Vielä kerran alkuperäistä vuonna 1988 ilmestynyttä "Jumalten tuho" -novellia: tässä novellin loppuhuipennus, joka tavoittelee aika maailmoja syleileviä absurdeja sävyjä, varsinkin aivan lopussa, jossa tapaamme tutun filosofihahmon työnsä ääressä. Riittänee kun sanon, että ihan tällaista lopetusta ei romaanissa ole. Joka tapauksessa lopun lähtökohta oli se, josta ryhdyin alun perin sitä tekstiä, josta myöhemmin tuli romaani Jumalten tuho. Siitä kirjoitan tarkemmin huomenna (tai ainakin ensi viikolla; aloittamani opetus vie näköjään aika paljon aikaa ja energiaa).V
Flaco juoksi saliin huutaen samalla: "Ne ovat katuneet! Ne katuivat!"
El Cucaracha läikytti keittoa polvelleen, mutta ei välittänyt siitä. Hän heitti koko lautasen lattialle ja huusi: "Jippiiii!"
Flaco huusi: "Valtikka ja viitta El Cucarachalle!"
"Soittakaa 'Batman Theme'!" El Cucaracha huusi. Kun hänen ikioma tunnuksensa alkoi, hän otti pari tanssiaskelta. Palvelijat toivat valtikan, kaksi metriä pitkän marmorikepin, jonka päässä oli oikea ihmisen pää, ja viitan. He pukivat sen El Cucarachan päälle ja antoivat valtikan hänelle. El Cucaracha käski henkivartiokaartinsa paikalle ja sanoi: "Nyt mennään."
Ihmiset olivat ryhtyneet sammuttamaan tulipaloja, mutta heikoilla tuloksella. Kun El Cucaracha saapui paikalle, hän sammutti tulipalot yhdellä käden heilautuksella. Ihmiset kääntyivät katsomaan viisi metriä pitkää jumalaa ja huudahtivat: "Ooooh!"
"Olen erittäin iloinen siitä, että kaduitte kaikkia pahoja tekojanne. Minä olen tästälähin teidän ylin suojelijanne. Minä olen El Cucaracha."
Ihmiset polvistuivat jumalan eteen ja aikoivat veisata aivan eri virttä itsekukin. El Cucaracha hymyili.
"Hetkinen! Hetkinen!" kuului silloin huuto.
El Cucaracha katsoi puhujaa. "Mitä helkkaria teet täällä, vanha läskimaha?"
"Tulinpahan kertomaan, että nämä ihmisraukat ovat minun suojeluksessani. Minä olen heidät luonut omaksi kuvakseni", sanoi Jumala.
"Hah! Nuokin ihmiset ovat liian kauniita ollaksesi sinun kuviasi!"
Jumala näytti El Cucarachalle keskisormea ja sanoi ihmisille: "Minä olen luonut maapallon ja teidät ihmiset eikä tuo ääliö, joka vain kuuntelee helvetillistä räminää ja antaa öljytä itseään! Minä olen ainoa ja oikea!"
El Cucaracha nauroi. "Eihän tuo ukkeli osaa edes onanoida." Ihmiset rupesivat nauramaan.
Jumala sanoi: "Nyt minä kyllä..."
"Mitä sinä teet?" kysyi uusi ääni.
El Cucaracha ja Jumala katsoivat Buddhaa, joka virnisteli kadun toisessa päässä.
"Aina tuo hinttien isoisä tulee sotkemaan kaikki hienot jutut! Aina!" Jumala huudahti.
Buddha käveli rauhallisesti Jumalan viereen ja veti tämän kaavun alas. "Katsokaa nyt, kuinka pieni pippeli tällä miehellä on! Pienempi kuin tuolla El Cucarachan apulaisella!"
Kaikki nauroivat mehukkaasti, paitsi Jumala. Tämä keräsi sappea ja hävisi sitten nopeasti.
"Hei, unohdit kaapusi!" Buddha huusi hänen peräänsä.
El Cucaracha katsahti Buddhaa ja sanoi: "Ethän sinä ole tosissasi tämän pikkukyläsen suhteen?"
"Ja miksen olisi? Minulle kelpaavat kaikki ihmiset."
"Ja se on huomattu, saakelin hintti."
Buddha huitaisi El Cucarachaa ja huudahti: "Minulle ei puhuta tuolla lailla!"
"Hyvä El, lyö takaisin! Lyö se kuoliaaksi! Tapa se hintti!" ihmiset huutelivat alhaalta.
"Siinäs näet, sinulla ei ole suosiota täälläpäin maailmaa."
"Pian on." Buddha häipyi hampaitaan kiristellen.
Samassa paikalle alkoi saapua muitakin jumalia, jotka kaikki väittivät ihmisille olevansa ainoita ja oikeita palvonnan kohteita. Heti näitten perään saapuivat Jumalan ja Buddhan sotajoukot vihaisina ja aseita heilutellen.
"Voi helkkari!" sanoi El Cucaracha ja lähetti Flacon pistämään armeijan kuntoon. Henkivartiokaarti, kymmenen antimateria-asein varustautunutta ihmistä, asettui puolustukseen.
Muut jumalat, jotka paikalle olivat saapuneet, tekivät samoin. Kellä oli pieni ja kehno palkka-armeija, kellä mahtavasti varustettu legioonajoukko, mutta yhtäkaikki jokainen sotilas oli oman herransa puolella henkeen ja vereen. Taistelu alkoi ja se oli kauhea. Kaikki sotilaat asettuivat toinen toista vastaan eikä siinä tilanteessa paljon kannattanut pommeja heitellä, olisi helposti tappanut kymmeniä omia miehiään.
Ainoana jumalana Saatana ei mennyt leikkiin mukaan. Hän katseli Helvetin isosta monitorista taistelua ja naureskeli muitten jumalien typeryyttä. Nyt hänestä tulisi ainoa jumala, kunhan muut ensin tappaisivat toisensa. Saatana hymyili ja istuutui kurvikkaan tytön viereen. "Minä olen ainoa jumala, joka suo ihmisille pikku nautintoja", Saatana sanoi tytölle sivellen tämän alastonta vatsaa. "Ja pian olen myös ainoa jumala."
Saatana ja tyttö ottivat pieneltä pöydältä shampanjalasit ja joivat sen kunniaksi.
Ylhäällä maan päällä taistelu jatkui kolme viikkoa verisenä ja raivoisana. Kukaan ei halunnut antaa periksi, ei ainoakaan.
Kolmen viikon päästä, lauantaina vuonna 1882, Arizonan hiekalla seisoivat enää vain ikivanha Teutates ja verinen Mars. Kummallakaan ei ollut enää yhtään sotilasta, kaikki olivat kaatuneet.
"Kai se on sitten kaksintaistelu", Mars sanoi.
"Miten?"
"Miekat meillä molemmilla näkyy olevan."
"Hyvä on. Miekkailkaamme jommankumman kuolemaan asti."
Molempien miekat alkoivat kalahdella toisiaan vasten, väsyneesti ja veltosti.
"Ei tästä tule mitään", Teutates sanoi Marsille.
"Eipä näytä siltä, ei."
"Eli?"
"Mitä eli?"
"Mitä tehdään?"
"Mennään kaljalle."
"Siivotaan tanner."
"Saatanalle voisi päästä palvelukseen."
"Sen seksihurjastelijan luokseko? Ei ikimaailmassa!" Teutates huudahti ja työnsi miekkansa nopeasti Marsin vatsan sisään.
"Ärlgh!" Mars ulvahti, mutta ennen maahan kaatumistaan paiskasi miekan Teutateksen kurkun läpi.
VI
Jossain Keski-Euroopassa, tarkemmin sanoen Saksassa, oli mies. Hän oli suuri naistenvihaaja, suuri ajattelija ja omasi muhkeat viikset. Eräänä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vuonna 1882 hän tuumi päänsä puhki, mitä kirjoittaisi seuraavaksi paperille. Sitten hän tunsi jonkin liikahtavan aivoissaan ja kirjoitti nopeasti: "Jumala on kuollut."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti