikkaita eikä tämän tarvitsisi tehdä töitä elääkseen.
Da Möbin kaverit ovat täysin lahjattomia. Jos he joskus pääsevät esiintymään, he matkivat alkuaikojen Beastie Boysia ja rämpyttävät sähkökitaraa ja lätkyttävät rumpukonetta ja räppäävät päälle – huonosti. Rooster puhuu lakkaamatta siitä, että ei saa myydä itseään, mutta usein hän on valmis tekemään mitä tahansa, että saisi tehtyä levyn. Täysin kyyninen hän ei ole: pahassa paikassa ystävien piiri pysyy koossa eikä Da Möbiä jätetä.
Ironista on, että bändin biittiä suustaan päräyttelevä human beat box Tom on huippulahjakas, mutta hän on niin lihava, että hän ei jaksa hoitaa hommaansa kovin pitkään. Kilpaileva rap-ryhmä, kiinalaisperäinen Da Mao, himoitsee Tomia joukkoihinsa ja heidän kimpassaan Tomilla olisikin joitain mahdollisuuksia päästä uralla eteenpäin, mutta ystävyys on lujempaa kuin suosionhalu.
Ryhmän kolmas jäsen, käytännössä tarpeettomalta vaikuttava JT on miesblondi, lihaksiaan jatkuvasti trimmaava älykääpiö.

Robotit hoitavat asiat

Da Möbiä tekee ruotsalainen Magnus Carlsson ja tämän Happy Life, yhteistyössä englantilaisen Quintus Groupin ja ranskalaisen Millimagen kanssa. Sarja on saanut kansainvälisen levityksen ja Suomessa siitä nähdään englanninnettu versio, jonka ääniä ovat tehneet mm. teinitähti Jamie Kennedy (Rooster) ja mainio koomikko, Jeevesiä klassikkosarjassa esittänyt Stephen Fry (Roosterin perheen palvelija, jolla on salattu musiikkimenneisyys). Alkuperäiset ruotsalaiset äänet kuuluvat mm. räppäri Gustave Lundille ja Jonas Leksellille. Sarjan toinen päätekijä, Peder Erneroth, on Lundin entinen bändikaveri Just D –yhtyeestä.
Ohjelma pilailee levybisneksen lisäksi muullakin populaarikulttuuriin liittyvällä kuvastolla. Typerä rap-museo perustetaan jonnekin kaupungin perukoille, ja ennakkoluuloinen tv-toimittaja hankkiutuu paikalle toiveenaan saada taltioitua rapin kiihdyttämiä mellakoitsijoita. Sarjassa musiikkibisnestä edustavat usein robotit tai muut koneet, jotka on ohjelmoitu tunnistamaan ns. hyvä musiikki.
Da Möbin kehittäjä Magnus Carlsson on meritoitunut rock-alalla muutenkin. Monet muistavat tämän Radioheadille tekemän ”Paranoid Android” –videon, joka pohjautui osittain Carlssonin aiempaan tv-sarjaan, Robiniin. Rohkeasti kokeellinen video sai alkunsa, kun Radioheadin Thom Yorke näki sarjaa Channel 4:llä ja otti yhteyttä sarjan tekijöihin.
Da Möbin ensimmäinen tuotantokausi, 26 jaksoa, tehtiin vuosina 2001-2002, ja Da Möb on jo päässyt elokuvaankin. Vi rockar fett (2002) oli niin suosittu Ruotsissa, että sen tunnusbiisi pääsi listoillekin. Suomessa elokuvaa ei ole vielä nähty. [Eikä ole nähtykään, enkä löydä elokuvasta Imdb:stä mitään tietoa.]
Da Möbin kohtalo on Suomessa hiukan sama kuin monilla muillakin käytännössä nuorille aikuisille ja aikuisille tehdyillä animaatioilla: sitä esitetään lauantaisin puoli yhdentoista aikaan. Ehkä ajatuksena on saada aikuiset katsomaan aamuohjelmaa lasten kanssa ja jatkamaan lokoisaa yhdessäoloa vielä hetken. Ohjelmassa on kuitenkin kohtia, joita varsinkin alle kouluikäisille lapsille saa selittää selittämästä päästyään. Musiikkibisnes ja sen vinoumat tuskin kuuluvat lasten yleissivistykseen.

Piraatti vai kirjailija: tiedote ja sisällysluettelo

Piraatti vai kirjailija -teoksen julkistamistilaisuus ja paneelikeskustelu

9.3.2011 klo 15–16
Kirjasto 10: Stage, Elielinaukio 2 G

Tervetuloa kuulemaan ajatuksia ja tunteita herättävää debattia tekijänoikeuksista. Juri Nummelinin toimittama artikkelikokoelma Piraatti vai kirjailija esittelee toisilleen vastakkaisia näkemyksiä ja keskustelun avauksia ajankohtaisesta aiheesta.

Kirjasto 10:ssä aiheesta keskustelemassa ovat kokoelmaan kirjoittaneet Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja Pirjo Hiidenmaa, Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto, kirjailija Jarkko Tontti, muusikko Olavi Uusivirta sekä kirjan toimittanut tietokirjailija Juri Nummelin.

Paneelikeskustelun jälkeen keskustelua voi jatkaa läheisessä Vltava-ravintolassa (Elielinaukio 2).

Sisällysluettelo

Juri Nummelin: Lukijalle
Heikki Poroila: Kierrätystä koko kansan parhaaksi
Vesa Sisättö: Piraatit ja taistolaiset
Pasi Palmulehto: Tietoyhteiskunta ja tekijänoikeudet
Olavi Uusivirta: Kuinka myydä hanavettä pullossa
Mike Pohjola: Tekijänoikeus vai tekijän oikeus
Juri Nummelin: Tekijänoikeuksien historiasta
Tomi Toivio: Kulttuurin digitaaliset yhteismaat
Pirjo Hiidenmaa: Miksi tekstiä pitää suojata tekijänoikeudella?
Taina Rajanti: Copyright vai copyleft vai copy right and left?
Tapani Tarvainen: Keinotekoisen niukkuuden luomisesta yltäkylläisyyden jakamiseen
Juho Lindman: Miten nykymuotoisen tekijänoikeuden haittoja vähennetään: Open Access -julkaiseminen
Raija Koli: Reilu kulttuuri, eli sisällön varastamisen välttämättömyydestä
Jarkko Tontti: Taide, viihde ja tekijänoikeudet

Digitaalinen kulttuuri: Jussi Parikan haastattelu

Peili-lehdessä viitisen vuotta sitten ilmestynyt haastattelu Jussi Parikasta, joka oli hommaamassa ko. kirjan käännöstä suomeksi. En ole ihan varma, käykö tästä ilmi riittävästi se, mistä kirjassa on kyse... En ehkä ymmärtänyt Jussin jutuista yhtään mitään. Kirjaa varmaankin saa vielä kustantajilta, en ole aivan varma. 

Charlie Geren perusteos suomeksi
Digikulttuuri syntyi kokeellisesta taiteesta

Kahvilassa on kaksi tietokonetta asiakkaiden nettikäyttöä varten. Iltapäivälehtien lööpit pistävät silmiin joka päivä samanlaisina. Kun maksaa pankkikortilla, kassakone ottaa yhteyden suoraan pankkiin. Teepussien kääreet on suunniteltu tietokoneella.
Digitaalinen kulttuuri läpäisee arkipäivämme. Missään ei pääse pakoon sähköisiä medioita, vaikka haluaisikin. Painettu sanakin, jota pidetään perinteisen kulttuurin viimeisenä linnakkeena, valmistuu täysin digitaalisesti.
Digitaalisen maailman käsittelyyn on nyt saatu apua. Turkulaiset pienkustantamot Eetos ja Faros julkaisivat äskettäin yhdessä englantilaisen tutkijan Charlie Geren teoksen Digitaalinen kulttuuri. Yksi teoksen kääntäjistä, turkulainen kulttuurihistorian tutkija Jussi Parikka toteaa, että kirjan julkaiseminen nähtiin mielekkääksi juuri siksi, että se tarjoaa yhtenäisen historiallisen näkökulman digitaaliseen kulttuuriin.
”Kulttuurisen arkeologian käsittely antaa mahdollisuuden ymmärtää nykyistä tilannetta”, Parikka sanoo.
Geren kirjan erityisenä ansiona Parikka pitää sitä, että sen avulla asioita pystyy myös kyseenalaistamaan.
”Digitaalinen kulttuuri läpäisee arkipäivän, mutta se johtuu monenlaisista poliittisista päätöksistä. Se ei siinä mielessä ole mikään luonnollinen olotila.”
”Kun jokin asia alkaa vaikuttaa luonnolliselta, herätyskellojen pitäisi soida”, Parikka toteaa.

Taiteellinen perspektiivi

Jussi Parikka kritisoi talouden ja tekniikan ylivaltaa digitaalisessa kulttuurissa.
”Yleensä kun joku puhuu aiheesta, hänellä on siihen kaupalliset intressit, kuten vaikkapa Nokian toimitusjohtaja, tai sitten kyse on teknisestä puheesta, jota ihmisten voi olla vaikea ymmärtää”, Parikka kritisoi.
Charlie Gere sen sijaan tuo esille digikulttuurin kehitykseen vaikuttaneet luovat ja taiteelliset puolet. Geren mukaan digitaaliseen kulttuuriin ovat suuresti vaikuttaneet toisen maailmansodan jälkeiset kokeellisen taiteen suuntaukset, niinsanotut avantgarde-liikkeet. Parikan mukaan tätä puolta digikulttuurin historiassa ei ole aiemmin tutkittu.
”Toisen maailmansodan jälkeen kokeellisessa taiteessa luotiin uusia kommunikaatiovälineitä, joista on tullut osa arkipäivää.”
Parikka ottaa esimerkiksi tietokoneen käyttöliittymän. Siinä näkyy 1950—1960-lukujen kokeellisen taiteen merkittävä ominaisuus, interaktiivisuus. Se, mitä koneen käyttäjä tekee, näkyy heti ruudulla.
Gere vetää esille myös toisen ehkä hämmentävänkin vaikuttajan: 1970-luvun punk-kulttuurin.
”Se on täysin uusi idea digikulttuurin tutkimuksessa”, Parikka sanoo.
”Punk on Geren mukaan selvästi digitaalista tyyliä. Esimerkiksi Sex Pistolsien levynkansigrafiikassa näkyy digikulttuurin kannalta olennaisia asioita, kuten lainaus, montaasi ja katkelmallisuus.”
Levynkansia ja pienlehtiä tehtiinkin 1970-luvun lopulla kaikille tietokoneen käyttäjille tutulla cut and paste –tyylillä.
”Sama ominaisuus näkyy nykyään esimerkiksi tietokoneitten taitto-ohjelmissa ja ylipäätään Windows-käyttöliittymässä. Niissä samat elementit kootaan aina uudeksi mediaesitykseksi”, Parikka analysoi.
Keskeisintä punk-tyylissä oli kuitenkin se, että se mahdollisti ajatuksen, että jokainen pystyy tekemään mediatuotteita. Punkin käyttämät tekniikat on sittemmin standardisoitu.
Vaikka on vastaavaa ollut olemassa aiemminkin. Parikan mukaan digikulttuuri on edelleenkin hyvin gutenbergiläistä tai modulaarista, niin kuin Parikka itse sanoo: valmiista elementeistä kootaan uusia, keskenään samanlaisia asioita.
”Autot ja elokuvat tehdään nykyään aivan samoilla periaatteilla.”

Kapitalismin voima

Parikka pääseekin standardisoinnin kautta isompaan aiheeseen: kapitalismin voimaan.
”Se pystyy aina kääntämään vastarinnan taloudeksi.”
Punkin kapinallisesta tyylistä tuli nettisivujen ja mainosten tyyli. Parikka mainitseekin joitain teoreetikkoja ja taiteilijaryhmittymiä, jotka pyrkivät siihen, että kapitalismi ei saisi heistä otetta.
Hakim Bey -salanimellä esiintyvä amerikkalainen Peter Lamborn Wilson on luonut termin TAZ eli Temporary Autonomous Zone. Ajatuksen mukaan vastakulttuurissa pitäisi aina luoda hetkellisiä, väliaikaisia tiloja ja sitten siirtyä perustamaan uusia, jotta valtakulttuuri ei riistäisi vastarinnalta voimaa.
Samaa tekee myös amerikkalainen Critical Art Ensemble, joka on 1980-luvulta asti pyrkinyt liikkumaan niin nopeasti taiteen kentällä, ettei sen tekemisiä voi määritellä. Teokset ovat usein väliaikaisia tai jopa itsestääntuhoutuvia ja liikkeen pamfletteja voi levittää netissä ja painettuna vapaasti.
Mitä merkitystä tällaisilla asioilla sitten voi olla digikulttuurin tavallisen kuluttajan kannalta? Parikka toivoisi, että ihmiset kyseenalaistaisivat asioiden luonnollisuuden. Asioilla on historiansa, mutta niillä on avoin tulevaisuus.
”Kulutustottumukset ovat suureksi osaksi luotuja. Pitäisi kysyä, voisivatko asiat olla toisin.”

Vaihtoehtoja täytyy löytyä

Charlie Gere ei puhu mediakasvatuksesta, mutta Koneoppi-teoksestaan tunnettu Parikka sen sijaan on puhunut erityisestä humanistisesta koneopista. Parikan mukaan kouluissa pitäisi praktiseen osaamiseen liittää myös esteettistä osaamista. Pitäisi esimerkiksi pohtia sitä, miten tietyllä estetiikalla on aina tiettyjä vaikutuksia. ”Nettisivun layout luo aina mielikuvan siitä, millaista sen sisältö on.”
Parikka haluaisi, että voisi olla kriittinen teknologiaa kohtaan, mutta silti käyttää juuri sitä teknologiaa. Näin toimivat myös Charlie Geren korostamat avantgarde-liikkeet:
”Ne ovat luoneet uusia käytäntöjä sisältäpäin.”
Parikka muistuttaa, että monet digi- ja nettitaidetta tekevät taiteilijat ovat samalla teoreetikkoja. ”He tuovat uusia näkökulmia sillä kielellä, josta he itse puhuvat.”
Parikka ottaa esimerkiksi nettiselaimet, jotka perustuvat webin graafiseen järjestämiseen. Tämä tuntuu tietokoneen käyttäjistä luonnolliselta ratkaisulta, mutta näin ei tarvitsisi olla. Jotkut taiteilija-teoreetikot ovat luoneet teoksissaan vaihtoehtoisia selaimia, jotka toimivat epägraafisella logiikalla.
Parikka on silmin nähden innoissaan vaihtoehtoisesta digitaalisesta kulttuurista. Humanistisella koneopilla voisi olla tarjottavaa kenelle tahansa.
”Pitäisi saada pieni pala samaa henkeä arkipäivään”, Parikka sanoo.
”Taide ei ole erillinen sfääri maailmasta. Avantgarde voisi olla enemmänkin inspiraatio, eikä malli.”

Charlie Gere: Digitaalinen kulttuuri. Suomentanut Raine Koskimaa ja työryhmä (Jussi Parikka, Petri Saarikoski, Tanja Sihvonen, Jaakko Suominen, Juha Wakonen. Faros-kustannus ja Eetos ry: Turku 2006. 224 s. 32,90 e.