Runolehteni Blinkity Blank 1988-1997

Kuten olen täällä blogissa muutamaan kertaan maininnut, tein vuosina 1988-1997 omaa pientä runolehteä, jonka nimi oli Blinkity Blank. Nimen olin napannut kanadalaisen Norman McLarenin hienosta animaatioelokuvasta, jonka olen nähnyt useita kertoja, ensiksi Porin elokuvakerhossa, sitten ainakin Tampereen filkkareilla - ja viimeksi Pori Film Festivalilla, jonne sain valita muutamia elokuvia pari vuotta sitten (osoitus siitä, että lopulta palaa aina sinne, mistä lähti). 

Olen aina ollut ylpeä lehdestä ja pitänyt sen konseptista, vaikka minusta ei lopulta tullutkaan runoilijaa, niin kuin pitkään luulin. (Nykyisessä kirjallisessa tilanteessa en voi kuin sanoa, että hyvä, ettei minusta tullut runoilijaa: monipuolisena tietokirjailijana ja kustantajanakin on riittävän vaikea ansaita elantoaan.) Lehteä ilmestyi 20 virallista A5-kokoista numeroa, joiden lisäksi ilmestyi kaikenlaisia ylimääräisiä numeroita, yleensä pienemmässä A6-koossa, mutta jotkut olivat myös aanelosia; yksi taisi olla mikroskooppinen A7. (Alla olevassa listauksessa mainitaan, että olisin yrittänyt tehdä lehteä myös koossa A8, mutta ilmeisesti olen todennut hankkeen mahdottomaksi.)

Ideana oli melkein alusta saakka, että lehdissä olisi muutakin sisältöä kuin vain minun runojani. Kerran tai pari niissä oli jonkun ystäväni kirjoittamia runoja, mutta useimmiten mukana oli käännösrunoja, joita olin bongannut ja joita käytin käytännössä luvatta, tai sitten unohdettujen suomalaisten runoilijoiden esittelyjä. Näistä tuli sittemmin Kulttuurivihkoissa julkaistu juttusarja Pieniä laulajia, josta taas tuli aikanaan Unohdetut kirjailijat (joka taas johti jatko-osaan sekä teokseen Unohdettu Waltari). (Uudistetut painokset kirjoista ovat saatavilla BoD:n verkkokaupasta: tässä Unohdettuja kirjailijoita ja tässä Waltari.) 

Lehtien tekemiseen liittyy tietysti paljon anekdootteja: se, kun maksoin kaverilleni Kimmolle ensimmäisen numeron kopioinnista tarjoamalla hänelle Martinan halvimman eli kasvispizzan ja kun hän sai siitä ruokamyrkytyksen, se, kun sain itse nitoa lehteni porilaisessa kirjapainossa, jossa poljin alumiinilankaa niiteiksi syöttävää laitetta, se, kun yritin myydä lehtiä Rumban pienlehtipalstan kautta, se, kun lähetin yläasteen äidinkielenopettajalleni erikoisnumeron The Best of Blinkity Blank (jossa oli runoja numeroista 1-5) eikä hän ikinä vastannut mitään, se, kun gradun ohjaajanani toiminut Mikko Lehtonen kehui lehden nimeä jollekin kirjallisuustieteen seminaarin osallistujalle, se, kun tuleva kirjailija Jyrki Vainonen sanoi, että runot eivät ole huonoja, se, kun ystäväni Markku Lehtimäki käytti yhtä runoa jonkin metodikurssin kohdetekstinä ja joku oli sanonut, että se tuo mieleen Eeva-Liisa Mannerin runot, se, miten tuttavani Tarmo (oikea nimi Tarja) tajusi viimeisen numeron kannenkin jo nähdessään, että tämä on nyt se viimeinen numero... 

Nyt on vain käynyt niin, että olen hukannut oman Blinkity Blank -kokoelmani. Ne hävisivät muutossa, josta on kohta jo neljä vuotta aikaa, enkä ole niitä uudesta asunnostamme löytänyt. (Samassa katosivat myös ystäväni Arttu Mannisen kollaasitekniikalla tekemät lehdet, joita hän painatti 5-10 kappaleen painoksina saatuaan minulta jonkinlaisen innoituksen 80-luvun lopulla.) Tiedän, että hyvällä ystävälläni Simo Kuusisella on lehdet (hänellä on ehkä täydellisin kokoelma varhaisia Nummelinianaan kuuluvia pienpainatteita), ja kun kävin joulukuun alussa Porissa, poikkesin hänen luonaan ja pyysin saada nähdä kokoelmaa. Otin valokuvat viimeisessä Blinkity Blankissa olevasta "Blinkitografiasta", johon olin listannut ja ajoittanut kaikki BB:n ilmestyneet numerot, ja olen nyt kirjoittanut listauksen puhtaaksi; ne ovat tämän postauksen alimmaisena. Tein lehdistä kaksi havaintoa: olen jo tuolloin ollut kärsimätön, ehkä hiukan ADHD-henkinen kirjoittaja-julkaisija ja tehnyt paljon kaikenlaisia epävirallisia välinumeroita (ja sama meininki näyttää jatkuneen koko kirjailijan ja kustantajan urani aikana); olen jo tuolloin, alle 25-vuotiaana hahmottanut jotain järjestelyn ja jäsentelyn ideasta, viimeinen Blinkity Blank ei nimittäin koostunut sitä varten kirjoitetuista runoista, vaan olin valinnut parhaat runot lehdistä 15-19, ja lisäksi olin kaivanut esille runoja, jotka oli julkaistu muissa yhteyksissä, kuten Kulttuurivihkoissa tai Vapaa-ajattelijassa (johon tosiaan kirjoitin pari runoa ja ainakin yhden artikkelin 80-luvulla teini-ikäisenä). Kyse oli siis jo tuolloin jonkinlaisesta antologiasta. 

Simon kokoelmiin kuuluivat myös kolme yksittäiskappaleina tekemääni runovihkoa, joista tässä mukana kuvina yksi, nimeltään Viisi lyhyttä runoa. Runot ovat vuodelta 1997 ja edelleen mielestäni aika hyviä (toki osa kaipaisi pientä editointia). Juuri tämän saman ajan runoa joku kirjallisuudenopiskelija oli pitänyt Eeva-Liisa Manner -tyylisenä, eikä se varmasti kaukana olekaan totuudesta. Nykyään en osaa sanoa, millaisia runoja kirjoittaisin, koska luen niitä enää aika vähän. (Runot eivät ole alla samassa järjestyksessä kuin ne "kirjassa" ovat; lisäksi haluan pahoitella utuisia kuvia, en ole pystynyt ostamaan uutta kännykkää, vaikka kipeästi sellaisen tarvitsisin. Toivottavasti joku nyt tekstit tuosta kuitenkin saa luettua.) 

Paha vain, etten ottanut (samaisella kännykällä!) kuvia Blinkity Blankien kansista eikä minulla ole koneella kuin numeron 19 sinänsä minusta hauska kansi, jossa on Michel de Montaigne. Ensimmäisten lehtien kannet tein vain kirjoituskoneella niin että kannessa ei ollut muuta kuin tekstiä, mutta numerosta 7 alkaen niissä oli kuvakannet. Jokainen numero oli erilainen, ja lehden nimiökin vaihtui numerosta toiseen (äitini, joka piti pientä graafisen alan firmaa, teki minulle kaksi liuskaa erilaisia nimiöitä ja käytin niitä). Kuvia napsin vanhoista almanakoista, sarjakuvista ja kirjojen kansista. Pitänee joskus kuvata Simolla oleva kokoelma - viimeistään sitten kun perin sen itselleni! 

Blinkitografia eli Blinkity Blankit 1-20:  

Blinkity Blankeja tehtiin kahdeksan vuoden aikana tehty yhteensä 40 numeroa, lukuun ottamatta toisia painoksia (joita on tehty yksi, numero pre-14) ja uniikkikappaleita, joita on kolme. Näistä 40 numerosta 20 on varsinaisia numeroita, loput ovat näiden välissä tehtyjä pienempipainoksisia erikoisnumeroita. Kaikkiaan Blankeja on ”painettu” eli kopioitu 925 kappaletta.

Seuraavaan olen kerännyt kaikki Blinkity Blankit ja mainitsen kunkin kohdalla ilmestymisvuoden ja ajankohdan. Koska en koskaan laittanut mihinkään ylös mitään päivämääriä, ajankohdat ovat vähintäänkin summittaisia; osasta en ole edes varma. Poikkeuksen muodostaa numero 11,5, jonka kannessa komeilee päivämäärä 30.7.1992. Mainitsen myös kunkin numeron koon, painoksen määrän sekä kopiointipaikan. Kunkin lehden kohdalla mainitaan myös mahdollinen kirjoittajavieras sekä muita erityistietoja. Ensimmäisten numeroiden kohdalla olen käyttänyt merkintää ’Pori/Luvia’, mikä merkitsee sitä, että lehti on tehty Porissa, mutta kopioitu Luvialla (luokkatoverini Kimmo Ahon äidin kopiokoneella). Kysymysmerkki numeroiden 6–8 kohdalla tarkoittaa, etten enää muista, onko lehdet kopioitu Luvialla – on yhtä mahdollista, että ne on kopioitu jossain porilaisessa offsetpainossa. Muita kopiopaikkoja, joita käytin, olivat Porissa muistaakseni Antinkadulla sijainnut kirjapaino ja Tampereen yliopiston kopiopalvelu. Lisäksi tulostin pienipainoksisia lehtiä yliopiston mikroluokissa. (Alkuperäinen saateteksti Blinkity Blank 20:ssa. - Olen koettanut alle merkitä pöllimieni runojen suomentajat, mutta en ole jaksanut sen kummemmin tarkistaa. Pahoittelut tekijänoikeuksiin kajoamisesta, toiminta oli epäkaupallista eikä siinä useinkaan vaihdettu rahaa. Ensimmäiset lehdet olivat maksullisia ja lehti maksoi muistaakseni viisi markkaa, mutta jossain vaiheessa luovuin maksullisuudesta ja lahjoitin lehdet lukijoille. Samalla painosmäärä pieneni.)

 

Blinkity Blank 1. Kevät 1988, Pori/Luvia. Kirjoittajavieraana Kimmo Aho. 50 kpl, joista 5 värillisi7. Koko A5.

Blinkity Blank 2. Syksy 1988, Pori/Luvia. 50 kpl, joista mahdollisesti 5 värillistä. A5.

Blinkity Blank 3. Syksy 1988, Pori/Luvia. Kirjoittajavieraana Simo Kuusinen. 50 kpl, joista mahdollisesti 5 värillistä. A5.

Blinkity Blank -esittelynumero. Kesä–syys 1988, Pori. 5 kpl. A6.

Blinkity Blank 4. Syksy 1988, Pori/Luvia. 50 kpl, kaikki värillisiä. A5.

Blinkity Blank 5. Kevät 1989, Pori/Luvia. Kirjoittajavieraana Simo Kuusinen. 50 kpl, joissain kappaleissa värillisiä sivuja. A5.

Blinkity Blank 5bis. Kesä 1989, Pori. Kirjoittajavieraana Gunnar Björling. 5 kpl. A6.

(Tässä välissä ilmestyi uniikkikappaleina kaksi Blinkity Blank -ekstraa, joista toinen oli ns. hätäapu- ja toinen kaveriekstra. Ne ovat epämääräisen kokoisia ja yksityiskokoelmissa.)

Blinkity Blank 6. Syksy 1989, Pori(/Luvia?). Kirjoittajavieraina Rabbe Enckell ja Arttu Manninen. 50 kpl. A5.

Blinkity Blank 7. Talvi 1989–1990, Pori(/Luvia?). Kirjoittajavieraana Jacques Prevert. Ensimmäinen kuvakansi. 50 kpl. A5.

Blinkity Blank, 8. Kevät 1990 Pori(/Luvia?). Kirjoittajavieraana otteita teoksesta Suomalaisia vainajainpalvontamenoja. 50 kpl. A5.

The Best of Blinkity Blank. Kevät–kesä 1990, Pori. Kirjoittajavieraana ”vuoden 1968 lauseita”. 5 kpl. A4.

Blinkity Blankin suuri dadanumero. Syksy 1990, Pori/Tampere. Kirjoittajavieraana Tristan Tzara (käsinkirjoitettuna suttuna). 5 kpl. A4.

Blinkity Blank 8,5. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Jules Renard. 5 kpl. A6.

Blinkity Blank 9. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Henri Michaux (suom. Pekka Parkkinen ja Jaakko Ahokas), josta esittelytekstin kirjoittanut Simo Kuusinen. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 9½. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Robert Creeley (suom. Anselm Hollo?). 5 kpl. A6.

Blinkity Blankin pieni dadanumero. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Kurt Schwitters. 4 kpl. A4.

Blinkity Blankin pienempi dadanumero. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Pablo Picasso. 5 kpl. A6.

Blinkity Blankin pienin dadanumero. Kesä 1991, Tampere/Pori. Kirjoittajavieraana Hugo Ball. 10 kpl. A7.

Blinkity Blankin vieläkin pienempi dadanumero. Kesä 1991, Tampere/Pori. Uniikkikappale, yksityiskokoelmissa. A8.

Blinkity Blank 10. Talvi 1991–1992, Tampere/Pori. Kirjoittajavieraina August Ahlqvist ja Onni E. Helkiö. Suomalaisen runouden ja BB:n ensimmäinen juhlanumero. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 11. Kevät 1992, Tampere. Kirjoittajavieraana Nicanor Parra (suom. Matti Rossi?). 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 11,5. 30.7.1992, Tampere. ”The Worst of Blinkity Blank”. 10 kpl. A6.

Blinkity Blank 12. Syksy 1992, Tampere. Kirjoittajavieraina Jackson MacLow, Eugen Gomringer, Pierre ja Ilsa Garnier, Hansjörg Meyer. Konkreettisen runouden numero, mukana runoja dadanumeroista. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 13. Kevät 1993, Tampere. Kirjoittajavieraana Olli-Matti Ronimus. Tuntemattoman suomalaisen esittelyjen aloitus, epärunollisen runon manifesti. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 13,5. Kevät–kesä 1993, Tampere. Rocknumero, joka sisältää C-kasettina julkaistun Blinkity Blank Sound Supplementin, jolla ovat seuraavat kappaleet: Yuri: Union Sundown, Boppin’ Dylan, Exaggerate, Meat; National Panasonic Boys: Raju meininki päällä, Taten piikki, Rähjäiset pojat suistomaalta; Nazi-Petteri and the Lions: keikka Porin Riihikedon lukion kulttuuripäivillä keväällä 1990; The Screaming Blue Chekhovs: Mutaiset vedet; The Paradise Boppers: Boppin’ Dylan; Twangsville: Immanuel Kant Blues. Ääniliitteen pituus n. 15 min. 10 kpl. A5. (Huom! BB Sound Supplement on nykyään kuultavissa täällä!)

Blinkity Blank 13,75. Kevät–kesä 1993, Tampere. Kirjoittajavieraina Antti, Samuli, Reija ja Anna runoilla porilaisen Cygnaeuksen ala-asteen 4B-luokan äitienpäiväjulkaisusta. 5 kpl. A6.

Blinkity Blank pre-14. Syksy 1993, Tampere. Kirjoittajavieraana Paul Celan (suom. Jukka Koskelainen). 5 kpl, kaikki kappaleet keltaisia. A6.

Blinkity Blank pre-14. 2. numeroitu painos. 3 kpl, joista kaksi keltaisia, yksi punainen. Muutoin kuin edellä.

Blinkity Blank 14. Syksy 1993 – talvi 1994, Tampere. Kirjoittajavieraana Aarni Kouta. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 15. Kevät 1994, Tampere. Kirjoittajavieraana Väinö Putkonen. Ilkka U. Pesämaan kansi. 35 kpl. A5.

The Best of Blinkity Blank 8–15. Kevät 1994, Tampere. 1. sarja: 20 numeroitua kpl. 2. sarja: 5 numeroita kpl. A5.

Blinkity Blankin perhe-erikoisnumero. Kesä 1994, Tampere. Kirjoittajavieraina Matti ja Matias Nummelin. 7 kpl. A6.

Blinkity Blank 16. Syksy 1994, Tampere. Kirjoittajavieraana Tolle Kaivola. 35 kpl. A5.

Blinkity Blank 17. Kevät 1995, Tampere. Kirjoittajavieraana Hilja Liinamaa-Pärssinen. Ilkka U. Pesämaan kansi. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 18. Syksy 1995, Tampere. Kirjoittajavieraana Eero Lyyvuo. 30 kpl. A5.

Blinkity Blank 18 in English language. Talvi 1996, Tampere. Kirjoittajavieraana Eero Lyyvuo (Talitiainen runoilijalle). Englanninkielinen pääkirjoitusta myöten, käännökset JN. Takakannessa kuva polkupyörän kardaanivedosta, ulkoasu muutoin sama kuin edellisessä. 11 kpl. (Tein lehden, kun tuli amerikkalaisen sähköpostituttavani Johnin kanssa asiasta puhetta, ja lähetin hänelle tekemäni käännösvihon.)

Blinkity Blank 19. Kevät–kesä 1996, Tampere. Kirjoittajavieraana Ritva Kapari. 25 kpl. A5.

Blinkity Blank post-19. Syksy 1996, Tampere. Kirjoittajavieraana Aarno Peromies. 10 kpl. A6.

Blinkity Blank pre-20. Syksy 1996, Tampere. Kirjoittajavieraana Tarmo Manelius. 10 kpl. A4.

Blinkity Blankin suuren dadanumeron paluu. Syksy 1996, Tampere. Kirjoittajavieraana Seppo-Juhannus Tanninen. 7 kpl. A4.

Blinkity Blank 20. Kevät 1997, Tampere. Sisältää parhaat runot lehdistä 16–19 sekä lehtien ulkopuolisia runoja. Lisäksi Markku Soikkelin essee. Ilkka U. Pesämaan kansi. 50 kpl. A5.

Punainen Blinkity Blank. Kevät 1997, Tampere. 7 kpl (tieto epävarma). Koko epämääräinen, jokainen kappale uniikki. 

PS. Myöhempiä runojani voi lueskella tästä blogista, joka alkaa tosin vähän itselleni epätyypillisellä ajankohtaisrunolla. En ole näköjään moneen vuoteen säännöllisesti runoja tehnyt, ja tämänkin blogin tekstit ovat suodattamattomia ja editoimattomia. Joitain blogin runoja otin mukaan pieneen runovihkoon Kuninkaitteni unet, jonka tein ns. uudenvuoden kirjaksi muutama vuosi sitten. Siinä on ISBN-numero, mutta se ei ole ollut julkisessa myynnissä. 

PS2. Jos joku ei sattumalta sitä bibliografiasta huomannut, ns. rock-numeron mukana tullut ääniliite on kuultavissa SoundCloudissa täällä. 

Ääniä ja musiikkia elämäni varrelta, osa 2

Edellisessä postauksessa kirjoitin enemmän rockiin liittyvistä puuhailuistani, vaikka ko. musiikki ei varmasti aina ollut oikeaa rockia. Tässä postauksessa kerron toisenlaisista äänikokeiluista, jotka ehkä lähestyvät jollain tavalla jazzia, mutta myös sittemmin suosituksi tullutta spoken wordia. Sellaisesta asiasta ei kukaan puhunut 1980-luvulla, jolloin olin lukiolaispoika, mutta niin vain sitä tulimme tehneeksi ystäväni Sami Sippolan kanssa. Meillä oli eräänlainen yhtye, jonka nimi oli Ex Cathedra; nimi tarkoittaa sitä kun paavi puhuu katederilta eli jutuissa on vähän jumalallinen meininki. Olin löytänyt fraasin muistaakseni vanhasta sivistyssanakirjasta, jota muutenkin selailin noihin aikoihin. Idea oli, että minä lausun runoja ja Sami soittaa saksofonia taustalla. Sami oli jo tuolloin kova fonisti, sittemminhän hän on tehnyt hienoa työtä tamperelaisten jazz-, rock- ja iskelmäbändien luottosoittajana sekä Black Motorin ja Hot Herosin tunteikkaana, mutta kaikkea sentimentaalisuutta kaihtavana nokkamiehenä. 

Ex Cathedra ei koskaan esiintynyt (paitsi vuosia myöhemmin minun ja vaimoni häissä). Kerran kuitenkin nauhoitimme kirjoittamiani ja kirjoista löytämiäni runoja Porin Puuvillatehtaan tyhjässä tehdassalissa: minä lausuin, Sami improvisoi taustalla. Vuosi on ollut todennäköisesti 1988, mutta varma en voi olla. Kasetti on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet (tietenkin, koska säilytän lähes kaiken), ja olen siihen jossain vaiheessa tehnyt myös kansikuvan, jossa minä olen vasemmalla. En ole varma, onko kuva jo 80-luvun lopulta vai olenko tehnyt sen joskus myöhemmin. En muista, että kasettia olisi tuoreeltaan soitettu kenellekään, vaikka tunsimmekin paljon kaikenlaisia muusikoita ja muita, joita ääni kiinnosti. (Tässä muuten vanha teksti, jossa käyn läpi sitä, mitä kaikkea Porissa 80-luvun lopulla puuhailin eri porukoiden kanssa. Onkohan jollain tallella tekstissä mainittu vihko?)  

Ex Cathedran kasetti on nyt joka tapauksessa digitoitu ja kuunneltavissa Soundcloudissa täällä. Nauhoitus alkaa huonosti, mutta minuutin jälkeen alkaa toimia paremmin. Runoista osa on tosiaan omiani, osa on muiden kirjoittamia, mukana on esimerkiksi unkarilaista László Nagya, jota olin tuolloin lukenut (mitä, ettekö te lukeneet unkarilaista nykyrunoutta 16-vuotiaana?). Pitkä runo, jossa valitan siitä, kuinka tympeitä ihmiset ovat (kai kaikki 16-vuotiaat teiniälyköt ovat myös misantrooppeja?), on omaa käsialaa. 

Tätä kuunnellessani mietin, että turhaan hyljeksin ajatusta näyttelemisestä ammattina, vaikka olinkin ollut yläasteella ja vielä lukiossakin näytelmäkerhossa (yläasteella katastrofaalisin seurauksin, mutta en tiedä, muistaako asiaa kukaan muu kuin minä, lukiossa ei taidettu saada yhtään projektia valmiiksi). Aivan hyvin juuri tällaista hommaa olisi voinut tehdä enemmänkin. Runoutta baareihin! Yleisemminhän ajatus tuli Suomeen vasta kymmenisen vuotta myöhemmin. 

Meillä oli Samin ja yhteisen ystävämme Matti Laitisen kanssa myös idea kolmen miehen runoprojektiksi, jossa Matti olisi muistaakseni soittanut bongoja. Sen nimi olisi ollut Arne Mattsson & Funktionalistit, ja tein äidiltä perimilläni Letraseteillä meille jonkinlaisen julisteenkin. Haaveilimme, että voisimme esiintyä vaikka Kankaanpään torilla, mutta hommasta ei lopulta tullut mitään. Harmi sinänsä, yleensä olen sitä mieltä että kaikki ideat kannattaa toteuttaa. (Sikäli tuntuu oudolta, ettemme koskaan ängenneet esiintymään mihinkään runoinemme ja jazzeinemme. Ehkä meitä jännitti.)  

Ekassa linkissä on valtaosa Ex Cathedran nauhoituksesta, mutta tässä vielä pieni häntä, joka oli tallennettu kasetin B-puolelle. En digitoitaessa älynnyt, että ne olisi voinut yhdistää yhdeksi tiedostoksi. 

Lisää uusia kirjoja: Titaanien kosto

Kirjoitin aiemmin Pulpografia Eroticasta, joka ilmestyi touko-kesäkuun vaihteessa. Kesällä ilmestyi kaksi muutakin tekemääni tai kirjoittamaani kirjaa (nämä eivät ole sama asia), joista kirjoitan nyt ja seuraavassa postauksessa. 

Ensiksi kirja nimeltä Titaanien kosto, koska saan sitä käsittelevän tekstin helpommin alta pois. Sen julkaisi Ntamo, jota nykyään pyörittää Jarkko S. Tuusvuori. Tuotantoani tunteva lukija tajuaa nopeasti, että kirjalla on jotain tekemistä vuonna 2014 ilmestyneen Titaanien laulun kanssa - se onkin sen jatko-osa, toinen täyslaidallinen sellaista kertovaa runoutta, joka menee tavalla tai toisella seikkailukirjallisuuden nimikkeen alle, toisin sanoen historiallisia runoja, kauhurunoja, runoja, jotka sijoittuvat merelle, Raamattu-aiheisia runoja ja vielä runoja, joissa on fantasian, sadun maustetta. Tällaiset runot ovat aina olleet vähemmistössä suomalaisen runouden kentällä, siksi ne ovat minua kiinnostaneet - nämäkin kaksi teosta ovat omalla tavallaan kotimaisen kirjallisuuden vaihtoehtohistoriaa. 

Kirjoitin kirjaan esipuheen, jonka julkaisen alla. Ntamon Tuusvuori oli sitä mieltä, että alun kuvaukset edellisen kirjan tekoprosessista ovat lukijan kannalta turhia (eikä hän halunnut tulla itse mainituksi), ja lisäksi tekstiä editoitiin sen verran, että kyseessä ovat melkein kaksi eri tekstiä! Itsestäni prosessien kuvaukset ovat kuitenkin usein kiinnostavia, ja siksi mainitsen tässä myös, että kirjan nimi tosiaan vaihtui kirjaa tehtäessä Titaanien laulu II:sta Titaanien kostoksi, jossa säilyy tietty elokuvamaisuus, mutta joka ei kuitenkaan ole ehkä yhtä pöljä. (Yhden Tuusvuoren ehdottaman editoinnin tässä toteutin.)

Tässä välissä on ilmestynyt muutakin kauhurunoutta, lähinnä Matti Järvisen Nysalor-kustantamolta. Matti on toimittanut kirjoiksi mm. antologian Korppi, joka on sekalainen kokoelma erilaisia kauhurunoja, sekä Unto Koskelan synkeitä merirunoja nimellä Kuollut laiva. Titaanien kostossakin on Koskelaa. Lisäksi itse valikoin kirjaksi Uuno Kailaan kauhurunoja ja -novelleja.  

Tuleeko "Titaanien laulu III:a"? En tiedä, mutta mahdollisia tekstejä on kyllä, työpöydälläni on ainakin kopioina mukaan ottamista odottavat runot "Tornin tyttö ja musta Tuomas" ja "Meren tuomio" (valitettavasti en vain ole kirjoittanut kopioihin, kuka runot on kirjoittanut). Larin-Kyöstin kertovien runojen laajempi projekti ei valitettavasti ole vielä toteutunut, ja lisäksi kiinnostaisi tehdä myös kooste Larin-Kyöstin fantastisesta proosasta. (Näitä miettiessäni pelkään aina, että joku muu ehtii ensin.) 

Kirjan sisällysluettelo tulee esipuheen perässä. Se on aika tymäkkää kamaa, mutta minähän tunnetusti nautin bibliografioista ja niiden silmäilystä. (Huom! En ole täysin varma, onko koneellani oleva tekstiluettelo sama kuin kirjan lopullinen.) Titaanien kostoa saa muun muassa täältä, Ntamon verkkokaupasta. Tässä vielä linkki Titaanien lauluun Ntamon verkkokaupassa sekä tekstiin, jossa kerron Titaanien laulun tekemisestä (tekstit ovat näköjään hiukan päällekkäisiä). 

Lukijalle

 

Lähetin Titaanien laulu -nimisen käsikirjoituksen Ntamon Leevi Lehdolle jouluaatonaattona 2013. Olin koonnut käsikirjoitukseen runoja, joita vaikealla alaotsikolla luonnehdin "historiallisiksi, eksoottisiksi ja kauhurunoiksi".

Hanke oli ollut melko pitkä, sillä se oli aluksi elänyt ideana tehdä pieni lehti, jonka nimi voisi olla Seikkailurunoja (tällä nimellä käsikirjoituksen tiedosto koneellani edelleenkin on). Olin törmännyt joihinkin kiinnostaviin kertoviin runoihin, joissa oli minuun vetoavaa fantastista sisältöä, vaikka olin aiemmin enemmänkin lukenut modernistista 1900-luvun runoutta. Kun puhuin ideasta sosiaalisessa mediassa, Mike Pohjola lähetti minulle joitain runoja käytettäväksi lehdessä. Ne olivat osa hänen runokokoelmaansa, jossa oli sankariaiheisia, mutta parodisia runoja.

En kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi tehdä Seikkailurunoja-lehteä. Jossain vaiheessa aihetta riittävästi pyöriteltyäni mietin, että pienilevikkisen lehden sijasta saisin tehtyä aineistosta kokonaisen kirjan. Kirjan tekeminen oli laiskaa ja satunnaista (pidän sellaisesta puuhastelusta), mutta otin aina sopivia runoja ylös, kun sellaisiin törmäsin. Heitin idean kirjamessuilla Leevi  Lehdolle, joka innostui tapansa mukaan ideasta välittömästi. Kasasin kirjan loppuun nopeasti ja se ilmestyi seuraavana vuonna. Kirja syntyi ilman apurahaa, mutta minulle oli jostain jäänyt ylimääräistä rahaa eikä käsillä ollut akuutteja kirjaprojekteja, joten homma oli mukavaa ja leppoisaa. Olisipa työnteko useammin sellaista!

En usko, että Titaanien laulu on myynyt kovin montaakaan kappaletta, eikä se taatusti ole aihettanut laineita Suomen runopiireissä, mutta kirjan tekeminen oli sen verran hauskaa, että päätin tehdä sille jatko-osan. Leevi Lehdon sairastuttua Ntamoa alkoi vuonna 2019 vetää Jaakko S. Tuusvuori, joka näytti idealle vihreää valoa. Olimme molemmat sitä mieltä, että teoksen nimi olisi "Titaanien laulu II". On hauskaa käyttää tällaista elokuvista ja muusta populaarikulttuurista nimityyppiä jonkin näin jylhän ja korkeakulttuurisen yhteydessä – se on oiva muistutus siitä, että oikeasti massakulttuuri ei aina ole kovin kaukana korkeakulttuurista.

Osa tämän kirjan teksteistä on koottu samanlaisella tavalla kuin aiemmankin opuksen: laiskasti ja silmäilemällä. Olen naputellut runoja puhtaaksi aina sellaisen tavatessani, samoin olen löytänyt runoja valmiiksi digitoituna Wikiaineistoista tai muualta netistä. Kiitos kaikille runoja skannanneille tai puhtaaksi kirjoittaneille!

Olen myös ottanut opikseni saamasta kritiikistä ja ollut tarkempi sen suhteen, että uuden teoksen runot olisivat selvemmin kertovia. Erityinen kiitos Juha-Pekka Kilpiölle, jonka arvostelu Tuli & Savu -lehdessä on ehkä oivaltavin, minkä olen ikinä mistään tekemästäni saanut. Jo arvion otsikko on mainio: "Genrerunon graal". Sillä juuri tästä on kyse: voimme tulkita vanhat korkeakulttuuriset tekstit genrerunoina ja lähestyä niitä vapaana nationalistista tai muista historiallisista rasitteista. Toki on muistettava, että tällaiset runot tapaavat esittää rasistisia ja seksistisiä näkemyksiä. Samalla kannattaa huomata, että kertova runo voi toimia vastapainona 1900-luvun runouden suurelle keskeislyyriselle kertomukselle: se ei kerro nimenomaisesti runoilijasta, tekijästä itsestään, vaan tarjoaa mahdollisuuden muille äänille. Esimerkiksi Leevi Lehto ja Teemu Manninen ovat tahoillaan olleet kiinnostuneita kertovan runouden mahdollisuuksista.

Erona edelliseen teokseen on myös se, että tämä on tarkemmin teemoiteltu, vaikka teemoiteltu oli aiempikin Titaanien laulu, sitä vain ei sisällysluettelon perusteella pystynyt päättelemään.

Edellisen teoksen tapaan lopussa on kirjailijaesittelyt. Osa kirjailijoista on tunnettuja, osa unohdettuja; mukana on myös vanhoja suomennoksia niin maamme ruotsinkielisiltä runoilijoilta kuin ulkomaisilta kirjailijoiltakin. Olen onnistunut myös selvittämään, missä ilmestyi alun perin Uuno Kailaan hermeettinen "Mysterio", jonka olisin halunnut jo edelliseen kirjaan. Huomautettakoon, että tässä välissä ilmestyi tekemäni valikoima Kailaan kauhurunoja ja -novelleja nimellä Hauta meren alla; "Mysterio"-runoa siinä ei kuitenkaan ole.

Edellisessä teoksessa ei ollut tekijänoikeussyistä yhtään Larin-Kyöstin runoa, tässä niitä on useita. Ehkä vielä saamme kokonaisen teoksen Larin-Kyöstin eksoottisia seikkailu- ja kauhurunoja!

Ja kirjan sisällysluettelo: 

I Historiallista seikkailua

 

Eino Leino: Temppeliherra (teoksesta Kangastuksia. Otava 1902)

Yrjö Weijola: Nuor' Roland (Nuori Suomi 1895)

Kössi Kaatra: Gamelyn (Rynnäkköön 1924)

Klaus U. Suomela: Ferenike (teoksesta Teoksesta Olympia. Urheilijan säkeitä. Edistysseurojen kustannus 1920)

Juhani Suur-Juhola: Aleksanteri Suuri (teoksesta Talven tullessa. Weilin 1911)

Väinö (Kaarle Krohn): Ferencz Renyi (teoksesta Kokoelma suomalaista runoutta. Koonnut A. V. Forsman. Yrjö Weilin 1905)

Kustavi Lounasheimo: Bēda Venerābilis (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922)

Henrik Wrede: Karl Wilhelm Törnegren (suom. Osku Velho, teoksesta ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Gustaf Lönnbeck: Sotavanhus pidoissa (teoksesta Kertovaisia runoelmia. Koonnut Kaarle Leopold Krohn. Kansanvalistus-seura 1890; julkaistu nimellä G. Lbk.)

August Strindberg: Eri asein (teoksesta Eri asein. Valikoima runoja. Suom. Aarni Kouta. Otava 1914)

Aino Rännäri: Kuninkaan kartanon lilja (Juttu-Tupa 19/1924)

Oksanen: Koskenlaskijan morsiamet (teoksesta Säkeniä I–II. Edlund 1860, 1868)

Hjalmar Procopé: Kondottieri (suom. Osku Velho, teoksesta ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Larin-Kyösti: Viimeinen mauri (teoksesta Ballaadeja. Otava 1913)

Klaus U. Suomela: Mardonios (teoksesta Olympia. Urheilijan säkeitä. Edistysseurojen kustannus 1920)

Aleksis Kivi: Atalantta (kirjoitettu 1860-luvulla, julkaistu ensimmäisen Kiven kootuissa teoksissa 1916)

 

II Raamatun henkilöitä

 

Pontus Artti: Eedenin ulkopuolla (Nuori Suomi 1903)

Larin-Kyösti: Elämänpuun neste (teoksesta Ballaadeja ja muita runoja. Otava 1913)

Simo Korpela: Johannes Kastajan Messiasnäky (teoksesta Elämän keskeltä. Uskonnollisia runoja. Gummerus 1914)

Verneri Liinamaa: Pyhän Hubertin tarina (Joulupukki 1953)

Joh. Edv. Leppäkoski: Marttyyrit (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922. Alkuperäinen julkaisuaika ei tiedossa)

Juhani Suur-Juhola: Simsonin uhka (teoksesta Talven tullessa)

A. Oksanen: Jodokon leipä (teoksesta Säkeniä)

III Sadun mailla

 

Uuno Kailas: Sumurun prinssi (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Aino Rännäri: Tarina yökehrääjästä (Juttu-tupa 1922; tarkempi numero ei tiedossa)

Larin-Kyösti: Prinsessa Tähtisilmä (Juttu-tupa 1922; tarkempi numero ei tiedossa)

Uuno Kailas: Mestari Amedée (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Jussi (Juhani Aho): Hovin herra (julkaistu teoksessa Suomen ylioppilaskunnan albumi Elias Lönnrotin kunniaksi, hänen täyttäessään kahdeksankymmentä vuotta 9.4.1882; tähän kirjaan otettu teoksesta Kertovaisia runoelmia, Kansanvalistusseura 1890)

Oskar Uotila: Kaarinan veri (teoksessa Oskar Uotilan kootut runoteokset I. Lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Kansa 1911) 

Suonio: Karkuri (teoksesta Suonion runoelmia. Clouberg ja K. 1869)

Henry Wadsworth Longfellow: Excelsior (teoksesta Uskonnollisia lausuntorunoja. Julkaissut Ilmari Salonen. Otava 1922. Suom. Kai.)

Larin-Kyösti: Kiinalainen uni (Nuori Suomi 1905)

Hjalmar Procopé: Galilealainen yö (suom. Osku Velho, teoksessa Osku Velho: "Umpimähkään": O. Velhon elämäntyön pirstaleita. WSOY 1922)

Lauri Soini: Kullervo hirsimetsässä (Nuori Suomi 1905)

Vilppu Kaukonen: Imatra (Nuori Suomi 1895)

Eino Leino: Kimmon kosto (teoksesta Kangastuksia. Otava 1902)

Larin-Kyösti: Lalmantin kotiintulo (teoksesta Ajan käänteessä. Isänmaallisia runoja sekä ballaadeja. Söderström 1899)

Johan Ludvig Runeberg: Epigrammi 24 (suom. Kaarlo Forsman, teoksessa Johan Ludvig Runebergin lyyrillisiä runoelmia, Söderström 1885)

 

IV Merellisiä maisemia

 

Uuno Kailas: Hauta meren alla (teoksesta Uni ja kuolema, WSOY 1931)

Pekka Punnus: Zanzibarin pirut (Tulenkantajat, no. 3, 1926)

Unto Koskela: Kuollut laiva (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

Mihail Lermontov: Laiva (suom. Knut Karmanne, Hakkapeliitan joulu 1929)

Unto Koskela: Laulu "Amphionista" (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

 

V Kauhua

 

Unto Koskela: Laiva odottaa (teoksesta Purjeet sumussa. Otava 1930)

J. G. Dahlman: Huuto kalmistosta (Sanomia Turusta 12.5.1865)

anonyymi: Selma kuoltuansa kummittelee (Joukahainen no. 9 / 1883)

Matthew G. Lewis: Uljas Alonzo, eli Kuinka uskoton morsian sai ansaitun palkkansa (julkaistu arkkiveisuna vuonna 1889)

Karl A. Tavaststjerna: "Reqviem supremam..." (Nuori Voima 6–7/1916)

Uuno Kailas: Mysterio (Ruusu-Risti 10/1921)

Larin-Kyösti: Kyöpelin yö (teoksesta Korpinäkyjä. Kertomarunoja. WSOY 1915)

Aino Rännäri: Kummitushäät (Juttu-Tupa 6.9.1924)

Simo Korpela: Ajanhengen mies (teoksesta Elämän keskeltä. Uskonnollisia runoja. Gummerus 1914)

Unohdettuja kirjailijoita 5: Ritva Kapari

Tein lukiolaisena ja yliopisto-opiskelijana (eli vuodet 1987-1997) Blinkity Blank -nimistä runolehteä, jossa oli omien runojeni lisäksi esittelyjä tuntemattomista runoilijoista. Suurin osa oli suomalaisia, ja näistä teksteistä kasvoi sittemmin Simo Kuusisen kanssa yhteistyössä Kulttuurivihkoihin tehty artikkelisarja Pieniä laulajia, josta taas tuli kirja Unohdetut kirjailijat (BTJ 2007). (Se taas sai jatko-osan jo samana vuonna, ja myöhemmin jonkinlainen jatko-osa oli myös Unohdettu Waltari, 2008.) 

Yksi Blinkity Blankissa esitellyistä runoilijoista oli Ritva Kapari, jota ei otettu mukaan Unohdetut kirjailijat -teokseen. Löysin vanhoja diskettejä läpikäydessäni BB:ssa ilmestyneen tekstin, joka on varsin lyhyt ja sisältää aika vähän varsinaista informaatiota. Kaparista ei vieläkään näytä löytyvän paljon mitään tietoa, mutta sen verran kuitenkin että hän voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun (ei siis palkintoa) vuonna 1963. Tekstin loppuun olen valinnut kaksi Kaparin runoa, yhden pidemmän ja yhden lyhyen. Jälkimmäisessä näkyy hauskaa ironiaa. 

Ritva Kaparin ainoaksi runokokoelmaksi on jäänyt Ennenkuin ehdin pimeyden reunaan (Tajo 1963) eikä kirjailijamatrikkeli tiedä Kaparista edes synnyin-, saati mahdollista kuolinvuotta. Kapari on tuntematon runoilija par excellence.

Ensimmäiseksi on sanottava, että Ennenkuin ehdin pimeyden reunaan on aivan liian pitkä kirja: sen 150 sivussa on puolet liikaa, sen 90 runossa on ainakin 40 ylimääräistä. Kuten Maila Pylkkönen arvostelussaan (Parnasso 4/1964) sanoo: runoista "joitakin ei jaksa olla pitämättä saivarteluna". Saivarteluksi Pylkkönen tuomitsee eritoten runon, jossa Kapari leikkii Saarikosken vuotta aiemmin ilmestyneen kokoelman Mitä tapahtuu todella? -nimellä: "ja on äärettömän yhdentekevää / mitä tapahtuu T O D E L L A" (21).

Heti tämän jälkeen on todettava, että Kaparin saivartelun taustalla on käsitys sanojen merkityksen vaihdettavuudesta ja häilyvyydestä: "sanat jotka eivät minulle mitään sano" (82). Sanojen turvattomuus on elämän turvattomuutta: "Aine on itsensä vanki / ja esineet turhia selityksiä." (26). Pylkkönen kirjoittaa: "(...) Ritva Kapari puhuu koko nuo 150 sivua omasta kuolemastaan (ja lukija voi siitä lukea omastakin kuolemastaan), kun elämä on niin lyhyt."

Kaparin runot liikkuvat lähellä solipsistisia tuntoja: "tiedän että maailma on olemassa / mutta minulle sitä ei ole ellei minua ole" (52). Filosofisen yksinäisyyden teema on tietysti maailmalle ja maailmalta kuolemisen teema, mutta koska Kaparilla näkyy myös sanojen haurauden teema, tulee Ennenkuin ehdin pimeyden reunaan lähelle jälkimoderneja käsityksiä kielen luonteesta (millä ei tietysti ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko runot hyviä vai eivät), joiden mukaan kieli muokkaa todellisuutta. Voi myös aiheellisesti hakea Kaparista leimallisesti naiskirjoitukseksi (écriture feminine) mainittuja piirteitä.

Saivartelun ja paikoitellen suoranaisen pilailunkin (joka ei useinkaan ole kovin henkevää, saati riittävän repäisevää) alla Kapari onnistuu paikoitellen kirjoittamaan koskettavia runoja ja tapahtuu ihme, josta Maila Pylkkönen kirjoittaa (ja saa viimeisen sanan): "(...) kuin kaivettaisiin ilmaan tyhjää tilaa, johon sijoitetaan jotakin yliluonnollista, koska joko keskustelun aihe tai yksityiskohdat ovat lähes mahdottomia sanottavaksi, ja kuitenkin keskustelu jatkuu, (tuntikaupalla,) varmana, eksymättömänä, kauttaaltaan käsitettynä (...) ja käy edempänä kuin kumpikaan olisi luullut voivansa edetä."

Ritva Kapari: kappaleina

1.

ennenkuin ehdin pimeyden reunaan

maa palaa luokseni

ja vesi peittää minut,

ennenkuin ehdin pimeyttä nähdä läheltä

ja jos olisin sokea

en näkisi pimeyttä koskaan

2.

menen lähemmäs, surullinen eläin istuu sinisessä

                                               v e d e s s ä

jossa kaiken uhalla kirkkaina kappaleina luonto ui

sisäpaikallissijoissa, ui ja ui, ei puhu eikä käsitä

ettei loppuisi kesken niinkuin aina on kesken loppunut

ennen huutoa, ennen sinisen musiikin liikahdusta joka

ei ole paluu eikä vedenjakaja, surullinen eläin istuu

3.

vaikka pimeys olisi puro ja puhelisin yksin

kuin toisen ihmisen pimeys

minä sittenkään en olisi muuta kuin aikaa,

vaikka valo kerrostuisi tiheäksi

                                                 läpinäkymättömäksi massaksi

eikä pimeyttä olisi edes sen verran että eteeni näkisin,

vaikka jumalainen sanansaattaja viipymistään viipyisi

suuren afroditen hermeettisessä buduaarissa

minä sittenkään en olisi muuta kuin aikaa,

vaikka kaikki muut tulisivat täydellisiksi

minä jäisin epätäydelliseksi

                                             vain että koko maailma

epätäydelliseksi jäisi -

4.

kun maa varisee puista ja yö päättyy

tulevat ensimmäiset vedet näkyviin

paikoilla jotka olivat kyllin tunnettuja

ollakseen saavuttamattomia kulkijalle

kun maa varisee puista ja yö päättyy

tähdet ovat paikoillaan

tumma tuuli huuhtoo kuuta

oi niiden liike on niiden liikettä

ei liikettä mihinkään nähden

kun itse näkyvistä lähden

aivan huomaamatta ja kesällä 

Tuomas Anhavan aiheuttama runo

Mutta sokeus on täydellinen silmiä kysyessään

ja hiljaisuus

koska se kysyy kieltä


PS. Tässä aiempia unohdettuja kirjailijoita esitteleviä tekstejä blogissa:

Perttu Kupiainen
Erkki Kuosmanen
Ville Paakonmaa

(Pitäisi olla teksti otsikolla "Unohdetut kirjailijat 2", mutta en löydä sellaista enää enkä keksi, kenestä siinä olisi kyse. Tässä linkissä on aiheesta pidempi pohdiskeleva kirjoitus.)

Unohdetut kirjailijat 4: Perttu Kupiainen

Tein jokin aika sitten hienon löydön Kaarinan kierrätyskeskuksesta, Eko-Kaarinasta: löysin hyllystä kymmenisen uudehkoa runokokoelmaa, joista suurin osa oli pienten kustantamoiden julkaisemia, osa Ntamon ja Ankkurin kaltaisten tarvepainatekustantajien teoksia. Seassa oli pari Juhana Vähästä, samoin Juhani Ahvenjärveä, Juhani Tikkasen omakustanne (jossa oli omistus kriitikko Jonimatti Joutsijärvelle, ilmeisesti kirjat olivat hänen alun perin), Jyrki Pellisen ja Juhani Ihanuksen yhteiskirja Ntamolta, Miikka Mutasen kokoelma Mäkärä, särmä, hindustani (2006), pari käännöskirjaa, toinen iranilaista nykyrunoutta Ntamolta, toinen, Aleš Debeljakin Kaupunki ja lapsi Nihil Interitiltä. Eihän tällaista satsia löydä välttämättä edes hyvästä divarista - varsinkaan näihin hintoihin, halvimmalla lähti Juhani Tikkasen pikkuinen runovihko, 20 sentillä.

Kiinnostavin näistä henkilökohtaisesti oli kuitenkin kirja, jonka hyllystä ensimmäisen bongasin: Perttu Kupiaisen Löytää paikka, kertoa piilonsa. Se on ilmestynyt vuonna 1992 Vedenheittäjät r.y:n julkaisemana. Vedenheittäjät oli tamperelainen runo- ja performanssiryhmä, joka toimi 90-luvun alussa ja johon Perttu Kupiainen kuului.

Tunsin Pertun tuolloin, hän aloitti kirjallisuudenopiskelun samana vuonna kuin minäkin eli 1990. Emme ehtineet juuri tutustua, sillä Perttu kuoli jo vuonna 1992. Olin sillä tavalla sisäpiirissä jo opiskelun alkuvaiheissa, että ehdotin Pertulle, että hän voisi kirjoittaa ainejärjestölehteen jotain, "jos vain kynä pysyy kädessä". Muistan, että istuimme Siirtotautiparantolana tunnetun kommuunin keittiössä Pyynikillä, Perttu oli keittänyt teetä. Muistan törmänneeni Perttuun myös kaupungin yössä, kun hän kulki muiden Vedenheittäjien kanssa, jonkin kerran muistan ainakin Tavernassa. Joku muista ryhmäläisistä kyseli minulta kovasti, kun olin kertonut itsekin harrastavani kirjoittamista, mitä olin viimeksi tehnyt: "Oletko kirjoittanut runoja?" "En." "No oletko kirjoittanut lauluntekstejä?" "En." "No oletko sitten kirjoittanut pakinoita?" "En." Muistan, että joku puhui, että Pertulla oli piano, jolla hän säesti runojaan, ja ettei hänellä asunnossa paljon muuta ollutkaan. En muista ikinä kuulleeni kenenkään Vedenheittäjän nimeä enkä tähän päivään mennessä tiedä, keitä heihin kuului, Perttua lukuun ottamatta.

Vuonna 1992 minusta tuli ainejärjestölehti Legendan päätoimittaja. En ollut siinä toimessa koskaan kauhean hyvä enkä onnistunut saamaan opiskelijatovereilta tekstejä niin että lehti olisi ilmestynyt säännöllisesti ja ollut kiinnostava. Ensimmäiseen toimittamaani numeroon sain kuitenkin Pertulta runoja - tai oikeastaan aforistisia runoja, joissa oli kuitenkin sen verran surrealismia, ettei niitä voinut sanoa perinteisiksi aforismeiksi, joissa olisi jokin väite maailmasta ja todellisuudesta.

Samassa lehdessä jouduin julkaisemaan myös Pertun nekrologin. Tieto hänen kuolemastaan tuli minulle sekä yllätyksenä että myöhässä, muistan että juttelin joissain bileissä Arto Jokisen kanssa, hän tiesi kertoa Pertun kuolleen, oli ilmeisesti saanut sydänkohtauksen kierittyään lumessa saunasta tultuaan. Muistan sanoneeni, että olin ihmetellyt, miksei Perttua näy ikinä missään. Tieto Pertun kuolemasta tavoitti monet hänet tunteneet vasta lehden välityksellä.

Olin ällistynyt ja suruissanikin, enemmän kuitenkin ällistynyt. Muistan että luulin näkeväni Pertun aina välillä Tampereella ihmisvilinässä, ja kun juttelin asiasta jonkun yhteisen tutun kanssa, hän kertoi samaa! Tämä voi tietysti olla muutenkin tyypillistä vastaavissa tapauksissa.

Minulla ei valitettavasti ole käsillä sitä Legendan numeroa, jossa Pertun viisi tai kuusi yhden lauseen runoa olivat. Kuulin vuosia myöhemmin, että jonkinlainen runokokoelma olisi ilmestynyt, mutta kesti yli 20 vuotta ennen kuin näin sen.

Vuosia myöhemmin kuulin myös, että Pertun vanhemmat olivat käyneet yliopistolla laitoksellamme kyselemässä taustoja tapaukselle, olivat kuulemma hämmentyneitä. Käsitin, että epäiltiin itsemurhaa. Mitään varmaa en ole koskaan asiasta kuullut.

Kaikki tämä tuli tietysti mieleeni, kun löysin Pertun ainoaksi jääneen runokirjan niinkin epätodennäköisestä paikasta kuin Eko-Kaarina. Kirja on amatöörimäisesti tehty, siinä ei ilmoiteta painopaikkaa eikä siinä ole ISBN-koodia. Kirjaa ei mainita Fennica-tietokannassa, joskin aion ilmoittaa sen sinne mahdollisimman täydellisine tietoineen. Kirja on enemmänkin yhteen liimattu tulostenippu kuin varsinainen painotuote: sivuilla on tekstiä vain toisella puolella, ja sivunumerotkin juoksevat samalla tavalla (ts. esim. sivun 29 jälkeen tulee tyhjä sivu, jonka jälkeen tulee sivu 30, jonka jälkeen tulee tyhjä sivu jne.). Kansi on tuhruinen mustavalkoinen valokopio. Kirjassa ei mainita toimittajan nimeä, ainoastaan Vedenheittäjät, joista takakannessa sanotaan, että he ovat koonneet ja julkaisseet kirjan oikeudenomistajan luvalla.

En muista, että olisin noita muutamaa Legendassa julkaistua runoa lukuun ottamatta lukenut Pertun tekstejä, joten löytämäni kokoelma oli melkein kuin ensikosketus aiheeseen. Tiesin, että Perttu arvosti Risto Ahtia, ja sopivaa olikin, että kirjasta löytyy Ahdille omistettu runo - olisiko hän jossain vaiheessa opiskellut Ahdin alaisuudessa Orivedellä?

Pertun runoissa on surrealismia, yllättäviä assosiaatioita, sanoja ja lauseita, jotka eivät kuulu yhteen. Jossain kohtaa runoista tulee mieleen vasta myöhemmin Suomeen tullut language-runous, mutta en ole varma tästä, koska tunnen asiaa huonosti.

Parhaimmillaan runot ovat lyhyinä ja tiiviinä, jolloin yllättävät siirtymät pysäyttävät:

"Me olemme ontot miehet", toisin sanoen
Eliot jo ymmärsi, että silmistä valmistuvat kaikki aseet:
miekat, karbiinit, haupitsit.
Kuitenkin me täytämme maan, Koskenkorvan mielin.
Jos ymmärrät koskettaa, voit oppia pianoista paljon.

Pidän kovasti lauseesta "silmistä valmistuvat kaikki aseet". Toinen esimerkki:

Kaikki mitä
kuulit oli
harhaa.
Tanssin jouhikko
hampaissa suon yli.

Ja pudotan puolukat
takaisin mättäisiinsä

kiljuvia neitsyitä irtoaa
sorvista.
Sitä minä sanon pyörimiseksi.

Kuva on otettu ennen vuotta -90,
sillä Pertulla oli opiskeluaikana
pienet pyöreät lasit

Samalla runoissa on kuitenkin jonkinlaista jäykkyyttä, aivan kuin äkilliset siirtymät eivät sitten kuitenkaan tuntuisi kauhean motivoiduilta tai loppuun asti mietityiltä. Heikoimmillaan runoissa on nuoren miehen tuskaa ja sellaista puhetta naisista, jota en itse ainakaan olisi päästänyt julkisuuteen omalla nimelläni. Mukana on myös pitkä proosaruno, jota en jaksanut loppuun. Mitään kovin itsestäänselvää Pertun runoissa ei ole, silloinkaan kun ne eivät muodosta jäntevää kokonaisuutta - Pertusta olisi voinut tulla vaikka mitä.

Sanoin yllä, että kuvittelin näkeväni Pertun Tampereen kaduilla vielä vuosia sen jälkeen, kun hän oli kuollut. Onkin sopivaa, että kirja on saanut nimensä tästä runosta:

Katoaminen on näkökohta.
Löytää paikka, kertoa piilonsa.
Muut eivät sinne osaa,
varmoina tietämisestään.
Muutamia katkenneita oksia.
Oli olemassa polku ja tienvarsi.

Läsnäolo löysi itse itsensä.
Se tekeytyi mukavaksi ja heittäytyi virtaan,
oli mukava.
Ja helpontuntuista, rohkeutta.

Kiehtova on myös tämä kolmerivinen:

Mikään ei ole kuollut.
Kukaan ei ole elossa.
Täällä ei ole ketään.

Se on nostettu takakannessa erikseen jonkinlaiseksi motoksi, joka tiivistää Pertun runoilijanlaadun, jossa "pureuduttiin suoraan olemassaolon ytimeen".

Edit: Olin alun perin aikonut kertoa Pertun kuolintavan sekä sen, että hänen kuolemaansa epäiltiin itsemurhaksi. Edellisen jätin kuitenkin mainitsematta, mutta jätin maininnan itsemurhaepäilyistä. Facebookissa saamani palautteen takia poistin kuitenkin jälkimmäisen kokonaan. Nyt aamulla tuntuu että ilman näitä kohtia teksti on raajarikko, että siitä puuttuu jotain oleellista. Korostan, etten tiedä, mikä on totuus asiassa. Tarkoitukseni ei siis ole vihjata, että kyse oli itsemurhasta, vaan siitä, että käsitykseni mukaan kukaan ei tiedä lopullista syytä. Tarkoitukseni ei ole häpäistä Pertun muistoa eikä myöskään katteettomasti vihjailla.

Seikkailurunoista Titaanien lauluun, eli uusimman kirjani tarina

Olin viikonloppuna puhumassa pienelle kirjoittajaporukalle kirjoistani, lähinnä antologioiden tekemisestä. Sanoin, että yksi keskeinen idea antologioita tehdessäni on ollut yritys luoda Suomelle toisenlainen kirjallisuudenhistoria, jossa korostuisivat leikittely, fantasia, eksotiikka ja kauhu. Ajatus otettiin ilolla vastaan. Pääsin sanomaan, että koostamieni novellikokoelmien lisäksi olen nyttemmin koettanut tuoda ajatusta esille myös runoantologiassa. Jokin aika sitten nimittäin ilmestyi uusin kirjani, Titaanien laulu pitkällä ja ehkä kömpelölläkin alaotsikolla "ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta".

Millään muulla alaotsikolla en olisi pystynyt kuvaamaan kirjan koko skaalaa. Siinä on nimittäin vanhaa suomalaista sekä suomeksi käännettyä kertovaa runoutta, ja edustettuna on sekä fantasiaa ja kauhua että seikkailutarinoita, joissa ei ole yliluonnollista sisältöä. Osa runoista sijoittuu esimerkiksi Suomen sotaan 1808–1809 tai nuijasotaan. En ole ihan varma, kuinka hyvin ne sopivat kokonaisuuteen, jossa tosiaan muutoin korostuvat fantasia ja kauhu.

Tässä kustantajan Ntamon nettisivuilta löytyvä kuvailu ja tässä tarkempi bibliografia, jonka olen postannut bibliografiablogiin jo aiemmin. (Kuinka monella muulla on bibliografiablogi?)

Kirja ei syntynyt ihan sattumalta eikä nopeasti. Kuten olen täällä blogissa aiemmin jo monta kertaa muistellut, julkaisin jossain vaiheessa useitakin lehtiä, joissa ilmestyi novelleja eri lajityypeissä, dekkareita, kauhua, seikkailukertomuksia. Titaanien lauluun johtanut tapahtumaketju meni jotenkin näin: Vanhoja kotimaisia lukemistolehtiä kymmenisen vuotta sitten selatessani törmäsin Veikko Virmajoen eli Arvo Kalliolan runoon "Surmattu rakkaus", joka kertoi ritarin tyttären menetetystä rakkaudesta:

Kuka linnan muureilla öisin käy,
kun vanhat rauniot nukkuu?
– Se on haamu valkea, usvainen,
joka vallihautaan hukkuu.
Läpi yön yli raunion harhailee
tuo hyinen usvahaamu
ja poistuu vasta, kun usvistaan
käy esiin valkea aamu.

Virmajoki on itsessäänkin kiinnostava hahmo, jonka tuotanto on täynnä romanttista tuskaa ja huikeaa camp-henkisyyttä. Hänen runonsa (joka ilmestyi vuonna 1937) tuntui olevan suomalainen vastine amerikkalaisen pulp-lehtien runoudelle, joka on Suomessa vähän tunnettu kirjallisuuden laji. H. P. Lovecraft, Robert E. Howard ja Clark Ashton Smith sekä muutamat muut kirjoittivat myös paljon fantastisia kauhurunoja, joita julkaistiin pulp-lehtien sivuilla. Esille voisi nostaa myös vaikkapa Tolkienin kirjoittamat runot – Virmajoen runo ei tunnu olevan kauhean kaukana esimerkiksi Tom Bombadilin seikkailut -kirjasta löytyvistä runoista "Varjomorsian" tai "Viimeinen laiva". Lajityyppi on laaja, mutta suomalaisessa kirjallisuudessa harvinainen.

Samoihin aikoihin törmäsin muistaakseni myös saksalaisen Ludvig Uhlandin runoon "Laulajan kirous", jonka unohdettu runoilija Oskar Uotila oli kääntänyt 1800–1900-luvun taitteessa. Mietin, että vastaavia runoja voisi löytyä lisääkin ja niistä voisi koota oman pienen lehden, jota myydä muutamille tai muutamille kymmenille lukijoille. Ajattelin, että lehden nimi voisi olla Seikkailurunoja. Keräilin vuosien ajan tällaisia runoja laiskasti ja satunnaisesti, yleensä kun jonkin muun projektin yhteydessä törmäsin johonkin sopivaan (Hauskaa joulua -kirjaa tehdessäni törmäsin esimerkiksi joululehdessä ilmestyneeseen V. A. Koskenniemen ritarirunoon "Sir Edvard", joka kirjaan päätyikin). Jossain vaiheessa ajattelin, että lehdessä voisi olla myös uusia alan runoja. Mike Pohjola lähettikin minulle hauskan nipun tekstejä kokoelmastaan "Sankarlauluja", joka ei ole vieläkään ilmestynyt, vaikka aivan hyvin voisi. Seikkailurunoihin ne olisivat olleet onnen omiaan.

En kuitenkaan koskaan saanut lehteä tehdyksi. Pyörittelin ideaa aina välillä mielessäni kuuden tai seitsemän vuoden ajan, kunnes syksyllä 2013 ehdotin Ntamon Leevi Lehdolle Turun kirjamessuilla, että voisin koota tällaisen kirjan. Tai itse asiassa siinä kävi niin, että puhuimme yhdestä toisesta kirjasta, mutta siinä jutellessamme tajusin, että pitää myydä tämäkin idea saman tien. Lehto innostui heti, varsinkin kun sanoin, että teoksessa voisi olla myös vanhoja käännöksiä. Lehto halusi kummatkin kirjat, mutta siihen varsinaiseen kirjaan ei lopulta tullut apurahaa, joten homma jäi, saas nähdä mitä siitä tulee. Oli miten oli, minulla oli viime syksynä sen verran ylimääräistä rahaa eikä akuutteja kirjaprojekteja käsillää, joten rupesin työstämään Titaanien laulua – tämän lisäksi aloin hioa julkaisukuntoon kauan tietokoneen kovalevyllä maannutta Pulpografia Britannica -hakuteosta. (Se ilmestyy kesäkuussa; kirjoitan siitäkin kohta enemmän.) Runokirjan nimi ei aluksi ollut Titaanien laulu, vaan sillä oli monta työnimeä, yksi oli Paavo Cajanderin runon mukaan "Vapautettu kuningatar".

Teos laajeni parissa kuukaudessa huomattavasti, kiitos osittain netin ja vaikkapa Wikiaineiston, josta löysin useita runoja jo valmiiksi puhtaaksi naputeltuina. Osan runoista etsin käsiini, myös satunnaisotannalla, divarien unohdetuista runohyllyistä tai yliopiston kirjastosta. Oma runohylly oli myös suureksi avuksi. Järjestelin runoja aina sopivissa väleissä, muun muassa viikonloppureissulla äitini luona, kun ei tuntunut olevan muuta tekemistä. Oikolukua tein muistaakseni myös Raumalle suuntautuneella kirppisreissulla bussissa. Suureksi osaksi työ oli mekaanista, joten sitä pystyi tekemään ilman suurta henkilökohtaista panostusta – ja jostain syystä sellainen työ tyydyttää minua aika lailla. Uusia runoja en kirjaan kuitenkaan ottanut, koska Miken runon olisivat tuntuneet muiden seassa yksinäisiltä enkä usko, että nopealla aikataululla olisin saanut muilta kirjoittajilta vastaavia tekstejä. Ei ole mahdotonta, etteikö voisi joskus suunnitella vastaavaa kirjaa uusista teksteistä.

Uuno Kailas

Teoksessa on lyhyt esipuhe, jossa esittelen ideaa (mutta en selitä tätä taustaa) ja yritän kytkeä sitä ainakin ohimennen nykyään käytävään runouskeskusteluun. Teoksen lopusta löytyvät myös kirjoittajaesittelyt, joten kirja toimii myös tietoteoksena. Osa kirjan runoilijoista on tyystin unohdettuja, osa on tunnettuja, kuten Uuno Kailas. Titaanien laulu saattaa jossain vaiheessa poikia myös toisen opuksen, mietin nimittäin että Kailaan kauhuaiheisia runoja voisi koota kuvitettuna omaksi kirjakseen – häntähän olisi aivan perusteltua sanoa Suomen Edgar Allan Poeksi. Toisen vastaavan antologian saisi melko varmasti myös koottua, varsinkin jos siihen ottaisi mukaan Tulenkantajien mystisiä ja eksoottisia runoja. Tässä Tulenkantajia edustavat käytännössä vain Uuno Kailas ja Katri Vala.

Kuten kaikki Ntamon kirjat, Titaanien laulua on käytännössä ostettavissa vain nettikaupasta tilaamalla. Homma hoituu tällä samalla sivulla, jonka linkkasin jo aiemmin. Kirjastoihin kirjaa näyttää jonkin verran jo tilatun, lisäksi uskoisin että kirjakaupan kautta tilaamalla teoksen onnistuu hankkimaan, mutta se on kalliimpi prosessi. Ihan mistä tahansa kirjasta ei ole kyse: tässä on yli 240 sivua!

Yksi jo prosessin alussa löytämistäni runoista ei kirjaan kuitenkaan päätynyt, kun ei tuntunut riittävän jaksamista etsiä sen alkuperäistä julkaisua. Kyse on Uuno Kailaan mystisestä runosta "Mysterio", jonka löysin muistaakseni teosofiselta nettisivulta. Missään Kailaan kokoelmassa runoa ei kuitenkaan ole. (Nyt runo näyttää löytyvän tällaisesta blogista merkinnällä "Julkaistu Ruusu-Risti -lehdessä". Mietin tätä, mutta en kuitenkaan jaksanut taikka ehtinyt Ruusu-Risti -lehtiä enää tutkimaan ennen kirjan valmistumista.)