Suomalaisesta lännenkirjallisuudesta

Kansi: Timo Numminen.

Olen kesän takia viettänyt hiukan hiljaiseloa blogissa, mutta huomaan myös, etten ole juuri mainostanut keväällä ja kesällä ilmestynyttä kirjatuplaani, Wild West Finlandia ja Kirottua kaupunkia. Wild West Finland on näkynyt ihan kiitettävästi mediassa, jopa Helsingin Sanomia myöten. Suomen Kuvalehdessä ilmestyi aiheesta pieni haastattelu, Etelä-Saimaassa kriittisempi arvostelu, joka osui sikäli oikeaan, että kirjassa tosiaan on kohtia, joihin en ole tyytyväinen.

Wild West Finland syntyi sen tajuamisesta, että Suomessa on mittava lännenkirjallisuuden perinne ja että se on selvästi merkinnyt suomalaisille lukijoille jotakin. Kyselin jo yli kymmenen vuotta sitten kirjallisuudentutkijoiden seuran (tai vastaavan, en muista enää tarkkaan) sähköpostilistalla, osaisiko kukaan sanoa, mikä oli ensimmäinen suomalainen länkkäri - Yrjö Varpio mainitsi Arvid Lydeckenin kirjan Intiaaneja ja merirosvoja, joka ilmestyi vuonna 1916. Löysin kuitenkin vuosien varrella jatkuvasti varhaisempia kirjoja ja varsinkin yksittäisiä novelleja, joista kirjoitin välillä Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteen. Samassa lehdessä ilmestyi, joskin hyvin epäsäännöllisesti, Wild West Finland -niminen palsta, johon kirjoitin muutaman muun kanssa suomalaisesta lännenkirjallisuudesta. Sarja antoi sitten nimen kirjallekin.

Tein kirjaa monta vuotta parin apurahan turvin, mutta lopulta tuli kiire, valitettavasti. Vieläkin pohdin, millä tavalla materiaalin olisi voinut järjestää toisin. Viimeksi mietin, että kirjan olisi voinut tehdä hakuteoksenakin aiemmin ilmestyneiden Kuudestilaukeavien ja Pohjoisamerikkalaisten lännenkirjailijoiden tapaan. Ehkä kuka tahansa yleisesityksen kirjoittaja kamppailee samojen ajatusten kanssa. Mutta kuten sanon kirjan esipuheessa, luonteeni kompletistisuuden takia halusin käsitellä kaiken, mitä lajityypissä on Suomessa kirjoitettu - tai ainakin kaiken tietämäni, joitain kirjoja on jäänyt epähuomiossa tai unohduksessa pois. (Näistä ehkä Facebookin kirjailijasivullani myöhemmin lisää.)

Mitä lännenkirjallisuus - tai Villi länsi - sitten on suomalaisille lukijoille ja kirjailijoille merkinnyt? Amerikka on ollut vapauden ja eksotiikan manner, johon on paettu kotimaan huonoja oloja. Siirtolaisuus on ylipäätään ollut suomalaisen lännenkirjallisuuden primus motor: kirjat ja tarinat ovat joko kertoneet siirtolaisista tai olleet siirtolaisten kirjoittamia. Suomalaiset siirtolaiset on kirjoissa esitetty neuvokkaina pärjääjinä, jotka tulevat muita valkoihoisia paremmin toimeen Amerikan alkuperäisväestön kanssa. Suomalaisten luontosuhde näyttäytyy näissä kirjoissa ehkä läheisempänä kuin muissa, "oikeissa" länkkäreissä, joissa luonto pyritään väkisin valloittamaan (mikäli se on tarinan teema, monissa toimintalänkkäreissä asiaa ei juuri sivuta).

Erikoisia poikkeuksia ovat ne kirjat, joissa siirtolaisia ei esiinny. Tällaisia on suomalaisten länkkärien joukossa käytännössä vain muutamia, ja esimerkiksi ehkä tunnetuimassa suomalaisessa länkkärisarjassa, Simo Penttilän Punavyö-sarjassakin esiintyy suomalaisia. Päähenkilön apurit, Pete Menken ja Dick Hill, ovat nimittäin siirtolaisia hekin. Poikkeuksia ovat ainakin Erik Dahlbergin Oregon-Mike-kirjat (joissa Dahlberg tosin toistaa aiempien, selvemmin siirtolaisaiheisten lännenkirjojensa tarinoita vain vaihtamalla päähenkilön nimen) sekä kioskilänkkärit, joita varsinkin ennen sotaa ja sittemmin 1950- ja 1960-luvuilla ilmestyi lukemistolehdissä. Tapio Vilpposen El Zorro -sarjassa, jota julkaistiin salanimellä Juan Batiste Montauban, suomalaisia piirteitä ei ole lainkaan, ja niinpä esimerkiksi Juhani Niemi klassikkotutkimuksessaan Populaarikirjallisuus Suomessa näyttää pitäneen El Zorroa ulkomaisena sarjana! Tunnetuimmissa kioskisarjoissa, FinnWestissä ja Hulkkosessa, suomalaisuus oli jälleen kerran merkittävässä asemassa, niin kuin sarjojen nimistäkin huomaa. Sarjoissa on huomattavia spagettiwestern-vaikutteita, mutta silti niissä näkyy sama asetelma kuin varhaisemmissakin suomalaisissa länkkäreissä: Härmän jätkä pärjää aina.

Halusin Wild West Finlandissa myös laajentaa lännenkirjallisuuden kenttää. Yleensähän ajatellaan, että vain cowboyt ja intiaanit - näin kärjistäen - kelpaavat länkkärien päähenkilöiksi ja että vain tietyn ikonografian avulla voidaan tehdä "oikeita" länkkäreitä. Lisäksi niiden pitää sijoittua tiettyyn aikakauteen, yleensä 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle.

Kansi: Kari A. Sihvonen.

Halusin ottaa mukaan kuitenkin myös sellaisia tekstejä, joissa ei nähdä länkkärien ikonografiaa, mutta jotka sijoittuvat samoille seuduille suurin piirtein samaan aikaan ja joissa esimerkiksi suhde luontoon tai historiaan on samantyyppinen. Näin esimerkiksi Antti Tuurin Kanadaan ja osittain Yhdysvaltoihin sijoittuvat siirtolaisromaanit ovat mukana, vaikka ne eivät sijoitukaan Pohjois-Amerikan länsiosiin. Yritän kirjassa hahmotella (Western Writers of America -yhdistyksen Spur-palkinnon eri kategorioiden mukaan) erityistä "novel of the West" -kategoriaa, johon kuuluisivat Tuurin romaanien lisäksi myös monet vanhan työväenkirjallisuuden Amerikkaan sijoittuvista teoksista. Niissä keskeiseksi teemaksi nousee myös taistelu suurpääomaa ja riistäjää vastaan, esimerkiksi kaivosalueilla tapahtuvissa tarinoissa. Amerikkalaisessa länkkärissä tällaista kuviota nähdään hyvin harvoin, jos koskaan (huomattavana poikkeuksena Michael Ciminon Heaven's Gate). Merkittävin Amerikkaan sijoittuvista työväenliikkeen siirtolaistarinoista on Eemeli Parraksen Villit vuoret (1911), joka on samalla myös länkkärimäisin niistä, sen maisemana ovat nimittäin Yhdysvaltain lounaisosien aavikot.

Kuten sanottu, kirjan kanssa tuli kiire. Välillä tuntui, että tielleni asetettiin esteitä. Turun yliopiston kirjasto, johon olen tottunut luottamaan, meni ensiksi remonttiin eikä kaikki aineisto ollut käytössä. Kun remontti viimein valmistui, kirjaston varastossa tuli vesivahinko ja suuri osa aineistosta, jota olisin tarvinnut, meni käyttökieltoon! Jouduin tekemään ylimääräisiä matkoja Helsingin Kansalliskirjastoon, ja osan aineistosta kävin läpi vain pintapuolisesti. Jos olisi ollut vielä jokin apuraha käytössä, olisin varmasti lykännyt kirjan ilmestymistä tulevaan syksyyn, mutta kustantajan kanssa tehty sopimuskin pakotti tekemään opuksen valmiiksi. Siinäkin on puolensa, että kirjat valmistuvat, voi suuntautua uuteen.

Wild West Finlandiin kuului alun alkaenkin suunnitelma toisesta kirjasta, joka tukisi tietopuolista opusta. Kirottu kaupunki -nimellä kesän alussa ilmestyneeseen antologiaan keräsin länkkärinovelleja, jotka mainitaan Wild West Finlandissa. Kirjan julkaisi Turbator, mutta kirjojen välissä ehti kulua melkein pari kuukautta eikä niiden välillä juuri syntynyt synergiaetua. Tämän antologiankin kanssa kävi viime vaiheissa niin, etten jaksanut ruveta jahtaamaan parempia tekstejä, esimerkiksi Konni Zilliacukselta sai kelvata näytteeksi netistä löytynyt reportaasin tapainen juttu. Olen vuosia suunnitellut uusintapainosta Zilliacuksen siirtolaistarinoista, ehkä sellainenkin vielä joskus nähdään. Kirotussa kaupungissa tulee joka tapauksessa melkein koko lajityyppi esitellyksi varhaisimmista romanttisista intiaanitarinoista aina uusiin steampunk-henkisiin tarinoihin. Alan vanhempi taituri, Reino Helismaa, esiintyy kahdella novellilla, nimen kirjalle antoi humoristi Veikko Karumon kevyt parodia 1940-luvun korsulehdestä.

Tällaisia kirjatuplia ei varmaan kauhean usein ole tehty, mutta Suomesta löytyy aiempi esimerkki: Jukka Kemppisen ja Heikki Kaukorannan Sarjakuvat sekä siihen (oikeastaan sen toiseen, täydennettyyn painokseen) liittyvä antologia Sarjakuvan maailmat. Mike Ashley on tehnyt myös scifi-lehtien historian sekä koonnut siihen liittyviä antologioita, mutta käsittääkseni mitään niistä ei ole tehty tarkoituksella samaan aikaan. En tiedä, löytääkö suomalainen lukijakunta Kirottua kaupunkia, mutta sellainen joka tapauksessa on saatavilla. Kirjan sisällysluettelo löytyy täältä.

Kriitikko Harri Römpötti arvioi pari vuotta sitten artikkelikokoelmani Sotaa, sutinaa, seikkailuja Helsingin Sanomissa ja sanoi, etten ole vielä tyhjentänyt "pulp-pajatsoani", sillä suunnitteilla oli teos suomalaisesta lännenkirjallisuudesta. Wild West Finland ei tyhjennä sitä pajatsoa vieläkään, mutta suomalaiseen lännenkirjallisuuteen en enää palaa, paitsi ehkä lyhyiden täydennysten muodossa. Jokin uudempien tarinoiden antologia voisi myös kiinnostaa, mutta se on sen ajan murhe. "Oikea" amerikkalainen lännenkirjallisuus sen sijaan houkuttaa, ja kohtapuoliin ilmestyvässä Parnassossa onkin aihetta käsittelevä artikkelini, jonka haluaisin joskus laajentaa juttusarjaksi tai teokseksi.

Uusia kirjoja: Kuutamohulluus ja Animaatioelokuvan lyhyt historia

Kuutamohulluuden kannen teki
mainio J.T. Lindroos
vanhan Armiro-mainoksen pohjalta.

Olen koettanut miettiä pääni puhki, mistä kirjoittaisin sellaisen blogitekstin että mainittaisiin. Elämä tällä hetkellä ei tunnu juuri tukevan ylimääräistä kirjoittelua: työpäivät menevät tiiviissä työnteossa, niin kuin toki kuuluukin, ja muu aika meneekin sitten perheen parissa. Vaimoni ei ole enää äitiyslomalla (itse olen periaatteessa isäkuukaudella, mutta ei sitä aina huomaa), mutta emme ole vielä laittaneet perheen pienintä päivähoitoon - koetamme itse asiassa sinnitellä vielä ensi keväänkin näin. Minulla on viikossa kaksi työpäivää, vaimolla kaksi, lisäksi perjantai on joko erikseen soviteltava työpäivä jommallekummalle tai sitten silloin vietetään perheen yhteistä aikaa. Iltaisinkin tietysti täytyy jotain tehdä, mutta olen myös huomannut, että mitä pidempään roikun koneella, vaikka jotain asiallista tehdenkin, sitä huonommin nukun - ja olen nyt 43-vuotiaana huomannut, että todella tarvitsen sitä unta, edes seitsemän tuntia yössä, mieluummin enemmän. Välillä olen suorastaan kärsinyt unettomuudesta.

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa, ja tiedän mainiosti, että vähälle jäänyttä bloggausta ei pelasteta selittelemällä, miksi ei ole blogannut. Minulla on kyllä joitain ideoita pidemmiksi ja perustellummiksi kirjoituksiksi, mutta en ole vain löytänyt aikaa niihin. Jotain priorisointia voisi toki tehdä, mutta sitten taas tulee mieleen ajatus: what's the use? Eihän näitä niin moni lue eikä blogiteksteillä taatusti ole merkitystä teosteni myynnin kannalta. Tai mistä sitäkään tietää? Olisi kiva, kun joku tulisi sanomaan jossain tilaisuudessa: luin kirjasi, koska kirjoitit niin hyvin blogissasi.

Ei minun pitänyt tästäkään kirjoittaa. Minun piti mainita, että olen - jälleen kerran - tehnyt uusia kirjoja. Kaikki eivät ole vielä kunnolla saatavilla, mutta ovatpa kuitenkin edenneet tuotannossa. Ntamolle tein pienen suomalaisten pulp-tarinoiden camp-henkisen kokoelman Kuutamohulluus, jossa on 13 outoa novellia eri kirjoittajilta. Suurin osa esiintyy salanimillä eikä heidän oikeaa henkilöllisyyttään tiedetä. Osasta toki tiedetään, ja näihin novelleihin on oikeat julkaisuluvat, mistä kiitos perikunnille. Kirjaa saa helpoiten ja halvimmalla Ntamon omasta nettikaupasta täältä. Kirjan sisällysluettelo on bibliografiablogissani (jota olen muutenkin sattumoisin päivittänyt, kun olen vanhoja levykkeitä läpikäydessäni törmännyt kamaan, jota ei voi laittaa minnekään muualle).

Tein Ntamolle toisenkin kirjan, mutta siitä myöhemmin. (Itse asiassa tein kolmannenkin, mutta sen julkaisu ei ole vielä varmaa, koska se vaatisi aikamoisen julkaisuluparuljanssin.)

Jenni Jokiniemen kansi animaatiohistoriaan.

Kuten monet tietävät, olen ollut mukana perustamassa uutta tietokirjakustantamoa Tarketta, joka toimii osuuskuntapohjaisesti Turussa. Olen Tarkkeen toimitusneuvoston puheenjohtaja, mikä ei toivottavasti vaikuta nepotismilta, kun Tarkkeen ensimmäinen kirja on oma Animatioelokuvan lyhyt historiani. Kirjoitin kirjan teosta aiemmin täällä, mutta kerrattakoon vielä, että sain kirjaan apurahan, mutta niin sai myös Jari Lehtinen, ja vieläpä samalta taholta. Kun sitten pääsin oman animaatiohankkeeni pariin, sain kuulla, että Jari oli jo oman käsikirjoituksensa käytännössä tehnyt ja sillä oli jo kustantajakin. No, kirjoitin jonkinlaisen käsikirjoituksen idealla, että se olisi tarkoitettu nuorille lukijoille (vähän kuin aiemmin ilmestynyt kirjani Elokuvan lyhyt historia, joka tietääkseni mainitaan ainakin koulukirjoissa lisälukemisena), mutta siitä kesti vielä noin kaksi vuotta ennen kuin mitään tapahtui, lähestymäni kustantamot eivät kirjasta innostuneet. Siinä välissä piti perustaa Tarke, ja siinäkin kesti. Ja sitten prosessi vielä kesti - ehkä onneksi, koska kirjalle löytyi erinomainen kustannustoimittaja, joka viilasi tekstiäni huolellisesti. Samoin Jenni Jokiniemen tekemä kansi on vallan hieno! Nyt vain toivotaan, että amatöörien pyörittämä kustantamo onnistuu myymään kirjaa edes painokulujen verran. Tässä vaiheessa tuntuu jo siltä, etten osaa odottaa saavani jotain rahallista korvausta kirjasta. Animaatioelokuvan lyhyt historia meni eilen painoon, en osaa sanoa, koska se tulee myyntiin, toivottavasti vielä ennen joulua kuitenkin.

Tarkkeen toinen kirja on muuten Tapani Baggen hauska artikkelikokoelma Vaaran viehätys, johon Tapani on koonnut kirjoituksia omalta uraltaan sekä tekstejä muista dekkaristeista niin ulkomailta kuin Suomestakin.

Olikohan vielä jokin muu kirja...? Niin aivan, en ole tainnut blogissa mainita, että Avaimelle tekemäni 50 kirjaa - 50 elokuvaa ilmestyi Turun kirjamessujen aikaan. Ehkä kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin, nyt alkaa jo lähestyä se aika päivästä, jolloin koneet pitää laittaa kiinni.

PS. Minulla saattaa olla yksi mahdollisesti kauaskantoinen idea muhimassa, mutta siitä sitten myöhemmin, jos se toteutuu.