Helmivyön päiväkirja 2021

Kulttuurivihkot oli reilu vuosi sitten tekemässä pienkustantamoaiheista teemanumeroa, ja ehdotin, että voisin pitää jonkin aikaa päiväkirjaa siitä, mitä kaikkea teen oman kustantamoni Helmivyön eteen. Päätoimittaja Elias Krohn piti ehdotuksesta, ja rupesin tekemään päiväkirjaa ja kirjasin ylös kaikenlaista hyvin arkipäiväistä, mitä Helmivyön kirjoihin liittyi, niin ideointia kuin käytännön toteutustakin. Mutta niin vain kävi, että välillä unohdin pitää päiväkirjaa (ajattelin että täydennän sitä jälkeenpäin sen perusteella, mitä muistan kirjojen tekemisestä), mutta lopulta kävi niin, että homma unohtui. Deadline meni eikä Kulttuurivihkojen päätoimittajakaan jutun perään kysellyt. 

En tiedä, kuinka hyvin tämä olisi toiminut lehdessä. Aika nopeasti kävi myös selväksi, ettei tämä olisi ollut aito päiväkirja (voiko keksitty päiväkirja olla koskaan aito?), vaan pikemminkin harkittuja tekstipätkiä, jotka on kirjoitettu lukija mielessä, ei vain itselle muistiinpanoiksi. Juttu myös alkaa keskeltä tapahtumia eikä pääty mihinkään - sitä olisi siis tarkemmin pitänyt rajata. 

Mutta ehkä tänne blogiin tämä sopii hyvin, myös muistutuksena Helmivyön toiminnasta. Sinänsä viime vuoden kevät oli erikoista aikaa, koska julkaisin silloin kustantamoni kautta hirveän määrän kirjoja. Olen kutsunut sitä "Helmivyön hulluksi kevääksi"; silloin monet pitkään tekeillä olleet kirjat vain lopulta valmistuivat. Syksyllä toiminta hiljeni, koska keskityin kirjoittamaan paria muuta kirjaa muille kustantamoille, mutta silti viime vuoden aikana ilmestyi peräti 29 kirjaa, mikä on yhden miehen kustantamolle aikamoinen määrä! Toki en ole itse tehnyt kirjojen kansia (paitsi viimevuotisista yhden, Juhani Ahon rautatietarinoiden koosteen, ja pidänkin kantta aika huonona ja anakronistisena), mutta ideoinnin, kustannustoimittamisen, taiton ja muun teen usein itse. (Reijo Valta on käytännössä aina taittanut itse toimittamansa tai kääntämänsä opukset, samoin Timo Ronkainen taittoi itse Tintistä Fogeliin -kirjansa sekä Makaroonikirjan.) 

Markkinointi jää tietysti aika vähäiseksi, mutta ainakin ennen inflaatiota ja Ukrainan sotaa sillä ei ollut kauheasti väliä - tänä keväänä on huomannut selvästi kirjamyynnin vähentyneen. Samaa ovat sanoneet muutkin pienkustantajat, mutta en tiedä, mikä on tilanne isoilla kustantamoilla tai kirjakaupoilla. Ilmeisesti verkkokauppa on hiljentynyt, ja Helmivyö taas ei ole pystynyt kunnolla panostamaan kivijalkakauppoihin (asia, johon aina vannon itsekseni, että kohta tulee muutos, samoin kuin siihen että Helmivyö viimeinkin saisi kunnon sivut). 

Helmivyön päiväkirja, kevät 2021

4.3.

Parhaat projektit ovat helpoimpia. Timo Ronkainen taittoi ja teki kannet kirjaan Tintistä Fogeliin, johon hän oli kerännyt joukon erilaisia sarjakuva-arvosteluja uransa varrelta. Sarjakuva-aiheiset kirjat kiinnostavat sen verran intensiivisesti pientä porukkaa, että tällainenkin kannattaa julkaista. 

8.3. 

Lainasin Gerstäckerin Kirouksen kirjastosta ja nyt huomaan, että minulla on sama kirja työpöytäni vieressä olevassa kasassa. [Liittyy tähän kirjaan.]

23.3.

Jälleen kerran käyn läpi skannattua tekstiä Kumpulaisen Seksikoulusta. Huomaa kyllä, että teksti on nopeasti kirjoitettua, kun yksityisetsivä kiroaa, ettei muistanut pyytää valokuvaa tytöstä, jota häntä on pyydetty etsimään, vaikka tämän luulisi olevan edellytys löytämiselle. Kohtaus myös esiintyy käytännössä kaikissa yksityisetsivädekkareissa, joissa etsitään jotakuta kadonnutta (eli noin kolmanneksessa yksityisetsivädekkareista). Toisaalta hyvä, että kirjoittaja on sen edes tässä kohtaa tajunnut. 

Lisäksi tein Ossi Kokon länkkäreihin alaviitteet loppuun. Eihän niitä ollutkaan kuin 127 kappaletta alle 60 sivun tekstissä. 

Sisällysluettelon tekemisen ja oikoluennan jätän huomiselle. 

Yritän vielä päivän viimeisenä työnä muuttaa Kumpulaisen Seksikoulua tekstiksi, mutta netin ilmaisohjelma menee joka kerta jumiin. 

25.3.

Sain viimeinkin Salme Setälän Arpalipun uusintapainoksen taiton valmiiksi. Kirja oli aikamoinen urakka muutenkin, jossa itse sähelsin koko ajan, hukkasin kirjasta yliopiston kirjastossa tekemäni valokopiot, sekoitin skannaukset toisen kirjan skannauksiin ja jouduin lopulta skannaamaan kymmeniä sivuja senkin jälkeen kun olin luullut jo koko kirjan selvittäneeni. Sitten lopulta huomasin, että kirja olisi koko ajan löytynyt kaupunginkirjastosta, josta olisin saanut sen kotilainaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... 

Odottelen enää Laura Honkasalon esipuhetta, sitten pitää tilata kirjaan kansi. 

Lehdessä luki Sofia Belórfiin liittyvän huijauskirjan yhteydessä, että nyt markkinoidaan jo joulun kirjoja. En ikinä Helmivöineni pääse tähän systeemiin kiinni. 

Tein listan Helmivyön keskeneräisistä kirjoista. Niitä tuli yhdeksän, enkä laskenut mukaan sellaisia kirjoja, jotka ovat passiivisessa teossa, ts. kirjoja, joita teen aina välillä, kun tulee joku sopiva teksti eteen. Näistä yksikään ei ole sellainen, jota voisin kuvitella näkeväni Prismassa. Ehkä Salme Setälän Arpalippu voisi juuri ja juuri toimia, samoin Elinan Makaroonikirja, mutta sekin on ollut sellainen savotta, että se ei olisi ehtinyt mihinkään joulumarkkinointiin. 

29.3. 

Sain muutettua loputkin skannaukset Kumpulaisen Seksikoulusta tekstiksi. Vielä pitää etsiä tikuilta ja muilta pari Kumpulaisen seksinovellia, joita myös tulee kirjaan mukaan. Ei jaksaisi käydä yliopiston kirjastossa etsiä niitä enempää, vaikka tietysti kirjasta tulisi parempi ja tuhdimpi mitä enemmän novelleja olisi mukana. Seksikoulu on itsessään tosi lyhyt teksti, vähän päälle 13 000 sanaa, alle sata tuhatta merkkiä. Se on siitä jännä vanha seksikirja, että siinä ei ole käytännössä lainkaan pakottamista, saati raiskauksia. Nähdäkseni kaikki seksiaktit kirjassa ovat konsensuaalisia. 

31.3.

En oikein keksinyt mitä tänään tekisi. Kävin läpi useita keskeneräisiä kirjoja ja tein niihin pieniä lisäyksiä, kuten panin sivunumerot ja tietosivujen tiedot paikalleen. Yhdelle kirjalle keksin nimen. Latasin Pulpografia Eroticaa varten kirjoituskonefontin (en ole kauhean haka tällaisissa hommissa, mutta onnistui lopulta) ja vaihdoin otsikoiden fontin. Olisin kirjoittanut Jalmari Hahlin Haoma ja Anahita -romaanin (1900) uusintapainoksen esipuheen, mutta Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista puuttui jostain syystä Valvoja-lehden vuosikerran toinen puolisko, jossa kirjasta olisi ollut ilmeisesti ainoa julkaistu arvostelu! 

Minna Canthin sadut tulivat viimeinkin eilen. Kansi on erittäin hieno, mutta en ole kovin tyytyväinen omaan taittooni, se näyttää vähän amatöörimäiseltä. Henri Joelan kuvat ovat hienot, vaikka hän ei ole ihmisten kuvaajana parhaimmillaan. Toki kuvat ovat täysin epäajanmukaiset. Silti en ymmärrä, miten kirjaa on myyty niin vähän. Voimassa ollut mainos ja Turun Sanomien iso juttu eivät nostaneet myyntimääriä käytännössä lainkaan. Ja on ihan kuin kirjastotkaan eivät tätä olisi tilanneet. Hyvä esimerkki jälleen siitä, että jos jokin ei myy, sitä ei kannata mainostaakaan. Pätee moniin Helmivyön kirjoista.  

Onkohan jossain joku kuvittaja, joka nyt harmittelee, ettei voi kuvittaa Canthin satuja, koska ne on nyt julkaistu? Itse ajattelen usein tällä tavalla, se on jonkinlaista kateutta. Sadut olivat kuitenkin vapaata riistaa useiden vuosikymmenien ajan, toki niitä ei moni tuntenut. 

Iltapäivällä makasin sohvalla ja luin seksipokkarin, josta kirjoitan Pulpografia Eroticaan. Innostuin samalla tekemään kirjaan liitteen, jossa luettelen omat suosikkini kirjassa käsitellyistä seksikirjoista. Älytöntä puuhaa, mutta hauskaa! 

?.4.

Kyse olikin jostain viiveestä, sillä Canthin satujen myyntimäärät ampaisivat käsittämättömään nousuun! Kirjoja on yhtäkkiä myyty useita kymmeniä kappaleita. 

15.4.

Rauman taidemuseo tilasi lisää Kosti Koskisen kirjaa. Valtava määrä! Pitänee opetella sähköinen laskutus - kun viimeksi laskutin heitä, en osannut tehdä sähköistä laskua ja sain erityisluvan laskuttaa kerran paperilaskulla. 

Sain viimeinkin tehtyä kustantamon sivuille tekstin Susu Petalin Kolmannesta painoksesta. Siihen Timo Ronkainen teki hienon kannen, vaikka se ei kovin hyvin keskustelekaan kirjan nimen kanssa, mutta tekijä itse halusi tällaisen nimen. Hyviä novelleja 90-luvun Reginasta, osoitus siitä, että sekin on ollut moni-ilmeisempi julkaisu kuin on yleensä tajuttu. 

22.4. 

Huomaan BoD:n verkkokauppaa katsoessani, että James Reasonerin yksityisetsiväromaani Texasin tuuli on nostettu erityisen suosittujen kirjojen joukkoon. Hienoa! Myyntimäärät ovat kylläkin melko pieniä, vaikka omalla mittapuullani kirja on menestys. Sen eteen nähty työ ei tunnu turhalta, ja varmasti tällainen kirja, joka on ilmestynyt alun perin jo 40 vuotta sitten, jatkaa olemassaoloaan vielä pitkään. 

Myös Hyvää yötä! -antologia tuli painosta. Se vaikuttaa oikein mainiolta, kirja jollaista tutkisin pitkään ja hartaasti, jos joku muu sellaisen tekisi. Facebookissa paljastuu, että Nastamuumion Asmo Koste on itsekin miettinyt vastaavan opuksen tekemistä. 

28.4. 

Ronkaisen Timo teki älyttömän hienon kannen Salme Setälän Arpalippuun! Todella tyylikäs 20-lukulainen art deco -pastissi. 

Kun julkistan sen Facebookissa, kuvan alla oleva keskustelu menee nopeasti siihen, että aletaan toivoa Yrjön Jammu-pakinoiden omnibus-laitosta. 

7.5. 

Huomaan sattumalta, että joku (jota en välttämättä tunne) on arvostellut blogiinsa toimittamani käännösantologiat Kaikki valehtelevat ja Ajokortti helvettiin, joista jälkimmäinen on Helmivyön kirja, yksi ekoja. Blogisti kirjoittaa: "Tarkkaan määritelty pituus pitää novellit tuoreina ja koko ajan liikkeessä, ilman turhaa löysäilyä tai kuvailua. Dialogia on paljon. Kaikki novellit edustavat rikoskirjallisuutta ja monet lähenevät julman tunnelmansa puolesta kauhua. Lyhyys on etuna myös siinä, ettei lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan vaikka kohdalle sattuisikin epämieluisa novelli."

11.5. 

Pulpografia Erotica meni painoon! Noin 20 vuoden työ on viimeinkin ohi. Sanoin Facebookissa, että kun Kosmoksen Mikko Aarnen mukaan jokaisen Kosmoksen kirjan jälkeen maailma on vähän parempi paikka, niin tämän ilmestymisen jälkeen maailma on vähän pahempi paikka. Sen verran ärjyä on vanhojen seksipokkarien kuva maailmasta ja ihmisten välisistä suhteista. Välillä mietin, tulinko liiaksi hehkuttaneeksi tunkkaisia ja niljaisia kirjoja. Camp-henki tulee minulta luonnostaan, mutta samalla myös koetan arvostaa kirjoja teoksina sekä ajankuvina. 

Saa nähdä. Veikkaan, että kovin laajaa lukijakuntaa teos ei löydä. Ville Manninen teki sille kyllä tosi hienon kannen. 

Samana päivänä saataville verkkokauppoihin tulee myös Edgar Rice Burroughsin Caspak-sarjan toinen kirja, Ajan unohtamat ihmiset. Sarjan lievästi huono myynti on yllättänyt, mutta sitä menisi paremmin, jos sitä olisi kivijalkakaupassa myynnissä. 

12.5. 

Verkkokauppoihin tulivat saataville Salme Setälän Arpalippu ja Ville Hännisen essee Täyteen mittaan. Jälkimmäinen syntyi, kun chattasimme Villen kanssa valokuvasta, jossa Tapio Tapiovaara, Elvi Sinervo ja muutama muu katselee Raoul Palmgrenin uutta kirjaa Maksim Gorki. Tuli ilmi, että Villellä on kirja hyllyssään, mutta hän ei ole lukenut sitä. Olen joskus aiemminkin miettinyt kirjaa, jossa kirjoittaisi niistä kirjoista, jotka on hankkinut jostain syystä, mutta joita ei koskaan tule lukeneeksi tai millään muullakaan tavalla käyttäneeksi, ja nyt heitin, että voisi aloittaa Helmivyön esseesarjan, jonka Ville avaa Palmgrenia ja Maksim Gorkia käsittelevällä esseellä. Ja tuli hieno teksti! 

Vielä pitäisi saada esseesarjaan lisää tekstejä, itse päätin kirjoittaa Tuulen viemästä. Joku arveli, että vinoilen sille muutaman kymmenen sivun verran kirjaa koskaan lukematta, mutta tästä ei ole kyse. Hahmottelin, että voin käsitellä ainakin naiskirjailijuutta, historiallisen romaanin historiaa, amerikkalaisen kirjallisuuden historiaa ja omaa suhdettani siihen, ja ylipäätään sitä, miksi joku unohtuu, mutta joku taas ei. Mutta tuleeko kahdesta kirjasta sarja? [Sain Tuulen viemää -esseeseen pienen apurahankin, mutta vielä en ole tekstiä kirjoittanut.]

18.5. 

Käsittämättömästi koko ajan tökkinyt Elinan Makaroonikirja oikoluettu! 

19.5. 

Kuriiri tuo Salme Setälän Arpalipun. Timo Ronkaisen kansi toimii erityisen hyvin pienessä koossa. 

24.5. 

Kulttuuritoimitus julkaisi Ihmeellisestä kuherruskuukaudesta neljän tähden arvostelun! Kirjoittaja Aleksi Leskinen vertaa Koskista David Lynchiin ja William S. Burroughsiin! Toivottavasti tällä nyt on myynnillisesti jotain merkitystä, vaikka vanha totuushan on, että vain Hesarin arvostelu voi nostaa myyntiä. 

Samana päivänä tulee myös uusia kirjoja: Walkean miehen kosto, vuonna 2019 kuolleen Ossi Kokon toimitteita 1800-luvun länkkärisuomennoksista, Punasydän, jonka kokosin itse 1900-luvun alkupuolen lännentarinoista, ja Edgar Rice Burroughsin Ajan unohtamat ihmiset, joka on toinen osa Caspak-trilogiaan. Sitä on myyty yllättävän vähän, olisi tämäkin pitänyt saada marketeihin ja muualle. 

27.5. 

Pulpografia Erotica tuli! Tietysti heti löydän kirjasta kirjoitus- ja muita virheitä. 

3.6. 

Makaroonikirja meni viimeinkin painoon! Aivan käsittämättömän vaikeaa, kun painon systeemi kerta toisensa jälkeen herjasi, että fonttia ei voi käyttää, vaikka luulisi fonttien kulkevan pdf:n mukana. Ja taittaja nimenomaan tarkisti, että ne on upotettu tiedostoon. Sovittiinkin jossain vaiheessa, että taittaja muuttaa tekstit vektorigrafiikaksi, ettei fonttia tarvitsisi vaihtaa ja tekstiä juoksuttaa uudestaan. Tämä ilmeisesti toimi. Nyt kirja tarvitsee vain kannet, toivottavasti niiden kanssa ei tule mitään ongelmia. 

4.6. 

Makaroonikirjan kannet solahtivat painoon suht ongelmitta, mutta kirjasta tuli niin kallis, että sitä tuskin paljon myydään: 32 euroa. Tästä saadaan ns. hyvitysmaksuina noin kaksi ja puoli euroa per myyty kirja. Tämä lienee tyypillisesti kirja, joka kannattaa kustantaa, jos sitä myydään marketeihin ja muualle useita tuhansia kappaleita. No, Elinan saama apuraha varmasti tuli silloin tarpeeseen, ja kirjakin on oikein kiva. 

Joku kysyi Facebookissa, tarjottiinko kirjaa isoille kustantajille, kun idea on kuitenkin hyvä. Elina vastasi: "Ei yritetty. Hopeapeilin joulun aikoinaan saama torjuva vastaanotto kustantajilta ei kannustanut toista kertaa yrittämään myydä ei-kaupallista genrehybridiä (kulttuurihistoria ja käytännön tietokirja samassa paketissa). Vaikka hyvä ja hauska kirja tämä on, tiedän kun olen lukenut!" Arvelen, että isot kustantamot olisivat vain torjuneet kirjan tai sitten sitä olisi pitänyt muuttaa niin paljon, että Elinan alkuperäinen idea ei olisi välittynyt. 

15.6. 

Jalmari Hahlin Haoma ja Anahita tuli. Esipuhe on muuten hyvä, mutta jälleen kerran samaa toistoa kuin teksteissäni aina: samassa virkkeessä peräkkäin "kuitenkin" ja "kuitenkaan". Pitäisikö joskus ostaa oikolukijan palveluita? 

16.6.

Sain viimeinkin tehtyä Pulpografia Eroticalle sivun kustantamon sivuille. Tarjosin sitä yhdessä Facebook-ryhmässä tutuille 15 euron hintaan. Neljä tilausta tarttui haaviin. Verkkokaupan kautta sitä on myyty 17 kappaletta. Kaukana ollaan niistä ajoista, kun ekasta Pulpografiasta (2000) pääsi jopa aamutelkkariin! 

Yhtään arvostelukappalepyyntöä ei ole tullut. Sen sijaan Voiman Tuomas Rantanen kysyi, haluanko mainostaa kirjaa. Otin mainoksen, vaikka en usko siitä olevan juuri hyötyä. 

PS. Kirjojen kannet Timo Ronkainen, J.T. Lindroos ja Ville Manninen. Helmivyön logo J.T. Lindroos. 

Pulp-saagani sai jatkoa: Pulpografia Erotica

Kansi: Ville Manninen

Julkaisin juuri uuden kirjan. Se tuli Helmivyön kautta, joten periaatteessa se on omakustanne, mutta kuten olen joskus aiemmin täällä sanonut, tietokirjan kohdalla omakustanteen tekeminen ei tunnu ihan niin nololta kuin proosan kohdalla. Ehkä se johtuu siitä, että tiedon jakaminen tuntuu samaan aikaan tärkeämmältä ja vähemmän henkilökohtaiselta kuin esimerkiksi romaani. 

Joku voisi tosin kyseenalaistaa sen, pitikö tätä nimenomaista tietoa jakaa lainkaan. Kyse on siis teoksesta Pulpografia Erotica, joka käsittelee suomeksi 1960-1980-luvuilla ilmestyneitä amerikkalaisia seksipokkareita. Siis sellaisia kuin Paheellinen vaimo, Seksiriehaa ja Seksikesä -69. Kuka näistä tarvitsee tietoa? Eikö kioskiporno ole kaikkein huonointa kirjallisuutta mitä on? 

En tiedä, onko se sitä, mutta ainakaan se ei ole tylsintä kirjallisuutta mitä on. Jotkut alan kirjat tietysti ovat, mutta monessa muussakin genressä jotkut kirjat ovat tylsintä kirjallisuutta maailmassa. Vanhat pornokirjat taas ovat usein hyvin camp-henkisiä, suurenneltuja, liioiteltuja, pöljiä, ihmeellisesti kirjoitettuja. Niiden suomennoksista saa outoa trash-henkistä hupia - miten muutenkaan kuin räkäisesti nauraen voi suhtautua pornokirjaan, jossa miehen elimestä puhutaan koko ajan "kikulina"? Tai jossa kerrotaan, että mies harjoittaa seksiä kuin "Melperi lähtisi sotaan"? Tietenkään porno ei tässä kohtaa ole enää kiihottavaa. Sellaisiakin pornokirjoja luin projektini aikana, vaikka ei niin kovin monta kyllä ollut. Myönnän tosin auliisti, että minua on helppo kiihottaa.  

Vanhoissa seksikirjoissa on usein hienosti kuvitetut kannet, 
kuten tässä Robert Bonfilsin kuvittamassa sangen misogynistisessä kannessa
kirjaan, jonka muuten on kirjoittanut Evan Hunter eli Ed McBain salanimellä.

Toisaalta Pulpografia Erotica täydentää aivan eri näkökulmasta sitä kirjallisuuden kenttää, jota olen erikoistunut muutenkin käymään läpi: halpaa käyttökirjallisuutta, kioskikirjallisuutta, pulp fictionia, pois heitettävää viihdettä. Olen aiemmin kirjoittanut dekkareista ja länkkäreistä, ja pornokirjailijoissa oli jonkin verran samoja tekijöitä tai kirjoittajat huseerasivat samoissa lehdissä ja samoissa kirjasarjoissa. Usein pornokirjailijat olivat kuitenkin huonompaa kastia, huonompia kirjoittajia tai huonommalla itsetunnolla varustettuja, eivätkä päässeet syystä tai toisesta käsiksi parempiin diileihin. 

Alallahan on myös omat klassikkonsa, ja vaikuttaa siltä, että jatkuvasti nousee esiin uusia kirjoittajia, joihin kriitikot, harrastajat ja keräilijät kiinnittävät huomiota. Pitkään on tietenkin tiedetty, että dekkariklassikot Lawrence Block ja Donald Westlake kirjoittivat nuorena miehenä seksikirjoja ja joitain on julkaistu uudestaankin; osa Blockin kirjoista on oikeasti hyviä. Scifi-klassikko Robert Silverberg on ehkä omassa luokassaan, ainakin parin lukemani uudelleenjulkaisun perusteella. Hän nivoi kovan toiminnan, kyynisen noir-meiningin ja vähän niljakkaan eli sleazyn pehmoerotiikan yhteen taitavasti. Ylipäätään noir-henkinen kyynisyys sopii hyvin yhteen tämän ajan erotiikan kanssa, ja rikosjuoni ryhdistää lähes mitä tahansa seksikirjaa. 

Viime aikoina esille on noussut myös epäonnisista duunareista noiria kirjoittanut Orrie Hitt, ja esimerkiksi Barry Malzbergin - taas yksi scifi-kirjailija - 60-luvun lopulla kirjoittamia pornokirjoja on julkaistu uudestaan aivan viime vuosina. Dekkaristien Harry Whittingtonin ja Gil Brewerin seksikirjoina ilmestyneitä rikosromaaneja on julkaistu alkuperäisillä nimillään ja niistä on päälle ympätyt seksikohtaukset editoitu pois. Esimerkkejä on paljon, kuten sähkökirjakustantamo Cutting Edgen esiin nostamat March Hastingsin, Bud Cliftonin ja John B. Thompsonin teokset. (On itse asiassa jännää seurata Yhdysvalloissa jatkuvasti laajentuvaa uudelleenjulkaisujen kenttää, kun Suomessa ei harrasteta uudelleenjulkaisuja juuri lainkaan, ei missään genressä. Paitsi äänikirjoina, joina on julkaistu esimerkiksi Eeva Joenpellon teoksia. Ne eivät kuitenkaan ole mitään kadonneita klassikkoja.) 

Cocktail-sarja oli suomenkielisistä seksipokkarisarjoista tärkein,
vaikka kirjat olivat sysirumia. Mark Clementsin Pomon tytär
ei kuulu sarjan parhaisiin kirjoihin, mutta sekin on omalla tavallaan kiinnostava
Mad Men -aikakauden kuvaus.

Pulpografia Erotica liittyy osittain samaan ilmiöön, vaikka onkin tehty Suomessa ja suomeksi. Tiedän, että sille olisi kiinnostusta ulkomailla, mutta en usko, että juuri tästä valikoimasta tekijöitä syntyisi mielekäs kirja amerikkalaisille markkinoille, sillä kioskipornosuomennokset ovat väistämättä vain sattumanvarainen kokoelma, ja merkittävät klassikot puuttuvat lähes tyystin. Tosin näinkin löysin kiinnostavia kirjoja, joista ei ole koskaan aiemmin mitään kirjoitettu: Lester Morrisin Hekumaa (1962) oli tyrmäävän kyyninen noir-kirja, jossa itserakas naistenmies tappaa vahingossa entisen rakastajattarensa, Max Norticin Neitsyt (1969) oli jopa ahdistava kuvaus kahden kansainvälisen naisvakoojan kissa ja hiiri -leikistä, Ralph Hayesin Paheellinen vaimo (en löytänyt tälle alkuperäistä julkaisuvuotta) oli erittäin hyvin kirjoitettu ja rakennettu jännäri naisesta, joka yrittää luovia maatilansa hoitamisen ja lainaeriä karhuavien pankinjohtajien välissä. Ja niin edelleen - ällistyttävästi hyviä seksikirjoja löytyi vielä 1970-luvulla julkaistujen joukosta, vaikka yleensä piireissä ajatellaan, että kultakausi päättyi 1960-luvun loppuun, kun mafia otti vallan amerikkalaisesta pornokirjabisneksestä. Tein kirjaan jopa leikkimielisen listauksen parhaista suomeksi ilmestyneistä seksipokkareista. 

Pulpografia Erotican esittelemistä ei ole muuten juuri lainkaan tietoa suomeksi eikä oikeastaan edes englanniksi. Juhani Niemen klassikkoteoksessa Populaarikirjallisuus Suomessa käydään pornoakin läpi, lähinnä paria Cocktail-sarjan kirjaa, mutta teoksen moralisoiva sävy tuntuu vanhentuneelta (joskin välillä myös raikkaalta kriittisyydessään), ja lisäksi kirjassa on virheitä esimerkiksi teosten lähtömaan suhteen. Teuvo Pohjolaisen 1970-luvun alussa ilmestynyt raportti pornografian julkaisemisesta taas on pelkästään akateeminen julkaisu eikä ole yleisesti saatavilla. Melkein kenestäkään Pulpografia Eroticassa käsitellystä kirjailijasta ei ole Wikipedia-hakusanaa eikä paria poikkeusta lukuun ottamatta kenestäkään ole hakusanaa esimerkiksi Twentieth Century Crime and Mystery Writers -teoksessa, joka muutoin on aika arvovaltainen hakuteos englanninkielisestä rikoskirjallisuudesta. Pornokirjailijoista ei ole hakuteoksia, vaikka muutama tärkeä teos aiheesta on ilmestynytkin. Moni niistä keskittyy alkuperäisten kirjojen hienoihin maalattuihin kansikuviin, osa taas pelkästään homo- ja lesbokirjoihin (jotka nekin ovat tärkeä osa tätä alakulttuuria). 

Kansi: Jukka Urho

Toisin sanoen tällaista kirjaa ei ole olemassa edes englanniksi! Eikö se jo ole riittävä syy tehdä aiheesta kirja? Itse asiassa väittäisin, että sellaista teoskokonaisuutta kuin Pulpografia (2000), Kuudestilaukeavat (2004), Pulpografia Britannica (2014), Viidestilaukeavat (2004/2020) ja Pulpografia Erotica ei ole millään kielellä, varsinkaan yhden kirjailijan tekemänä. Saagahan ei ole vielä edes päättynyt: tekeillä ovat vielä käsikirjoitukset Pulpografia 2 (toisin sanoen kirja, jossa lisää amerikkalaisia kioskidekkaristeja), Neljästilaukeavat (leikkisä työnimi teokselle, joka käsittelee englantilaisia länkkärikirjailijoita), Pulpografia Bellica (kirja sotapokkareista) ja Pulpografia Australiensis (eli teos aussipulpista). Näiden laajuutta en osaa vielä sanoa enkä sitä, kuinka tarkkaan teoksissa käsittelen eri kirjailijoita, tärkeintä on että saan ne edes jollain lailla valmiiksi. 

Vielä olisi tekeillä Pulpografia Fennica, jota olen pitkään miettinyt, mutta ehkä liian kunnianhimoisesti, kun olen ajatellut, että se voisi käsitellä koko ilmiötä, eri lehtiä ja kirjasarjoja, kustantajia, kääntäjiä ja kuvittajia myöten. Riittäisikö kuitenkin teos, jossa käsitellään "vain" kirjailijat? Alan kohta 50-vuotiaana tajuta, että aika on rajallista, enkä tee näitä töitä aktiivisesti kuin ehkä 15 vuotta. Pulpografia Erotican tekemiseen meni noin 20 vuotta, tosin välissä oli pitkiä aikoja, jolloin en kirjaa tehnyt. Kiitos Kalevi Kuitusen säätiölle, josta sain kirjan tekemiseen pienen apurahan! 

Pulpografia Erotica on saatavilla verkkokaupoissa: Books on Demandin verkkokaupasta, Booky.fin verkkokaupasta ja Adlibriksen verkkokaupasta sekä muista. Tässä vielä Helmivyön sivu.  

Yksityisetsivä: romaanin tarina

Kansi: J.T. Lindroos.

On aina vähän noloa, kun on itse julkaissut oman kirjansa. Tietokirjat ja antologiat vielä menevät - ne eivät tunnu niin henkilökohtaisilta, mutta romaani on jo eri asia. Romaani tuntuu lajilta, jota ei välttämättä osaa arvioida itse - tietokirjan voi julkaista, jos on sitä mieltä, että sen sisältämät tiedot tuntuvat oleellisilta tai että ne voivat kiinnostaa edes jotakuta eivätkä tiedot ole muuten helposti saatavilla, antologiassa taas ei ole itse se varsinainen kirjoittaja. (En osaa sanoa runokirjasta, kun en ole vuonna 1997 lakkautetun Blinkity Blank -runolehteni jälkeen omia runojani julkaissut kuin blogissa.)

Olen toki julkaissut omia proosateoksia aiemminkin: 50 kappaleen painoksena ilmestynyt "esikoisromaanini" Outoa huminaa, Joe Novak (2009), 50-100 kappaleen painoksina ilmestyneet Mikael X. Messin romaanit (ns. Varsinais-Suomi-kvartetti, joka sittemmin ilmestyi Lempo Kustannukselta omnibus-laitoksena nimellä Kootut teokset) ja niiden esiosa, Sigfrid X. Messin paljastusteos Karjalan kalmonhässijät (2016). Nyt olen kuitenkin julkaissut ensimmäisen vakavammin otettavan proosateoksen ja olen julkaissut sen itse, oman Helmivyö-kustantamoni kautta. Romaani, jonka nimi on Yksityisetsivä, ilmestyi tarvepainatteena viime lokakuussa ja sen vaatimattomia julkkareita juhlittiin Turun kirjamessujen aikaan. Vielä kirja ei ole tehnyt suurta läpimurtoaan eikä ehkä koskaan teekään.

Kirja ei ole kuitenkaan mikään vastikään kirjoitettu (enkä tiedä, miten olisin ehtinytkään sen kirjoittaa, kun julkaisin alkuvuodesta noin kymmenen kirjaa). Jos oikein muistan (ja tekstistä pystyn päättelemään), niin se on kirjoitettu vuonna 2005 tai 2006. Todennäköisesti kirjoitin sen osallistuakseni dekkarikilpailuun, jonka loimaalainen Ooli oli julkistanut - nyt en tiedä, miksi tällaiseen edes ryhdyin (varsinkin kun jälkeenpäin selvisi, että voittaneita kirjoja painettiin sata kappaletta eikä luvattua palkkiota maksettu; kustantaja on sittemmin lakkauttanut kaiken toimintansa), mutta kirja tuli joka tapauksessa kirjoitettua. Kilpailussa käsikirjoitukseni, jonka nimi tässä vaiheessa oli melodramaattinen "Viimeinen puhelu", ei pärjännyt. Voittaneisiin kuulunut Heikki-Antero Laurilan Paketti on ihan kohtuullinen kovaksikeitettyä tyyliä tapaileva trilleri, muita en lukenut.

En kuitenkaan menettänyt uskoani käsikirjoitukseeni. Se kävi muutamissa kustantamoissa ja oli vuonna 2010 lähellä päästä läpi yhdellä keskisuurella kustantamolla, kun tuttu työntekijä siitä siellä piti. Sain sieltä tällaisen vastauksen: "Vaikka käsikirjoitus on ansiokas ja valmiin tuntuinen, aihe tuntuu kuitenkin liian vaikealta (...). Tarina kulkee kyllä." Vaikeaksi koettu aihe oli rasismi, jota käsikirjoituksessani käsiteltiin rasistin itsensä näkökulmasta. Kustantamo oli aiemmin julkaissut erään oululaisen kirjailijan dekkareita, joissa oli samanlainen näkökulma, mutta ilman minkäänlaista itsereflektiota.

Muutamia vuosia myöhemmin, kun editoin Arktiselle Banaanille lyhytikäistä dekkaripokkarisarjaa, ehdotin, että tämä oma kirjani voisi kuulua sarjaan. Silloin freelance-kustannustoimittaja sitä editoikin, mutta julkaisuun asti ei koskaan edetty. En ole varma, mitä kustantamon pomo asiasta itse ajatteli - on mahdollista, että toimimme hänen selkänsä takana.

Jossain vaiheessa luulin myös, että käsikirjoitus ilmestyisi ensiksi englanniksi Amerikassa, sillä PointBlank Pressiä pyörittänyt suomalainen J.T. Lindroos luki käsikirjoituksen ja piti siitä ja oli valmis sen käännöksenä julkaisemaan. Tästä ei tullut mitään. (Lopulta J.T. kuitenkin teki kirjaani kannen, ja se onkin hieno.)

Kun perustin Helmivyön 2016, päätin, että julkaisen romaanin itse. Sitä ennen oli kylläkin puhuttu Jukka-Pekka Kervisen kanssa, että hänen hetken aikaa vetämänsä Putki Kustannus olisi sen julkaissut, mutta sitten vedin sieltä kaikki projektini pois ja niistä tuli osa Helmivyön ensimmäistä kirjasatsia (Ässä-lehden niminovelleista koottu Ajokortti helvettiin, kirjoituskokoelma Epämiellyttäviä päähenkilöitä, Petri Hirvosen romaani Kalmankylväjä ja "Viimeinen puhelu", jonka nimeksi tuli lopulta Yksityisetsivä, kuin muistumana Johan Bargumin romaanista, jota en tosin ole lukenut). Ehdin vuoden 2016 jälkeen editoida oman käsikirjoitukseni kahteen kertaan, mikä varmasti teki sille vain hyvää. Se myös myöhästyi aika lailla joistain ilmoitetuista deadlineista, mutta kun itse julkaisen epäajankohtaisia kirjoja tarvepainatteina, niin en tiedä, mikä merkitys deadlineilla on.

J.T. Lindroosin alkuperäinen kansi
Putki Kustannusta varten.

Tai onhan Yksityisetsivä ajankohtainen! Se käsittelee, niin kuin sanoin, rasismia, ja itse asiassa ollakseen kirjoitettu vuonna 2005 tai 2006 minulla on ollut sormi kansakunnan pulssilla tai jotain. Kirjan päähenkilö on turkulainen yksityisetsivä Jorma Kulma, joka on joutunut vaikeuksiin naissuhteidensa, alkoholinkäytönsä, ruokavalionsa (ennen kaikkea ruokavalionsa), poliittisten tovereidensa ja töidensä suhteen. Häneltä ei onnistu elämässä mikään, mutta kovasti hän silti yrittää. Hän on mukana Turun Sisu -nimisessä poliittisessa liikkeessä ja on periaatteessa lähellä liikkeen johtajahahmoa, mutta häntä kyllästyttää läiskiä isänmaallisuutta toitottavia tarroja pylväisiin. Lisäksi hän inhoaa nuorempia sisulaisia, jotka puhuvat typeriä ja käyttäytyvät rivosti. Kirjassa myös vihjataan siihen, että netistä tulee äärioikeistolaisuuden koti: Jorma Kulma ei itse osaa käyttää tietokonetta (tai osaa, mutta pitää olla Windows 3.11 ja WordPerfect), mutta hän tietää, että osa sisulaisista syytää propagandaa kovaa tahtia netissä, koska siinä on tulevaisuus. Ja kuten olemme nähneet, ilman nettiä ja varsinkaan sosiaalista mediaa äärioikeistolaisuudesta ei olisi koskaan tullut niin merkittävää poliittista tekijää kuin se nykyään valitettavasti on.

Yksityisetsivä ei siis yritä olla mikään perinteinen yksityisetsivädekkari. Siinä ei murjota huonoja vitsejä baaritiskillä eikä kolkata rikollisia pimeillä kujilla. Kirjassa on rikosjuoni, mutta senkin kulku vain osoittaa, kuinka huonosti Jorma Kulma oman elämänsä on järjestänyt. Yksityisetsivän lähimmät sukulaisteokset ovat jotkut 2000-luvun alun amerikkalaiset noir-dekkarit, kuten vaikkapa Jason Starrin Fake I.D. ja Nothing Personal, joiden päähenkilöt ovat samanlaisia luusereita kuin Jorma Kulma. Samalla lukija kuitenkin huomaa ällistyksekseen pitävänsä juuri näiden epämiellyttävien luuserien puolta. Jim Thompson (alkuperäinen 50-60-luvun Jim Thompson) voi myös tulla jonkun mieleen. Olen vastaavia dekkareita lukenut kymmeniä, ja jokaisesta on vaikutteita suodattunut omaan teokseeni. Yksityisetsivä on Starrin ja Thompsonin teosten tavoin oikeaa noiria eikä mitään design-sarjamurhaajista kertovaa Nordic Noiria.

Kotimaisista kirjailijoista Veikko Ennalan ja Arto Salmisen romaanit voivat olla myös lähellä, joskin luin Ennalan 60-luvun kioskipokkarit vasta kun olin jo kirjoittanut Yksityisetsivän. Jorma Kulma on joka tapauksessa epäluotettava yksityisetsivä ja epäluotettava kertoja, jonka ajatuksenkulusta ei viime kädessä ota hän itsekään selvää.

Ennalan nosti esille Facebookissa heittämässään miniarviossa ystäväni Vesa Kataisto: "Ennen muuta Yksityisetsivä tuo mieleen Veikko Ennalan Veljeni herrassa -teoksen, joka aikoinaan ilmestyi kaksiosaiseksi jämähtäneessä PSYKO-sarjassa." Tuttavani, elokuvafriikki ja kovaksikeitettyjä dekkareita tunteva Jussi Nenonen taas sanoi: "On viety luuseritaso niin alas, että sitä on vaikea ylittää tai alittaa. Kinky Friedman on ihan lastenkamarikamaa tämän rinnalla." (Kun itse julkaisee romaanin, tällaisia arvioita on pakko nostaa. Se tuntuu vähän nololta, ainakin suomalaisena kirjailijana, joka ei hallitse amerikkalaista brändäystä.)

Jossain tilaisuudessa viittasinkin Ennalaan ja sanoin, että Timo Kukkola pitää Hornanlinnan perilliset -kirjassaan Ennalan Kyttyrää epämiellyttävimpänä suomalaisena rikosromaanina ja että toivoisin Yksityisetsivän saavan tämän sijan. Mutta eipä ole vielä tapahtunut. Odottelen Ruumiin kulttuurin arviota - se lieneekin ainoa, jonka Yksityisetsivä tulee saamaan, vaikka lähetinkin kirjan kuuteen suurimpaan sanomalehteen. Kirjaa voi tilata kätevästi täällä olevien linkkien kautta, ja lisäksi se löytyy hyvin varustetuista kirjastoista.

Belsazarin pidot ja muita Raamattu-tarinoita

Aika vaivihkaa ilmestyi kuukausi sitten yksi tämän syksyn uutuuskirjoistani, oman kustantamoni Helmivyön julkaisema Belsazarin pidot. Piskuinen, vain 128-sivuinen kirja sisältää kaksitoista suomalaista novellia, jotka perustuvat Raamattuun. Lisäksi siinä on johdantoessee "Kolme tapaa suhtautua Raamattuun perustuvaan kirjallisuuteen" ja alustava bibliografia sellaisesta kirjallisuudesta. Kirjan tarinat perustuvat siis Raamatun tarinoihin, ja niitä on joko muuteltu jonkin verran tai ei lainkaan.

Kuten Facebookissa sanoin, olen aiemmin tehnyt sotakirjan (itse asiassa kaksikin) ja eräkirjan, nyt tein myös uskonnollisen kirjan. Olen itse täysin uskonnoton ihminen, ja lähestynkin kirjassani uskonnollista kirjallisuutta epätavanomaisesta näkökulmasta ja pohdin, voiko sitä tutkia esimerkiksi fantasiana, viihteenä tai fanifiktiona. En ota kantaa siihen, ovatko Raamatun tarinat sinänsä totta (vaikka varmasti näkemykseni asiasta tekstistä näkyykin).

Miksi olen sitten tehnyt tällaisen kirjan? En ole ihan varma, mikä oli alkusysäys, mutta oletan, että se oli Kaarlo Bergbomin koottujen kirjoitusten vuoden 1907 laitoksen löytäminen turkulaisesta divarista. Siitä valikoitui kirjan niminovelli "Belsazarin pidot" tuolloin tekemääni omakustanteiseen lukemistolehteen Seikkailukertomuksiin, vuosi oli todennäköisesti 2007. (Samassa numerossa ilmestyi myös Juha-Pekka Koskisen Raamattu-aiheinen rikosnovelli "Murha Betaniassa".) En muista enää, miten asia eteni, mutta juttelin joka tapauksessa, ehkä Turun kirjamessuilla, aiheesta Hannu Salmen kanssa, joka oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Faros-kustantamonsa. Olin jo tehnyt joitain antologioita Turbatorille ja ehdotin Salmelle, että voisi joskus koota suomalaisia Raamattu-tarinoita. Muistan, että Hannu sanoi aina pitäneensä Raamattu-aiheisista spektaakkeleista. Juttelin myös Turbatorin Harri Kumpulaisen kanssa ja sovimme, että voisin tehdä samaan syssyyn myös uusien Raamattu-tarinoiden antologian. Kirjat julkaistaisiin samaan aikaan. Tämä oli vielä aikaa, jolloin kirjat näyttivät tekevät kauppansa, ja varsinkin fantasia- ja scifi-antologiat olivat jotenkin uusi ja kutkuttava asia. Facebookista ja blogista löytyvien todistusaineistojen perusteella vuosi on ollut 2011. Jussi K. Niemelä kirjoittikin novellin, jossa Jeesus-myyttiä tutkitaan vampyrismin kautta, ja muistaakseni Juha-Pekka Koskinen antoi luvan käyttää omaa novelliaan uudestaan. Uusien tarinoiden kirja jäi kuitenkin tekemättä, en osaa oikein sanoa miksi. Kyllä se sieltä vielä tulee! Faroksen Salmikin jossain vaiheessa totesi, ettei heidän ehkä kannata tällaista kirjaa tehdä, sitä tuskin juuri myytäisiin.

Sen verran kuitenkin aina laitoin syrjään vastaan tulleita novelleja, jotka sopisivat vanhojen tarinoiden antologiaan. Joitain kirjoja jopa ostinkin sen takia, että voisin käyttää niitä. (Yhden tällaisen hukkasin sitten viime metreillä ja jouduin tilaamaan sen yliopistoon kirjastoon - vain huomatakseni lopulta, etten käyttäisi siitä mitään!) Kun perustin Helmivyön vuonna 2016, tiesin, että jossain vaiheessa tekisin kirjan loppuun. Samalla mielessäni alkoi usein pyöriä sitaatti, jonka mukaan suuresti ihailemani Jorge Luis Borges olisi sanonut, että Raamattu-tarinat voisi nähdä fantasiana. Sitaatti paljastui vääräksi tai ainakin väärin hahmotetuksi, mutta sellaisella kuitenkin aloitan johdantoesseeni. Kuten itselleni on tyypillistä, teen jotain tällaista kirjaa, joka ei ole päätyöni ja johon ei ole apurahaa, joka päivä 15 minuutista puoleen tuntiin (plus loppurypistyksen, jolloin saatan uhrata siihen kokonaisen työpäivänkin, ja tähän kirjaan korjailin johdantoa moneen kertaan vielä taitossa).

Kirja sitten ilmestyikin syyskuun lopulla tänä vuonna, kuten sanottu, aika vaivihkaa. Monetkaan ystäväni ja kollegani eivät ole olleet kirjasta kovin kiinnostuneita, mutta ehkä siinä vaikuttaa enemmän aihe kuin sen toteutus. Itse näen tämän enemmänkin eleenä kuin varsinaisena lukukirjana, tarkoitus on sysätä ajattelua johonkin suuntaan, huomaamaan, että tällainenkin alalajityyppi suomalaisessa kirjallisuudessa on ollut. Johdantoesseessä pystyin kuvaamaan joitain mielestäni kiinnostavia kustannusalan kehityskulkuja, joita kirjallisuudenhistoria tuskin on aiemmin rekisteröinyt. Lisäksi pyrin tässäkin nostamaan halpaa käyttökirjallisuutta esille, kuten julkaisemalla Atte Ennalan novellin "Eserin vehnäpelto", joka ilmestyi Joulupukki-lehdessä vuonna 1943. Veikko Ennalan isän tekstejä kun ei ole liiemmin uudelleen julkaistu!

Sen verran pitänee vielä mainita, että mistään spektaakkeleista ei näissä novelleissa ja tarinoissa ole kyse (Bergbomin "Belsazarin pitoja" ehkä lukuun ottamatta), vaan suomalaiseen tyyliin hyvin pienimuotoisista ja eleettömistä jutuista. Jonkinlaisena löytönä voi pitää Irma Tähtirannan modernistiseen tyyliin kerrottua romaania Suunemin vaimo (WSOY 1948), josta pystyin ottamaan yhden omana novellinaan toimivan katkelman. Tähtirannasta ei löydy juuri mitään tietoa, ja ehkä sen turvin uskaltauduin ottamaan pätkän mukaan romaaniin. Yhden ainoan teoksen julkaisseesta Tähtirannasta jotain tietäviä pyydän ottamaan yhteyttä! Kirjan löysin uskonnollisen kirppiksen ilmaislaarista.

Kirjaan tuli pieni virhe: siinä on tosiaan kaksitoista novellia, mutta takakannessa (ja ehkä joissain netissä olevissa tiedoissakin) lukee yksitoista. Tämä johtuu siitä, että lisäsin Eino Leinon minimittaisen tarinan "Tietäjät itäiseltä maalta" (1900) mukaan aivan viime hetkillä, kun älysin, että Leino muuntelee tunnettua tarinaa kolmesta idän viisaasta kiinnostavasti eikä vain toista aiemmin sanottua. En usko, että tämä pieni moka ketään haittaa. Kirjan sisällysluettelo löytyy täältä, Kustantamo Helmivyön sivuilla kirja on täällä, ja nopeimmin sen voinee ostaa täältä.

Takakannessa lukee, että kirja on ensimmäinen osa Helmivyön Raamattu-sarjassa. Siinä tulee näillä näkymin kaksi muuta kirjaa, yksi romaani ja yksi näytelmäantologia - paljastan ne myöhemmin.

Pääteokseni ja sen unohtuneet jälkisanat sekä lähdeluettelo

Kun on oma kustantajansa, niin ei aina tule ajatelleeksi kaikkea, mitä kaupallisten kustantajien kustannustoimittajat miettivät. Tajusin nimittäin, kun selasin uutta kirjaani, Helmivyön kautta julkaisemaani artikkelikokoelmaa Kovaa kyytiä ja kaunokaisia, että siinä olisi pitänyt olla mukana jonkinlaiset jälkisanat sekä lähdeluettelo. Kirjasta tulee vähän orpo olo, kun viimeinen tekstisivu on samalla kirjan viimeinen sivu (kirjassa on siis täsmälleen neljällä jaollinen määrä sivuja); tajusin, miksi Avaimen kustannustoimittaja aikoinaan ehdotti minulle, että aiemmin ilmestyneeseen teokseeni Sotaa, sutinaa ja seikkailuja voisi tehdä jälkisanat, vaikka pidin ajatusta vähän keinotekoisena ja turhana.

Mitään en voinut asialle oikein tehdä, koska Kovaa kyytiä ja kaunokaisia oli jo ilmestynyt - hiukan nihkeästi suhtaudun ajatukseen, että tekisin kirjasta uuden version ja lataisin sen BoD:n palvelimelle, koska jokainen latauskerta maksaa. Mutta sitten ajattelin, että voin kirjoittaa jälkisanat blogiin ja kasata lähdeluettelon tänne.

Tässä siis toisin sanoen Kovaa kyytiä ja kaunokaisia -teoksen jälkisanat sekä lähdeluettelo:

Lopuksi 

Olen määritellyt kirjani alaotsikoksi "kirjoituksia lajityyppikirjallisuudesta". Mietin pitkään, olisiko se voinut olla "kirjoituksia kioskikirjallisuudesta", koska sitä suurin osa kirjoituksista kuitenkin käsittelee: nopeasti luettavaa ja pois heitettävää kertakäyttökirjallisuutta. Kyse on kuitenkin samoista lajityypeistä kuin muussakin, ehkä arvokkaammin (lue: kovissa kansissa) julkaistussa viihdekirjallisuudessa, ja samoja lajityyppejä ovat käyttäneet myös monet tunnustetut arvokirjailijat. Oman artikkelinsa tai artikkelikokoelmansa paikka olisi tutkia kaikkia niitä yhtymäkohtia, joissa korkeakirjallinen kulttuuri on koskettanut kioskikirjallisuutta tai toisinpäin - esimerkiksi Paul Austerin New York -trilogiassa tai 1960-luvun kokeellisessa pornografiassa, jota kirjoittivat vuoden 2016 viimeisenä päivänä kuolleen David Meltzerin kaltaiset vastakulttuuriset hahmot.
Kovaa kyytiä ja kaunokaisia on myös jonkinlainen vastaus niille, joille kioskikirjallisuus merkitsee lähtökohtaisesti jotain huonoa ja kelvotonta, jota voi lukea vain ironisesti. Teosta viimeistellessäni eräs kollega lähetti minulle viestin ja kysyi, tiesinkö sen-ja-sen tuotteliaan omakustannekirjailijan, jonka teokset vilisevät kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Kollegani oli ajatellut, että pulp-kirjallisuuden tuntijana olisin kiinnostunut. Toivottavasti Kovaa kyytiä ja kaunokaisia kuitenkin osoittaa, että niin sanottu pulp-kirjallisuus on ammattitaitoisten ja usein näkemyksellistenkin kirjailijoiden tekemää kirjallisuutta, joka on vaikuttanut muun kirjallisuuden historiaan suuresti. Esimerkiksi kovaksikeitettyä dekkaria monine elokuvista tuttuine kliseineen ei olisi ilman pulp-lehtiä.
Tarkoitukseni ei ole suhtautua kioskikirjallisuuteen nostalgisesti (vaikka varmasti kyse on siitäkin, katseesta maailmaan, jossa kirjoittamalla eläminen oli erilaista kuin nykyään ja jossa mitä tahansa kirjaa saatettiin myydä kymmeniä tai satoja tuhansia kappaleita). Kioskikirjallisuus sellaisena kuin se kirjan sivuilla esiintyy on suurin piirtein kadonnut kokonaan ja osittain muuttunut pastissiksi, mutta sen perään ei kannata haikailla. Maailma on peruuttamattomasti muuttunut, mutta menneen maailman jäljet näkyvät meidän maailmassamme - elokuvissa, peleissä, muodissa, kuvituksessa, mainoksissa, uusissa kirjoissa -, joten niistä on syytä olla tietoinen.
Kyse ei ole myöskään käänteisestä elitismistä, jossa kioski- tai ylipäätään viihdekirjallisuus olisi lähtökohtaisesti parempaa kuin korkeakirjallisuus, vaikka joissain kohdissa kirjallisuudenhistoriaa kioskeissa myyty halpistuote on voinut olla kapinallisempaa tai kriittisempää kuin kaanoneihin hyväksytty kaunokirjallisuus. Toivottavasti tällaiset kohdat näkyvät tässä teoksessa, vaikka ne eivät olekaan sen pääpointti.

***

Kovaa kyytiä ja kaunokaisia on eräällä tavalla pääteokseni, koska siihen on vuodattunut lähes kaikki, mitä olen erilaisesta genrekirjallisuudesta ja kioskikirjallisuudesta vuosien varrella kirjoittanut. Montakaan genreä ei jää käsittelemättä - isoin puute on tietenkin naisille tarkoitettu romantiikka, mutta siitä ei ole maailmanlaajuisestikaan monta tutkimusta olemassa. Akateemista kiinnostusta naisten romantiikkaan on ollut olemassa aina Janice Radwayn kirjasta Reading the Romance (1984) alkaen, mutta akateeminen tutkimus ei ole koskaan ollut kauhean hyvä kertomaan jonkin kirjallisuuden alalajin historiasta (eikä se usein ole ollut sen tarkoituskaan). Lisäksi akateemikot mielellään viihdettä tutkiessaan käsittelevät jotain omaa suosikkiaan eivätkä työnnä käsiään mutaan, jolloin naisten romantiikaksi riittäisi vaikka Helen Fielding ja sadat ja tuhannet Harlequin-kirjat jäisivät vaille paneutunutta tutkijaansa.
Kirjassa ei ole myöskään suomalaista aineistoa. Sitä käsittelen teoksessani Sotaa, sutinaa ja seikkailuja, joka ilmestyi vuonna 2014 Avaimen julkaisemana. Siinä on myös pari artikkelia romanttisesta kirjallisuudesta esimerkiksi Lea Lyytikäisen tuotannossa. Kovaksikeitettyä dekkaria - lempilajityyppiäni - olen käsitellyt niin ikään Helmivyön julkaisemassa teoksessa Epämiellyttäviä päähenkilöitä, joka näin on toinen sisarteos käsillä olevalle kokoelmalle.
Ehkä näitä kaikkia tulen vielä käsittelemään erinäisissä teoksissa. Suomalaisen populaari- tai kioskikirjallisuuden historia on edelleen kirjoittamatta muutamista suppeammista yrityksistä huolimatta, mutta esimerkiksi Tapani Bagge on tehnyt hyvää työtä esitellessään unohdettuja dekkaristeja Ruumiin kulttuuri -lehdessä (kirjoituksista osa on koottu teokseen Vaaran viehätys).

Turussa 4.1.2017
Juri Nummelin

Lähdeluettelo (ei ole täydellinen, osa kirjassa olevista tiedoista on niin hyvin imeytynyt selkärankaani, etten enää tiedä, mistä ne ovat alun perin lähtöisin)

Mike Ashley: The Time Machines. The Story of the Science-Fiction Pulp Magazine from the beginning to 1950. Liverpool University Press 2000.
Mike Ashley: Transformations. The Story of the Science-Fiction magazines from 1950 to 1970. The History of the Science-Fiction Magazine, Volume II. Liverpool University Press 2005.
The BFI Companion to Crime. Ed. by Phil Hardy. Cassell 1997.
The BFI Companion to the Western. Ed. by Edward Buscombe and Christopher Brookeman. Andre Deutsch & BFI 1993.
The Big Book of Noir. Ed. by Ed Gorman, Lee Server & Martin H. Greenberg. Carroll & Graf 1998.
Thomas L. Bonn: UnderCover. An Illustrated History of American Mass Market Paperbacks. Penguin 1982.
John G. Cawelti: Adventure, Mystery, and Romance. Formula Stories as Art and Popular Culture. University of Chicago Press 1976.
John G. Cawelti & Bruce A. Rosenberg: The Spy Story. The University of Chicago Press 1987.
Raymond Chandler: Se murhaa joka osaa, teoksessa Chandler: Helmistä on vain harmia. Kolme rikoskertomusta sekä essee. Suom. Eero Huhtala. WSOY 1971.
John Conquest: Trouble Is Their Business. Private Eyes in Fiction, Film and Television 1927-1988. Garland Publishing 1990.
Michael L. Cook: Mystery, Detective, and Espionage Magazines. Greenwood Press 1983.
William L. DeAndrea: Encyclopedia Mysteriosa. A Comprehensive Guide to the Art of Detection in Print, Film, Radio, and Television. Prentice Hall 1994.
John Dinan: The Pulp Western. A Popular History of the Western Fiction Magazine in America. Borgo Press 1981.
John Dinan: Sports in the Pulp Magazines. McFarland 2009.
The Encyclopedia of Science Fiction. Ed. by John Clute & Peter Nicholls. Orbit 1993. (löytyy nykyään myös netistä)
Film Noir. Ed. by Alain Silver & Elizabeth Ward. Secker & Warburg 1979. (useita uusia painoksia)
Ron Goulart: The Dime Detectives. Mysterious Press 1988.
The Hardboiled Dicks. An Anthology and Study of Pulp Detective Fiction. Ed. by Ron Goulart. Pocket Books 1965.
Philip Harbottle - Steve Holland: Vultures of the Void. Borgo Books 1992.
Foster Hirsch: The Dark Side of the Screen: Film Noir. Da Capo 1981.
Steve Holland: The Mushroom Jungle. A History of Postwar Paperback Publishing. Zeon Books 1993.
Allen J. Hubin: Crime Fiction 1749-1980. Garland 1984 (ja myöhempiä painoksia).
Robert Lesser: Pulp Art. Gramercy 1997.
Murder Off the Rack. Critical Studies of Ten Paperback Masters. Ed. by Jon L. Breen & Martin H. Greenberg. Scarecrow Press 1989.
James Naremore: More Than Night. Film Noir in its Contexts. University of California Press 1998.
William F. Nolan: The Black Mask Boys. Masters in the Hard-Boiled School of Detective Fiction. William Morrow 1985.
Jess Nevins: The Pulps: A Yearly Guide. CreateSpace 2016.
Juri Nummelin: Kuudestilaukeavat. Amerikkalaisia länkkäripokkareita suomeksi. BTJ 2004.
Juri Nummelin: Pulpografia. Amerikkalaisia kioskidekkareita suomeksi 1936-89. Suomen dekkariseura 2000.
Juri Nummelin: Pulpografia Britannica. Brittiläisiä kioskidekkareita suomeksi 1944-1992. Turbator 2014.
Juri Nummelin: Viidestilaukeavat. Länkkärinovelleja lukemistolehdistä. Suomen länkkäriseura 2005.
Geoffrey O'Brien: Hardboiled America. The Lurid Years of Paperbacks. Van Norstrand Reinhold 1981.
Adam Parfrey: It's a Man's World. Men's Adventure Magazines, the Postwar Pulps. Feral House 2003.
The Penguin Encyclopedia of Horror and the Supernatural. Ed. by Jack Sullivan. Viking 1986.
Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita. Toim. Juri Nummelin. BTJ 2005.
Bill Pronzini: Gun in Cheek. A Study of "Alternative" Crime Fiction. Mysterious Press 1982.
Bill Pronzini: Son of Gun in Cheek. Mysterious Press 1987.
Pulp Friction. Ed. by Michael Bronski. St. Martin's 2003.
The Pulps. Fifty Years of American Pop Culture. Ed. by Tony Goodstone. Chelsea House 1970.
Matti Salo: Seinä vastassa. Johdatus Hollywoodin mustan elokuvan, film noirin, lähteille. Suomen elokuva-arkisto 1982.
Piet Schreuders: The Book of Paperbacks. A Visual History of the Paperback. Virgin 1981.
Science Fiction. Toim. Juhani Hinkkanen, Kai Ekholm ja Esko Lius. Kirjastopalvelu 1990.
Lee Server: Danger Is My Business. An Illustrated History of the Fabulous Pulp Magazines, 1896-1953. Chronicle Books 1993.
Lee Server: Over My Dead Body. The Sensational Age of the American Paperback: 1945-1955. Chronicle Books 1994.
Lee Server: The Encyclopedia of Pulp Fiction Writers. Checkmark Books 2002.
Sin-A-Rama. Sleaze Sex Paperbacks of the Sixties. Ed. by Adam Parfrey, Earl Kemp et al. Feral House 2005.
St. James Guide to Crime and Mystery Writers. Ed. by Jay P. Pedersen. St. James 1996.
Susan Stryker: Queer Pulp. Perverted Passions from the Golden Era of Paperback. Chronicle Books 2001.
Twentieth Century Science Fiction Writers. Ed. by Curtis C. Smith. St. James 1986.
Twentieth Century Western Writers. Ed. by James Vinson. Macmillan 1982.
Weasels Ripped My Flesh! Two-Fisted Stories From Men's Adventure Magazines. Ed. by Bob Deis & Wyatt Doyle. New Texture 2013.

Perustin kustantamon

Kansi: J.T. Lindroos

Eilen maanantaina 12.9. julkistin Kustantamo Helmivyön kolme ensimmäistä kirjaa; ne löytyvät täältä, kustantamon sivuilta.

Kustantamo Helmivyön tarina ei tietenkään ole näin yksioikoinen tai yksinkertainen. Kustantamon perusperiaatteista löytyy hiukan enemmän täältä, tekstistä jonka tein jo toukokuussa, kun vielä luulin, että saan kirjat julki kesällä. En sitten saanut, mutta vielähän on melkein kesä. Kaikenlaista tapahtui pitkin kesää - esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin Y-tunnuksen saaminen kesti yllättävän kauan. Voin kertoa, että yksityiset tahot vaikeuttivat yritykseni perustamista enemmän kuin julkiset.

Helmivyön kirjat julkaistaan print on demand -periaatteella eli ne ovat tarvepainatteita. Tälle on parikin syytä: en halua, että kotiini vyöryy myymättömiä kirjoja enempää kuin on tarpeen (täällä on riittämiin muitakin kirjoja, uskokaa pois), enkä muutenkaan halua maksella painolaskuja kirjoista, joiden myyntimäärät jäävät joka tapauksessa pieniksi. Tiedän jo tässä vaiheessa uraani, että näiden kirjojen suurin asiakas tulevat olemaan kirjastot - ehkä myöhemmin tulee joitain poikkeuksia, kirjoja jotka suorastaan revitään käsistä.

Nämä kolme ensimmäistä eivät sellaisia ole. Kirjoille on kuitenkin käytännön selitys: ne olivat valmiina siinä vaiheessa, kun päätin perustaa kustantamon. Lisäksi niiden piti jo alun alkaenkin olla tarvepainatteita. Kirjojen piti ilmestyä Jukka-Pekka Kervisen pyörittämältä Putki Kustannukselta, josta kirjoitin aiemmin täällä (ja mainitsenkin joitain tässä esiteltyjä kirjoja). Jukka-Pekan into hommaan taisi vähän lopahtaa, ja totesin, että teen paremman näköiset kirjat itse ja että perustamalla kustantamon saisin kirjoista vähän rahaakin. Ja voilà, siinä ne nyt ovat, odottamassa että joku ne poimii.

Oma artikkelikokoelmani Epämiellyttäviä päähenkilöitä on hiukan samanlainen opus kuin aiemmin ilmestynyt Sotaa, sutinaa, seikkailuja: se on aiemmin julkaistuista, tiettyä lajityyppikirjallisuutta käsittelevistä teksteistä koottu. (Samanlainen, mutta skaalaltaan laajempi on myös Tapani Baggen Vaaran viehätys, jota olin julkaisemassa toisen kustantamon, Tarkkeen kautta.) Uudessa kirjassani tarkastelun kohteena on amerikkalainen kovaksikeitetty dekkari, jota olen lukenut ehkä enemmän kuin mitään muuta lajityyppiä ja josta olen aina kirjoittanut paljon. Kirja on koottu artikkeleista, haastatteluista, kolumneista (en arvaisi esseistä puhua tämän kirjan kohdalla), kirjoittajaprofiileista, nekrologeista ja arvosteluista, joita on syntynyt yli kymmenen vuoden aikana aika paljon. Uskoisin, että kirja antaa jonkinlaisen kuvan kohteestaan, ja sen skaala on 1920-luvun pulp-novelleista aina tähän päivään asti. Joissain teksteissä asiaan otetaan hiukan vino näkökulma, kirjoitan esimerkiksi homopokkareista ja tosirikoslehdistä sekä dekkarisarjakuvista.

Jostain syystä tällaisen kirjan kokoaminen oli minusta hauskaa ja näin aika lailla vaivaa tekstejä etsiessäni. Kismittämään jäi, etten löytänyt mistään George Pelecanos -haastattelua (lukuisia Pelecanos-nimisiä tiedostoja kyllä löysin, mutta ne olivat kaikki samanlaisia: muutama satunnainen suomenkielinen lause ja loput Pelecanosin sähköpostivastauksia) enkä myöskään Turun Sanomiin tekemääni King Suckermanin arvostelua. Laitoin kirjan sisällysluettelon tänne.

Kansi: Jenni Jokiniemi

Ajokortti helvettiin taas on rinnakkaisteos Ntamon julkaisemalle Kaikki valehtelevat -kirjalle. Julkaisin muutamien vuosien ajan Isku- ja Ässä-nimisiä rikos-fanzineita, jollaisia ei Suomessa oikein ole muita ollut. Iskussa ilmestyi normaalimittaisia novelleja, Ässässä hyvin lyhyitä flash fiction -juttuja, joiden pituus oli maksimissaan tuhat sanaa, yleensä puhuttiin parinsadan sanan teksteistä.

Iskun parhaat käännösnovellit ilmestyivät Kaikki valehtelevat -kirjassa ryyditettynä muutamilla Ässän novelleilla, jotka olivat hiukan pidempiä kuin Ässän mininovellit keskimäärin. Kun Jukka-Pekka Kervinen kyseli minulta sopivia pulp-kirjoja Putki Kustannukselle, Ässän novellit tulivat heti mieleeni. Sain kirjoittajilta vielä kerran luvan julkaista novellit (tosin yhtä kirjoittajaa en enää löytänyt, ja yksi ehti kuolla eikä perikunnan edustaja vastannut ikinä viestiini), joten kirja oli nopeasti valmiina. Jenni Jokiniemi teki siihen kivan kannenkin, mutta lopulta päätin jättää kirjan kuitenkin pois Putki Kustannuksen listoilta. Se teki sille vain hyvää, koska sain vielä innostuksen etsiä kolme uutta tekstiä, pyytää niihin kirjoittajilta luvat ja kääntää ne. Näin kirjassa on Rob Hartin, Stephen D. Rogersin ja Anthony Neil Smithin novellit, joita ei ole aiemmin suomeksi julkaistu. Smithin novellin näkökulmahenkilö on koira, mikä tekee siitä mainion. Rob Hart taas on nouseva dekkarinimi, jonka romaanit vaikuttavat ehdottoman kiinnostavilta. (Laitoin kirjan sisällysluettelon tänne.)

Kansi: J.T. Lindroos

Petri Hirvosen Kalmankylväjä taas tuli FinnWestiä ja Jerry Cottonia kirjoittaneelta Hirvoselta melkein pyytämättä, kun suunnittelin suomalaisten alkuperäispokkarien sarjaa. Se oli aikaa, jolloin toimitin Arktisen Banaanin dekkarisarjaa, ja oli kustantajan kanssa puhetta, että sarja voisi laajentua kotimaisten tekstien puolelle. Arktinen Banaani julkaisi lopulta toimittamanani Juha-Pekka Koskisen Eilispäivän sankarit sekä Tapani Baggen ja Harri István Mäen Pahan paikan, mutta Hirvosen teksti jäi vielä hyllylle. En tiedä, olisiko se Banaanin pirtaan sopinutkaan.

Putki Kustannus julkaisi Hirvosen novellikokoelman Kuolevan jumalan yö, jonka kokosin Hirvosen minulle lähettämistä ja Iskussa ja muissa yhteyksissä julkaistuista novelleista, ja Kalmankylväjänkin piti tulla Putkelta, mutta ajattelin, että tyylikkämpää on, jos julkaisen sen itse. Kirja on mieletöntä action-juhlaa, joka muistuttaa 80-luvun vhs-elokuvia varustettuna Hirvosen humanistisella eetoksella. Mistään itsetarkoituksellisesta törkeilystä ei ole kyse, vaikka väkivaltaa on runsaasti.

Olen kirjoittanut aika pitkästi. Halusin taustoittaa kirjat - se on minusta hauskaa ja lisäksi ajattelen, että on hyvä, jos lukija tietää hiukan enemmän siitä, miksi jokin kirja on olemassa. Mitään näistä kirjoista ei ehkä kannattaisi julkaista perinteisenä kirjana, paitsi Kalmankylväjä olisi voinut ilmestyä jossain muinaisessa kioskipokkarisarjassa. Jännitän hiukan, löytävätkö suomalaiset kirjanostajat tällaisen nettisysteemin, kun kirjaa ei voi hypistellä ennen ostopäätöstä.

Helmivyöltä on tulossa tietysti jo lisää kirjoja. Epämiellyttävien päähenkilöiden rinnakkaisteos - ja teos, jonka kokosin samaan aikaan kuin jo mainitun Sotaa, sutinaa, seikkailuja - on vielä nimeä vailla oleva artikkelikokoelma lajityyppikirjallisuudesta ylipäätään. Siinä käsitellään erillisten lajityyppien historiaa dekkareista ja länkkäreistä kauhuun ja fantasiaan, ja lisäksi on laajoja kirjoittajaesittelyjä. Kirjan laajuus tulee olemaan melkein 400 sivua! Lisäksi olen koonnut William Shakespearen kuoleman 400-vuotisjuhlan kunniaksi kirjaa, johon tulee ensimmäinen suomenkielinen tragedia, Jaakko Fredrik Lagervallin Macbeth-muunnelma Ruunulinna (1834), sekä Lauri Suomalaisen gradu-tutkielma Lagervallista vuodelta 1900.

Helmivyö julkaisee myös muita romaaneja. Turkulaisen Artemis Kelosaaren esikoisteos Omenatarha tulee olemaan tapaus: se on todennäköisesti ensimmäinen romanttis-dekadentti homoeroottinen spefi-romaani, joka suomeksi julkaistaan. Kirjan edwardiaaninen aikakausi on luotu huolella ja eroottiset kohtaukset - tai miksi olla häveliäs: pornografiset kohtaukset - ovat oleellinen osa juonta.

Kansi: J.T. Lindroos

Julkaisen myös oman romaanini, teoksen nimeltä Yksityisetsivä. Se on kertomus turkulaisesta yksityisetsivästä, joka kärsii pahoista vatsavaivoista ja hääräilee äärioikeistolaisissa porukoissa. Yksityisetsivä on kuin Arto Salminen olisi siirtänyt Jim Thompsonin keskeneräisen käsikirjoituksen nyky-Suomeen, vihapuheen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen keskelle. Kirja edustaa Suomessa aika harvinaista psycho noiria (termin nappasin kirjailija Dave Zeltsermanin blogikirjoituksesta), samoin se täyttää hyvin kustantaja Otto Penzlerin määritelmän: noir is about losers. - Yksityisetsivänkin piti tulla alun perin Putki Kustannukselta (tosin eri nimellä), ja J.T. Lindroos teki sille hienon kannenkin, ehkä sitä käytetään tulevassakin julkaisussa, tietenkin muuttuvat muuttaen.

Artikkelikokoelmani ja Lagervallin sekä Kelosaaren ja oman romaanini koetan saada ulos vielä tulevan syksyn aikana, mutta aika tietysti näyttää, mitä ehdin, kun muutkin työt pitää tehdä. Myöhemmistä kirjoista en vielä sano mitään, mutta monenlaisia suunnitelmia on, myös uudempien uudelleenjulkaisujen saralla. Sanoin Helmivyön sivuilla toukokuussa, että Helmivyö on "pulpin Ntamo", mutta pulp-sanaa ei tule ottaa liian kirjaimellisesti, kuten osoittaa esimerkiksi tapaus Lagervall. Sain tänään myös selvästi kaunokirjallisemman käsikirjoituksen luettavaksi, proosarunoja, runoja, mininovelleja. Sen verran hyvä kirjoittaja, että saas nähdä.

Helmivyön blogissa on linkit tarvepainatepalvelu BoD:n nettikauppaan, mutta kirjat ovat saatavilla myös Bookyn kautta: Epämiellyttäviä päähenkilöitä, Ajokortti helvettiin ja Kalmankylväjä. Bookysta tilatessa kirjat ovat myös edullisempia.