Toiselta koneelta löytyi myös jotain mahdollista kirjaprojektia varten säilytettyjä vanhoja elokuva-arvosteluja (tai pikemminkin -esseitä) Aviisista 90-luvun puolivälistä. Osia näistä huomioista olen käyttänyt Valkoisen hehkun luvussa, jossa käsittelen 80-90-lukujen Hollywoodia.
Miehuus uhattuna
Chris Columbuksen ohjaama ja John Hughesin tuottama Mrs. Doubtfire - isä sisäkkönä (1993) ja Simon Wincerin ohjaama Pelastakaa Willy (1993) ovat tematiikaltaan hyvin samankaltaisia elokuvia: ne ovat miesemansipaatiota jokseenkin konservatiivisella tavalla. Ne palauttavat miehelle kunnian nimenomaan miehenä (Isä sisäkkönä myös isänä, perheenpäänä). Pelastakaa Willy lisää tähän vielä vaivihkaa yhteiskunnallisen ja isänmaallisen teeman.
Isä sisäkkönä alkaa, kun Robin Williamsin esittämä hyvä perheenisä saa ties monettako kertaa potkut. Tätä vaimo (Sally Field) ei kestä, vaan ottaa eron. Oikeus antaa lapset äidille. Isä ei saa nähdä heitä kuin lauantaisin.
Williams on tiedoton ja avuton: hän ei yksinkertaisesti voi elää ilman lapsia. Hän saa tietää, että ex-vaimo on hankkimassa sisäkköä. Niinpä hän pukeutuu naiseksi ja esittää brittirouva Doubtfirea - ja saa paikan. Lapset ja vaimo ihastuvat vähitellen ankaraan, mutta hassuun rouvaan. Totuus paljastuu lapsille kuitenkin ennen pitkää ja farssimaisessa kohtauksessa myös vaimolle.
Uudessa oikeudenkäyntikohtauksessa Williams todetaan kelvottomaksi isäksi, vieläpä häiriintyneeksi eikä saa tavata lapsiaan muuten kuin valvonnassa. Vaimo kuitenkin heltyy ja saa tuomarin puoltamaan päätöksensä: Williams saa nähdä lapsensa milloin haluaa ja ilman valvontaa.
Mrs. Doubtfiresta löytää melko vaivattomasti piilosanoman: miehen on tunnistettava ja tunnustettava itsessään olevat feminiiniset piirteet, jotta hän voi jatkaa elämäänsä kunnon miehenä. Tässä tehtävässä Williamsia auttaa hänen Harvey Fiersteinin esittämä homoveljensä, joka parturina antaa hänelle uuden ulkonäön.
Ajatus on kuitenkin epätodennäköinen ja ristiriitainen, sillä elokuvan esittämät feminiinisyyden muodot ovat stereotyyppisiä ja hyvin aseksuaalisia, eikä elokuva anna naiselle mahdollisuuksia samanlaiseen kasvuun. Sally Field on elokuvan lopussa täsmälleen samanlainen urahirmu kuin alussakin eikä Williamsin esittämä huolehtiva ja boheemimainen siedä häntä.
Mitä Williams sitten oppii rouva Doubtfirena? Hän oppii siivoamaan, laittamaan ruokaa, pakottamaan lapset tekemään läksynä ja niin edelleen. Hän oppii piirteitä, jotka ovat tyypillisiä tietyssä naiseutta esittävässä ideologiassa: rouva Doubtfire ei opi tarkastelemaan omaa ruumistaan uudella tavalla, hän ei löydä mieheisestä sukupuolestaan feminiinisiä piirteitä (hän vain siirtää ne toiseen roolihahmoon), hän ei opi hallitsemaan elämäänsä uudella tavalla.
Elokuvasta on suora linja 1980-luvun lopun elokuviin, joissa todistettiin, että isä on parempi äiti kuin äiti. Tällaisia elokuvia olivat mm. Kramer vs. Kramer (198) ja Kirjailijaelämää (198). Näissä elokuvissa ei kuitenkaan ollut yhtä Mrs. Doubtfiren aspektia: niissä miehen ei tarvinnut oppia edes sellaista stereotyyppistä feminiinisyyttä, josta Mrs. Doubtfiressa on kyse. Tilanne on 1990-luvun puolenvälin jälkeen taas muuttunut: vaikka sellaisessa elokuvassa kuin 101 dalmatialaista todistetaankin perin dogmaattisesti, että naisen paikka on kotona, on myös elokuvia, joissa mies ja nainen voivat kohdata toisensa tinkimättä omista - kenties stereotyyppisistä - sukupuolisista asetelmistaan (Eräänä kauniina päivänä).
Robin Williams jää Mrs. Doubtfiressa kuitenkin naiseksi yhdellä tapaa. Hänen esiintymisensä naisena tekee vaikutuksen tv-yhtiön omistajaan, joka ostaa häneltä tämän roolin ja tekee hänestä opettavaisen ja hauskan lastenohjelmien juontajan. Näin Williamsin naiseus kontrolloidaan: se esiintyy tiettynä päivänä tiettyyn aikaan ja aina niin, että kaikki näkevät sen. Feminiinisyys lakkaa olemasta yksityistä ja muuttuu julkiseksi.
Pelastakaa Willy -elokuvan nimestä väännettiin sen ensi-illan aikaan paljon vitsiä. 'Free Willy' tarkoittaa myös, kuten kaikki tietävät, 'vapauttakaa' tai 'pelastakaa pippeli'. Tuottajayhtiö ei kuitenkaan halunnut muuttaa nimeä, vaikka etenkin Englannissa assosiaatio on välitön. Ehkä yhtiö tiesi, mistä elokuvassa lopultakin on kyse.
Willy on suunnaton miekkavalas, jota pidetään pienessä altaassa ikään kuin vankina - isompaa allasta ei tule, ellei Willy suostu tekemään temppuja. Temput onnistuu ensimmäisenä ihmisenä opettamaan nuori katupoika, joka määrätään altaalle siivoamaan graffiteja seinästä. Poika ystävystyy valaan kanssa ja pääsee jopa rapsuttamaan tämän kieltä.
Elokuvassa on samaan aikaan miesvapautuksen ja isänmaallisuuden piiloteksti. Miekkavalas on komea fallossymboli (falas!), jota vastenmieliset liikemiehet pitävät teljettynä ja piilossa (ts. tukahdutettuna). Samaan aikaan, kun poika kasvaa mieheksi päästyään kosketuksiin tämän falloksen kanssa, hänen ottoisänsä (Michael Madsen) oppii hänkin uudenlaisen miehuuteen: hän on pojan mukana päästämässä Willya vapauteen.
Näihin hetkiin yhdistetään ainakin kahdessa kohtauksessa Amerikan lippu. Kun poika tapaa Willyn alkuperäisen hoitajan, joka on intiaani, tämän asunnossa on tähtilippu (valas rinnastuu siis lopulta alkuperäiseen amerikkalaisuuteen). Kun Madsen ohjaa autonsa päin tien tukkivia liikemiehiä, auton tuulilasissa näkyy Amerikan lippu. Pelastakaa Willy osoittaa, että kasvu mieheksi on samalla kasvua amerikkalaiseksi.
Pelastakaa Willy on pitkän linjan edustaja. Se kertoo suuren, mahtavan ja vapaan Amerikan rappiosta ja sen voittamisesta. Amerikan ovat tuhonneet (ja miehuuden tukahduttaneet) piittaamattomat liikemiehet ja sen voivat pelstaa vain vastuulliset miehet, joille Willyn kaltainen miekkavalas on esikuva. Näiden miesten tärkein tavoite on vapaa fallos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti