Kirjoitin eilen Reginan lakkauttamisesta. Mainitsin siinä myös City-lehden, jonka viimeinen numero kohtapuoliin ilmestyy (ellei ole ilmestynyt jo). Voisi kirjoittaa kokonaisia kirjoja siitä, miksi printtilehdet ja varsinkin City-lehti kärsivät 2000-luvulla, mutta se ei minua kiinnosta - enkä ehkä osaisikaan sanoa aiheesta mitään järin kiinnostavaa.City-lehti kiinnostaa minua vain siinä mielessä, että kauan sitten kirjoitin siihen itse. Lukenut en ole sitä kuin aivan satunnaisesti viimeiseen 15 vuoteen, ehkä jopa 20:een. Olen ollut snobi ja väittänyt käyttäväni aikani jonkin tärkeämmän ja paremman lukemiseen. Mitä se sitten ikinä onkaan ollut - Jules Verneä ja René Descartesia? No, oli miten oli, kun lehti perustettiin 80-luvun puolivälissä, sille perustettiin myös isoja paikkakuntakohtaisia toimituksia ja Poriinkin, jossa silloin asuin, tuli oma toimituksensa. Olin kirjoittanut vuoden parin ajan elokuva-arvosteluja Satakunnan Työhön (jossa isäni oli töissä) ja ajattelin, että kyllä minä yhden City-lehden handlaan. Lehden linjauksista ja toimituspolitiikasta minulla ei ollut mitään käsitystä. Muistan tosin jutelleeni siitä kaverini Antti Huittisen kanssa (nykyään Taideteollisessa valokuvauksen lehtorina - vai onkos se Aalto-yliopisto?) ja sanoneeni oppimani vanhakantaisen vasemmistolaisen ideologian mukaisesti, että City-lehti edustaa uutta pinnallisuutta. Antti sanoi siihen, että hänestä on hienoa, että voi jostain lukea, mitä ihmiset aikovat tehdä.
Kävelin toimitukseen sisään Porin kauppahallin yläkerrassa. Esittäydyin päätoimittajalle ja minulle esiteltiin muut toimituksen jäsenet - jostain syystä päätoimittaja halusi käyttää muista lempinimiä, en esimerkiksi ikinä oppinut tuntemaan lehden jonkinlaista toimitussihteeriä, mukavaa partaheppua muulla nimellä kuin Pelmu-Elmuna. En millään muista edes lehden hyvännäköisen sihteerin nimeä. Päätoimittajankin nimi meni hiukan ohitse, mutta siitä myöhemmin.
Tarjosin lehteen sekalaista kolumnipalstaa, mutta päätoimittaja halusi, että kirjoittaisin elokuvasta, se kun oli erikoisalaani - sikäli kuin 15-vuotiaalla nyt erikoisalaa on. Tein uuden kolumnin ja se jo kelpasi, palstan nimeksi tuli Bagatelleja. Syytä en enää tiedä. Ilkka U. Pesämaa piirsi pyynnöstäni hienon logon palstalle, mutta sitä käytettiin vain pari kolme kertaa. Kävi nimittäin niin, että palsta lakkautettiin hyvin pian. Neljän tai viiden kerran jälkeen kolumni jäi ilmestymättä, syynä oli se että mainokset kiilasivat sen edelle. Näin kävi toisenkin kerran ja muistan, että yritin mennä Cityn toimitukseen. Ovi oli kiinni, mutta toimituksen edessä hengaillut Johnny-Kai Forssell, joka kai myös kirjoitti lehteen, sanoi jotain siitä, että mainoksia oli ollut liikaa jälleen kerran. En muistaakseni palannut kertaakaan lehden toimitukseen. En tiedä, miksi toimin näin, nyt tekisin jotain ihan muuta - soittaisin esimerkiksi tai laittaisin sähköpostia ja kysyisin, mikä mättää. No, toisaalta kukaan ei koskaan kysellyt tekstieni perään. Ja varmaan aika pian City-lehden Porin toimitus lakkautettiin, sen jälkeen asioita rupesivat hoitamaan yksittäiset freelancereina toimivat avustajat.
Jos joku haluaa tietää kolumnieni aiheista jotain, niin muistan ainakin kirjoittaneeni Wim Wendersin Emotion Pictures -kirjasta, joka oli juuri ilmestynyt suomeksi. Jotain muistan kirjoittaneeni myös yleisistä elokuvan katsomisen trendeistä. Asiat sekoittuvat mielessäni helposti, koska pidin samantyyppistä palstaa sittemmin Tampereella Aviisissa. (Siinäkin oli Ilkka Pesämaan piirtämä logo.)
Piti sanoa jotain Porin Cityn päätoimittajasta. Kun kirjailija Asko Sahlberg löi itsensä läpi, hän oli mielestäni kovin tutun näköinen. Vasta kun jossain haastattelussa mainittiin, että hän oli ollut Porissa Cityn päätoimittajana, tunnistin hänet. Hän oli kiinnostava ja silmiinpistäväkin hahmo Porin 80-luvun lopun melko harmaassa katukuvassa, muistan kerran, kun hän tuli vastaan valkoisessa irtotakissa, punaisessa paidassa ja mustassa kravatissa (tai mustassa paidassa ja punaisessa kravatissa) ja muistaakseni kaunis nainen kainalossa. Sellaiseen ei juuri Porissa ollut aiemmin törmätty. Vuosia myöhemmin tapasin Sahlbergin lyhykäisesti ja aikamoisessa kännissä Tampereen Ilves-hotellin aulassa ja hän muisti kyllä minut. Nyt voi ihmetellä, miksi en koskaan pannut hänen - tai muun toimitusten jäsenten - nimeään merkille lehden apinalaatikosta.
Mitä tästä kaikesta opimme? Emme kai mitään. Cityyn kirjoittaminen sen perustamisvuosina vertautuu tietenkin edellisten sukupolvien Vanhan valtaukseen: "Missä olit silloin kun City-lehteä perustettiin?" Jo sen muistelu, se että oli jossain tekemisissä asian kanssa, on itsessään arvokasta. (Sanoo hän ja huomauttaa sarkasmista.)
2000-luvun alussa minulla oli uudestaan pieni kontakti Cityyn. Silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni Elina Teerijoki oli lyhyen aikaa Turun Cityn painoksen toimittaja. Työhön kuului julkkisten bongailua Turun baareissa ja tavisten katuhaastatteluja - työ oli ilmeisesti niin typerää että Elina on tarkoituksella jättänyt sen pois työhakemuksistaan. Kohta kukaan ei enää edes tajuaisi, missä ihmeen lehdessä hän on ollut töissä. Olin jo vähällä päästäkin Cityyn, kun Elinan piti tehdä juttu ihmisten katumuodista ja kysyä heiltä kommentteja aiheesta. Elina otti kuvan myös minusta. Minulla oli siihen aikaan aika klassinen tyyli ja sanoin, että pukeutumiseni tärkeimpiä osasia ovat sopusuhtaisuus ja tasapainoisuus. Mainokset jyräsivät kuvan alleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti