Huumorijuttu ainejärjestölehti Legendasta vuodelta 1990 eli vuodelta, jolloin olin juuri 18-vuotiaana aloittanut opiskelut Tampereen yliopistossa. Numerossa ilmestyi myös pitkä juttuni, joka perustui tekemääni selvitykseen siitä, kuka oli kirjallisuuden opiskelijoiden mielestä maailman paras kirjailija. Tulos: Märta Tikkanen. Juttu on harvoja vanhoja tekstejäni, joita nyt lukiessa häpeän. Sekavaa häröilevää teoriaa ja muihin kohdistuvaa ylimielisyyttä... oi voi. Sen sijaan "Poliisin rappio" on minusta edelleen hauska, ja se myös jollain tavalla ennakoi Aviisissa sittemmin ilmestyneiden (ja Banalologioita-kirjaan koottujen) semioottisten esseiden otetta.
Poliisin rappio
Poliiseja vaivaa nykyään jokin: heiltä on kadonnut kaikki maskuliinisuus.
Pistooli vyöllä ei loppujen lopuksi riitä. Mustavalkoinen Volvo (tai vähintään Saab 90) on monessa tapauksessa auttanut asiaa. Usein ei kuitenkaan edes se.
Ja nyt ne ovat idiotiassaan hankkineet joitain japanilaisia autoja – ehkä Mazdoja, piru niistä eron tekee – ja maalanneet ne Suomen lipun väreillä.
Ei siis riitä, että käytettävistä autoista valitaan kaikkein epämaskuliinisimat; ne täytyy vielä pilata pelkkää huonoa makua osoittavalla maalauksella. Taivaan sininen ja valkoinen antaa liian avaran kuvan oikeuden ja lain pystyssäpitäjistä.
Poliisin imagon pitäisi ehdottomasti vastata maskuliinisuutta. Mustavalkoyhdistelmä antoi aikoinaan oikean kuvan: hieman ahdistavan, suljetun, autoritäärisen.
Kuten sanottu, pistooli vyöllä ei riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti