Seuraavassa poistetussa kohtauksessa - joka on viimeinen, jonka postaan - tavataan monta Jumalten tuhon keskeistä henkilöä: Abaddon-niminen nainen, jonka roolia tarinassa tässä vielä epäillään, sekä Pettersson, Jokioisilla olevan salaperäisen vankileirin johtaja. Haveri-niminen vartija sen sijaan taisi lentää kokonaan pois, vaikka muutamia luolamiehen näköisiä tyyppejä kirjassa edelleen on. En kerro tästä kohtauksesta sen enempää. Minulta kysyttiin, miksi olen postannut näitä poistettuja kohtauksia, epäiltiin, että olen jotenkin harmissani siitä, että näitä kohtauksia ei käytetty. Ei missään nimessä. Siihen on syynsä, että näistä kohtauksista yhtään ei käytetty lopullisessa kirjassa. Niissä on joko ylisanaisuutta tai kohtaukset ovat liian pitkitettyjä (mitä esimerkiksi alla oleva on) tai ne eivät ole enää sopineet mukaan (edellinen kahvilassa tapahtunut kohtaus). Kuten tiedetään, minkä tahansa tekstin lyhentäminen yleensä tekee niille hyvää.
Osittain kyse on tietenkin siitä, että haluaisin, että kaikki kirjoittamani jotenkin säilyy ja näkyy kaikille mahdollisille halukkaille, mutta tietysti myös siitä, että näiden avulla olen koettanut herättää kiinnostusta kirjaani kohtaan. Kaikissa poistetuissa kohtauksissa näkyy jotain kirjalle tyypillistä, ominaista tai keskeistä. Idean siitä, että pr-mielessä postaa poistettuja kohtauksia, tuli itse asiassa zombikirjailija Jonathan Maberrylta, joka teki uusimman romaaninsa kanssa saman tempauksen - Maberry tietysti painii ihan eri luokassa kuin minä, ainakin myynnillisesti (ehkä kirjallisestikin, vaikka onkin sitoutuneempi nykyiseen trilleritraditioon kuin minä).
Tiivistetysti ajatus on se, että poistetut kohtaukset ovat jonkinlainen bonus, joka houkuttelee kirjan ääreen. Toivottavasti näin on käynyt!
”On se tappaja mikä tahansa, niin kyllä jumalauta haulikonluodit sen tuhoavat!”
Puhuja oli yksi luolamiehen näköisistä vartijoista. Punatukkainen mies, jonka nenää oli muotoiltu joskus edellisellä vuosisadalla. Miehen alahuuli roikkui pitkällä alhaalla eikä tehnyt häntä yhtään älykkäämmän näköiseksi.
Tanner käänsi päätään. "Mikä sinun nimesi on?"
"Häh? Haveri."
"Haveri, kuuntele kun sanon", Tanner sanoi.
"Häh?"
”Minä olen nähnyt sen. Haulikonluodit eivät tapa sitä. Eivät jumankauta pure vitun vertaa.”
"Mikä jumalauta se sitten oikein on? Itse perkele vai?" Haveri ähkäisi.
"Ei, se ei ole itse perkele", Abaddon puuttui puheeseen Tannerin takana. "Se on jotain paljon pahempaa. Uskokaa minua, kun minä sanon."
Hikoilevan vartijan katse harhautui Abaddonin pystyille rinnoille.
Tannerinkin oli vaikea olla katsomatta niitä. Hän huomasi toivovansa, että olisi kuumempi ja nainen hikoilisi, mutta naisen iholla ei näkynyt minkäänlaisia länttejä.
”Niin että se on joku kummitus vai? Ei kummituksia ole olemassakaan, mammakin sen jo saakeli sanoi. Minä näytän sille tappajalle, minä käyn nitistämässä sen”, Haveri höpötti ja otti askeleen kohti ovea.
”Siihen vaaditaan jotain muuta kuin aivokääpiö, jolla on lihakset”, Tanner sanoi.
”Pidä saatana huoli omista asioistasi. Äläkä ikinä tule vastaan kadulla.”
”Etkö keksi mitään omaperäisempää?” Tanneria kyllästytti ja viinan puute nakutti hänen takaraivossaan.
Haveri kääntyi Petterssoniin päin. ”Hei pomo, jos minä käyn nappaamassa sen tappajan kiinni, keksitään sille varmaan joku sopiva rangaistus.”
Työleirin johtajan suu aukesi, hän oli hetken ajan sanoa jotain Haverille. Pidä suus kiinni tai jotain sinne päin. Mutta sitten hän sanoikin: "Totta, kyllä me jotain keksimme." Petterssonin silmiin tuli hullu kiiltävä katse.
Haveria alkoi naurattaa. Turpea alahuuli roikkui melkein leuassa kun miehen suu aukeni hörönauruun.
"Mistä helvetistä te puhutte?" Tanner ihmetteli, mutta Pettersson ja Haveri eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota.
”Siltä voisi kaivaa aluksi silmät ulos.” Näytti siltä kuin Petterssonin suupielistä tulisi vaahtoa.
”Ihan niin kuin siltä…” Haveri aloitti, mutta Pettersson iski kätensä jättiläisen suulle.
"Miltä?" Tanner kysyi.
"Ei miltään", Pettersson sanoi yhtäkkiä, pyyhkäisi suutaan vain kuin yrittäisi saada vaahtoa pois. "Ei miltään. Ei yhtään miltään."
"Entä keneltäkään?" Tanner sanoi.
Kun Pettersson eivätkä Haveri vastanneet, hän jatkoi: "Mitä helvettiä te täällä oikein teette vangeille?"
"Emme mitään, mitä Suomen laki ei sallisi", Pettersson sanoi.
Hälli kopautti Tanneria olalle. "Meillä on tässä akuutimpikin ongelma. Puhutaan vangeista joskus toiste."
Tanner rykäisi ja pureskeli huuliaan. "Hyvä on. Hyvä on." Hän katsoi mustaa naista. "Mitä ehdotat?"
Abaddon vetäisi Tanneria takista ja sanoi: "Tule tuonne syrjempään." Tanner seurasi naista aulan nurkkaan, ja nainen sanoi: "Minä olin tosissani. Minä olen Helvetin enkeli. Manalan. Lucifer, Saatana on minun pomoni. Minä taistelen Jumalaa vastaan, oikeastaan tälläkin hetkellä."
Tanner rypisti kulmiaan epäuskoisesti. Hänen alkoi taas tehdä mieli viinaa. Mikään viina ei tosin enää sulattaisi möykkyjä hänen vatsassaan.
"Tiedän, että sinun on vaikea uskoa minua, mutta näithän sinä sen tappajan."
"Ei näyttänyt Jumalan soturilta."
"Minulla ei ole aikaa selittää tämän enempää, mutta usko minua, kun sanon, että minä olen tässä hyvien puolella." Abaddon piti lyhyen tauon ja sanoi sitten: "Jos minä siunaan aseet, minun on pakko viedä ne Helvettiin."
Tanner pureskeli leukojaan. Sitten hän sanoi: "Hyvä on, tee se sitten. Mutta nopeasti."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti