Puhe viinistä

Yliopiston puheviestinnän kurssin lopputyönä vuonna -97 pidetty puhe:

Ystävät, toverit,

viinissä on totuus, in vino veritas, kuten kautta aikain on sanottu. Se voi tarkoittaa hiukan banaalisti, että ihminen laukoo humalassa sen, mitä todella lähimmäisistään ajattelee, mutta kauniimmin se voi tarkoittaa sitä, että viini auttaa ihmistä ajattelemaan tarkemmin ja paremmin. Ainakin se auttaa ihmistä ajattelemaan kauniimpia asioita - mikä voisi olla onnellisempi olotila kuin kevyt nousuhumala, jolloin kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä?

Viini todellakin on jumalten juoma ja on synti ja häpeä, että sitä ei voi yliopistomme ravintolassa ruoan kanssa juoda. Olutta, tuota turpeitten saksalaisten mallashouruista juomaa, toki saa, ja varmasti myös siideriä ja lonkeroa, olutta monin verroin toki maukkaampia juomia. [Hmm... enää en kyllä kehuisi vuoden -97 siidereitä. - jn] Mutta missä on viini? Usein ruokana on hyvä pihvi - mikä silloin parempaa kuin maukas punaviini? Tai kun saamme sipulista ja paprikasta paksua spagettikastiketta - taas punaviini. Eilen söin broilerisalaattia - nautintoni olisi ollut taivaallinen, jos olisin voinut huuhtoa salaatin ja croissantin kevyellä, kylmällä valkoviinillä alas.

Tiedämme kaikki jokin aika sitten hätkähdyttäneet tutkimustulokset kohtuukäytön iloista: kaksi ravintola-annosta päivässä pitää lääkärin loitolla. Tämä tarkoittaa kahta lasia viiniä - minulle riittäisi lounaan kanssa yksikin. Tällainen määrä ei edes haittaisi luennon seuraamista. Olisin mahdollisesti jopa kärkkäämpi tekemään muistiinpanoja, kiinnostumaan siitä, mitä luennoitsija sanoo ja jopa itse tekemään huomautuksia: viini vapauttaisi minut - ja tietysti myös monet muut - luentojäykkyydestä, josta aina valitetaan.

Ongelmaksi tietysti nousee se, että lasillinen viiniä maksaa ravintolassa koska tahansa saman verran kuin ateria opiskelija-alennuksella eli vähintään kymmenen markkaa (mikä tarkoittaa valkoviiniä hanasta). Tämä olisi kohtuutonta ja omiaan tuhoamaan hyvän ideani: kuinka moni olisi valmis korottamaan ateriansa hintaa niinkin paljon?

Pelastukseksi voisivat tulla ne opiskelijat, jotka, kuten tiedämme, pullottavat paljon omaa viiniä. Pullon hinta keskihintaisesta valmispakkauksesta tehtynä on noin kymmenen markkaa - Tampereen opiskelijatuki voisi ostaa näitä pulloja kahdenkymmenen markan hintaan ja myydä lasilliset opiskelijoille vaatimattomaan viiden markan hintaan! Näin tuettaisiin opiskelijoita kahdella tavalla: ensiksi ostamalla heidän viinejään, toiseksi tarjoamalla heille jumalten juomaa. Voitaisiin jopa pullottaa Tampereen yliopiston omaa viiniä, jota tarjottaisiin juhlissa ja lahjoina. Valmistuessaan erinomainen opiskelija voisi saada oman pullon yliopistolta kannustuksena.
Tämä tietysti vaatii sitä, että pullottajat paneutuvat enemmän tuotteittensa laatuun. Olen liian monta kertaa saanut maistaa liian vähän aikaa käynyttä ja liian aikaisin nautittua, liian vähän sokeroitua viiniä. Meidän on vaadittava laatua - vain niin nostamme opetuksen kuin myös yliopistoruokailun laatua.