Kirjoitin 90-luvun lopulla muutamia Joe Novak -yksityisetsivänovelleja, joissa oli parodinen viritys. Olen niitä (ja uudempia) nyttemmin pikkuhiljaa julkaissut pienessä Isku-lehdessä. Seuraava pitkä novelli jäi kesken, koska juonesta tuli käsittämättömän sekava. Saatan joskus kirjoittaa sen uudestaan, koska idea on minusta hyvä ja Novak-maailman mytologia saa siinä täyteyttä.
Postitan tästä päivittäin aina noin liuskan tai puolentoista verran tekstiä. Stay tuned!
Joe Novak ja selvänäkijän tapaus
"Muistatteko minut?" nainen kysyi.
Nyökkäsin.
"Toivottavasti olette harkinnut tarjoustani?" Nainen ei ollut aivan huonon näköinen, mutta hän ei ollut pukeutunut kovinkaan tyylikkäästi. Hän oli noin 30-vuotias tummaverikkö ja hänellä oli liikaa räikeän väristä huulipunaa. Ajattelin - ja muistin ajatelleeni jo edellisellä kerralla, kun olimme tavanneet -, että vähemmällä ehostuksella ja paremmalla maulla valituilla vaatteilla hänestä tulisi aikamoinen pakkaus. Ja että voisin olla kiinnostuneempi hänen ideoistaan.
"Noo.. minä en usko, että...", yritin sanoa, mutta nainen nosti kätensä keskeyttääkseen minut.
"Herra Novak.. Joe.. saanhan sanoa Joe?"
Nyökkäsin: eihän siitä mitään haittaa voinut olla.
"Niin, Joe, minä tiedän, mitä aiot sanoa. Ettei sinulla ole käyttöä selvänäkijälle. Sinä olet väärässä, mutta minä ymmärrän sinua, koska sinä olet vain materialistisen ajattelun vanki."
"Aivan, kannatan dialektista materialismia", virnistin.
Nainen oli hetken aikaa hämillään, hän ei selvästikään tuntenut Marxia. Kukapa 50-luvun Kaliforniassa hänestä olisi puhunutkaan? Paitsi Hollywoodin kymmenikkö, jota paraikaa hiillostettiin. Nainen sai kuitenkin itsehallintansa takaisin. "Minä olen tarjonnut palveluksiani muillekin yksityisetsiville. Tunnet todennäköisesti herran nimeltä Ted von Mayerling."
Nyökkäsin. von Mayerling oli kaupungin menestyvimpiä yksityisetsiviä - hänellä oli sihteerin lisäksi kaksi muuta työntekijää. Minä olin yksin toimistossani ja hoidin arkistot, valokuvaukset, varjostukset, tiedonhaut, ammuskelut, nyrkkitappelut, viskin juonnin, PR-työn. von Mayerlingin ei tarvinnut kuin hymyillä asiakkaille ja käydä välillä katselemassa paikkoja. Hän oli vähän ärsyttävä kaveri, snobi, eurooppalaista sukujuurta. Olin pari kertaa ryypännyt hänen laskuunsa, mikä oli parasta, mitä voin hänestä sanoa.
"von Mayerling sai avullani ratkaistua yhden ongelman."
Nyökkäsin. Olin lukenut jutusta: Aviomies oli kadonnut eikä häntä pystytty mitenkään jäljittämään. Selvänäkijä oli kertonut, että mies löytyisi eräästä pikkukaupungista Arizonasta. von Mayerling oli lähettänyt miehen asialle ja bingo! aviomies oli löytynyt. Ja vieläpä elossa (mikä oli von Mayerlingia tietysti häirinnyt, koska julkisuus oli ollut huomattavasti pienempää: hän olisi maksanut siitä, että mies olisi löytynyt kuolleena).
"Minulla ei ole nyt yhtään juttua meneillään. Tämä on ollut hiljainen kesä", sanoin. "Vaikka on kuuma. Yleensä ihmiset hermostuvat kuumina kesinä ja alkavat riehua. Mutta ei tänä kesänä. Tai ei ainakaan niin, että minä olisin siitä juuri hyötynyt." Olin juuri käyttänyt viimeiset rahat, jotka olin saanut myymistäni panokirjoista. Tarvitsin kyllä kipeästi rahaa, mutta sitä selvänäkijänainen ei minulle aivan heti toisi.
"Uskon, että jos mainostat, että sinua avustaa selvänäkijä, saat enemmän töitä", nainen sanoi ja hymyili. Hän risti säärensä, mikä yleensä tehoaa minuun eikä temppu nytkään ollut aivan huono: naisella oli hyvät sääret.
"Niin, rouva..." Katsoin pöydälläni olevaa käyntikorttia, jollainen oli jo lompakossani. "..rouva Chadwick, minusta tuntuu, että pitäydyn materialistisissa todistuskeinoissa. Pelkään oikeastaan, että menetän vähätkin asiakkaani."
Rouva Chadwick naurahti ironisesti. "Ihmiset ovat hulluina tällaisiin asioihin!" Hän kaivoi tupakka-askin käsilaukustaan. "Saanko polttaa?"
"Olkaa hyvä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti