Sadan vuoden unet ja miten se syntyi

Keskustelu kirjallisuudesta tai oikeastaan kirjoittamisesta ja kirjojen tekemisestä on minusta usein vaikuttanut oudon mystifioivalta, vaikka vuosikymmeniin kukaan ei ole uskonut palturipuhetta runoilijan saamasta jumalallisesta inspiraatiosta. Kirjoittaminen sujuu, joskus taas ei, mutta siihen ovat usein muut syyt kuin se, onko jumalien suosiossa.

Tiedän, että sanotaan, että lukijakaan ei halua lukea kirjan tekemisen vaikeudesta, kun ainoastaan lopputulos ratkaisee. Sekin on yksi osa mystifioivaa puhetta kirjallisuudesta, koska, kuten jokainen kirjan tehnyt tietää, ulkopuoliset olosuhteet vaikuttavat lopputulokseen paljon. Apurahat - jos niitä sattuu saamaan - tietysti voivat vähentää ulkopuolisten olosuhteiden vaikutusta, mutta apurahat toisaalta muokkaavat sitä, mistä ylipäätään kirjoja tehdään, koska tekijä voi ajatella, että tähän hankkeeseen ainakin saa apurahaa, mutta tähän toiseen ei. En itsekään olisi tehnyt kaikkia kirjojani, jos en olisi tiennyt, että niihin saa apurahaa.

Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi olen usein kirjoittanut kirjojen tekemisen prosessista, siitä miten ideasta tulee vuosien kuluttua valmis teos. Joskus kyse on tietysti hyvin nopeastakin aikataulusta, kuten esimerkiksi jälleen ajankohtaisen On Suurten muinaisten aika -kirjasta, joka valmistui baarissa saadusta ideasta valmiiksi kirjaksi noin kuukaudessa. (Ilman joulunpyhiä se olisi valmistunut nopeammin.)  Uskon, että tällainen prosessien kuvaus on opettavaista ja mahdollisesti rohkaisevaa muille kirjailijoille tai antologian kokoajille, mutta samalla se voi lisätä ymmärrystä siitä, millaisia duuneja kaltaiseni freelancer joutuu tekemään ja millaisia tekovaiheita yhdessä kirjassa voi olla, vaikka se näyttäisi kansiin pantuna kuinka valmiilta.

En ole tässä blogissa vielä juuri mitään kirjoittanut kesällä, juuri ennen WorldConia ilmestyneestä antologiasta Sadan vuoden unet (Jalava), johon keräsin kolmetoista aikuislukijoille tarkoitettua satua. Kirja on saanut enemmän blogiarvioita kuin ehkä mikään aiemmin julkaisemani teos, mikä on oikein mainiota, koska niillä tuntuu nykyään olevan enemmän virkaa kuin sanomalehtiarvosteluilla.

Sadan vuoden unia tehtiin yli neljä vuotta, sillä olen lähettänyt ensimmäisen asiaa koskevan Facebook-viestini joukolle kirjoittajia 27.2.2013. Olin saanut päähäni idean, että voisi koota ja toimittaa novellikokoelman, jonka tarinat olisivat vanhanaikaisia seikkailusatuja, sellaisia joissa kerjäläispojat (tai -tytöt!) taistelevat ihmissyöjäjättiläisiä ja merihirviöitä vastaan ja voittavat itselleen prinsessan (tai prinssin! tai prinsessan!) ja puoli valtakuntaa. Tällaisia ovat Suomessa kirjoittaneet Aili Somersalo, Laura Soinne ja Mika Waltari (ainakin Dshinnistanin prinssin aloitustarina on tällainen ja se on omasta mielestäni Waltarin parhaita lyhyitä kertomuksia). Usein seikkailusaduissa on kauhu- ja fantasia-aineksia, mikä itseäni olisi ideassa kiinnostanut ja minkä takia arvelin löytäväni kirjailijoita tekstejä tekemään. Paljastui, että samanlaista ideaa oli jo pohdittu kirjailijoiden omissa porukoissa. "Great minds think alike", sanoi Johanna Sinisalo viestiketjussamme.

Olin ilmeisesti tässä vaiheessa jo kysynyt Savukeitaan Ville Hytöseltä, kiinnostaisiko Savukeidasta tällainen kirja (olin aiemmin toimittanut pienen kirjan Vuoripeikot, jossa on suomalaisten ei-satukirjailijoiden satuja, mikä varmaan jollain tavalla sysäsi tämänkin idean käyntiin), ja Hytönen oli näyttänyt vihreää valoa. Mutta parikin kirjailijaa sanoi, että kirjaa kannattaisi tarjota isommillekin kustantajille, varsinkin kun sadut olivat jo nousseet jollain tavalla pinnalle muuallakin kirjallisella kentällä. Lisäksi ehdotettiin, että toimittamiseen voisi hakea rahaa WSOY:n säätiöltä, jonka hakuaika oli juuri tuolloin keväällä 2013 umpeutumassa.

Kahden kuukauden sisällä tulikin viesti, että kirjan tekemiseen oli myönnetty apuraha - vieläpä aika iso! Perustimme salaisen ryhmän kirjan tekemiselle ja aloimme sumplia keskenämme, mitä kukakin kirjoittaisi. Täytyi pitää huolta siitä, että kirjaan ei tulisi liian samanlaisia satuja tai muunnelmia samoista saduista.

Kustantajia kirja ei tuntunut kuitenkaan kiinnostavan. Monet sanoivat, että kirjoittajalista oli vaikuttava, mutta kaikilla oli olevinaan tieto siitä, että novellit, varsinkaan usean kirjoittajan novelliantologiat, eivät myy. (Tiedän tämän itsekin, mutta en ole koskaan kuullut mitään kunnollista selitystä.) Olimme sopineet kirjoittajien kanssa, että satuja ei kirjoiteta, jos kustantajaa ei löydy. Osalla kirjoittajista oli tosin jo satu valmiina, joitain oli julkaistu esimerkiksi Usvazinen satunumerossa muutamia vuosia aiemmin. Se, että olin saanut apurahaa WSOY:n säätiöltä, ei tarkoittanut mitään WSOY:n suhteen, sillä he antavat apurahoja myös muille kuin "omille" tekijöilleen.

Apuraha oli tietysti loppunut jo aikaa sitten - en usko, että ikinä käytin sitä millään tavalla kirjan varsinaiseen tekemiseen. Keväällä 2016 juttelin kirjaideasta Jalavan/Art Housen kustannuspäällikkö Urpu Strellmanin kanssa, osittain vapaamuotoisesti (baarissa muistaakseni; enkä voi olla toteamatta tähän, että minua on aina ärsyttänyt, kun joku kertoo saaneensa kustannussopimuksen baarissa), ja hän näytti alustavasti vihreää valoa. Jalavallehan olen muutenkin tehnyt novelliantologioita: ihmissusikirjan Kuun pimeä puoli ja Cthulhu-kirjan Kirotun kirjan vartija. Ihmissusikirja oli kai myynyt sen verran, että aivan toivottomalta ei näyttäisi hyvien tekijöiden satukirjakaan (Kirotun kirjan vartija oli vasta ilmestymässä).

Laitoin Urpulle selventäviä sähköposteja toukokuun lopussa. Tässä vaiheessa kirjoittajia oli aikamoinen lista, peräti kaksikymmentä! Osa oli suunnitellut vanhan sadun muunnelmaa, osa halusi kirjoittaa uuden, mutta aikuislukijoille kirjoitetun sadun. Urpu oli kuitenkin sitä mieltä, että kirjaa olisi helpompi myydä ja siitä tulisi kompaktimpi, jos siinä olisi vain tunnettuihin satuihin perustuvia uusia novelleja. Tässä vaiheessa olin valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen, joten suostuin ideaan, vaikka jouduinkin tässä vaiheessa poistamaan useita novelleja kirjasta (sillä seurauksella, että yksi kirjoittajista tulistui minulle - hänellä oli jo valmis novellikin - eikä ole kai vieläkään antanut kokonaan anteeksi).

Deadlineksi määrättiin vuoden 2017 kevät, kirjan sovittiin ilmestyvän niin että se olisi myynnissä vuoden 2017 suuressa spefi-tapahtumassa WorldConissa. Kirjoittajalista eli melkein loppuun asti: Markus Leikola oli jo kieltäytynyt hommasta, vaikka oli ollut alusta alkaen mukana, mutta kustannustoimittajan soitto sai hänet perumaan puheensa ja kirjoittamaan nopeasti yllättävänkin hauskan ja toimivan novellin - se tuli mukaan aivan viime vaiheissa enkä sitä enää toimittanut millään tavalla, vaan luovutin sen homman Jalavan omalle kustannustoimittajalle. Salla Simukka oli jättäytynyt pois jo aiemmin, mutta antanut luvan käyttää ideaansa siitä, että Grimmin veljesten "Maleena-neidosta" voisi tehdä postapokalyptisen tarinan. Pyysin nousevaa kirjailijaa Artemis Kelosaarta tekemään novellin Simukan idean pohjalta, ja Artemis suostui.

Lisäksi olin sekoillut ja unohtanut yhden kirjailijan lopullisesta listasta pois, mutta onneksi hän kuuli hankkeen etenemisestä muualta ja laittoi viestiä, ja hänen novellinsa tuli vielä mukaan. Ylimääräistä stressiä aiheutti myös se, että unohdin jatkuvasti lukea yhden kirjoittajan novellin, jonka hän oli lähettänyt jo hankkeen alkuvaiheissa.

Kirjoitin itse lyhyen esipuheen, jossa yritin kuvailla satujen ja niiden aikuisille tehtyjen versioiden samaan aikaan yhteistä ja erillistä historiaa. Alkukeväästä 2017 totesin kuitenkin, että minulla on liikaa muita töitä (50 suomalaista kirjaa ja elokuvaa, jonka tekeminen ei tuntunut loppuvan koskaan), ja kysyin Jalavasta, voisiko joku heidän kustannustoimittajansa saatella hankkeen päätökseen. Tämä kävi heille, ja pääsin tekemään varsinaista omaa kirjaani. Olen kokenut tästä lievästi huonoa omatuntoa, mutta en toisaalta olisi pystynyt enää keskittymään kirjan (tai kirjojen) tekemiseen kunnolla.

Sadan vuoden unet sai nimensä runoilijana tunnetun Johanna Venhon hienosta Prinsessa Ruusus -muunnelmasta, joka kosketti minua suuresti - paatunutkin antologioitsija voi kokea syviä tunteita työnsä äärellä! Kustantajalla panostettiin kirjaan: siihen ostettiin hieno Charlie Bowaterin kansikuva ja sen taitto tehtiin erityisen huolella. Kirjaa selaa mielellään, ja varmaan sen onnistunut ulkoasu onkin yksi syy sen blogisuosioon. En haluaisi tyypitellä, mutta kirja on selvästi vedonnut naislukijoihin (miespuolisen kaverini kommentti on ehkä kuvaava: "onko ne jotain seksijuttuja?"), missä ei tietenkään ole mitään vikaa. Osa novelleista lähentelee tosin kauhua, ja osassa on paljon väkivaltaa (varsinkin Heikki Nevalan novellissa), mikä ei perinteisesti ole naislukijoihiin vedonnut, mutta ehkä näin voidaan murtaa sukupuolisia stereotypioita.

Olen pohtinut, että Sadan vuoden unet saattaa jäädä viimeiseksi korkean profiilin antologiaksi, jonka toimitan - ainakaan en ole keksinyt sellaista antologiaideaa, jonka voisi myydä isommalle kustantajalle ja saada siihen vielä mukaan niin nimekkäitä kirjoittajia kuin tässä. (Täältä voi tietty valita, osa kirjoista on tosin jo ilmestynyt.) Olen kyllä tällä hetkellä kokoamassa paria kirjaa, joista toinen tulee Helmivyöltä, toinen Aavetaajuudelta, joten isoista projekteista ei voi puhua. Sen verran täsmennän, että tarkoitin siis uusien novellien antologiaa, tammikuussa ilmestyvä Sisällissodan ääniä on sekin antologia, mutta kaikki materiaali siinä on noin sata vuotta sitten julkaistua.

Tietenkään en haluaisi lopettaa antologioiden tekemistä. Hyviä ideoita? Nukkekauhuantologia? Lintukauhuantologia? Uusi zombiantologia? (Turbatorin vuonna 2009 julkaisema Tuhansien zombien maa on pieni ja nopeasti tehty, ja varmasti Suomeen mahtuisi toinenkin.)

Olen muuten sitä mieltä, että edelleen voisi koota alkuperäisen seikkailusatuja sisältävän antologian. Kuka lähtee mukaan?

Mitä olen tehnyt viimeisen kuukauden?

Vaalit ovat olleet ohi jo jonkin aikaa, ja omalla kohdallani vaalitulos oli parempi kuin alun perin olisin uskonut: minut valittiin varavaltuutetuksi 104 äänellä! Olen tosin vasta yhdeksäs varavaltuutettu, joten en välttämättä ikinä joudu valtuuston kokoukseen. Lautakuntapaikoista ei ole vielä päätetty, mutta toki esitin toiveita lautakunnista, joissa voisin työskennellä. Olen ollut vaalien jälkeen vähän uupuneen oloinen, minkä olen valtuustoryhmälle sanonut, mutta itsekseni olen ajatellut, etten voi väistää vastuutani, kun kuitenkin yli sata ihmistä minua äänesti.

Omaa vaalitulosta tärkeämpää on tietysti se, että Vasemmistoliitto sai Turussa kolme lisäpaikkaa valtuustoon, minkä johdosta puolue on pystynyt vaikuttamaan siihen, että kolmen suuren puolueen sopimuspolitiikka Turussa on loppunut (ainakin nimellisesti, selvästi kulissien takana on käyty edelleen kähmintöjä SDP:n ja Kokoomuksen välillä). Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Kirjoitan ehkä vaaleista ja vaalikokemuksestani myöhemmin enemmän, nyt riittää lyhyt katsaus siihen, mitä muuta olen vaalien jälkeen tehnyt ja olen tekemässä. Tämä on joillekin kirjoille käytännössä ensimmäinen julkistus.

1) Sadan vuoden unet: novelliantologia, joka koostuu tunnettujen satujen aikuisille tarkoitetuista versioista. Jätin kirjan lähes valmiin käsikirjoituksen käsistäni jo reilu kuukausi sitten ja olin sopinut, että kustannustoimittaja huolehtii sen loppuun. Kirja ilmestyy tulevana syksynä. Hieno kansi on Charlie Bowaterin käsialaa. (Jalava.)

2) 50 suomalaista kirjaa - 50 suomalaista elokuvaa: ensi syksyksi suunniteltu kirja, joka jatkaa toissa vuonna ilmestyneen teokseni linjalla. Aiemmassa kirjassa esiteltiin ulkomaisia elokuvia (sekä kaksi suomalaista), tämä keskittyy kotimaisiin esimerkkeihin. Kirja on ehkä muutenkin paremmin jäsennelty: Minna Canthin Sylviä ja vuoden 1913 elokuvaa lukuun ottamatta siinä ei ole mukana näytelmäfilmatisointeja. Kirja on ollut yllättävän isotöinen, joudun paiskimaan sen kanssa hommia koko kesän. (Kustantaja Avain.)

3) Sisällissodan ääniä:  alun perin melkein läpällä kustantajalle heitetty idea, josta otettiin koppi. Kirja on kooste autenttisia dokumentteja - uutisia, päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, puheita - ja fiktiivistä materiaalia, joka liittyy sisällissotaan. Suurin osa materiaalista on sisällissodan ajalta tai muutama vuosi sen jälkeen tehtyä, mutta siinä on mahdollisesti myöhempääkin kirjallisuutta (mielessäni on ainakin yksi Paavo Fossin 50-luvun novelli, jossa kuvataan elegisesti punaisten teloitusta). Ilmestyy ensi keväänä. (Art House.)

4) Tapani Maskulan valitut elokuvakritiikit: tätä on veivattu ja suunniteltu ja nyt lopulta tehtykin jo monta vuotta. Nimi kertoo, mistä kirjassa on kyse. Konsepti on vielä vähän epäselvä, mutta luulisin, että kirjassa on 100-200 valittua kritiikkiä vuosien varrelta, toivoakseni jo aivan 60-luvun alusta saakka, jolloin turkulaisen elokuvakirjoittelun klassikko Maskula uransa jo aloitti. Koetan tehdä kirjan niin, että siinä on monenlaista genre- ja klassikkoelokuvaa, unohdettuja ja klassikoita. Tässä mennee ensi kevääseen. (Sammakko.)

Omalta kustantamoltani Helmivyöltä ilmestyi juuri kaksi kirjaa, oma pieni opukseni Roskakirjallisuuden lyhyt historia sekä Kaarlo Bergbomin kootut novellit nimellä Aarnihauta ja muita kertomuksia. Jälkimmäinen on minusta kulttuuriteko, sillä Bergbomin novelleja - joita viimeksi nosti esille Markku Eskelinen kiinnostavassa Raukoilla rajoilla -kirjassaan - ei ole sataan vuoteen julkaistu uudestaan. Kirjoitan kirjasta myöhemmin tarkemmin. Helmivyön sivut/blogi täällä.

Toinen vetämäni kustantamo, Osuuskunta Kirjasimen alla toimiva Tarke, julkaisi myös uuden kirjan, Anton Montin Mustat vuodet, joka on huippukiinnostava tutkimus italialaisesta sodanjälkeisestä fasismista. Kirjassa on muun muassa ehkä paras suomenkielinen johdatus Julius Evolan toimintaan ja ajatteluun - Evolahan vaikuttaa esimerkiksi Sarastus-lehden kirjoittelussa ja Timo Hännikäisen teksteissä.

No niin, onhan tässä tätä. Lisäksi on perhe-elämää, KAVI:n maakuntasarjan hoitoa, Suomalaisen elokuvan festivaali, mökkeilyä... Helmivyö julkaisee muitakin kirjoja, kuten Juha Mäntylän ja Arttu Tuomisen toimittaman novelliantologian Koivulehto. Divarin perustamistakin tässä on suunniteltu. Olen huomannut, että en enää jaksa niin hyvin kuin ennen. 10.5. täytin 45 vuotta, ja vaikka pidän bileet parin viikon kuluttua, olen todennut, että kaiken mieluiten olen kotona ja nukun hyvät yöunet ja jatkan aamulla virkeänä töitä. Lehtien luontaistuotemainokset ovat alkaneet houkutella... Ensi syksynä pidän ainakin viikon verran lomaa, jahka olen saanut osan mainituista kirjoista valmiiksi. Välillä on väsyttänyt, mutta ei ihan niin paljon kuin Tiina Raevaaraa hänen rehellisen ja koskettavan kirjoituksensa perusteella vaikuttaa väsyttäneen.