8.2. Sisäänsuljettu
Koska näin on selvinnyt, mitä lampi ja sen ympäristö Waldenin diskurssissa merkitsee, on kiinnitettävä huomiota sen esiintymiseen teoksen nimessä. Alkuperäinen nimi kuuluu: Walden; or Life in the Woods. Walden lausutaan samalla tavalla kuin Thoreaun esittämä alkuperäinen nimi lammelle: Walled-in, sisäänsuljettu, ympäröity, sisäänmuurattu.
Elämä metsässä lammen rannalla on Thoreaulle sisäänmuurautumista. Walden-lammella ei ole ulos- eikä sisäänmenoreittejä: "[---] siihen [Waldeniin - JN] tai siitä [ei] laske ainoakaan näkyvä joki, joten vesi näyttää vaihtuvan ainoastaan sateiden ja haihtumisen kautta" (Thoreau 1854/1974, 168). Walden-lammella Thoreau voi tarkkailla maailmaa joutumatta sekaantumaan muihin minuuksiin (ks. tästä edempänä). Walden-lampi on paikka, josta Thoreau hallitsee koko ympäröivää maailmaa katseellaan: "Metsä ei koskaan esiinny niin edukseen eikä näytä niin tavattoman kauniilta kuin katseltuna keskeltä pientä järveä, jos tätä järveä ympäröivät suoraan vesirajasta kohoavat kukkulat [---]" (sama, 177; suomennosta muutettu).[1] Jos, kuten seuraavassa väitän, Walden on suoraan verrattavissa Thoreaun subjektikäsitykseen, niin järveä ympäröivät kukkulat ovat tämän subjektin rajat. (Muistamme vielä, kuinka Thoreau kertoo, että lammen vastakkaisella rannalla kohoavat kukkulat ovat hänen näköpiirinsä rajat.)
Teoksen nimen metonymia jatkuu: Sisäänsuljettu, eli elämää metsässä. Thoreau nimittäin sulkeutuu järven rannalle muurien sisään suojaan sivilisaatiolta ja muilta ihmisiltä, joiden seuraa hän kuitenkin väittää rakastavansa "yhtä paljon kuin useimmat muutkin":
En ole luonnoltani erakko, vaan saattaisin kukaties istua kapakassa kauemmin kuin ahkerinkaan kanta-asiakas, mikäli asiani vaatisivat minua sinne poikkeamaan. (sama, 134)
Tämä ei ole uskottava lausunto sen perusteella, mitä Thoreau sanoo vieraista muualla. Hän kirjoittaa:
Olen havainnut, että on verraton nautinto puhua yli lammen toisella rannalla olevalle keskustelukumppanilleni. Talossani olisimme niin lähekkäin, ettemme alkuunkaan voisi kuulla toisiamme, emme voisi puhua kyllin hiljaa, jotta toinen kuulisi; aivan samoin käy jos heitätte kaksi kiveä tyyneen veteen niin lähelle toisiaan, että ne rikkovat toistensa aaltorenkaat. (sama, 135)
Tässä esitetään ajatus siitä, että ihmiset voisivat läsnäolollaan rikkoa toistensa rauhan: aivan kuin aaltorenkaat läpäisevät toisensa, niin myös ihmiset lähekkäin puhuessaan tuhoavat toistensa ajatukset ja yksilöllisyyden. Thoreau jatkaakin:
Jos haluaisimme iloita mahdollisimman läheisesti sen seurasta, mikä meissä kaikissa on puhumisen ulko- tai yläpuolella, ei meidän ainoastaan tulisi olla hiljaa, vaan lisäksi meidän pitäisi olla ruumiillisesti niin kaukana toisistamme, ettei meillä olisi missään tapauksessa mitään mahdollisuutta kuulla toistemme ääntä. (sama)
Kun ihmiset toisin sanoen pysyvät kaukana toisistaan ruumiillisesti, näitä minuutta häiritseviä aaltorenkaita ei voi syntyä. Ihanteeksi Waldenissa asetetaan kommunikaatio, joka ei ylitä ihmisten välilleen pystyttämiä minuuden rajoja. Seuraavassa katkelmassa valtiot toimivat tämän ajatuksen metaforina: "Yksilöitten kuten kansojenkin välillä tulee olla sekä sopivan leveät ja luonnolliset rajat että riittävästi puolueetonta aluetta." (sama)
Thoreaun kuuluisa maksiimi kuuluu: "Yksinkertaisuutta, yksinkertaisuutta, yksinkertaisuutta!" (sama, 88) Thoreau puuskahtaa:
Minä sanon teille: olkoot teidän asianne niin kuin kaksi tai kolme eikä niin kuin sata ja tuhat, miljoonan asemesta sanokaa puoli tusinaa ja laskunne mahtukoot peukalon kynnelle. [---] Kolmen aterian asemesta päivässä syökää vain yksi, jos sekään on tarpeen, sadan ruokalajin asemesta viisi ja vähentäkää muitakin seikkoja samassa suhteessa. (sama, 88-9)
Thoreau esittää modernin yhteiskunnan liikenneyhteydet turhuuksiksi, jotka estävät pyrkimyksen yksinkertaisuuteen. Thoreaun mukaan "[k]ansa elää liian nopeasti" (sama, 89):
Ihmiset ajattelevat, että on olennaisinta, että kansakunta harjoittaa kaupankäyntiä, vie maasta jäätä, puhuu lennättimen välityksellä ja ajaa kolmekymmentä mailia tunnissa, epäilemättä hetkeäkään, ovatko nuo asiat tarpeellisia vai eivät [---]. (sama)
Rautateistä Thoreau kirjoittaa:
Ellemme valmista ratapölkkyjä, vala kiskoja ja omista työlle öitämme ja päiviämme, vaan menemme sotkemaan elämäämme parantaaksemme sitä, niin kuka silloin rakentaa rautatiet? Ja ellei rautateitä rakenneta, kuinka sitten pääsemme ajoissa taivaaseen? Mutta jos pysymme kotona ja hoidamme omat asiamme, kuka silloin tarvitsee rautateitä? Emme me käytä rautateitä, vaan ne käyttävät meitä. (sama, 89; suomennosta muutettu)
Postista Thoreau toteaa:
Minä puolestani voisin helposti tulla toimeen ilman postitoimistoa. Luulen, että sen kautta lähetetään vain hyvin harvoja tärkeitä tiedotuksia. [---] Penninposti [penny-post] on ylipäänsä laitos, jonka välityksellä voit vakavissasi tarjota miehelle pennin hänen ajatuksistaan, kuten niin usein teet pilan päiten. (sama, 90)
Näissä kahdessa katkelmassa väitetään, ettei ihminen pysty kehittämään ajatuksiaan, ts. omaa sisäisyyttään, tällaisissa liikenneyhteyksissä. Sen sijaan, että ihminen yrittäisi jotenkin väkinäisesti kulkea paikasta toiseen ja vaihtaa tyhjänpäivisiä ajatuksiaan toisten kanssa, hänen tulisi pysyä kotona. Rautatiet ja "penninposti" aiheuttavat samanlaisia aaltoliikkeitä kuin veteen heitetyt kivet: ne rikkovat subjektien väliset rajat. Katkelmissa kammoksutaan selvästi sitä mahdollisuutta, että ihmisten välillä vaihdettaisiin jotain turhanaikaista ("penni ajatuksistasi").
Voikin kenties ajatella Thoreaun tässä jo nousseen vastustamaan turismia. Vuonna 1854 se ei tietenkään ollut kasvanut sellaisiin mittoihin kuin mitä se on 1990-luvulla, mutta jo tuolloin sitä on ollut. 1820-luvulla ensimmäiset suuret matkatoimistot - Baedeker, James Cook, Murray - aloittivat toimintansa. Rautatiestä oli jo tullut merkittävä ja nopea yhteys eri keskusten välillä.
[1]Toisaalla Thoreau kirjoittaa:
Mutta maiseman pidätin itselleni ja siitä lähtien olen vuosittain kantanut sieltä kaiken mitä se antaa, ilman työntökärryjä. Maisemista puheen ollen-
"Olen kuningas kaiken mitä nään -
ei kukaan valtaani epääkään." (Thoreau 1854/1974, 80)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti