Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuutamohulluus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuutamohulluus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2015

Uusia kirjoja: Kuutamohulluus ja Animaatioelokuvan lyhyt historia

Kuutamohulluuden kannen teki
mainio J.T. Lindroos
vanhan Armiro-mainoksen pohjalta.
Olen koettanut miettiä pääni puhki, mistä kirjoittaisin sellaisen blogitekstin että mainittaisiin. Elämä tällä hetkellä ei tunnu juuri tukevan ylimääräistä kirjoittelua: työpäivät menevät tiiviissä työnteossa, niin kuin toki kuuluukin, ja muu aika meneekin sitten perheen parissa. Vaimoni ei ole enää äitiyslomalla (itse olen periaatteessa isäkuukaudella, mutta ei sitä aina huomaa), mutta emme ole vielä laittaneet perheen pienintä päivähoitoon - koetamme itse asiassa sinnitellä vielä ensi keväänkin näin. Minulla on viikossa kaksi työpäivää, vaimolla kaksi, lisäksi perjantai on joko erikseen soviteltava työpäivä jommallekummalle tai sitten silloin vietetään perheen yhteistä aikaa. Iltaisinkin tietysti täytyy jotain tehdä, mutta olen myös huomannut, että mitä pidempään roikun koneella, vaikka jotain asiallista tehdenkin, sitä huonommin nukun - ja olen nyt 43-vuotiaana huomannut, että todella tarvitsen sitä unta, edes seitsemän tuntia yössä, mieluummin enemmän. Välillä olen suorastaan kärsinyt unettomuudesta.

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa, ja tiedän mainiosti, että vähälle jäänyttä bloggausta ei pelasteta selittelemällä, miksi ei ole blogannut. Minulla on kyllä joitain ideoita pidemmiksi ja perustellummiksi kirjoituksiksi, mutta en ole vain löytänyt aikaa niihin. Jotain priorisointia voisi toki tehdä, mutta sitten taas tulee mieleen ajatus: what's the use? Eihän näitä niin moni lue eikä blogiteksteillä taatusti ole merkitystä teosteni myynnin kannalta. Tai mistä sitäkään tietää? Olisi kiva, kun joku tulisi sanomaan jossain tilaisuudessa: luin kirjasi, koska kirjoitit niin hyvin blogissasi.

Ei minun pitänyt tästäkään kirjoittaa. Minun piti mainita, että olen - jälleen kerran - tehnyt uusia kirjoja. Kaikki eivät ole vielä kunnolla saatavilla, mutta ovatpa kuitenkin edenneet tuotannossa. Ntamolle tein pienen suomalaisten pulp-tarinoiden camp-henkisen kokoelman Kuutamohulluus, jossa on 13 outoa novellia eri kirjoittajilta. Suurin osa esiintyy salanimillä eikä heidän oikeaa henkilöllisyyttään tiedetä. Osasta toki tiedetään, ja näihin novelleihin on oikeat julkaisuluvat, mistä kiitos perikunnille. Kirjaa saa helpoiten ja halvimmalla Ntamon omasta nettikaupasta täältä. Kirjan sisällysluettelo on bibliografiablogissani (jota olen muutenkin sattumoisin päivittänyt, kun olen vanhoja levykkeitä läpikäydessäni törmännyt kamaan, jota ei voi laittaa minnekään muualle).

Tein Ntamolle toisenkin kirjan, mutta siitä myöhemmin. (Itse asiassa tein kolmannenkin, mutta sen julkaisu ei ole vielä varmaa, koska se vaatisi aikamoisen julkaisuluparuljanssin.)

Jenni Jokiniemen kansi animaatiohistoriaan.
Kuten monet tietävät, olen ollut mukana perustamassa uutta tietokirjakustantamoa Tarketta, joka toimii osuuskuntapohjaisesti Turussa. Olen Tarkkeen toimitusneuvoston puheenjohtaja, mikä ei toivottavasti vaikuta nepotismilta, kun Tarkkeen ensimmäinen kirja on oma Animatioelokuvan lyhyt historiani. Kirjoitin kirjan teosta aiemmin täällä, mutta kerrattakoon vielä, että sain kirjaan apurahan, mutta niin sai myös Jari Lehtinen, ja vieläpä samalta taholta. Kun sitten pääsin oman animaatiohankkeeni pariin, sain kuulla, että Jari oli jo oman käsikirjoituksensa käytännössä tehnyt ja sillä oli jo kustantajakin. No, kirjoitin jonkinlaisen käsikirjoituksen idealla, että se olisi tarkoitettu nuorille lukijoille (vähän kuin aiemmin ilmestynyt kirjani Elokuvan lyhyt historia, joka tietääkseni mainitaan ainakin koulukirjoissa lisälukemisena), mutta siitä kesti vielä noin kaksi vuotta ennen kuin mitään tapahtui, lähestymäni kustantamot eivät kirjasta innostuneet. Siinä välissä piti perustaa Tarke, ja siinäkin kesti. Ja sitten prosessi vielä kesti - ehkä onneksi, koska kirjalle löytyi erinomainen kustannustoimittaja, joka viilasi tekstiäni huolellisesti. Samoin Jenni Jokiniemen tekemä kansi on vallan hieno! Nyt vain toivotaan, että amatöörien pyörittämä kustantamo onnistuu myymään kirjaa edes painokulujen verran. Tässä vaiheessa tuntuu jo siltä, etten osaa odottaa saavani jotain rahallista korvausta kirjasta. Animaatioelokuvan lyhyt historia meni eilen painoon, en osaa sanoa, koska se tulee myyntiin, toivottavasti vielä ennen joulua kuitenkin.

Tarkkeen toinen kirja on muuten Tapani Baggen hauska artikkelikokoelma Vaaran viehätys, johon Tapani on koonnut kirjoituksia omalta uraltaan sekä tekstejä muista dekkaristeista niin ulkomailta kuin Suomestakin.

Olikohan vielä jokin muu kirja...? Niin aivan, en ole tainnut blogissa mainita, että Avaimelle tekemäni 50 kirjaa - 50 elokuvaa ilmestyi Turun kirjamessujen aikaan. Ehkä kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin, nyt alkaa jo lähestyä se aika päivästä, jolloin koneet pitää laittaa kiinni.

PS. Minulla saattaa olla yksi mahdollisesti kauaskantoinen idea muhimassa, mutta siitä sitten myöhemmin, jos se toteutuu.

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Antologiaehdotuksia

Kasasin osittain huvikseni, osittain pysyäkseni järjissäni kaikkien ideoitteni kanssa. Antologioiden tekeminen näyttää olevan pääasiallinen työni tällä hetkellä, ainakin vähän kärjistäen, ja ainakin niiden suunnitteleminen on hauskinta. Ongelma on tietysti se, että antologioilla on hyvin vähän ostajakuntaa ja nämä pitäisi pystyä tekemään halvalla. Parhaiten menevät varmaankin sellaiset, joilla on vetävä teema, kuten ensi keväänä Teokselta tulevalla vampyyrikirjalla.

Tuskin nämä kaikki koskaan ilmestyvät, mutta mistäs sitä tietää.

Julkaistavaksi alustavasti sovitut antologiat:

- Raamattu-antologia: kaksiosainen teos, jonka ensimmäisessä osassa on 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Raamattuun perustuvia tarinoita (mm. Kaarlo Bergbom, Eino Leino, Maiju Lassila, Fredrika Runeberg) ja toisessa osassa uusia niinikään Raamattuun perustuvia tarinoita (mukana alustavasti ainakin Jari Tammi, Tiina Raevaara, Tuomas Saloranta) VANHOJEN TARINOIDEN KIRJA ILMESTYI 2018 NIMELLÄ BELSAZARIN PIDOT, UUSIEN TARINOIDEN KIRJA EI ILMESTYNYT

- Tarsa-antologia: uusia tarinoita L. Valakiven talvisodan aikana keksimästä supersankarista, karhujen kasvattamasta Tarsasta; kirjailijan tyttären lupa on, samoin kirjoittajat ja kustantajakin EI ILMESTYNYT

- sadomasokismiantologia: vitsin tasolla heitetty idea kustantajalta, mutta kirjoittajiksi on lupautunut melkein kirjan verran tavaraa (jos nyt oikein muistan, niin Karri Kokko, Jouni Kemppi, Miina Supinen ja pari muutakin olisivat tässä mukana); lajityyppi täysin vapaa, kunhan mukana on SM-seksiä ILMESTYNYT NIMELLÄ TUSKA JA HURMIO (2011, mainituista kirjoittajista ei ole mukana kukaan)

Kirjoittajien kanssa alustavasti puhutut antologiat:

- ihmissusi Suomessa -antologia (jatkoa zombi- ja vampyyriantologioille) ILMESTYNYT NIMELLÄ KUUN PIMEÄ PUOLI (2013)

- supersankarit Suomessa -antologia (sekä obskuureja kotimaisia hahmoja, kuten Heimosoturi Ismo ja Väkevämies, että uusia kirjoittajien kehittelemiä hahmoja) EI ILMESTYNYT

- Cthulhu Suomessa -antologia (tätä ideaa heikentää se, että vastaava on tehty, tosin 15 vuotta sitten) ILMESTYNYT NIMELLÄ KIROTUN KIRJAN VARTIJA (2016)

- Mannerheim pulp-sankarina -antologia (tämä idea on jo pitkällä, kunhan vain mahdollinen kustantaja reagoisi asiaan jotenkin) ILMESTYNYT NIMELLÄ MANNERHEIMIN SEIKKAILUJA (2012; ALKUPERÄINEN NIMI "MANNERHEIMIN SALAINEN ELÄMÄ")

- Vorna-antologia: uusia tarinoita legendaarisesta ja vähän tunnetusta myyttihahmosta Vornasta, joka taisteli joko venäläisiä vastaan muinaisten suomalaisten puolella tai suomalaisia vastaan muinaisten venäläisten puolella; mukaan ilmoittautuneet mm. Vesa Sisättö, Tuomas Saloranta, Jukka Laajarinne EI ILMESTYNYT

Hyvän idean tasolla toimivat antologiat:

- kotimaiset sword & sorcery -tarinat (kiehtovinta olisi koota vanhoja, mutta mistä niitä löytyisi: Waltarin "Auringonlaskun saari" on maailman luokan yksilö tässä lajityypissä, mutta oikeudet hankalia; n. 7 novellin lista olemassa) EI ILMESTYNYT

- kotimaiset ydintuho- ja muut maailmanlopputarinat (7-8 vanhan novellin lista olemassa, mukana myös vanhempaa, esim. Ville Paakonmaan novelli 60-luvulta, lisäksi uusia voisi olla, koska aihehan on noussut elokuvien ansiosta uudelleen esille: The Road (tietty myös McCarthyn romaani), The Book of Eli; kirjoissa Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta) ILMESTYNYT NIMELLÄ KUOLON TÄHTI VUONNA 2022

- antiikin Kreikan ja Rooman mytologiaan perustuva antologia, mukana vanhoja ja uusia tarinoita EI ILMESTYNYT

- Kalevala-antologia, sekä uusia että vanhoja tarinoita EI ILMESTYNYT

- vanhoja suomalaisten pulp-lehtien seikkailutarinoita (Reino Helismaa, Arto Tuovinen jne.) ILMESTYNYT EHKÄ OSITTAIN NIMELLÄ KUUTAMOHULLUUS (2015)

- vanhoja kotimaisia eksoottisia ja orientalistisia tarinoita (Larin-Kyösti, Heikki Jylhä, Kaarlo Bergbom, Fredrika Runeberg, Jorma Mäenpää jne.) EI ILMESTYNYT

- suomalaisten kansalliskirjailijoiden ja unohdetumpien kirjoittajien satuja (Larin-Kyösti, Eino Leino jne.) ILMESTYNYT NIMELLÄ VUORIPEIKOT (2011)

- suomalaisten länkkäritarinoiden antologia, sekaisin uutta ja vanhaa (vanhoissa Outsider, Matti Hälli, Helismaa, Marton Taiga, Harry Etelä, uusissa mm. Petri Hirvonen, Jussi Katajala, Sami Myllymäki) ILMESTYNYT NIMELLÄ KIROTTU KAUPUNKI (2016)

- suomalaisten lentosotatarinoiden antologia (vanhoissa mm. Antero Aulamo, Helismaa, Kapt. Hell, Olli Kuurna, nimimerkit Veli Kajava ja Maunu Jorva EI ILMESTYNYT; MAUNU JORVAN TARINAT ILMESTYIVÄT NIMELLÄ AMIENSIN HÄVITTÄJÄT VUONNA 2015; VARSINAINEN ANTOLOGIA PASSIIVISESSA TEOSSA

Vitsinä heitetyt antologiat:

- dinosaurusantologia: tarina voisi sijoittua joko dinosaurusten aikaan ja olla "realistinen" eläintarina tai olla fantasia-pulpia, jossa löytyy vaikka salattu laakso, jossa dinoja, tai jotain kyberpunkia, jossa dinosaurukset elää tietoverkoissa tai ihan mitä vaan EI ILMESTYNYT

- suomalaisten kirjailijoiden eläintarinoita (vitsi, joka ei kyllä naurata ketään, mutta joka voisi onnistuakin, koska eläintarinat on ollut oma vahva genrensä aikoinaan ja esim. Mauri Sariolalta löysin juuri Koiramme-lehdestä kirjailijan elämää kuvaavan koira-aiheisen pakinan) ILMESTYY VUONNA 2023, NIMEÄ EI VIELÄ PÄÄTETTY

- joku joulu vanhoja ja uusia joulutarinoita (ilman mitään ironiaa) ILMESTYNYT NIMELLÄ HAUSKAA JOULUA (2012)

Tähän en pannut sellaisia ideoita, jotka käsittävät vain yhden kirjailijan teoksia - tietäisittepä, kuinka paljon niitä ideoita on.