Britt Marie Trensmar

Olin innoissani ruotsalaisen Britt Marie Trensmarin mieskuvanäyttelystä muutama vuosi sitten ja jotenkin hankalissa oloissa (ei duunipaikkaa eikä kunnollista työkonetta, sähköpostista puhumattakaan) tein hänestä haastattelun, jota ryyditin Leena Rossin kommenteilla. Juttu kävi yhdessä lehdessä, jossa se hyväksyttiin julkaistavaksi, mutta eipä vain ikinä ilmestynyt. Juttu myös vanheni nopeasti, kun Trensmarin näyttely hävisi Suomesta, ja juttu on jäänyt koneelle.

Ruotsalaisen Trensmarin näyttely Turussa
Alastonkuva haastaa totutut katsomismallit

“Joitain kuvia voisi ajatella vaikka käteenvetokuvina.”
Nuoren naisen tunnustus Britt Marie Trensmarin Play the Man –näyttelyn aikana hätkähdyttää: eihän ole totuttu ajattelemaan, että naisetkin voisivat katsella miehen kuvia ja kiihottua seksuaalisesti! Myyttikin sanoo, että naiset eivät kiihotu visuaalisista ärsykkeistä.
Ruotsalaisen valokuvaajan Trensmarin näyttely Play the Man nähtiin Turussa Galleria Titanikin valoisissa tiloissa heinäkuun ajan. Näyttely herätti positiivisia reaktioita. Suomessa keskustelu oli melko mietoa, mutta Trensmarin leikekansion perusteella Ruotsissa asiasta on yritetty nostaa kohua tyyliin ”Alastomia miehiä museossa!”
Samainen nuori nainen sanoi näyttelystä: ”Ei siinä ihan levitellä, mutta kaikki näkyy kyllä hyvin.” Erityisen tyytyväinen nainen oli kuvaan, jossa ”erittäin kaunismuotoiset pakarat” olivat lähikuvassa ja naisen hansikoitu käsi oli laskettu toisen pakaran päälle.
Muissa kuvissa nähtiin miehiä munasillaan uimarannalla – yhden peniksestä otettiin valokuvaa isolla objektiivilla – tai sängyssä koikkelehtimassa. Yhdessä kuvassa helminauha on kierretty erektiossa olevan peniksen ympärille. Kuvat ovat kaikki kauniita ja harmonisia ja miehet ovat hyväkuntoisen näköisiä, noin kolmenkymmenen paikkeilla olevia melko tavallisia miehiä. Useita yhdistää se, että heillä on pitkähköt hiukset, sänki ja jonkin verran rinta- ja säärikarvoja.
Kaikkia kuvia kuitenkin yhdistää se, että niissä miehet ovat objekteja. Heille tapahtuu ja heitä katsotaan.
Trensmar itse toteaa: ”Pidän miehistä ja heidän vartaloistaan. Nautin kauniiden miesten katselusta.”

Miehet eivät kohtaa naisia

Kuvaaja suhtautuu asiaan myös analyyttisemmin: ”Minua on pitkään kiusannut se, että meidän kulttuurissamme keskitytään miellyttämään vain heteroseksuaalista ja maskuliinista silmää. Naisille ei ole tarjolla juuri mitään. Miehiä ruokitaan ylettömyyksiin, mutta naiset kärsivät aliravitsemuksesta!”
Trensmaria kismittävät myös median kuvat miehistä. ”Niitä on suurin piirtein vain kahdenlaisia. Ensinnäkin on aggressiivinen atleetti, beef cake, joka esittelee lihaksiaan ja voimiaan. Jos tapaisin sellaisen miehen makuuhuoneessani, pelkäisin ja miettisin, haluaako hän tapella vai rakastalla. Vai molempia?” Trensmar nauraa.
Trensmarin mukaan on vaarallista, että sekä miehet että naiset oppivat, että vain voimakas ja väkivaltainen mies on seksikäs. ”Toinen median tarjoama miesmalli on koominen nörtti. Ei tarvitse sanoa, ettei sekään juuri naisia kiinnosta.”Kumpikaan miesmalli ei ole Trensmarin mukaan olemassa naista varten. Kummatkin ovat kiinnostuneita vain itsestään tai toisten miesten ihailun saavuttamisesta. ”He näyttävät siltä, ettei heitä edes kiinnosta naisen seura!”
Mutta onhan olemassa kauniita kuvia alastomista miehistä! Postikorteissakin näkee monia, joissa alaston mies pitää pientä vauvaa sylissään.
Trensmar myöntää, mutta jatkaa: ”Niitä täytyy todella etsiä! Ne eivät hyöy päälle niin kuin kuvat täysin rasvattomista naismalleista!” Haastetta heteromiehille Trensmarin mukaan ongelmallista on myös se, että suurin osa näistäkin kuvista on miesten tekemiä. Osa on myös homomiesten tekemiä eikä niissä siksi ole juuri mitään naisille.
Play the Man –projektissaan Trensmar tähtäsikin siihen, että olisi kuvia, joissa miehet kohtaisivat naisen ja joissa mies tyydyttäisi naisen katseen. ”Kuvieni miehet ovat sensuelleja, leikkisiä ja hyvännäköisiä olematta hunkkeja! He nauttivat naisen seurasta.”Kuvat ovat myös haasteita heteromiehille. ”
Heteromiehet saattavat pelästyä näitä kuvia katsellessaan. He voivat luulla, että on jotenkin homoseksuaalista nauttia alastomien miesten kauniista kuvista. Mutta eihän se tee heistä homoja!” Trensmar onkin huomannut saamansa palautteen perusteella, että monet miehet kaipaavat toisenlaista miehisen seksuaalisuuden kuvaa kuin mitä media tarjoaa. Aggressiivisen hunkin malli ei riitä kaikille miehille.
”Monia miehiä on kiinnostanut nimenomaan se, että kuvani ovat naisen ottamia. Monet pyytävät päästä poseeraamaan kuviini!” Trensmar kertoo.
“Kyse on siitä, että ihmiset kaipaavat toisenlaista kertomusta miehen ruumiista. On naisten tehtävä tarjota tällainen toisenlainen, uusi kertomus!”

Miehen sensuaalisuus

”Miestä esittävissä kuvissa sensuaalisuus on usein pyritty saamaan minimiin, koska sensuaalisuus on yleisesti yhdistetty feminiinisyyteen”, toteaa Helsingin yliopiston Kristiina-instituutin visuaalisen kulttuurin tutkija Leena-Maija Rossi.
Rossi ei kuitenkaan niele Trensmarin väitteitä liian harvoista miesmalleista sellaisenaan. “Muunkinlaisia alastomia miehiä toki löytyy”, Rossi sanoo. ”Raukeita ja feminiinisissä poseerauksissa kuvattuja miehiä on paljonkin.” Rossi näkee mediassa atleetin ja nörtin ohella myös muunlaisia mieskuvia. ”
Trensmar unohtaa perinteisen bisnesmiesrepresentaation, joka, vaikka treenaisikin ruumistaan, ei kuitenkaan pullistele lihaksiaan niin että puvunsaumat repeäisivät.”
”Joukosta puuttuu myös uusi hoivaisä, jota niin ikään tarjotaan verrattain usein. Hoivaisän kuvaan ei liity minkäänlaista aggressiota”, Rossi toteaa. ”Aika suurta suosiota näyttää nauttivan myös esimerkiksi brittikomedioista tuttu mies, jolle sallitaan plösömpikin ruumiillisuus, jota verbaalisuus kompensoi.”
Rossi näkee myös muutoksenvoimia siellä, missä niitä ei usein tapaa. ”Seksuaalisuutta painotetaan mieskuvissakin jatkuvasti enemmän, ajatellaan nyt vaikka muoti- ja kosmetiikkamainontaa. Voisiko tätä pitää hegemonisen miesmaskuliinisuuden aseman horjumisen merkkinä?” tutkija pohtii.

Katseen tutkimattomat tiet

Naisten ottamia miesten alastonkuvia on kuitenkin harvassa. Rossi löytää tähän ainakin yhden syyn: ”Aika monet naiskuvaajat ovatolleet ensisijaisesti kiinnostuneita tutkimaan kuvissaan omaa ruumiillisuuttaan ja valtaamaan tilaa naisten omille ruumiillisuuskuville.”Rossi löytää syytä myös kustantajissa. ”
Massayleisölle suunnatuissa julkaisuissa ei välttämättä haluta esittää mitään kovin vaihtoehtoisia tapoja katsoa miesvartaloita.
”Trimmattu miesvartalo on kuitenkin laajasti ihailtu halun kohde. Rossi näkee, että tällaisen miesvartalon ihanne kuuluu yhtälailla homo- ja heterokulttuuriin. Siitä taas seuraa, että pitkälti samanlaiset ja jopa samat kuvat vetoavat niin naisiinkuin miehiinkin.”
Joustoa kuitenkin tapahtuu koko ajan, niin kuin kaikissa identiteettiin liittyvissä tekijöissä”, Rossi toteaa.
Kysymykseen miesten objektivoinnista Trensmarin kuvissa Rossi suhtautuu varauksellisesti. ”Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että perinteistä epätasapainoa suhteessa sukupuolten esineellistävään esittämiseen ei korjaa se, että vaihdetaan toinen sukupuoli esineen paikalle.”
Rossi toivoo radikaalimpaa kritiikkiä. ”Toivoisi, että kun me kaikki olemme jatkuvasti sekä katseen subjekteja että objekteja, niin tämä näkyisi myös kuvissa.” Rossi ottaa esille myös alastonkuviin turtumisen. ”Alastonkuvia tai lähes-alastonkuvia tulee koko ajan vastaan. Naiskuvathan niissä edelleen dominoivat. Mutta kysyisin silti, miten kiinnostavaa tai kiihottavaa kaavamainen alastomuuden esittäminen ylipäätään on.”
Rossi muistuttaa vielä, että eri alakulttuureissa vaikuttavat kuvat voivat toimia myös vallitsevassa kulttuurissa.
"Yksi esimerkki on tietenkin homo- ja heterokulttuureissa vallitseva trimmatun miesvartalon ihanne, mutta vaikkapa myös se, että lesbokuvat saattavat tulla myös heteronaisten halun kohteeksi.”
”Katseen tiet varmaan pysyvät osin tutkimattomina, vaikka me tutkijat tekisimme kuinka paljon töitä tahansa”, Rossi nauraa lopuksi.
Juri Nummelin

Kainalo: Alastomat miehetkö fasisteja?

Alaston mies ei ole koskaan viaton. Näin tuntuu tunnettu brittiläinen elokuvatutkija Richard Dyer sanovan tuoreehkossa artikkelikokoelmassaan Älä katso! Erinomaisessa ja tutkimuskohteiltaan ihastuttavan obskuurissa esseessä ”Valkoisen miehen muskelit” Dyer paneutuu elokuvissa nähtyjen hunkkien, beef cakejen, maailmaan ja paljastaa sieltä salattuja kytkentöjä mm. italialaiseen fasismiin.
Tai ehkä hunkki on vähän turhan laimea sana. Dyer nimittäin käsittelee mm. Ramboa ja italialaisia supermieselokuvia eli ns. peplum-elokuvia, joissa Maciste, Herkules ja muutamat muut pseudoantiikin sankarit seikkailevat missä milloinkin. Näitten elokuvien mieshahmot lihaksineen melko varmasti todentavat Britt Marie Trensmarin väitteen siitä, että aggressiivisen ja lihaksikkaan miehen kuvasto on tarkoitettu vain miehille itselleen. Se ei ole olemassa naisia varten.
Dyerin esseen aloittava väite siitä, että ”ennen 1980-lukua populaarikertomuksissa näki harvoin puolialastonta valkoista meistä” on vähän harhaanjohtava, sillä varsinkin uskonnossa ja siihen liittyvässä taiteessa puolialastomia miehiä on nähty, usein jopa eroottisissa asennoissa.
Tämän huomaaminen ei sanottavammin horjuta Dyerin analyysia siitä, miten valkoisen miehen alastonta ja usein lihaksikasta ruumista on esitetty. Ruumista ei periaatteessa saisi esittää, koska suojaton ruumis on altis horjuttamiselle ja sensuaalisuudelle, mutta samalla sitä on kuitenkin arvokasta esitellä.
Tähän tarkoitukseen onkin – karrikoiden sanottuna - keksitty koko seikkailu- ja toimintaelokuvan lajityyppi: siinä voidaan valkoisen miehen vartaloa esitellä ilman, että maskuliinisuutta uhataan. Valkoiset alastomat miehet ovat parempia kuin muut, koska he ovat ylivoimaisia niin hengen kuin kehonkin alueella.
Juri Nummelin
Richard Dyer: Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa. Toim. Martti Lahti. Eri suomentajia. Vastapaino: Tampere 2002.