Olen tehnyt satunnaisia kuvataidejuttuja, mutta lähinnä vain päästäkseni sisään taidemuseoon... Seuraava Picasso-juttu viiden vuoden takaa ilmestyi muistaakseni Satakunnan Työssä, jota ei kovin moni ole lukenut.
Picasson maine kestää
tuntemattomienkin töiden esittelyn
Pablo Picasso on todennäköisesti maailman tunnetuin yksittäinen taiteilija. Hänen nimensä tunnistaa jokainen, ja jokaisella on myös jonkinlainen mielipide hänestä, oli se sitten kielteinen ("Eihän se osaa edes piirtää!") tai myönteinen ("Hänessä on etelämaista alkuvoimaa!").
Picasso on kuitenkin laaja-alaisempi taiteilija kuin mitä hänen maineensa vääntyneiden härännaamojen piirtäjänä antaa ymmärtää. Wäinö Aaltosen museo Turussa tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen Picasson taiteen katselmukseen näyttelyssä Pablo Picasso – nuoruus ja vanhuus. Näyttelyn nimi on sikäli omituinen, että töitä on oikeastaan kaikilta Picasson vuosikymmeniltä – kyseessä eivät siis ole vain nuori ja vanha Picasso, vaan myös keski-ikäinen.
Näyttelyssä on Picasson maalaus- ja grafiikkatöitä aivan 1800-luvun lopulta asti, jolloin Picasso aloitti uraansa impressionististen taulujen tekijänä. Näyttely ulottuu 1970-luvulle saakka – tällöin Picasso oli jo saavuttanut nykyisen kuuluisuutensa ja arvonsa yhtenä maailman kalleimmista taiteilijoista. Näyttely paljastaa, että Picasso pystyi vielä suosionsa huipullakin olemaan särmikäs taiteilija.
Picasson eri vaiheita
Wäinö Aaltosen museon näyttely sivuuttaa kiinnostavasti Picasson tunnetuimmat työt, sellaiset kuten Avignonin naiset tai Guernican. Tämän ansiosta Picasson koko taiteellinen ura näyttäytyykin laajempana kuin mitä kuuluisien töiden perusteella tapahtuisi, koska tunnetut työt yleensä alkavat edustaa jotain muuta kuin sitä tyylisuuntaa tai tulkintakehystä, jossa ne ovat syntyneet. Näin esimerkiksi Guernica on sodanvastaisena julistuksena paljon voimakkaampi työ kuin kubismin periaatteiden mukaan syntyneenä maalauksena. Muut, tuntemattomammat työt auttavat katsojaa paremmin sijoittamaan Picasson taiteen historiaan.
Näyttely valottaa hyvin Picasson uraa. Ensimmäinen näytteillä oleva työ, vuonna 1899 tehty Isän mutookuva, on impressionistien ideoiden mukaan tehty öljyvärityö, herkkävireinen muotokuva. Siinä ei ole mitään itsestäänselvästi modernistista, niin kuin sittemmin Picasson tunnetuimmissa töissä. Näyttelyssä on muitakin saman kauden töitä, jotka ovat erinomaisia lajinsa edustajia.
Näyttely etenee teemoittain eikä aikakausittain. Viime vuosisadan alkupuoliskon töiden jälkeen nähdäänkin antiikin mytologiaan liittyvien piirustusten sarja 1960-luvulta. Näissä kuvissa Picasso osoittaa historian tuntemuksensa, jota hän esittelee humoristisesti ja erotiikkaan ja elämäniloon keskittyen.
Laajan näyttelyn huippukohtia on mm. kymmenen litografian sarja David ja Batseba (1947-1949), jonka kuvissa Picasso vaihtelee erikoisella tavalla valon ja varjon lankeamista ja korostaa Lucas Cranachin renessanssiajan maalaukseen perustuvan kuvan eri yksityiskohtia. Jokainen kuva vaikuttaa aivan erilaiselta kuin toinen.
Näyttelyn viimeiset työt osoittavat, että Picasso ei luopunut tunnetusta kuvallisesta hurjastelustaan vanhanakaan. Työt suurenevat ja tulevat rehevämmiksi, värit vaikuttavat roiskituilta, taulujen henkilöillä on mielipuoli ilme. Hattupäinen mies (1970) , samaan aikaan minimalistinen ja rönsyilevä teos, on erinomainen näyttö siitä, mikä Picasson taiteessa on parasta: yhtaikainen sympaattisuus, huumori ja kauhu vaikuttavat katsojaan voimakkaasti. Elämäkertojen kirjoittajiin kuva on vaikuttanut erityisen voimakkaasti, koska sitä on tulkittu Picasson kuolinnaamiona – taiteilija kuoli 1973.
Nuori ja vanha Picasso Wäinö Aaltosen museossa Turussa 16.7.2000 saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti