Russell Banksin Rule of the Bone

Laitan apurahahakemuksia vetämään ihan kohta. Yksi keskeisiä hakuja koskee Russell Banksin Rule of the Bone -romaanin (1995) kääntämistä. Kirja on tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin moni muu viime aikoina lukemistani kirjoista, ja koska Banks on Suomessa täysin tuntematon, ajattelin ryhtyä hommaan. Jos vain saan rahan - muutoin toimin taas niin kuin ensi syksynä ilmestyvän Jason Starr -käännökseni Fake I.D. kanssa: käännän kirjaa sivun pari joka työpäivän aluksi. Se valmistuu sillä tavalla väkisinkin joskus. (Atom Egoyanin mainio elokuva The Sweet Hereafter, joka perustuu Banksin kirjaan, on tosin nähty telkkarissa. En muista enkä jaksa kaivaa esille elokuvan suomenkielistä nimeä.)

Tässä hakemukseen tekemäni käännösnäyte kirjan alusta:

Älä vain koske mihinkään

Luulette varmaan että keksin tämän kaiken vain kuulostaakseni paremmalta tai fiksummalta tai onnekkaammalta kuin oikeasti olen mutta en keksi. Sitäpaitsi tosi monet jutut joita minulle on tähän asti sattunut ja joista kohta kerron lisää saavat minut kuulostamaan joko tosi pahalta tai tosi typerältä tai olosuhteiden traagiselta uhrilta. Ja tiedän ihan tasan tarkkaan, ettei se todista yhtään sen enempää että kerron totuuden mutta jos haluaisin saada itseni kuulostamaan paremmalta kuin olen tai fiksummalta tai oman kohtaloni herralta niin sanoakseni niin sitten voisin tehdäkin sen. Tosiasia on että totuus on kiinnostavampi kuin mikään minkä voisin itse keksiä ja juuri sen takia kerronkin sen.
Joka tapauksessa voisi sanoa, että elämästäni tuli kiinnostavaa sinä kesänä kun täytin neljätoista ja käytin paljon ruohoa mutta minulla ei ollut yhtään rahaa ostaa sitä joten rupesin katselemaan talossa ympärilleni ja etsimään tavaroita joita voisin myydä mutta en löytänyt paljonkaan. Mutsi oli silloin edelleen minun paras kaverini ja isäpuolellani Kenillä oli aika siisti talo jonka mutsi oli saanut erossa todelliselta isältäni jotain kymmenen vuotta sitten ja josta äitini vain sanoo että hänellä on siihen kiinnelaina eikä taloa ja isästä äiti ei sano paljon mitään vaikka mummi joskus sanookin. Äidillä ja Kenillä oli kummallakin surkeat duunit eivätkä he omistaneet mitään mitä olisi kannattanut varastaa ainakaan niin että he olisivat huomanneet heti että jokin tavara puuttui. Ken oli huoltomiehenä jossain lentokentällä mikä on vähän niin kuin olisi talonmies paitsi että hän sanoi hän oli rakennusteknikko ja äiti oli kirjanpitäjänä klinikalla missä vain katsellaan tietokoneen ruutua ja näpytellään siihen jotain numeroita.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun haeskelin pitkin taloa jotain vähänkin kiinnostavaa, pornolehtiä tai videoita tai kortsuja. Mitä tahansa. Ja mistä tietää vaikka niillä olisi ollut oma ruohokätkö. Äiti ja varsinkin Ken olivat kovia viinan perään silloin mutta ajattelin että ehkä he eivät olleet niin tiukkoja asioiden suhteen miltä näyttivät. Kaikki on mahdollista. Talo oli pieni, neljä huonetta ja vessa, siirrettävä talo, joka seisoi betonipölkyillä niin kuin tavallinen talo mutta vain ilman kellaria tai autotallia eikä ollut ullakkoakaan ja minä olin asunut siinä äitini ja isäni kanssa siitä asti kun olin ollut kolme kun isä oli häipynyt mikä tapahtui silloin kun olin viisi ja sen jälkeen äidin ja Kenin kanssa ja se oli adoptoinut minut ja siitä tuli isäpuoleni, joten tunsin paikan yhtä hyvin kuin suuni sisäpuolen.
Luulin että olin käynyt läpi kaikki laatikot ja katsonut kaikkiin kaappeihin ja etsinyt jokaisen sängyn ja huonekalun alta kämpässä. Olin jopa vetänyt ulos vanhat Valittujen Palojen Kirjavaliot jotka Ken oli löytänyt basesta ja tuonut kotiin että hän olisi lukenut ne joskus mutta lähinnä siksi että ne näyttivät hyviltä kirjahyllyssä ja selannut ne läpi yksitellen ja yrittänyt löytää jotain salaluukkua jonka voi leikata auki partaveitsenterällä. Ei mitään. Ei mitään uutta, tarkoitan. Paitsi joitain vanhoja valokuvia mummusta joita mutsi säilytti jotka löysin laatikosta vaatekaapin ylähyllyltä. Mutsi oli näyttänyt niitä minulle muutama vuosi sitten ja olin varmaan unohtanut ne koska ne olivat lähinnä ihmisistä joita en tuntenut niin kuin mutsin serkkuja ja tätejä ja setiä mutta kun näin ne nyt uudestaan muistin joskus etsineeni kuvia isästäni siltä ajalta kun hän oli vielä elossa ja voi hyvin ja asui täällä Au Sablessa ja löytäneeni vain yhden. Kuvassa olivat hän ja mutsi ja isän auto ja olin katsellut sitä kuin siinä olisi ollut jokin salainen viesti koska se oli ainoa kuva isästä jonka olin ikinä nähnyt. Olisi luullut että mummu olisi pitänyt edes muutaman muunkin kuvan mutta ei.
Löysin kuitenkin samasta laatikosta kuin valokuva-albumitkin narulla kiinnitetyn nipun kirjeitä jotka isä oli kirjoittanut mutsille muutama kuukausi sen jälkeen kun hän oli jättänyt meidät. En ollut koskaan lukenut niitä ennen ja niistä paljastui kaikkea mielenkiintoista. Ihan kuin isä olisi puolustautunut kun mutsi syytti häntä siitä että hän oli karannut Rosalie-nimisen naisen kanssa josta mutsi sanoi että hän oli ollut isän tyttöystävä jo vuosia mutta isä väitti että Rosalie oli ollut ainoastaan isän työkaveri ja niin edelleen. Isällä oli nätti käsiala, se oli siisti ja kaikki kirjaimet olivat samaan suuntaan kallellaan. Rosalie ei merkinnyt hänelle enää mitään, hän kirjoitti. Ei ollut koskaan merkinnytkään. Isä sanoi että hän halusi tulla takaisin. Melkein säälin häntä. Paitsi etten uskonut häntä.
Enkä tarvinnut kirjeitä joita mutsi oli kirjoittanut hänelle takaisin tietääkseni tarinan toisen puolen sillä vaikka olinkin ollut vain pikkukakara kun kaikki oli tapahtunut minulla oli muistoja. Jos hän oli niin mahtava tyyppi ja kaikkea niin miksi hän sitten jätti meidät eikä ikinä lähettänyt rahaa tai edes yrittänyt ottaa yhteyttä poikaansa. Mummu sanoi että ei kannata ajatella häntä enää, hän asuu varmaan jossain ulkomailla Karibialla tai on vankilassa huumeista. Ihan kuin mummu olisi sanonut: Sinulla ei ole isää, poika. Unohda hänet. Hän oli kovis, tarkoitan mummuani, ja yritin kovasti olla niin kuin hän ja unohtaa isäni. En usko että mummu tiesi että mutsi oli säilyttänyt isän kirjeet. Veikkaan ettei isäpuolenikaan tiennyt.
Joka tapauksessa sinä iltapäivänä tulin koulusta kotiin aikaisin koska olin lintsannut pari viimeistä tuntia mikä oli ihan se ja sama koska en kuitenkaan ollut tehnyt läksyjä ja molempien tuntien opettajat olivat sitä tyyppiä jotka potkaisevat tyypin ulos luokasta jos tulee tunnille niin ettei ole tehnyt läksyjä, ihan kuin rangaistus saisi tyypin parantamaan tapansa. Kaivelin jääkaappia ja tein itselleni makkarajuustovoileivän ja join yhden isäpuoleni kaljoista ja menin olohuoneeseen ja katselin MTV:tä ja leikin Willie-kissan kanssa joka meni sekaisin ja juoksi pois kun vahingossa pudotin sen päälleen.
Sitten rupesin etsimään tavaroita. Minä todella halusin ruohoa. Olin ollut pari päivää ilman ja aina kun oli mennyt niin kauan minusta tuli levoton ja sekava ja minua vitutti kaikki, ihan kuin kaikki asiat ja ihmiset olisivat minua vastassa ja minä olin surkea luuseri enkä osannut mitään mikä oli käytännössä totta. Pienet pöllyt ja kaikki hermostus ja ärtymys ja surkea itsetuntoni hävisivät hetkessä. Sanotaan että ruoho tekee ihmisestä harhaluuloisen mutta minulle se teki ihan täysin eri juttuja.
Olin suurin piirtein antanut periksi ja päättänyt etten löytäisi kämpästä mitään mitä voisin varastaa – jokin isompi tavara jonka voisi viedä kaniin niin kuin telkkarin tai videonauhurin tai sterot huomattaisiin heti jos se olisi hävinnyt ja loput mitä mutsilla ja isäpuolella oli tylsää kodintavaraa jota ei voinut myydä niin kuin sähköhuovat ja vohvelirauta ja kelloradio. Mutsilla ei ollut mitään kunnollisia koruja paitsi vihkisormus jonka hän oli saanut isäpuolelta josta mutsi oli pitänyt ison metelin vaikka se näytti Wal-Martin sormukselta ja se oli sitä paitsi hänellä aina kädessä. Porukoilla ei ollut edes mitään kunnollisia cd-levyjä, kaikki niitten musiikki oli seitkytluvun kamaa, diskoa ja hissimusaa ja sellaista ja vielä kasetilla. Ainoa mitä keksin ryöstää oli jotain isoa niin kuin isäpuolen asuntovaunu silloin kun se nukkui tai jotain enkä ollut valmis mihinkään niin isoon.
Tsekkasin vielä makuuhuoneen kaappia polvieni ja käsieni varassa ja työnsin käteni mutsin kenkien ohitse pimeyteen kun törmäsin johonkin mistä olin viime kerralla luullut että ne olivat vain jotain viikattuja peittoja. Mutta kun tunnustelin niitä tajusin että niiden sisällä oli jotain isoa ja kovaa. Vedin koko systeemin ulos ja käärin peitot pois ja alta paljastui kaksi mustaa matkalaukkua joita en ollut koskaan nähnyt.