(Tämä varmaan alkaa jo kaivata pientä selitystä. Tätä aiemmin kirjoittamassani jutussa, joka ilmestynee ensi syksynä Iskussa, Novak törmää laatikolliseen laittomia pornokirjoja, jotka hän myy eteenpäin korvatakseen jotenkin epäonnistuneen keikan.)
En ole aivan varma, oliko hän oikeasti minua komeampi. Hän oli pidempi ja hänellä oli paremmin leikatut hiukset. Hänellä oli kuitenkin viikset ja hänen korvansa olivat hitusen liian suuret. Minäkään en ole aivan huonon näköinen - ajattelin näin, vaikka flirttiyritykseni sihteeripimun kanssa oli mennyt puihin. Mutta rahalla on vaikutusta: von Mayerlingin puku istui täydellisesti ja keltainen kravatti oli kuin jumalten luoma.
"Joe Novak!" von Mayerling yritti peittää tyytymättömyytensä aggressiivisella kohteliaisuudella. "Mikä tuo sinut tänne? Minulla ei ole paljon aikaa, mutta kai sinä yhdet viskit juot."
Tiesin, että hän tarjoaisi minulle 20 vuotta vanhaa mallasviskiä, mistä en tietenkään voisi koskaan kieltäytyä, mutta eleessä olisi väkisinkin jotain alentuvaa. Kävelin von Mayerlingin ohitse hänen varsinaiseen toimistoonsa ja yritin olla katsomatta kirsikkapuista kirjoituspöytää ja mahonkipuulla päällystettyjä nahkaistuimisia nojatuoleja, joilla von Mayerling kestitsi rikkaita vieraitaan. Kävelin kirjoituspöydän luo ja käännyin ja jäin nojailemaan pöytään. von Mayerling sulki oven ja tuli perässäni. "Kelpaako sinulle 20 vuotta vanha mallasviski?" hän kysyi hymyillen. Hänen hymynsä oli kuin jäädytetty virnistys.
"Mikäs siinä, vaikka olenkin sitä jo tänään toimistossani juonut."
von Mayerling mulkaisi minua ja kaatoi minulle viskiä lasiin. Hän antoi lasin minulle ja kaatoi itselleenkin. "Minulla ei, kuten sanoin, ole paljonkaan aikaa." Hän maistoi viskiä yhden sormustimellisen verran. "Miten bisnes sujuu? Hyvin, niin kuin aina ennenkin?" von Mayerling hymyili niin että mieleni teki viskata viskit hänen silmilleen. Tai oikeastaan kaataa juoma vain lattialle. Tai kirjoituspöydälle joidenkin sopimuspapereiden päälle.
"Hyvinhän ne. Myin juuri kirjaharvinaisuuksia eteenpäin. Ne tulivat minulle etukäteispalkkiona eräästä hyvin suoritetusta jutusta."
En tiedä, uskoiko von Mayerling koskaan olemattomia juttuani, joita väitin hoitaneeni. Tiedän vain, että hän ei olisi tuntenut kirjaharvinaisuutta, vaikka sellainen olisi iskenyt häntä nenään. Varoin kuitenkin visusti kertomasta, että olin myynyt vain huonosti painettuja panokirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti