Nämä ovat jo ihan sekalaista tavaraa, lähinnä alkuperäisellä luennolla olleita pätkiä, jotka eivät enää päätyneet kirjan käsikirjoituksen mihinkään versioon. Ensimmäisenä juttua naisten roolista elokuvamaailmassa:
Nykyään naisten asema Hollywoodissa on kuitenkin huonompi kuin ennen. Klassisessa Hollywood-elokuvassa naiset oli kuvattu paljon monimuotoisemmin ja heille oli sallittu paljon suurempi liikkumavara draaman sisällä kuin mitä se on nyt. Lisäksi naiset olivat vanhassa Hollywoodissa suurempia tähtiä kuin he ovat tänä päivänä - nykyään monet naistähdet joutuvat kamppailemaan asemastaan enemmän kuin miehet.
Naisen paikka nyky-Hollywoodissa on usein B- tai videoelokuvissa. Ohjaajaksi, käsikirjoittajaksi ja tuottajaksi pääsee Hollywoodissa helpommin, jos suostuu tekemään väkivaltaisia elokuvia, joissa naisia syrjitään usein kovemmin kuin ns. mainstream-elokuvissa - näin esimerkiksi raiskaajia ja himomurhaajia kuvaavissa filmeissä, joissa yhdynnän korvaa tappaminen. Tällaisten elokuvien puolustajat toteavat usein, että naiset ovat niissä vahvoja hahmoja ja että he selviävät voittajina, mutta vastaan voisi huomauttaa vaikkapa, että heillä on usein miesmäinen tai suoraan miehen nimi ja että pärjätäkseen heidän täytyy hyväksyä miehen valta.
Harvat naiselokuvantekijät, joilla on kokeellisen elokuvan tausta, pystyvät nousemaan marginaalista ylös ja pysymään siellä. Jane Campion on yksi. Hän ei ole tehnyt mitenkään suuria kompromisseja elokuviensa suhteen. Sellaisissa filmeissä kuin Piano (1993) ja Naisen muotokuva (1996) hän on kuvannut naista paljon monimuotoisemmin kuin mihin vastaavat suosikkifilmit ovat viime aikoina yleensä pystyneet.
***
Monille muille naisohjaajille on käynyt huonommin. Jo mainittu Lizzie Borden kamppailee hänen työtään silpovien tuottajien kanssa, uransa alussa parilla punk-aiheisella elokuvalla (Suburbia, 1984) säväyttänyt Penelope Spheeris taas on pudonnut videolle suoraan menevien lajityyppielokuvien karsinaan. Amy Heckerlingin Clueless oli samaan aikaan harvoja 1990-luvun täydellisiä Hollywood-komedioita ja terävä kuvaus naisesta ja stereotypioista, mutta Heckerling ei ole pystynyt toistamaan elokuvansa menestystä. Miehisinä pidettyjä toimintaelokuvia ohjannut Kathryn Bigelow (esim. Strange Days, 1995) vaikuttaa jääneen roolinsa ansaan eikä juuri saa muunlaisia työtehtäviä. Hänen erinomainen feministinen elokuvansa Veden paino (2001) sai nuivat kritiikit ja sen tekemiseen liittyneet vaikeudet nostettiin korostetusti esille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti