maanantaina, elokuuta 11, 2008

8.12.1995

Arttu [ystäväni Arttu Manninen] kävi tänään. Oli stressaantunut: jouluruuhka tiedossa eikä Iisalmessa ole ilmeisesti juurikaan vakituisia työntekijöitä. Muutoin Arttu näytti hyvinvoivalta. Oli juonut Kaijan kanssa XXX:n ja Jurin Chianti-tyyppistä punaviiniä - kuulemma hyvää. (En tiedä itse vieläkään.)

Soitin tänään filmipaikkoja läpi. M. Boulanger Ranskan kulttuurikeskuksessa kuulosti resignoituneelta, mutta myös onnelliselta, että joku vielä oli kiinnostunut elokuvista. Grimaultin suhteen hän oli skeptinen: kaikki kuulemma aina kysyvät samoja elokuvia ja kopiot menevät huonoiksi. Mitry on saatavilla. Soitin myös Ouluun - Ruttmann löytyy - ja Kosmokseen - Uusi Babylon olisi saatavissa loppukeväällä ja kopio on täysin mykkä. (Arkistolla on oma 35 mm kopio, mutta he näyttävät silti Kosmoksen 16 mm kopiota: mitä järkeä tässä on?)

Kävin tänään kuntosalilla viikon tauon jälkeen. Teki ihan hyvää ja lihakset näyttivät hyviltä - selkä vain taisi jotenkin venähtää ja pelkään, että se on aamulla kipeä. Pitänee venytellä ennen nukkumaan menoa.

Aloitin eilen illalla Ruusuvuoren Ryöstettyä pyhimystä. Vaikuttaa paremmalta kirjalta kuin edellinen Ruusuvuori: se oli olevinaan syvällinen, vaikka ei kyennyt siihen. (Olenko turhan ankara?) Luen myös huomiseen kertauskuulusteluun Latinalaisen Amerikan siirtomaa-ajan historiasta. Joitain kiinnostavia tietoja ja juttuja - taas kerran huomaa sen, että matkustamisen historia on läheisessä suhteessa kapitalismin ja imperialismin - monetaarisen vaihtotalouden - syntyyn. Ennen niitä matkustamisessa ei ollut mitään hohtoa.

Annanko minä päiväkirjassani sen kuvan, että luen jatkuvasti? Ilmeisesti se on sitten myös totta. En ainakaan valehtele.

Tein Tannerista muistiinpanoja. Mielenkiintoisia asioita, muun muassa kielestä, joka on amerikkalaiselle romantikolle pakopaikka, hämähäkin verkko, jonka sisällä ei tarvitse piitata historiallisista tosiseikoista. Sopii Thoreau-osuuteen.

Jaksanko lukea vielä kerran? Kello on jo 0026. Jos luen aamulla.

Hyviä kirjoja ilmestynyt: Bahtinin Rabelais-kirja, Harpo Marxin muistelmat, Erik Satien muistelmat, Calvinon esseitä ja jotain muutakin. SKS:n klassikkopokkarit ovat hyvännäköisiä ja halpoja. Mutta koska SKS alkaa julkaista kympin kirjoja (vrt. italialaiset tuhannen liiran kirjat), joissa on jonkun kovemman kirjailijan novelli tai kaksi? Penguinin vastaavat olivat kauniita ja suosittuja. Voisin suosiosta toimittaa sellaista sarjaa. Voisi valita vaikka Waltarin Kristian Korppi -tarinoita, Bertel Gripenbergin Uni kansanvallasta, Diktoniuksen "Epävalta" ja "Hirvikuula".. mitä muuta vielä? Mitä tahansa. Kaunis sarja-asu ja halpa hinta. Niitä voisi myydä kouluihin loputtomasti. Vaikka jaettavaksi oppilaille. (Miksi kouluissa luettaisiin Kristian Korppia?)

Nyt loppu tähän. Pieraisin lopuksi mehevänhajuisesti. Olen ylittänyt sadan tuhannen merkin rajan!

Ei kommentteja: