sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Tulossa: Turun seudun arkkitehtuuriopas

Vedoksista nimiöstä otettu kuvakaappaus. Kirjan pitäisi ilmestyä vielä ennen kesää tai kesän alussa. (Kustantaja Laaksonen ei ole sukua Mikko Laaksoselle.)

Kirjassa esitellään Turun keskustan ja eri kaupunginosien merkittävimmät arkkitehtuurikohteet sekä lähikuntien tärkeimmät kohteet. Teos on luonteeltaan hakuteos ja sopii pidettäväksi mukana ja siinä on kartat suunnistusta helpottamaan.

Olen tässä jo monta kertaa kirjoittanut kirjoista, joita on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Tämä on yksi niistä - sain tähän taiteen keskustoimikunnan rakennustaiteen osastolta ison apurahan jo vuonna 2010, ja alun perin puhuttiin että kirja ilmestyisi kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. No, homma sitten viivästyi, mutta lopulta sain oman osuuteni teksteistä valmiiksi noin vuosi sitten. Kirjoitustyö oli yllättävän vaativa - eikä yksistään sen takia, että arkkitehtuuri on ollut kaiken aikaa minulle vain harrastus, ei missään nimessä työ missään kirjoittamismielessä. Onneksi oli hyviä lähteitä käytössä ja Mikko on ollut erinomainen virheiden bongaaja.

Mitä itse aiheeseen tulee, niin uskallan sanoa, että ylpeinä pidämme myös uuden arkkitehtuurin puolta. Esimerkiksi Meritalo Käsityöläiskadulla ja Gadolinia Piispankadulla ovat hienoja betonirakennuksia. Arvaan, että nämä kannat herättävät monissa vastustusta.

2 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Jumaliste, minä niin kuin luulin että siinon teos, joka valottaa taustatekijöitä, itressejä ja vaikuttimia kaava-arkkitehtuurin puolelta, Turus.
Se se voisi kiinnostaa kanssa.

Juri kirjoitti...

On tässä siitäkin, alussa on pitkä johdantoteksti arkkitehtuurin historiaan Turussa - mutta pääpaino on nimenomaan arkkitehtuurissa eli taiteessa. Kaavoituksesta on jonkin verran johdannossa ja jos nyt oikein muistan, Engelin kaavasta on aika pitkä pätkä, ellei peräti oma hakusanansa.

Taustatekijöitä ja intressejä Turussa kuvaa aika hyvin Rauno Lahtisen kohta kolmannella osalla laajentuva kirjasarja Turun puretut talot (jota olen myös tässä blogissa aiemmin sivunnut). Suosittelen!