Filmihulluun lähetetty arvio Jarmuschin Dead Man -leffasta.
Jarmusch goes splatter
Dead Man (Dead Man). USA 1995. O & KK: Jim Jarmusch. Ku: Robby Müller. Le: Jay Rabinowitz. La: Bob Ziembicki. M: Neil Young. PO: Johnny Depp, Gary Farmer, Lance Henriksen, Michael Wincott, Robert Mitchum. 2 t 1 min. Levitys: Finnkino/Senso Films.
Dead Man tuntuu Jim Jarmuschin hiukan jälkijättöiseltä pyrkimykseltä tehdä kulttielokuvaa westernin raameissa. Toki ennen kaikkea Muukalaisten paratiisi ja Down By Law ovat nousseet aikamoisiksi kulteiksi, mutta Dead Manissa tyypillisten jarmuschlaisten piirteiden rinnalle nousee huumori, joka on enemmän sukua jollekin Sam Raimille kuin Down By Lawn hölmöilyille. Yhdessä kohtauksessa Lance Henriksen ampuu - kuvan ulkopuolella - Michael Wincottin ja paistaa tämän. Katsojat näkevät vielä Henriksenin kaluamassa kättä.
Aluksi lakoniset ja koomiset - monet niistä tapahtuvat melkein vahingossa - tapot näyttävät tyylikkäältä ratkaisulta, mutta lopulta ne kääntyvät itseään vastaan ja muuttuvat turhanaikaisiksi. Tällainen huumori on jatkuvaa ylilyöntiä elokuvassa, jonka visuaalinen esikuva ovat Ansel Adamsin mustavalkoiset valokuvat ja jonka "henkisiä" isiä ovat William Blake, jonka nimistä päähenkilöä Johnny Depp esittää, Henri Michaux, jonka aforismi ("On parempi olla matkustamatta kuolleen miehen kanssa") on valittu elokuvan motoksi, sekä erilaiset intiaaniuskomukset. Ihan kuin olisi tehty kahta erilaista elokuvaa.
Dead Manin vahvin anti on sen kauneus. Elokuva on täynnä ilahduttavia visuaalisia keksintöjä (esim. talon seinä täynnä vuohien kalloja). Myös monien tunnettujen näyttelijöiden (Gabriel Byrne, Alfred Molina, Robert Mitchum, John Hurt) lyhyet näyttäytymiset ilahduttavat. Valitettavasti elokuva tuntuu sisäpiirin vitsiltä ja, kuten sellaiset aina, hiukan turhalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti