Sadan vuoden unet ja miten se syntyi

Keskustelu kirjallisuudesta tai oikeastaan kirjoittamisesta ja kirjojen tekemisestä on minusta usein vaikuttanut oudon mystifioivalta, vaikka vuosikymmeniin kukaan ei ole uskonut palturipuhetta runoilijan saamasta jumalallisesta inspiraatiosta. Kirjoittaminen sujuu, joskus taas ei, mutta siihen ovat usein muut syyt kuin se, onko jumalien suosiossa.

Tiedän, että sanotaan, että lukijakaan ei halua lukea kirjan tekemisen vaikeudesta, kun ainoastaan lopputulos ratkaisee. Sekin on yksi osa mystifioivaa puhetta kirjallisuudesta, koska, kuten jokainen kirjan tehnyt tietää, ulkopuoliset olosuhteet vaikuttavat lopputulokseen paljon. Apurahat - jos niitä sattuu saamaan - tietysti voivat vähentää ulkopuolisten olosuhteiden vaikutusta, mutta apurahat toisaalta muokkaavat sitä, mistä ylipäätään kirjoja tehdään, koska tekijä voi ajatella, että tähän hankkeeseen ainakin saa apurahaa, mutta tähän toiseen ei. En itsekään olisi tehnyt kaikkia kirjojani, jos en olisi tiennyt, että niihin saa apurahaa.

Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi olen usein kirjoittanut kirjojen tekemisen prosessista, siitä miten ideasta tulee vuosien kuluttua valmis teos. Joskus kyse on tietysti hyvin nopeastakin aikataulusta, kuten esimerkiksi jälleen ajankohtaisen On Suurten muinaisten aika -kirjasta, joka valmistui baarissa saadusta ideasta valmiiksi kirjaksi noin kuukaudessa. (Ilman joulunpyhiä se olisi valmistunut nopeammin.)  Uskon, että tällainen prosessien kuvaus on opettavaista ja mahdollisesti rohkaisevaa muille kirjailijoille tai antologian kokoajille, mutta samalla se voi lisätä ymmärrystä siitä, millaisia duuneja kaltaiseni freelancer joutuu tekemään ja millaisia tekovaiheita yhdessä kirjassa voi olla, vaikka se näyttäisi kansiin pantuna kuinka valmiilta.

En ole tässä blogissa vielä juuri mitään kirjoittanut kesällä, juuri ennen WorldConia ilmestyneestä antologiasta Sadan vuoden unet (Jalava), johon keräsin kolmetoista aikuislukijoille tarkoitettua satua. Kirja on saanut enemmän blogiarvioita kuin ehkä mikään aiemmin julkaisemani teos, mikä on oikein mainiota, koska niillä tuntuu nykyään olevan enemmän virkaa kuin sanomalehtiarvosteluilla.

Sadan vuoden unia tehtiin yli neljä vuotta, sillä olen lähettänyt ensimmäisen asiaa koskevan Facebook-viestini joukolle kirjoittajia 27.2.2013. Olin saanut päähäni idean, että voisi koota ja toimittaa novellikokoelman, jonka tarinat olisivat vanhanaikaisia seikkailusatuja, sellaisia joissa kerjäläispojat (tai -tytöt!) taistelevat ihmissyöjäjättiläisiä ja merihirviöitä vastaan ja voittavat itselleen prinsessan (tai prinssin! tai prinsessan!) ja puoli valtakuntaa. Tällaisia ovat Suomessa kirjoittaneet Aili Somersalo, Laura Soinne ja Mika Waltari (ainakin Dshinnistanin prinssin aloitustarina on tällainen ja se on omasta mielestäni Waltarin parhaita lyhyitä kertomuksia). Usein seikkailusaduissa on kauhu- ja fantasia-aineksia, mikä itseäni olisi ideassa kiinnostanut ja minkä takia arvelin löytäväni kirjailijoita tekstejä tekemään. Paljastui, että samanlaista ideaa oli jo pohdittu kirjailijoiden omissa porukoissa. "Great minds think alike", sanoi Johanna Sinisalo viestiketjussamme.

Olin ilmeisesti tässä vaiheessa jo kysynyt Savukeitaan Ville Hytöseltä, kiinnostaisiko Savukeidasta tällainen kirja (olin aiemmin toimittanut pienen kirjan Vuoripeikot, jossa on suomalaisten ei-satukirjailijoiden satuja, mikä varmaan jollain tavalla sysäsi tämänkin idean käyntiin), ja Hytönen oli näyttänyt vihreää valoa. Mutta parikin kirjailijaa sanoi, että kirjaa kannattaisi tarjota isommillekin kustantajille, varsinkin kun sadut olivat jo nousseet jollain tavalla pinnalle muuallakin kirjallisella kentällä. Lisäksi ehdotettiin, että toimittamiseen voisi hakea rahaa WSOY:n säätiöltä, jonka hakuaika oli juuri tuolloin keväällä 2013 umpeutumassa.

Kahden kuukauden sisällä tulikin viesti, että kirjan tekemiseen oli myönnetty apuraha - vieläpä aika iso! Perustimme salaisen ryhmän kirjan tekemiselle ja aloimme sumplia keskenämme, mitä kukakin kirjoittaisi. Täytyi pitää huolta siitä, että kirjaan ei tulisi liian samanlaisia satuja tai muunnelmia samoista saduista.

Kustantajia kirja ei tuntunut kuitenkaan kiinnostavan. Monet sanoivat, että kirjoittajalista oli vaikuttava, mutta kaikilla oli olevinaan tieto siitä, että novellit, varsinkaan usean kirjoittajan novelliantologiat, eivät myy. (Tiedän tämän itsekin, mutta en ole koskaan kuullut mitään kunnollista selitystä.) Olimme sopineet kirjoittajien kanssa, että satuja ei kirjoiteta, jos kustantajaa ei löydy. Osalla kirjoittajista oli tosin jo satu valmiina, joitain oli julkaistu esimerkiksi Usvazinen satunumerossa muutamia vuosia aiemmin. Se, että olin saanut apurahaa WSOY:n säätiöltä, ei tarkoittanut mitään WSOY:n suhteen, sillä he antavat apurahoja myös muille kuin "omille" tekijöilleen.

Apuraha oli tietysti loppunut jo aikaa sitten - en usko, että ikinä käytin sitä millään tavalla kirjan varsinaiseen tekemiseen. Keväällä 2016 juttelin kirjaideasta Jalavan/Art Housen kustannuspäällikkö Urpu Strellmanin kanssa, osittain vapaamuotoisesti (baarissa muistaakseni; enkä voi olla toteamatta tähän, että minua on aina ärsyttänyt, kun joku kertoo saaneensa kustannussopimuksen baarissa), ja hän näytti alustavasti vihreää valoa. Jalavallehan olen muutenkin tehnyt novelliantologioita: ihmissusikirjan Kuun pimeä puoli ja Cthulhu-kirjan Kirotun kirjan vartija. Ihmissusikirja oli kai myynyt sen verran, että aivan toivottomalta ei näyttäisi hyvien tekijöiden satukirjakaan (Kirotun kirjan vartija oli vasta ilmestymässä).

Laitoin Urpulle selventäviä sähköposteja toukokuun lopussa. Tässä vaiheessa kirjoittajia oli aikamoinen lista, peräti kaksikymmentä! Osa oli suunnitellut vanhan sadun muunnelmaa, osa halusi kirjoittaa uuden, mutta aikuislukijoille kirjoitetun sadun. Urpu oli kuitenkin sitä mieltä, että kirjaa olisi helpompi myydä ja siitä tulisi kompaktimpi, jos siinä olisi vain tunnettuihin satuihin perustuvia uusia novelleja. Tässä vaiheessa olin valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen, joten suostuin ideaan, vaikka jouduinkin tässä vaiheessa poistamaan useita novelleja kirjasta (sillä seurauksella, että yksi kirjoittajista tulistui minulle - hänellä oli jo valmis novellikin - eikä ole kai vieläkään antanut kokonaan anteeksi).

Deadlineksi määrättiin vuoden 2017 kevät, kirjan sovittiin ilmestyvän niin että se olisi myynnissä vuoden 2017 suuressa spefi-tapahtumassa WorldConissa. Kirjoittajalista eli melkein loppuun asti: Markus Leikola oli jo kieltäytynyt hommasta, vaikka oli ollut alusta alkaen mukana, mutta kustannustoimittajan soitto sai hänet perumaan puheensa ja kirjoittamaan nopeasti yllättävänkin hauskan ja toimivan novellin - se tuli mukaan aivan viime vaiheissa enkä sitä enää toimittanut millään tavalla, vaan luovutin sen homman Jalavan omalle kustannustoimittajalle. Salla Simukka oli jättäytynyt pois jo aiemmin, mutta antanut luvan käyttää ideaansa siitä, että Grimmin veljesten "Maleena-neidosta" voisi tehdä postapokalyptisen tarinan. Pyysin nousevaa kirjailijaa Artemis Kelosaarta tekemään novellin Simukan idean pohjalta, ja Artemis suostui.

Lisäksi olin sekoillut ja unohtanut yhden kirjailijan lopullisesta listasta pois, mutta onneksi hän kuuli hankkeen etenemisestä muualta ja laittoi viestiä, ja hänen novellinsa tuli vielä mukaan. Ylimääräistä stressiä aiheutti myös se, että unohdin jatkuvasti lukea yhden kirjoittajan novellin, jonka hän oli lähettänyt jo hankkeen alkuvaiheissa.

Kirjoitin itse lyhyen esipuheen, jossa yritin kuvailla satujen ja niiden aikuisille tehtyjen versioiden samaan aikaan yhteistä ja erillistä historiaa. Alkukeväästä 2017 totesin kuitenkin, että minulla on liikaa muita töitä (50 suomalaista kirjaa ja elokuvaa, jonka tekeminen ei tuntunut loppuvan koskaan), ja kysyin Jalavasta, voisiko joku heidän kustannustoimittajansa saatella hankkeen päätökseen. Tämä kävi heille, ja pääsin tekemään varsinaista omaa kirjaani. Olen kokenut tästä lievästi huonoa omatuntoa, mutta en toisaalta olisi pystynyt enää keskittymään kirjan (tai kirjojen) tekemiseen kunnolla.

Sadan vuoden unet sai nimensä runoilijana tunnetun Johanna Venhon hienosta Prinsessa Ruusus -muunnelmasta, joka kosketti minua suuresti - paatunutkin antologioitsija voi kokea syviä tunteita työnsä äärellä! Kustantajalla panostettiin kirjaan: siihen ostettiin hieno Charlie Bowaterin kansikuva ja sen taitto tehtiin erityisen huolella. Kirjaa selaa mielellään, ja varmaan sen onnistunut ulkoasu onkin yksi syy sen blogisuosioon. En haluaisi tyypitellä, mutta kirja on selvästi vedonnut naislukijoihin (miespuolisen kaverini kommentti on ehkä kuvaava: "onko ne jotain seksijuttuja?"), missä ei tietenkään ole mitään vikaa. Osa novelleista lähentelee tosin kauhua, ja osassa on paljon väkivaltaa (varsinkin Heikki Nevalan novellissa), mikä ei perinteisesti ole naislukijoihiin vedonnut, mutta ehkä näin voidaan murtaa sukupuolisia stereotypioita.

Olen pohtinut, että Sadan vuoden unet saattaa jäädä viimeiseksi korkean profiilin antologiaksi, jonka toimitan - ainakaan en ole keksinyt sellaista antologiaideaa, jonka voisi myydä isommalle kustantajalle ja saada siihen vielä mukaan niin nimekkäitä kirjoittajia kuin tässä. (Täältä voi tietty valita, osa kirjoista on tosin jo ilmestynyt.) Olen kyllä tällä hetkellä kokoamassa paria kirjaa, joista toinen tulee Helmivyöltä, toinen Aavetaajuudelta, joten isoista projekteista ei voi puhua. Sen verran täsmennän, että tarkoitin siis uusien novellien antologiaa, tammikuussa ilmestyvä Sisällissodan ääniä on sekin antologia, mutta kaikki materiaali siinä on noin sata vuotta sitten julkaistua.

Tietenkään en haluaisi lopettaa antologioiden tekemistä. Hyviä ideoita? Nukkekauhuantologia? Lintukauhuantologia? Uusi zombiantologia? (Turbatorin vuonna 2009 julkaisema Tuhansien zombien maa on pieni ja nopeasti tehty, ja varmasti Suomeen mahtuisi toinenkin.)

Olen muuten sitä mieltä, että edelleen voisi koota alkuperäisen seikkailusatuja sisältävän antologian. Kuka lähtee mukaan?

Perustin kustantamon

Kansi: J.T. Lindroos

Eilen maanantaina 12.9. julkistin Kustantamo Helmivyön kolme ensimmäistä kirjaa; ne löytyvät täältä, kustantamon sivuilta.

Kustantamo Helmivyön tarina ei tietenkään ole näin yksioikoinen tai yksinkertainen. Kustantamon perusperiaatteista löytyy hiukan enemmän täältä, tekstistä jonka tein jo toukokuussa, kun vielä luulin, että saan kirjat julki kesällä. En sitten saanut, mutta vielähän on melkein kesä. Kaikenlaista tapahtui pitkin kesää - esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin Y-tunnuksen saaminen kesti yllättävän kauan. Voin kertoa, että yksityiset tahot vaikeuttivat yritykseni perustamista enemmän kuin julkiset.

Helmivyön kirjat julkaistaan print on demand -periaatteella eli ne ovat tarvepainatteita. Tälle on parikin syytä: en halua, että kotiini vyöryy myymättömiä kirjoja enempää kuin on tarpeen (täällä on riittämiin muitakin kirjoja, uskokaa pois), enkä muutenkaan halua maksella painolaskuja kirjoista, joiden myyntimäärät jäävät joka tapauksessa pieniksi. Tiedän jo tässä vaiheessa uraani, että näiden kirjojen suurin asiakas tulevat olemaan kirjastot - ehkä myöhemmin tulee joitain poikkeuksia, kirjoja jotka suorastaan revitään käsistä.

Nämä kolme ensimmäistä eivät sellaisia ole. Kirjoille on kuitenkin käytännön selitys: ne olivat valmiina siinä vaiheessa, kun päätin perustaa kustantamon. Lisäksi niiden piti jo alun alkaenkin olla tarvepainatteita. Kirjojen piti ilmestyä Jukka-Pekka Kervisen pyörittämältä Putki Kustannukselta, josta kirjoitin aiemmin täällä (ja mainitsenkin joitain tässä esiteltyjä kirjoja). Jukka-Pekan into hommaan taisi vähän lopahtaa, ja totesin, että teen paremman näköiset kirjat itse ja että perustamalla kustantamon saisin kirjoista vähän rahaakin. Ja voilà, siinä ne nyt ovat, odottamassa että joku ne poimii.

Oma artikkelikokoelmani Epämiellyttäviä päähenkilöitä on hiukan samanlainen opus kuin aiemmin ilmestynyt Sotaa, sutinaa, seikkailuja: se on aiemmin julkaistuista, tiettyä lajityyppikirjallisuutta käsittelevistä teksteistä koottu. (Samanlainen, mutta skaalaltaan laajempi on myös Tapani Baggen Vaaran viehätys, jota olin julkaisemassa toisen kustantamon, Tarkkeen kautta.) Uudessa kirjassani tarkastelun kohteena on amerikkalainen kovaksikeitetty dekkari, jota olen lukenut ehkä enemmän kuin mitään muuta lajityyppiä ja josta olen aina kirjoittanut paljon. Kirja on koottu artikkeleista, haastatteluista, kolumneista (en arvaisi esseistä puhua tämän kirjan kohdalla), kirjoittajaprofiileista, nekrologeista ja arvosteluista, joita on syntynyt yli kymmenen vuoden aikana aika paljon. Uskoisin, että kirja antaa jonkinlaisen kuvan kohteestaan, ja sen skaala on 1920-luvun pulp-novelleista aina tähän päivään asti. Joissain teksteissä asiaan otetaan hiukan vino näkökulma, kirjoitan esimerkiksi homopokkareista ja tosirikoslehdistä sekä dekkarisarjakuvista.

Jostain syystä tällaisen kirjan kokoaminen oli minusta hauskaa ja näin aika lailla vaivaa tekstejä etsiessäni. Kismittämään jäi, etten löytänyt mistään George Pelecanos -haastattelua (lukuisia Pelecanos-nimisiä tiedostoja kyllä löysin, mutta ne olivat kaikki samanlaisia: muutama satunnainen suomenkielinen lause ja loput Pelecanosin sähköpostivastauksia) enkä myöskään Turun Sanomiin tekemääni King Suckermanin arvostelua. Laitoin kirjan sisällysluettelon tänne.

Kansi: Jenni Jokiniemi

Ajokortti helvettiin taas on rinnakkaisteos Ntamon julkaisemalle Kaikki valehtelevat -kirjalle. Julkaisin muutamien vuosien ajan Isku- ja Ässä-nimisiä rikos-fanzineita, jollaisia ei Suomessa oikein ole muita ollut. Iskussa ilmestyi normaalimittaisia novelleja, Ässässä hyvin lyhyitä flash fiction -juttuja, joiden pituus oli maksimissaan tuhat sanaa, yleensä puhuttiin parinsadan sanan teksteistä.

Iskun parhaat käännösnovellit ilmestyivät Kaikki valehtelevat -kirjassa ryyditettynä muutamilla Ässän novelleilla, jotka olivat hiukan pidempiä kuin Ässän mininovellit keskimäärin. Kun Jukka-Pekka Kervinen kyseli minulta sopivia pulp-kirjoja Putki Kustannukselle, Ässän novellit tulivat heti mieleeni. Sain kirjoittajilta vielä kerran luvan julkaista novellit (tosin yhtä kirjoittajaa en enää löytänyt, ja yksi ehti kuolla eikä perikunnan edustaja vastannut ikinä viestiini), joten kirja oli nopeasti valmiina. Jenni Jokiniemi teki siihen kivan kannenkin, mutta lopulta päätin jättää kirjan kuitenkin pois Putki Kustannuksen listoilta. Se teki sille vain hyvää, koska sain vielä innostuksen etsiä kolme uutta tekstiä, pyytää niihin kirjoittajilta luvat ja kääntää ne. Näin kirjassa on Rob Hartin, Stephen D. Rogersin ja Anthony Neil Smithin novellit, joita ei ole aiemmin suomeksi julkaistu. Smithin novellin näkökulmahenkilö on koira, mikä tekee siitä mainion. Rob Hart taas on nouseva dekkarinimi, jonka romaanit vaikuttavat ehdottoman kiinnostavilta. (Laitoin kirjan sisällysluettelon tänne.)

Kansi: J.T. Lindroos

Petri Hirvosen Kalmankylväjä taas tuli FinnWestiä ja Jerry Cottonia kirjoittaneelta Hirvoselta melkein pyytämättä, kun suunnittelin suomalaisten alkuperäispokkarien sarjaa. Se oli aikaa, jolloin toimitin Arktisen Banaanin dekkarisarjaa, ja oli kustantajan kanssa puhetta, että sarja voisi laajentua kotimaisten tekstien puolelle. Arktinen Banaani julkaisi lopulta toimittamanani Juha-Pekka Koskisen Eilispäivän sankarit sekä Tapani Baggen ja Harri István Mäen Pahan paikan, mutta Hirvosen teksti jäi vielä hyllylle. En tiedä, olisiko se Banaanin pirtaan sopinutkaan.

Putki Kustannus julkaisi Hirvosen novellikokoelman Kuolevan jumalan yö, jonka kokosin Hirvosen minulle lähettämistä ja Iskussa ja muissa yhteyksissä julkaistuista novelleista, ja Kalmankylväjänkin piti tulla Putkelta, mutta ajattelin, että tyylikkämpää on, jos julkaisen sen itse. Kirja on mieletöntä action-juhlaa, joka muistuttaa 80-luvun vhs-elokuvia varustettuna Hirvosen humanistisella eetoksella. Mistään itsetarkoituksellisesta törkeilystä ei ole kyse, vaikka väkivaltaa on runsaasti.

Olen kirjoittanut aika pitkästi. Halusin taustoittaa kirjat - se on minusta hauskaa ja lisäksi ajattelen, että on hyvä, jos lukija tietää hiukan enemmän siitä, miksi jokin kirja on olemassa. Mitään näistä kirjoista ei ehkä kannattaisi julkaista perinteisenä kirjana, paitsi Kalmankylväjä olisi voinut ilmestyä jossain muinaisessa kioskipokkarisarjassa. Jännitän hiukan, löytävätkö suomalaiset kirjanostajat tällaisen nettisysteemin, kun kirjaa ei voi hypistellä ennen ostopäätöstä.

Helmivyöltä on tulossa tietysti jo lisää kirjoja. Epämiellyttävien päähenkilöiden rinnakkaisteos - ja teos, jonka kokosin samaan aikaan kuin jo mainitun Sotaa, sutinaa, seikkailuja - on vielä nimeä vailla oleva artikkelikokoelma lajityyppikirjallisuudesta ylipäätään. Siinä käsitellään erillisten lajityyppien historiaa dekkareista ja länkkäreistä kauhuun ja fantasiaan, ja lisäksi on laajoja kirjoittajaesittelyjä. Kirjan laajuus tulee olemaan melkein 400 sivua! Lisäksi olen koonnut William Shakespearen kuoleman 400-vuotisjuhlan kunniaksi kirjaa, johon tulee ensimmäinen suomenkielinen tragedia, Jaakko Fredrik Lagervallin Macbeth-muunnelma Ruunulinna (1834), sekä Lauri Suomalaisen gradu-tutkielma Lagervallista vuodelta 1900.

Helmivyö julkaisee myös muita romaaneja. Turkulaisen Artemis Kelosaaren esikoisteos Omenatarha tulee olemaan tapaus: se on todennäköisesti ensimmäinen romanttis-dekadentti homoeroottinen spefi-romaani, joka suomeksi julkaistaan. Kirjan edwardiaaninen aikakausi on luotu huolella ja eroottiset kohtaukset - tai miksi olla häveliäs: pornografiset kohtaukset - ovat oleellinen osa juonta.

Kansi: J.T. Lindroos

Julkaisen myös oman romaanini, teoksen nimeltä Yksityisetsivä. Se on kertomus turkulaisesta yksityisetsivästä, joka kärsii pahoista vatsavaivoista ja hääräilee äärioikeistolaisissa porukoissa. Yksityisetsivä on kuin Arto Salminen olisi siirtänyt Jim Thompsonin keskeneräisen käsikirjoituksen nyky-Suomeen, vihapuheen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen keskelle. Kirja edustaa Suomessa aika harvinaista psycho noiria (termin nappasin kirjailija Dave Zeltsermanin blogikirjoituksesta), samoin se täyttää hyvin kustantaja Otto Penzlerin määritelmän: noir is about losers. - Yksityisetsivänkin piti tulla alun perin Putki Kustannukselta (tosin eri nimellä), ja J.T. Lindroos teki sille hienon kannenkin, ehkä sitä käytetään tulevassakin julkaisussa, tietenkin muuttuvat muuttaen.

Artikkelikokoelmani ja Lagervallin sekä Kelosaaren ja oman romaanini koetan saada ulos vielä tulevan syksyn aikana, mutta aika tietysti näyttää, mitä ehdin, kun muutkin työt pitää tehdä. Myöhemmistä kirjoista en vielä sano mitään, mutta monenlaisia suunnitelmia on, myös uudempien uudelleenjulkaisujen saralla. Sanoin Helmivyön sivuilla toukokuussa, että Helmivyö on "pulpin Ntamo", mutta pulp-sanaa ei tule ottaa liian kirjaimellisesti, kuten osoittaa esimerkiksi tapaus Lagervall. Sain tänään myös selvästi kaunokirjallisemman käsikirjoituksen luettavaksi, proosarunoja, runoja, mininovelleja. Sen verran hyvä kirjoittaja, että saas nähdä.

Helmivyön blogissa on linkit tarvepainatepalvelu BoD:n nettikauppaan, mutta kirjat ovat saatavilla myös Bookyn kautta: Epämiellyttäviä päähenkilöitä, Ajokortti helvettiin ja Kalmankylväjä. Bookysta tilatessa kirjat ovat myös edullisempia.