Ilkka Pesämaan pilapiirroskirjan arvostelu noin kymmenen vuoden takaa.
Pesämaan salaisuusIlkka U. Pesämaa: Pyhän Antoniuksen kärpäslätkä. Suuri Kurpitsa/TAMY 1995. 56 s. 35 mk.
- Juri Nummelin -
Kun Ilkka Pesämaan ensimmäinen retrospektiivinen näyttely järjestettiin Tampereen yliopistolla vuonna 1991, näyttelyluettelossa baltimorelainen taidehistorioitsija Robert Betwix Hobson listasi Pesämaahan mitä ilmeisimmin vaikuttaneita taiteilijoita. Jotkut olivat melko selviä (luettelo on muistinvarainen): Jackson Pollock, Egon Schiele, Francis Bacon, Modigliani jotkut sitten taas olivat yllättäviä: George Herriman ja James Joyce. Noin vuosi sitten kirjoittaessaan Pesämaan paaviaiheisten postikorttien kokoelmasta, nimetön arvostelija lisäsi vaikuttajia: Franz Kafka, Buster Keaton. Näin voimme päästä käsiksi siihen suunnattomaan verkostoon, josta Pesämaan kuvasto tulee: se ei viittaa pelkästään kuvataiteen perintöön (vaikka esimerkiksi Leonardon ja Jan van Eyckin travestioita Pesämaan tuotannossa esiintyy), vaan ottaa aiheita, tyyliä ja tunnelmia myös kirjallisuuden ja elokuvankin suunnalta. Liioiteltua ei olisi myöskään puhua rock-musiikin vaikutteista jos ei aivan pinnan, niin kuitenkin huumorin syvemmällä tasolla ja aivan yksinkertaisesti vastaanottamisen tasolla.
Mainitsemani, Suomessa vähän tunnettu tutkija Hobson on ilmeisesti kääntänyt kelkkansa tutustuttuaan Pesämaan "hauskempaan", vähemmän nihilistiseen tuotantoon (näyttelyluettelon teksti kun viittasi lähinnä taiteilijan "vakavaan" aiheistoon): Pyhän Antoniuksen kärpäslätkän takakannessa on pitkä Hobson-sitaatti, joka päättyy seuraavin sanoin: "Minun henkilökohtaisesti on vaikea pitää tästä koosteesta." Hobson viittaa ajatukseen, jonka mukaan ihminen ei pystyisi itse päättämään kohtalostaan maan päällä hänen kaltaisensa humanistinen optimisti ei lopultakaan voi hyväksyä niitä perusasetelmia, jotka Pesämaan kuvista myös pilakuvista näkyvät. Kuten Aviisissa vuosi sitten esiintynyt nimetön kirjoittaja jo totesi, olennainen osa Pesämaan taidetta on ruumiillisen mukaantuonti. Postikorteissa paavit puuhasivat mudan, pihkan ja partakarvojen kanssa, Kärpäslätkässä Calixtus III heittelee peseytyvien ihmisten niskaan terhoja ja Pentagonin kenraali saa takaisin Vietnamin veteraanin käytettyjä arpia. Pesämaa murtaa ruumiin ja hengen välille pystytettyjä vuosisataisia muureja: hän tekee historiasta käsinkosketeltavan. Ilmeisesti tästä Hobson ei pidä: historian tulee olla koskematon, etäinen, jopa utooppinen. Pesämaan historia on dystooppinen: Friedrich Schiller, romantiikan esitaistelija, lentelee avaruudessa Porno-Herran kanssa, vaikka toinen romantikko Rousseau häpeileekin auringon edessä eikä uskalla riisua housujaan.
Vielä meidän on otettava esiin kaksi sukulaissielua, jotka nykylukija tuntenee helpommaksi lähestyä: Pesämaa on absurdimpi vastine Gary Larsonille ja vähemmän tunnetulle Glen Baxterille, joiden molempien kuvissa historia ja myytit käännetään ympäri. Pesämaa on näitä monimuotoisempi piirtäjä, joka rikkoo lopulta myös pilakuvalle asetettuja diskursiivisia rajoja mistä muustakaan on kyse, kun naurun kohteena ovat Egon Schielen, "keuhkotautisten Rembrandtin" (Hobson), tapaan piirretyt hahmot? Pesämaa ei ole vain "opiskelijoiden Kari Suomalainen", kuten on ehdotettu, vaan hän on ennen kaikkea "opiskelijoiden Jackson Pollock meets Groucho Marx".
(Tässä on sisäpiirin vitsejä. Joka tunnistaa ne, nostaa käden pystyyn. Veikkaan että teitä on kaksi ettekä te lue tätä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti